keskiviikko 31. elokuuta 2011

Itsesuggestiolla lapsettomuutta?

Rowanin blogia lukiessani tulin miettineeksi jälleen kerran sitä, kuinka erilaista suhtautumiseni lasten "hankkimiseen" verrattuna moniin ystäviini on ollut jo pitkän aikaa ennen kuin lapsia on suunniteltu tai edes potentiaalista isäkandidaattia ollut näköpiirissä.
Olen aina tiennyt haluavani lapsia. Olen kuitenkin jo pitkään ollut tietoinen siitä, että ei niitä kaikille noin vain tule.

Muistan jo teini-iässä ottaneeni tosissani äidin kommentin siitä, että liiallinen laihdutaminen voi aiheuttaa lapsettomuutta ja uskon sen pitäneen minut jonkinlaisessa kontrollissa laihdutusajatusten suhteen, vaikka muuten olinkin (olenkin?) aikamoinen perfektionisti.
Olen myös ollut varovainen sukupuolitautien tarttumisen suhteen, koska tiedossa on ollut klamydian mahdollisesti munatorvia vahingoittavat vaikutukset. Olen käynyt muutamaankin kertaan klamydiatestissä juuri tästä syystä, vaikka mitään todellista tarttumisvaaraa ei edes muistaakseni ole ollut. Aika sekopäistä. Ja nämä siis kauan ennen lapsihaaveita.
Muistan, etten oikein halunnut mennä katsomaan Onnen varjot-elokuvaa, koska aihe vaikutti niin rankalta. Ja sehän oli leffassa joskus viis vuotta sitten?!
Välillä tulee sellainen fiilis, että noinkohan olen ennakkohermoilulla manannut itselleni koko lapsettomuusongelman. Jos olisi etukäteen suhtautunut asiaan yhtä huolettomasti kuin ne "hups, käytettiin keskeytettyä yhdyntää ja kerran mies tuli vahingossa sisään ja sit mä olinkin jo raskaana" niin olisiko tilanne toinen?
Pitäisihän minun tietää, että ei olisi. Still I wonder..

Oireettomuus jatkuu edelleen. Tai no, loppukevennyksenä voin mainita, että ovislimaisuutta on ollut koko viikon. Tähän olisi kai pitänyt laittaa eritevaroitus.

5 kommenttia:

  1. Noi lääkkeet tosiaan aiheuttaa sen limaisuuden. Mullakin alushousut ihan lainehti välillä. Yöks!

    Mä en osannut yritystä aloittaessamme pelätä lapsettomuutta, enkä oikeastaan edes tiedostanut että meidänkin kohdalla vois olla jotain ongelmia. Mä olin silloin parikymppinen, ja olin varma että muutamassa kuukaudessa meillä tärppää kun oltiin vielä nuoria ja eleltiinkin suht terveellisesti.

    Noh, toisin kävi ja tässä sitä vielä porskutetaan pian neljän vuoden jälkeen. Toisaalta mä kyllä olen hirmuisen kiitollinen tästä lapsettomuuskokemuksesta. Se on kasvattanut ihmisenä ja opettanut, että mikään tässä elämässä ei ole itsestäänselvyys. Toisaalta se on tehnyt katkeraksi ja surulliseksi. En saa ikinä kokea sellaista intoa ja onnea raskaudesta, kuin he, joilla se onnistuu sormia napsauttamalla.

    VastaaPoista
  2. Minullakin on ollut aina jotenkin sellainen pieni aavistus, että ehkä se lapsi ei meille ihan helposti tule. Kun ikää alkoi tulla ja vauvanyritys siirtyi erinäisistä syistä, tunne vaan vahvistui. Jotenkin en ole siis yllättynyt, että olemme nyt tässä tilanteessa. Muistan kuitenkin kun yrityksen alkuvaiheessa 2 vuotta sitten luin kirjan, joka kertoi lapsettomuushoitoja läpikäyvästä naisesta olin ihan kauhuissani, että toivottavasti me ei jouduta tuohon! Enkä silloin osannut kuvitella, että kyllähän siinä niin käy.

    Nyt mennään askel kerrallaan. Jadekiveä komppaan tuossa, että kyllä kokemus on kasvattanut ja ei tässä enää mitään osaa ja uskalla pitää itsestäänselvyytenä. Lisäksi olen saanut roppakaupalla lisää kärsivällisyyttä. Ja olen surullinen siitä, että olen lopullisesti menettänyt jotain tämän kokemuksen myötä. Mutta eiköhän tuo kaikki ole sen arvoista, jos se nyytti joskus syliin asti päätyy. Hei, meidän kaikkien lapsi on sitten ainakin hartaasti odotettu ja toivottu! :)

    VastaaPoista
  3. En oikein ymmärrä, mistä pelko lapsettomuudesta etukäteen itselläni on voinut kummuta, kun en oikeasti ole mistään voinut tietää, että ongelmia voisi olla tulossa. Ehkä se liittyy siihen, että olen aina nähnyt itseni äitinä aikuisena ja rakentanut tulevaisuuttakin niin, että yhtenä tärkeänä tähtäimenä on ollut äitiys. Koska asia on ollut niin äärimmäisen tärkeä minulle ja olen tiennyt, että ongelmia voi olla, niin olen peruspessimistinä ajatellut, että tietysti se olen sitten juuri minä, jolle näin käy.
    Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: tämän avulla uskon että olen paremmin pystynyt suhtautumaan lastensaantiongelmaan - tämähän meni juuri niin kuin etukäteen pelkäsin ja arvasin. Mikä ei tarkoita sitä, ettei asiaa olisi ollut tuskallista kohdata.
    Uskon samoin, että tämä kokemus myös kasvattaa ja lisää vielä entisestään arvostusta elämän ihmettä kohden. Tällä en toki halua sanoa sitä, että ne, joilla raskautuminen käy helposti, eivät voisi raskauttaan ja lastaan myös arvostaa.

    Positiivisella mielellä eteenpäin :)

    VastaaPoista
  4. Itsekin pelkäsin jo ennen yrittämisen aloittamista ongelmia, koska kiertoni oli ollut hyvin epäsäännöllinen, vaikka pillerit olin jo useita kuukausia ennen yrittämistä lopettanut (eikä kiertoni kyllä ollut säännöllinen joskus nuorena ennen pillereiden aloittamistakaan, joskaan ei niin epäsäännöllinen kuin pillereiden lopettamisen jälkeen). Ei siis tullut yllätyksenä nämä ongelmat (niin kuin monille muille), mutta on se silti ollut hyvin ahdistavaa kohdata.

    (Ihme kyllä nyt kun yrittämistä on se yli vuosi ja polille on lähtenyt lähete, niin kiertoni on alkanut lyhentyä normaaliin pituuksiin. Tai se lyhentyminen alkoi keväisen keskenmenon jälkeen - kai se raskaus jotenkin toimi jonain luonnollisena hormonihoitona. :p No, eipä ole raskautumista silti uusiksi tapahtunut ainakaan vielä.)

    VastaaPoista
  5. Minulla ei alunperin ollut oikein mitään pohjaa lapsettomuuspeloilleni, tosin nuoruuden aknen vuoksi mietin joskus mahdollista PCO:ta. Kun sitten kierrot e-pillereiden lopetuksen jälkeen olivat epäsäännölliset, lisääntyi pelkoni entisestään, vaikka siinä vaiheessa yritystä ei edes vielä ollutkaan. Näin olin jo ehtinyt valmistautua siihen, että ongelmia voi olla tulossa.
    Kovasti tsemppiä sinulle Miraana! Toivottavasti teidän ei tarvitsisi polille asti lähteä lainkaan :)

    VastaaPoista