torstai 15. syyskuuta 2011

Positiivisuus kadoksissa

Fiilikset ovat alamaissa. PP8. Rintojen arkuus ja turvotus ovat vähentyneet eikä mikään olotilassani viittaa alkaneesen raskauteen. Tiedän, tiedän, välttämättä tai todennäköisestikään en tuntisi mitään oireita ennen plussaa, mutta silti kuvittelen, että jos olisin raskaana, olisi minulla siitä edes aavistus. Epätoivoissani mittasin äsken vielä lämmön ja tulos 36.1C oli todellakin omiaan vahvistamaan käsitystäni negatiivisesta lopputuloksesta. Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan, ja harmillisesti kahdessa seuraamassani lapsettomuutta käsittelevässä blogissa IVF/ICSI-hoidosta on hiljattain tullut nega.
En todellakaan aio ruveta testaamaan etukäteen, sillä mikään ei juuri nyt tunnu niin pahalta kuin kirkkaana loistava yksi viiva raskaustestissä.

Yritän kuitenkin löytää valoa tunnelin päästä ja sitä löytyy siitä ajatuksesta, että vaikka nyt ei tärppäisikään, pääsemme tositoimiin jälleen ensi kierrossa. Lääkäri antoi minulle jo valmiiksi Zumenon-reseptin (estrogeeniä), jota aloitan syömään heti kierron alussa myöhemmin kierron aikana tehtävää PAS:ia varten ("sikäli kun alkiot selviävät sulatuksesta" ajattelin heti tätä kirjoittaessani, voi äh tätä pessimismin määrää!!) . 

Minua helpottaa selkeästi se, että on jatkuvasti olemassa jokin suunnitelma jatkoista, suunnitelma jonka avulla voin siirtää ajatukseni taas eteenpäin kohti uutta mahdollisuutta. Melkeinpä raastavinta aikaa raskauden yrittämisessä oli silloin, kun en ollut vielä hakeutunut klinikalle hoitoon. Silloin tuntui, ettei minulla ole mitään kontrollia sen suhteen, mitä tapahtuu, ja epätietoisuus sen suhteen onko jokin vialla oli valtavaa. Vieläkään en tiedä, missä vika on, mutta nyt on selvitetty paljon asioita, joiden tiedämme olevan normaalisti. Jaksan vielä uskoa, että sinnikkyys palkitaan ja riittävän monen hoidon myötä onni kääntyy puolellemme.

2 kommenttia:

  1. Vitsit kun usein blogiasi lukiessani tuntuu, että tuo voisi olla omasta näppiksestäni! Taas kävi niin! Myös minä koen turvallisuutta, kun on suunnitelmat, miten edetään ja tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä koskee kyllä muitakin elämänalueita, mutta varsinkin tässä lapsettomuushommassa vain se saa jaksamaan päivästä toiseen. Aina on joku etappi, jota kohti mennään. Tunnustankin olevani jonkin tason kontrollifriikki ja on pelottavaa, kun asiat eivät ole enää omissa käsissä.

    Haluaisin vielä sanoa, että ei se toivo tästäkään kerrasta teillä ole pois heitetty! Jos miettii yleensäkin raskautumista, niin ei niitä oireita välttämättä ole vielä edes silloin, kun menkat on myöhässä. Varmasti tiedätkin kaiken tämän eikä se mitään helpota. Ja aina on helppo toista neuvoa, on ihan eri asia olla itse piinailemassa. Ja pääasia on, että sinulla on usko onnistumiseen. Postauksesi viimeinen lause on aivan ihanan positiivinen. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaan nyt pikaisesti, kun mies jo odottaa, että päästään viikonloppureissuun. Mutta piti siis sanoa, että samat sanat, monesti on tuntuneet kovin tutuilta ajatuksesi! Toinen kontrollifriikki täällä, jonka on hyvin vaikea hyväksyä sitä, että joihinkin asioihin ei voi itse vaikuttaa. No, kasvun paikka tämäkin :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista