keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Huolta ja oireita

On jotenkin ironista, kuinka pian plussan jälkeen huoli valtaa mielen ilolta. On otettu askel lähemmäksi toiveiden täyttymistä, mutta suuren onnen sijaan mieltä kalvavat erilaiset huolet ja pelot, suurimpana niistä tietenkin keskenmeno. Jokaisen wc-käynnin yhteydessä pelkää pahinta - vuotoa. Ja entä sitten, kun sitä havaitseekin? Järkytystä, ahdistusta, pelkoa, raivoa. 6+3 havaitsin öisen wc-käynnin yhteydessä pyyhkiessä ruskeaa tuhruvuotoa. Panikoin ja herätin mieheni. Pahin on tapahtunut, keskenmeno on alkanut. Vatsakipuja ei kuitenkaan ollut, joten sain järkeiltyä itseni vielä nukkumaan ja varaamaan aamulla ajan varhaisraskauden ultraääneen. Päivän aikana pientä tuhrua tuli edelleen, päässäni pyöri erilaisia vaihtoehtoja, joihin vuoto sopisi: kohdunulkoinen, tuulimuna, keskenmeno. Psyykkasin itseäni ultraa odotellessani "toivotaan parasta, valmistaudutaan pahimpaan". Spekulatutkimusta tehdessään gynekologi sanoi heti epäilevänsä, että vuoto ei tule kohdusta vaan herkistyneeltä kohdunsuulta, mutta minä en uskaltanut huokaista vaan odotin, että ruvettaisiin jo ultraamaan! Viimein ultrassa näkyi viikkoja vastaava alkio sydämen sykkeineen, uskomatonta! Gynekologi oli aidosti iloisen oloinen tietäen meidän hoitohistoriamme.
Uskalsin hengähtää hieman. Olihan tämä monellakin tapaa tärkeä tieto - kyseessä ei ole viallisesta munasolustani alkanut tuulimunaraskaus vaan kohdussani on elämää.
Pari päivää meni vähemmällä vuodolla, mutta loppiaisaamuna järkytys iski uudelleen - lisää vuotoa ja joukossa vähän punaistakin! Eli nytkö se tapahtuu? Mutta ei edelleenkään vatsakipuja. Ei auttanut muu kuin oman mielenrauhan turvatakseen varata uusi aika gynekologille seuraavalle päivälle. Nyt miehenikin pääsi mukaan. Tämäkin gynekologi oli sitä mieltä, että vuoto tulee kohdunsuulta ja otti papa-kokeen. Alkiolla kaikki hyvin. Ja joutunen kuulemma sietämään tuhruilua todennäköisesti jatkossakin. Eli nyt vaan odotellaan ja toivotaan, ettei vuoto missään vaiheessa suuremmin runsaannu tai vatsakivut ala. Sillä seurauksella, että jokainen epämääräinen vatsanvääntö ja vihlaisu saa minut pelkäämään pahinta. Tekee hyvää jo valmiiksi stressiherkälle persoonalleni.

Oireista muutama sana. Kun tein raskaustestin, ei minulla ollut mitään oireita, jotka olisivat voineet viitata plussaan: ei tissikipua, ei jomotuksia vatsalla, ei mitään. Vilutus alkoi 4-5 viikolla, rinnat kipeytyivät sivuilta 5+0, väsymys alkoi suunnilleen 6+0 aikoihin. Tällä hetkellä (7+4) rinnat ovat varsin arat ja kuppikoko on kasvanut yhdellä. Rinnoista voin välillä tarkistella, että ollaanhan tässä vielä raskaana.. Väsymys on aika vahvaa, joten menen yleensä sänkyyn yhdeksän aikoihin ja nukun 9 tunnin yöunet, päiväunia välttelen, mutta salikäyntejä on jäänyt väliin. Pahoinvointi on ollut yllättävän lievää (koputtaa puuta), mutta toisina päivinä on kyllä ollut jatkuvaa etovaa, kuvottavaa oloa ja varsinkin väsyneenä pahoinvointi tuntuu kertaantuvan. Ruoka maistuu varsin hyvin, joskaan kovin eksoottisia makuja en himoitse vaan toivelistalla on mm. lihapullat ja jauhelihakastike.  

Ensi viikolla päästään toivottavasti neuvolaan.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti neuvolassa käynti saa mielesi hieman rauhoittumaan :) Pidän peukut ja varpaat pystyssä että kaikki on edelleen hyvin.
    Ja niin, hirmuisesti onnea plussasta :) vaikeuksien kautta voittoon.

    VastaaPoista
  2. Minullakin on ruokailutottumukset vaihtuneet raskauden myötä. Tekee mieli ihan tavallisia ruokia: jauhelihakastiketta tai nakkikastiketta keitettyjen perunoiden kera tms. Ei mitään eksoottista tai mausteista. Ennen raskautta tein vain harvoin ihan perusruokia ja nyt niitä tekee jatkuvasti mieli. :)

    VastaaPoista
  3. Ilkikurimus: lämmin kiitos onnentoivotuksista! Niin kovasti toivon myös teille onnea tulevaan!

    Annika: Ihan sama juttu, en todellakaan yleensä innostu ihan perusruoista, vaikka kaikkiruokainen olenkin, mutta nyt ajatuskin esim. aasialaisesta ruoasta aiheuttaa etomista. Nakkikastiketta rupeskin just nyt tekemään mieli :)

    VastaaPoista