sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Rentoudu, nainen!

Ei sitten päästykään neuvolaan tällä viikolla. Terveydenhoitaja oli ilmeisesti sairaana,joten uusi aika varattiin tulevalle viikolle.
Tapani mukaan olen jatkanut huolehtimista ja murehtimistä, tavalla tai toisella. Viikko sitten kävimme leffassa, ja kesken elokuvan rupesin tunnustelemaan, että rintani eivät tunnukaan enää kovin aroilta. Siinä sitten meni pilalle keskittyminen elokuvan loppupuoleen ja seuraavan yön unetkin, kun kotona rintsikoita riisuessa rinnat eivät tosiaan tuntuneetkaan samanlaisilta kuin viime aikoina yleensä. Seuraavana päivänä arkuus kuitenkin palasi ja kesken kauppareissun yököttikin aika tavalla, joten usko palasi taas hetkeksi, että raskaana vielä ollaan.
Aloitin alkuviikosta uudessa työpaikassa ja etukäteen pelkäsin, että mitenköhän sujuu, jos olo on kovinkin etova. Mutta varsinkaan työpäivien aikaan ei mitään ellotuksia ollut havaittavissa (kuten Frendien Phoebe "I get my morning sickness in the evening"), mistä taas huolestuin ja varasin ajan tutulle gynelle ultraan "kun ei mulla oo raskausoireita" - vai lasketaanko se, että menen joka ilta nukkumaan viimeistään yhdeksältä? No, siellä nähtiin edellisultrasta kasvanut alkio viikkojaan vastaten, joskin tämä gyne sai viikoiksi 8+6, kun laskujeni mukaan piti olla 8+5, mutta eihän näillä päivän heitoilla loppujen lopuksi ole merkitystä.

Muitakin syitä stressata olen keksinyt, kuten sen, että miksi ihmeessä en ottanut influenssarokotusta ennen raskautta, kun hyvin olisi ehtinyt, ja nyt ensimmäisellä kolmanneksella rokotusta ei kai suositella. Influenssakausi koputtelee jo ovella - entä jos sairastun ja se aiheuttaa keskenmenon?
Suunnittelemme keväälle lomamatkaa ja aurinko jo houkuttelisi, mutta mites se toksoplasmoosiriski?

Sen sijaan yllätyin siitä, että en stressaantunut papa-kokeen tuloksen odottelusta juurikaan. Kun 7. raskausviikolla oli rusehtavaa vuotoa, oli jälkimmäinen gynekologi sitä mieltä, että papa pitäisi ottaa, ettei kyseessä olisikin raskauden lisäämän verenkierron esille tuoma merkki solumuutoksista kohdunkaulassa. Mainitsi vielä, että "ne on niin ikäviä, kun niitä ei voi sitten hoitaa raskausaikana" eikä paljon toivoa antanut, kun sanoin, että papat ovat aina olleet puhtaat ja eikö todennäköisempää kuitenkin olisi ektopian aiheuttaman vuoto? Minulle jäi käynnistä oikeasti sellainen tunne, että hän oli sitä mieltä, että todennäköisemmin jotain tulee löytymään kuin ei, mutta pystyin silti pitämään hermoni kasassa, koska omasta mielestäni ajatus tuntui epätodennäköiseltä (toki minua ahdisti, kun googlella löytyi mm. tarinoita siitä, kuinka nuorelta naiselta oli löytynyt aggressiivinen kohdunkaulansyöpä alkuraskaudesta, mikä johti raskaudenkeskeytykseen ja kohdunpoistoon). Nyt tulokset on saatu  ja papa oli onneksi normaali.

Missähän vaiheessa sitä oikeasti osaisi rentoutua ja alkaa nauttia raskaudesta? Jotenkin tuntuu, että vielä jossain huomataan, että on tapahtunut virhe, että olen ylipäänsä tullut raskaaksi.. Mutta miksi suhtaudun näin, enkö muka koe, että "ansaitsisin" olla raskaana siinä, missä muutkin?

Raskaudesta emme ole vielä kertoneet muille kuin vanhemmillemme. Heille kerroimme jo jouluna, olisi ollut aika hankala selviytyä joulupöydästä ilman mätiä, lohta ja viinejä kertomatta. Toki halusimmekin heidän asiasta tietävän, vaikka ihan yhtä aikaisin emme varmaan muuten olisi asiaa paljastaneet. Muille kerromme vasta, kun päästään turvallisemmille vesille. Tipattomaan tammikuuhun on onneksi ollut helppo vedota alkoholivetoisissa tilaisuuksissa.

Loppuun vielä tämän hetken raskausoireet (rv 9+1 tai 9+2):  arat ja kasvaneet rinnat, vaihtelevasti etova olo, mikä johtaa siihen, että ennen niin kaikkiruokainen ruokavalioni on muuttunut leipä+jogurtti+murot+tavallinen suomalainen kotiruoka-ruokavalioon sekä ääretön väsymys iltaisin, minkä vuoksi olen sängyssä yleensä jo puoli yhdeksän uutisten aikaan.    

2 kommenttia:

  1. Niinpä niin... täysin samat on mietteet. Ei tässä voi kuin olla tyytyväinen jokaisesta päivästä ja viikosta, joka eteenpäin vierii. Ja yrittää pitää itsensä rauhallisena.

    On pitänyt jo pitkään kommentoida sun Matkalla tapahtunutta -postausta, joka oli aivan ihana, ja sai itkemään ihan valtoimenaan. Vieläkin käy kylmät väreet kun ajattelenkin viimeistä "Never stop believing" -lausetta. Niinpä. Levollista mieltä sinne kovasti! Ja ihan varmasti vielä päästään nauttimaankin odotuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Kokemuksesta voin sanoa että rakenneultran jälkeen putoaa melkoinen huolten taakka harteilta. Ja sitten kun pikkuinen möyrii vatsassa kaiket päivät, niin entiset epävarmuudet tuntuvat kaukaisilta. :) Tietysti jossain vaiheessa alkaa pelätä ennenaikaista synnytystä tms, mutta tällä hetkellä nautin sydämeni pohjasta liikkeistä ja kasvavasta masusta. :) Tuo väsymys ei ole kyllä vielä rv 24 hävinnyt minulta. Nykyään pystyn kyllä valvomaan myöhempäänkin, mutta mukavinta on päästä nukkumaan jo ennen kymmentä - myös viikonloppuisin. Ehkä se on tottumiskysymyskin jo.

    Voih, minunkin ruokavalioni on tavallista kotiruokaa! Tex mexit ei maistu, eikä muukaan maustettu ruoka. Parasta on nakki-/jauhelihakastike ja keitetyt perunat ym tuikitavallinen ruoka. :D

    VastaaPoista