torstai 19. heinäkuuta 2012

Ä niin kuin äitiysloma, U niin kuin...

Jahas, aika lopettaa blogihiljaisuus, joka on johtunut puhtaasti lomailusta tietokoneen ulottumattomissa. Loma onkin jo muuttunut äitiyslomaksi, joka alkoi tämän viikon alussa. Pitäisi kai muuttaa tuo raskausaskuri vastaamaan neuvolan laskuja, joiden mukaan laskettu aika on 20.8.
Täällä voidaan varsin hyvin edelleen. Vielä eilen olisin väittänyt, etten ole huomannut supistuksia ollenkaan, mutta viime yönä oli muutaman kerran menkkamaista kipua alavatsalla yhdistettynä kiristävään tunteeseen, joiden voisin kuvitella olleen supistuksia.
Vatsa on mielestäni kasvanut edelleen, joskin vasta pari päivää sitten sain kuulla vertauksen vatsani pienuudesta suhteessa johonkin minulle tuntemattomaan odottajaan.. No, mene ja tiedä, mutta ainakin viimeksi ultrassa poika kasvoi edelleen keskikäyrällä, tuolloin (rv 33+) painoarvioksi saatiin 2,2 kiloa. Vaan kohtapa selviää taas uudet mitat, kun ensi viikolla mennään jälleen ultraan, sillä viimeksi vauva oli vielä perätilassa. Ja jos edelleen perätilassa/poikittain viihtyy, jouduttaneen kokeilemaan ulkokäännöstä. Kovasti toivon, että vaavi olisi itse tässä välissä kääntynyt, mutta ainakin liikkeet tuntuvat edelleen ihan samassa paikassa kuin aiemminkin, jos siitä voi jotain johtopäätöstä kääntymättömyydestä vetää.
Raskausajan "perinteisiä" vaivoja minulla ei ole juurikaan ollut. Minua ei juurikaan turvota, kiitos viileän kesän. Suonikohjuja tai raskausarpia ei näy vielä (koputellaan puuta), mutta ummetus on kyllä vaivannut. Ennen raskautta kyseinen vaiva oli minulle varsin tuntematon, mutta nyt tuntuu olevan jatkuva seuralainen huolimatta siitä, että olen syönyt litrakaupalla mansikoita :)  Koska Hb oli viimeksi neuvolassa noussut 139:n, olen nyt pitänyt taukoa lisäraudasta toivoen sillä olevan suotuisaa vaikutusta asiaan.
Myös univaikeuksia on alkanut esiintymään, mikä on aiemmin ollut todella harvinaista minulle. Olen monena yönä ollut aamuyöstä tunnin verran hereillä ja viime yönä en meinannut millään saada unta. Fyysisistä vaivoista univaikeudet ei johdu, nukun kyljelläni, mikä on aiemminkin ollut varsin luontainen asento minulle eikä kipuja ole. Vaikka en koe olevani nyt stressaantunut, niin kaipa alitajunta on toista mieltä. Vielähän tässä olisi valmisteltavaa ennen vauvan tuloa vaikka millä mitalla.. Seuraavaksi voisinkin ruveta tekemään listaa puuttuvista asioista :) 

2 kommenttia:

  1. Vatsan pienuutta täälläkin ihmiset päivitelleet, vaikka itselle pötsi on jo iso :) Mulla lääkäri ensi viikolla - harmi kun eivät ultraa enää ( vain ne 2 alku-ultraa ) olisin halunnut todella tietää,että tyttö on oikeinpäin. Mukavaa äippälomaa!

    VastaaPoista
  2. Mulla on tosiaan ollut "onni onnettomuudessa", että on tullut noita ylimääräisiä ultria istukan paikan seurannan vuoksi. Mutta kyllä tarjonnan kokenut lääkäri/kätilö osaa käsinkin tunnistaa useimmiten näillä viikoilla, toki välillä tulee yllätyksiäkin.
    Ollaan vaan tyytyväisiä sievistä masuista, jaksaa ehkä enemmän vielä puuhaillakin :)

    VastaaPoista