torstai 23. elokuuta 2012

Sektiokertomus

Kiitos onnittelijoille!
Viime yö nukuttiin hämmästyttävän hyvin, ja imetyskin alkaa pikku hiljaa sujua (siitä lisää myöhemmin), joten josko nyt olisi hetki aikaa päivittää kuulumisia sen suhteen, miten poika saapui maailmaan.
Seuraa aika pitkä kertomus, mutta halusin, että muistan tuosta päivästä myöhemminkin mahdollisimman paljon. 

Kyseessä oli siis suunniteltu sektio perätilan vuoksi. Koskaan en ollut ajatellut, että minun kohdalleni sektio osuu, mutta parin viikon aikana ehdin sulatella ja totuttautua asiaan ja lopulta rupesin jopa jännittämään, että jos vauva on sittenkin kääntynyt masussa ja ajatukset on taas ohjelmoitava uudelleen. Vaan eipä näitä suunnitella voi kukaan muukaan...

Sektio toimenpiteenä riskeineen jännitti, tottakai. Minulla oli etukäteen jonkin verran ammattini puolesta tietoa sektioista, mutta kun sektiopäätös tehtiin, hain vielä lisää tietoa. Ja voin sanoa, että tässä tapauksessa tieto lähinnä lisäsi tuskaa, koska monia riskejä en itsekään ollut tullut ajatelleeksi. Kuitenkin sektiota edeltävään päivään saakka pystyin pitämään pelot kurissa ja lopulta suurin jännitykseni sektiota ajatellen ei liittynytkään itse toimenpiteeseen tai sen riskeihin vaan siihen, että panikoinko sektiopöydällä, kun tajuan, etten voi liikkua siitä minnekään :) Tämä ajatus iski siis edellisenä päivänä aivan puun takaa lukiessani jotain keskustelupalstaa, missä sektion kokenut kertoi omista tuntemuksistaan. Sen jälkeen en saanut tätä ajatusta pois mielestäni vaan melkeinpä näin jo itseni kiljumassa pöydällä, että "päästäkää minut pois" jne. :D Nyt jo vähän naurattaa moiset ajatukset.

Sektiota edeltävänä yönä en nukkunut kovinkaan hyvin, mutta joitakin tunteja kuitenkin. Ennen ylösnousua piti pukea tukisukat jalkaan. Puolesta yöstä lähtien syöminen ja juominen oli kiellettyä lukuunottamatta 1-2 lasillista vettä/mehua aamulla ennen kuutta, jotka tankkasin omenamehun muodossa noustuani.

Ennen seitsemää lähdimme mieheni kanssa ajamaan kohti synnytyssairaalaa kauniissa ja aurinkoisessa kesäaamussa. Matkalla taisin tirauttaa parit kyyneleet: nyt sitä mennään.
Osastolla meidät otti vastaan kätilö, joka kertoi heti, että olemme päivän toinen sektio, minkä vuoksi joutuisimme todennäköisesti odottamaan vuoroamme saliin. Minulta otettiin verikokeet, ja puin päälle leikkauskaavun ja sairaalan aamutakin. Sain huonepaikan kahden hengen huoneesta, missä edellispäivänä syntynyt vauva äiteineen oli huonetoverina.

Vauvasta otettiin KTG-käyrää.  Jossain vaiheessa kävimme leikkaavan lääkärin kanssa vielä tarkistamassa vauvan tarjonnan. Jouduimme odottamaan vuoroamme osastolla, mies kävi hakemassa itselleen lounastakin, minä sen sijaan en saanut syödä enkä juoda mitään, mikä alkoi jossain vaiheessa tuntua pienenä heikotuksena. Kun aikaa kului, vauvasta otettiin vielä uudelleen KTG-käyrä.

Lopulta puolilta päivin kätilö tuli hakemaan meitä hyvien uutisten kera: leikkuri oli valmiina. Minä lähdin kätilön kanssa leikkaussaliin valmisteltavaksi, mies jäi vielä osastolle pukemaan leikkaussalivaatteita tullakseen saliin sitten, kun leikkaus olisi valmis alkamaan.
Leikkaussalissa minulle laitettiin kanyyli käteen, EKG-lätkät rintakehälle, happisaturaatiomittari sormeen, ja asettauduin oikealle kyljelleni spinaalipuudutusta varten. Selkäni pestiin kylmällä desinfiointiaineella. Puudutuksen laitto ei tuntunut juurikaan missään ja sen jälkeen minut käännettiin selinmakuulle. Eteeni laitettiin sermi suunnilleen rintakehäni kohdalle: kuulin, kuinka ilmeisesti kätilö ohjasi opiskelijaa virtsakatetrin laitossa. Anestesiologi tutki puutumisen tasoa kylmillä lapuilla. Pikku hiljaa olin puutunut rintakehästä alaspäin. Vaan eipä siinä mikään paniikki iskenyt, tunsin olevani osaavissa käsissä.

Leikkaussalissa oli todella kylmä ja välillä tärisinkin lähes holtittomasti, mitä lähinnä naureskelin. Muuten olo oli yllättävänkin rauhallinen. Lyhyeksi aikaa minulle tuli hieman huono olo, mikä korjaantui nopeasti, kun anestesiologi määräsi verenpainetta nostavaa lääkettä.
Mieheni saapui saliin ja hän pääsi istumaan vasemmalla puolelleni. Leikkaus alkoi ja tunsin, että vatsaani kaivetaan, heilutetaan, möyritään, mutta mitään kipuun viittaavaa en tuntenut. Juttelimme vähän mieheni ja anestesiahenkilökunnan kanssa ja samalla kuulostelin, mitä sermin toisella puolella tapahtuu. Kuulin, kun sanottiin jotain siihen liittyvää, että nyt vauva on ulkona ja aloin odottaa parkaisua. Kauan sitä ei tarvinnutkaan odotella, kun vauva alkoi rääkyä tarmokkasti. Voi, mikä ihana ääni! Muutama kyynel valui poskilleni, mutta lähinnä taisin hymyillä. Vauva kapaloitiin sermin takana ja tuotiin rintakehäni päälle muutamaksi minuutiksi ihailtavaksi. Siinä hän nyt oli, toinen silmä avoinna, toinen kiinni, pieni nenä ja huulet, suloinen, pieni ihminen. Ei aavistustakaan, mitä siinä vauvalle sopersimme, mutta pian mies ja kätilö lähtivät osastolle, missä vauva punnittiin ja mies sai vauvansa ns. kenguruhoitoon paitansa alle siksi aikaa, kun minä olin vielä leikkurissa ja heräämössä.

Itse leikkaus kesti vain kymmenen minuuttia, mutta sen jälkeen sulkeminen veikin n. 45 minuuttia. Makasin pöydällä ja välillä anestesiahoitaja kysyi vointiani. Kylmyyttä lukuunottamatta vointini oli koko ajan varsin hyvä. Kuuntelin, mitä sermin takana puhuttiin ja vain tutkailin tilannetta. Lopulta leikkurissa oltiin valmiita ja minut siirrettiin leikkauspöydältä sairaalasänkyyn ja heräämöön. Heräämössä makoilin lämpöpeitteiden alla ja välillä hoitaja kävi painelemassa kohtuani, mikä teki kipeää. Virtsamäärää seurattiin, ja koska virtsaa ei tullut toivotusti katetripussiin, hoitaja antoi diureettia kanyylin kautta. Yritin nukkua, mutta koska heräämössä oli koko ajan liikettä, kun potilaat vaihtuivat, en saanut nukahdettua. Yritin liikutella jalkojani ja aika pian vasempaan jalkaan palasi motoriikka, mutta oikeaa en saanut liikuteltua juuri lainkaan, mistä ehdin vähän kai huolestuakin.

Parin tunnin heräämöseurannan jälkeen pääsin vihdoin osastolle, missä minua odottivat vauva ja mieheni, ja sain vihdoin vauvan syliini. Saman tien aloitettiin ensi-imetys, mistä en jostain syystä muista nyt oikein mitään selkeästi, mutta maitoa herui muutamia tippoja. Tunsin itseni vähän kömpelöksi maatessani sairaalasängyssä ja yrittäessäni pitää vauvaa sylissä.

Laitoimme viestit vauvan syntymästä läheisille. Sain varovasti juoda vähän mehua ja kun se onnistui, myöhemmin myös jugurttia ja muuta nestemäistä syötävää.
Päivä kului vuoteessa vauvaa ihastellen ja ensisyöttöjä yrittäen. Mitään kipuja minulla ei ollut levossa, mutta muuten liikkuminen vuoteessakin oli todella vaikeaa alavatsalla tuntuvan kivun vuoksi: kyljen kääntäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä.
Kahdeksan aikaan kätilö ehdotti pesulla käymistä ja hitaasti yrittäen pääsin käsin työntämällä sängystä ylös istumaan ja lopulta seisomaan. WC-käynti pesuineen sujui ihan hyvin, kunnes löysin itseni oksentamasta lavuaariin :)

Mies joutui lähtemään osastolta yöksi kotiin ja minä jäin osastolle vauva vierihoidossani... <3

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että vauva antaa teidän nukkua :)
    Mäkin sain spinaalipuudutuksen, ja se kyllä pisti jalat tärisemään ihan hillittömästi! :O

    VastaaPoista
  2. Tutulta kuulostaa ;) kirjoitan omani joku pv kun jaksan. Onnea sinnekkin tulokkaasta.

    VastaaPoista