maanantai 13. toukokuuta 2013

Helpompaa

Vaikka arki vauvan kanssa on kaukana lomailusta, niin on se myönnettävä, että ainakin tällä hetkellä kotona olo on monin tavoin helpompaa tuollaisen kohta yhdeksänkuisen kuin ihan pikkuvauvan kanssa.

Ensimmäiseksi tulee mieleen uni. 7,5 kuukautta heräiltiin enemmän tai vähemmän joka ikinen yö, pisin yhtenäinen unipätkäni koko tuona aikana oli varmaankin viiden tunnin luokkaa, ja sekin todellinen harvinaisuus. Joten onhan se vaan mahtavaa mennä nukkumaan tiedostaen, että todennäköisesti saa nukkua keskeytyksettä kello seitsemään saakka. Näin ollen on mahdollista viettää myös kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa vauvan mentyä nukkumaan, aiemmin kun painelin melko lailla saman tien sänkyyn pojan nukahdettua maksimoidakseni oman uniaikani. Tällä hetkellä mahdollinen univelka onkin sitten omaa syytäni, jos en malta mennä ajoissa nukkumaan (vai saako syyttää valoisia kevätiltoja?).

Kun vauva syntyi, tuntui aluksi siltä, että olen aivan sidottu istumaan suurin piirtein loppuelämäni sohvan nurkassa imettämässä. Ja kyllähän sitä alussa istuttiinkin, toisin kuin nyt: imetän säännöllisesti viidesti vuorokaudessa eli pojun kaikkien aterioiden yhteydessä, poika syö rintaa maksimissaan viisi minuuttia. Toisinaan olen kyllä kaipaillut niitä hetkiä, jolloin saattoi pistää dvd:n pyörimään ja vaan istua sohvalla, se taas ei ole enää mahdollista kuin pojan nukkuessa. Itse imettäminenkin oli alussa varsin hankalaa, mutta sujuu nyt ongelmitta..kuka nyt satunnaista nännien pureskelua sellaiseksi laskee ;)

Päivärytmin säännöllisyys on mahtava asia, joten sen mukaan on helppo suunnitella asioita. Pojan syömis- ja nukkumisajat ovat kutakuinkin samat päivästä toiseen. Nykyään voin olla suht varma, että poika nukkuu puolen päivän aikaan pidemmän unipätkän, joten oman lounaan saa syötyä rauhassa ja muutenkin puuhailtua tuona aikana.
Aiemmin suunnittelin liikkeeni kodin ulkopuolelle niin, että poika nukkui tuolloin vaunuissa, muuta mahdollisuutta ei oikein ollutkaan, kun poika aina nukahti vaunujen liikkuessa. Niinpä pyrin tuolloin liikkumaan lähinnä pojan silloisen päiväunirytmin mukaan. Nyt, kun poika ei enää nukahda vaunuihin kuin uniaikoinaan, teen oikeastaan toisin päin eli kaupassa ja asioilla käydään pojan ollessa hereillä, ja päiväuniajat hyödynnän enemmän rentoutumiseen (ja niihin kotitöihin..). Poika viihtyy vaunuissa erinomaisesti myös hereillä ollessaan, ja tänään juuri muistelin, kuinka aiemmin aina julkisessa kulkuvälineessä pelkäsin, että poika herää uniltaan, kun taas nyt voin rauhassa matkata, kun poika todennäköisesti katselee mielellään menoa ympärillään. 

Nyt, kun poika osaa liikkua itsekin, on myös pojan hereilläoloaika siinä mielessä helpompaa, että hän viihtyy paremmin muuallakin kuin sylissä eli pieni tutkimusmatkailija viihtyy myös lattialla (kunhan äiti on näköpiirissä). Mutta kyllä poika aika paljon on sylissä vieläkin ja saa ollakin: käydään kurkkimassa ikkunoista, tutkitaan peiliä ja sitä rataa.  

Varmasti moni asia on matkan varrella muuttunut vaikeammaksikin, mutta en halua niitä sellaisiksi mieltää. Onhan se hienoa, että poika osaa liikkua niin, että saan seurata perässä katsomassa, ettei vahinkoja tapahdu. Ja onhan se kiva, että poika on nyt niin näppärä, että osaa ottaa aurinkolasit itseltään jatkuvasti pois ;) 

Mukavaa maanantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti