maanantai 30. joulukuuta 2013

Blogiviikko?

Huomaan viime postauksessa antaneeni ymmärtää, että tuolloin oli harvinainen hetki päivittää blogia, kun mies oli pikkujoulumenossa ja poika nukkumassa. Totuus on kyllä se, että blogin päivittämiseen olisi varmasti aikaa päivittäinkin, mutta helposti vaan muut asiat menevät edelle. Minulla on tässä vuoden viimeisellä kvartaalilla ollut enemmän aikaa omille jutuille kuin koskaan aiemmin pojan syntymän jälkeen johtuen mm. siitä, että mies piti syksyllä isäkuukauden ja on pystynyt senkin jälkeen tekemään inhimillistä työmäärää. Niinpä pojan hoito on ollut vähemmän pelkästään minun vastuullani, ja onhan sitä omaa aikaa pojan nukkuessa vähintään parin tunnin päikkäreitä ja mentyä nukkumaan kahdeksan jälkeen, sillä harvemmin nykyisin ummistan silmiäni ennen iltayhtätoista. Näin ollen ajattelin haastaa itseni blogiviikkoon eli tarkoituksenani olisi yhden viikon ajan kirjoittaa joka päivä jotain, katsotaan tuleeko se sitten olemaan aiheeseen liittyvää tai ihan sen vierestä. Aloitan huomenna vai olisiko 1.1. sopivampi päivä?

Muuta asiaa: nyt menossa kp 16 ja ovulaatio oli luultavasti eilen, koska kp 14 tuli ovulaatiotestiin vahvat kaksi viivaa (varmistin vielä clearbluen digitaalisella). Huomiseen mennessä pitäisi päättää, aloitanko loppukiertoon Luget vai en. Kahden vaiheilla vielä..

2 kommenttia:

  1. Plussatuulia teille uudelle vuodelle! :)

    Tää blogin päivittely on mun mielestä kauhean aikaa vievää, kun nykyään teen kaiken puhelimella.

    Mustakin tuntuu, että omaa aikaa alkaa taas enemmän löytyä! Osaksi ihan vain sen takia, että poika on niin kiinni isässään että mun on ihan turha syöttää/vaihtaa vaippaa/lohduttaa, kun en kelpaa mihinkään.. Toisaalta hyvä, että tulevat hyvin toimeen, jos sitä perheen lisäystä vielä joskus tulisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mulla, että blogia tulisi paljon enemmän päivitettyä, jos sen tekisi puhelimella, mutta se on vähän työlästä. Kumma, kun koneen käynnistäminen on nykyään niin iso homma :)

      Poista