sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Koko perheen harrastus

Täällä Etelä-Suomessa kuluva talvi on ollut todella leuto ja lumeton. Varsinkin iltapäivisin on ulkona niin pimeää, ettei silloin useinkaan enää huvita lähteä ulkoilemaan pojan kanssa. Jotain puuhaa pojan kanssa on kuitenkin iltapäivälle paras keksiä, sillä pelkkä kotona pyöriminen johtaa jossain vaiheessa kohtalaisen varmasti turhautuneeseen kitinään. Niinpä olemme käyneet useana päivänä uimahallissa koko perheen voimin, tälläkin viikolla kolmena päivänä. Poika rakastaa vesileikkejä ja saunomista, joten viihtyminen uimahallissa on taattu. Yleensä jaamme pojasta huolehtimisen uimahallissa puoliksi, jotta pääsemme samalla reissulla molemmat miehen kanssa uimaan matkaa. Puolen tunnin omalla "vuorolla" ehtii hyvin uida kilometrin, ja mieli ja kroppa kiittävät.
Pojan kanssa ollessa melkeinpä riittää, että pysyy perässä. Kahluualtaassa poika viihtyy vesilelujen kanssa, välillä käydään yhdessä ihmettelemässä porealtaan aaltoja tai kokeilemassa kädellä kylmävesialtaan vettä. Mies saa hoitaa pojasta huolehtimisen pukuhuoneessa, joten itse saan käydä rauhassa suihkussa ja rasvailla ihon sillä aikaa, kun pojat käyvät lämmittelemässä saunassa. (Jos meille joskus tyttö tulee, niin otan hänet sitten naisten puolelle, reilu peli eikö niin? :)  

Vauvauinnin olemme jo lopettaneet, mutta on ollut ilo nähdä, kuinka sujut poika on vedessä. Hän ei ole moksiskaan, jos vaikkapa kaatuu altaassa ja joutuu hetkeksi veden alle. Alunperin vähän mietimme, että tuleeko vauvauinnin loppumisen jälkeen enää niin usein hallille lähdettyä, kun säännöllistä menoa ei enää ole, mutta koska koko perhe viihtyy, tämä harrastus pysyy varmasti ohjelmassa pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti