perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tuulimuna ja kaavinta

Viime viikon jälkeen mitattiin hCG vielä kertaalleen (n.10 000), katsottiin ultralla, että jotain lytistynyttä raskausmateriaalia kohdussa on ja päädyttiin kaavintaan ajatuksella, että kohdunulkoisen voisi lopullisesti poissulkea kaavintamateriaalilla.

Jännitin kaavintaa etukäteen aika paljon. En niinkään itse toimenpidettä kuin anestesiaa, minua ei ole nukutettu koskaan aiemmin. Kaikki meni onneksi hyvin. Menin aamulla osastolle syömättä, sain Cytotecit ja parin tunnin kuluttua minut vietiin leikkaussaliin. Salissa asetuin "sängylle", missä käteen laitettiin tippa (kolmannella onnistui), ja aika pian sain hengitellä muutaman kerran maskin alla syvään henkeä, kun olinkin jo "unten mailla". Heräsin heräämössä mielestäni aivan virkeänä, mutta kuulin hoitajien puhuvan jotain, että herättelyssä oli mennyt aikaa. No, siitä minulla ei ole muistikuvia. Pian pääsin jo osastolle, siellä sain syötävää ja aika pian pääsin jaloittelemaan. Muutaman tunnin päästä mies tuli hakemaan kotiin. Jos mitään jälkiseuraamuksia ei tule, niin varsin helpolta toimenpiteeltä fyysisessä mielessä vaikutti, yhtään kipulääkettä en ole tarvinnut ja jälkivuoto on toistaiseksi ollut hyvin vähäistä.

Diagnoosi on todennäköisesti tuulimuna. Kaavinnassa oli ilmeisesti näkynyt istukkamateriaalia, mutta ei varsinaista sikiötä. Sinänsä diagnoosi on jopa helpotus, en ole voinut asialle itse mitään. Lähete jatkotutkimuksiin on tehty, joten nyt odotellaan kutsua ns. hormonipolikinikalle. Siinä voi tietysti kestää.. Yllätyin siitä, että lupa yrittää olisi nyt heti kaavinnan jälkeenkin, kun kysyin asiaa heräämössä toimenpiteessä olleelta erikoislääkäriltä. Järki kyllä sanoo, että nyt olisi pidettävä taukoa. Kovin olivat kaikki minua hoitaneet sitä mieltä, että ajan kanssa onnistunut raskaus kyllä tulee. Outoa oli kyllä kuulla, kun kaavinnan tehnyt lääkäri sanoi, että "tulet helposti raskaaksi". No jaa, niin näemmä viime aikoina..

Henkisesti kaavinnassa oli raskainta se, että kaavinta tapahtui ainakin samalla käytävällä ellei jopa samassa salissa kuin missä rakas poikamme syntyi 1v 7 kk sitten. Ihanat muistot sekottuivat suruun. Osastokin oli vain kerrosta ylempänä kuin osasto, missä vietimme ensi päivät pienen vauvamme kanssa. Niin eri tunnelmissa tällä kertaa. Niin kovin toivon, ettei minun tarvitsisi tuohon taloon enää astua ennen kuin seuraavan kerran np-ultraan joskus tulevassa raskaudessa (hormonipoli on eri paikassa), mutta enää en uskalla luottaa mihinkään. Näitä keskenmenoja voi olla vielä edessä.

2 kommenttia:

  1. :( Niin kurjaa. Kovasti pidän peukkuja, että onnistunut raskaus osuu kohdalle pian. Tsemppiä toipumiseen <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kyllä täältä taas toivutaan! Onneksi on tuo yksi, muuten en ehkä jaksaisi.

    VastaaPoista