tiistai 15. huhtikuuta 2014

Miniromahduksia

Päällisin puolin olen mielestäni selvinnyt viimeisimmästä keskenmenosta ihan hyvin. Välikierto on ollut ehkä ihan hyvä idea, asia ei pyöri ihan koko ajan mielessä. Toisaalta on tuntunut myös siltä, että olisin ollut valmis yrittäämään taas heti, mutta onneksi kierrosta ei ole ollut hajuakaan kaavinnan jälkeen. Jossain vaiheessa oli ovistuntemuksia, ja testailinkin ovulaatiotestillä plussan, mutta kun samaan aikaan myös raskaustesti näytti vielä haaleaa positiivista, niin luultavammin johtui "ristireaktiosta", tämä "ovisplussa" kun pysyi tummana useamman päivän. Raskaustesti näytti tosi haaleaa plussaa vielä 5 päivää sitten, saa nähdä, milloin hormoni laskee kokonaan. Mistä tulikin mieleeni, että tulipahan taas todistettua se, että Pregcheckin liuskat ovat kyllä paljon parempia testejä kuin esim. Davidin ns. herkät testit, sillä David näytti negaa, kun Pregcheckissä näkyi vielä selvästi havaittava toinen viiva. Ja ilmeisesti ovistesteissäkin tuo raskaushormoni reagoi.

Mutta siis, omasta selviämisestä piti puhua. Kevät tekee hyvää mielelle, joten pääosin tunnelma tulevaisuutta kohtaan on ollut luottavainen. Mutta jos erehdyn ajattelemaan keskenmenoja ja tulevaisuuden raskautumisongelmia liikaa, niin ahdistus kyllä iskee. Nyt olen kuitenkin onnistunut pistämään kauhun jonnekin kellariin piiloon toistaiseksi.

Silti pieniä romahduksia tapahtuu. Jos ei päivittäin, niin viikottain. Rinnasta ottaa, kun huomaan leikkipuistossa, että joku samanikäisen lapsen äiti odottaa toista lastaan, kuulen jälleen jonkun kaverin raskaudesta tai kaveripiiriin syntyy uusia vauvoja.
Esikoisen yrittämiseen liittyvistä vaikeuksista en kertonut kenellekään (tai äidille mainitsin), mutta nyt olen pyrkinyt olemaan lähipiirille rehellinen, valottanut vähän, että ongelmia on ollut, jotta paremmin ymmärrettäisiin se, miksen vaikkapa jaksa osallistua kaveritapaamiseen, minne muutama toista lastaan odottava kaveriäiti on minut pyytänyt. Tuttuun tapaani olen kuitenkin sulkenut tunteet sisääni, sanonut vain toisten pahoitteluihin, että "kaikki hyvin, pärjään kyllä", koska en halua vaikuttaa heikolta tai että minua säälittäisiin. Luonnevika.

Pari päivää sitten tuli vähän tuhrua ja toiveikkaana ajattelin, että uusi kierto tekisi alkuaan kaavinnan jälkeen, mutta sen jälkeen ei mitään. No, kaavinnasta tulee tällä viikolla 4 viikkoa, joten eiköhän vuoto pian ala (tai siis kai sen nyt /#%"/tti pian alkaa????). Harvemmin sitä kuukautisia odottelee, mutta tällä kertaa sillä on jotenkin mieltäkin puhdistava merkitys, kaavinnan jälkeen kun vuotoa oli vain hiukkasen. Outoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti