tiistai 27. toukokuuta 2014

Yk 7

Enpä hetkeen ole muistanut tuoreimpia yrityskiertoja päivitellä, joten pistetäänpä nyt muistiin.

Yk 6 siis päättyi tuulimunan kaavintaan maaliskuussa. Sen jälkeen pidettiin taukokierto, kuukautiset alkoivat pääsiäisen aikaan n.30 päivää kaavinnasta, jolloin alkoi yrityskierto numero 7. Aika pienissä yrityskiertoluvuissa vielä mennään, vaikka yritystä tulee periaatteessa elokuussa jo vuosi täyteen. Yk 7 toi ovulaatioplussan kiertopäivänä 17, ja ovulaatioajankohta kyllä hyödynnettiin hyvin. Otin taas lugersteroninkin käyttöön varmuuden vuoksi. Mutta ei plussaa tällä kertaa kehiin, kuten kahdessa aiemmassa lugekierrossa alkuvuodesta, joten ei se mikään ihmelääke taida sittenkään olla. Ja tämän kyllä jo tiesinkin, sillä käytin sitä jossain vaiheessa myös esikoista yrittäessä kuukautisia edeltävään tiputteluun, mihin se hyvin tehoaakin.
Yk 7:n kierron pituus 31 päivää. Ja nyt edetäänkin sitten jo yk 8 kiertoa kp 8. Viimeksi yk 14 toi onnen, joten malttia pitäisi vielä yrittää jostain repiä.

2 kommenttia:

  1. En muista, olitko aiemmin kirjoitellut siitä, että tuleeko sulle lugestronista sivuvaikutuksia?
    Edelleenkään en ole kerennyt valitsemaan itselleni tästä kaupungista lääkäriä, muuttoaikataulut painaa päälle.. Mut oon miettiny mahdollisia pillereitä, mitä mulle suositeltais.. Näin niinkun huvin vuoks :D osaan sitten varautua jos tulee sivuoireita..

    VastaaPoista
  2. No siis mulle noista ei tuu minkäänlaista. Mutta herkkyys on tosi erilaista ihmisillä. Toisilla mm. rinnat aristaa, mutta mulla ei oo sitä muutenkaan koskaan ennen menkkoja. Mut siis ei mitään huonoa oloa tai mielialamuutoksia.

    VastaaPoista