lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria!

Sain Nunulta ilahduta bloggaajakaveria -haasteen alkuviikosta.
Kiitos Nunu! <3  Nunulla on samanikäinen poika kuin minulla, joten arjen yhtymäkohtia on ollut mukava seurata jo ihan raskausajan alusta lähtien. Nunu kirjoittaa lapsiperheen arkielämästä huumorilla höystettynä, enkä voi kuin ihailla Nunun energisyyttä! En tajua, miten tämä nyt jo kahden pienen pojan äiti ehtii vielä työelämäänkin palattuaan surautella pojille ompelukoneella itse vaatteita.  

Itse laitan haasteen eteenpäin Keksille, jonka Pienelle paikka vapaana -blogia olen seuraillut vuoden verran. Keksi on tosielämässä kollega, joka on joutunut kohtaamaan itsellenikin liian tutun lapsettomuusongelman. Uskon kuitenkin, että Keksillä ja miehellä on erinomaiset mahdollisuudet saada plussa piankin tikkuun, kun hoidot toivottavasti pian taas etenevät! Tsemppiä jatkoon, Keksi <3

Haasteen säännöt:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Bloggaajien määrän voit itse päättää.
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.
  • Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla; esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekoista. Ilahduttaa voit myös vaikka kommenttien tai sähköpostin välityksellä.
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa mukaan uusia kirjoittajia.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Alice <3 Haaste lähtee eteenpäin :)

    VastaaPoista
  2. Jee, kiva kun tartuit tähän!!!! :) Ja kiitos kauniista sanoista <3 Vaikka pakko todeta, että itse en näe itseäni ollenkaan energisenä, vaan pyörällä päästäni arjen, kaaoksen ja miljoonien keskeneräisten projektien keskellä :D
    Kuulet minusta siis lähiaikoina! ;)

    VastaaPoista