keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Unia sun muuta jännää

Viisi viikkoa laskettuun aikaan. Pikku hiljaa jännitys on ainakin alitajuisesti nostanut päätään.

Toissayönä näin unta, että en osannut imettää. Esikoisen kanssa imettäminen oli alkuun haasteellista, mutta aikani taisteltuamme saimme imuotteet sun muut kuntoon, ja lopulta sitten imetinkin poikaa 11 kk:n ikään saakka, mistä noin 5 kk oli täysimetystä, korvikettakaan poika ei saanut ennen kuin 9 kk:n ikäisenä. Mutta vauvat ja tilanteet kun ovat niin erilaisia, että loppujen lopuksi hyvästä imetyskokemuksesta huolimatta en yhtään osaa luottaa siihen, että mitään ongelmia ei asian suhteen nyt olisi. Toisaalta on varmaan ihan hyvä tiedostaa, ettei imettäminen useimmitenkaan suju ihan "tissi suuhun ja that´s it" -meiningillä..

Viime yön uni taas liittyi jotenkin yöheräilyyn, unessa vauva taisi valvottaa. Oma jaksaminen lähinnä pelottaa, kun nyt olen voinut aina halutessani nukkua pojan päiväunien aikaan itsekin (poika nukkuu edelleen parin tunnin päikkärit), mutta sehän on aika varmaa, etteivät lapset tule koordinoidusti päivällä nukkumaan, joten jos vauva valvottaa yöt, niin miten ihmeessä jaksan? Kuulun niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat suht paljon unta, ainakin omasta mielestäni  olen aina nukkunut paljon ja priorisoinut unta muiden asioiden edelle.

Synnytyksestä en ainakaan muista nähneeni vielä unia. En ole vielä käynyt synnytystapa-arviossa, mutta sikäli, kun vauva edelleen on pää alaspäin, uskoisin, että alatiesynnytystä lähdetään yrittämään. Olen nyt siis ihan ensisynnyttäjäasemassa, kun poika tuli maailmaan suunnitellusti sektiolla. En niinkään osaa pelätä kipua, vaan pelkään sitä, että tilanne on jotenkin niin hallitsematon ja minä jotenkin kivuista sun muusta sekaisin, etten ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä ja miten missäkin tilanteessa toimia. Pelkään siis jotenkin sössiväni synnytyksen.. Ihan kuin siellä ei olisi ammattilaisia apunani!

Pelko on läsnä edelleen, menettämisen pelko: pelkään kohtukuolemaa, pelkään, että synnytyksessä tapahtuu jotain kamalaa. En muista ihan samalla lailla pelänneeni pojan raskausaikana, joten kaipa keskenmenot edelleen kummittelevat taustalla.

Näistä ajatuksista ja peloista huolimatta olen kyllä hyvävointinen eikä mielialassani ole valittamista, vaikka sellaisen kuvan voisi edellisistä saada.
Raskaus sujuu edelleen tietääkseni hyvin. En kärsi liitos- tai muistakaan kivuista. Supistuksia on alkanut jonkin verran tulemaan, ainakin niitä on enemmän kuin esikoisesta aikanaan. Maha kasvaa, mutta raskausarpia ei ole ainakaan vielä tullut. Turvotuksia ei ole mainittavasti, sormuksia olen voinut pitää ihan normaalisti sormissa. Paino nousee koko ajan, mutta ihan maltillista tahtia. Hassusti se kyllä voi heitellä kilonkin peräkkäisinä päivinä eli sikäli jotain turvotuksia täytyy olla tai ainakin suolaiset syötävät vaikuttavat. Nukun varsin hyvin, poika ei onneksi yleensä herättele, ja pissalle herään kerran yössä. Suonenvetoja ei ole onneksi ollut enää moniin viikkoihin. Ehkä yksi inhottavimmista ja tukalimman olon tekevistä raskausoireista on se, että leposyke tuntuu välillä olevan korkea tai ainakin tunnen sellaista ikävää tykyttelyä, mitä muistan olleen myös pojan raskausaikana.
Kaiken kaikkiaan raskaus on ollut hyvin samanlainen kuin viimeksikin ja jos viimeiset viikot jatkuvat samalla kaavalla, niin eihän tässä voi olla kuin tyytyväinen ja onnellinen odottaja :) Kieltämättä hieman malttamaton alan olla jo, mutta tottakai toivon, että neiti saisi odottelisi maailmaan saapumistaan vielä muutaman viikon ajan.

2 kommenttia:

  1. Eiköhän kaikki suju hienosti kuten tähänkin mennessä :) Olen itse aika paljon miettinyt, että miten keskenmeno- ja lapsettomuushistoria vaikuttavat sitten jos/kun itse olen joskus raskaana. Pystynkö ollenkaan nauttimaan raskausajasta ym. Joskus olisi parempi tietää asioista hieman vähemmän... ei tarvitsisi olla niin huolissaan, koska se yleensä kuitenkin on turhaa :)

    VastaaPoista
  2. No niinpä! Kyllä se tietynlainen pelko kulkee koko ajan mukana, mutta vaikea toki sanoa, olisiko vastaavaa ollut ihan ilman omaa historiaakin, taipuvainen kun olen kaikenlaiseen hermoiluun ja worst case scenario -rakenteluun muutenkin!

    VastaaPoista