keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

rv 40+0

That´s right..still no baby!

Laskettu aika tänään eikä mitään ainakaan pian koittavaa synnytystä ennakoivaa oiretta ole ilmassa. Ei limatulppaa, ei juurikaan supistuksia. Ainoastaan viime perjanta-iltana oli sen verran pitkään (=noin tunnin ajan) menkkamaisia jomotuksia, että sanoin miehelle, että varmuuden vuoksi kannattanee mennä suht ajoissa nukkumaan, jos yöllä tuleekin lähtö sairaalaan. Mutta ei, niin ei. Menkkajomottelua on tuntunut viime päivinä vain hetken aikaa päivästä, jos sitäkään.
Turvotuksia sen sijaan on enenevästi, vai mitäs sanotte tuosta 2,5 kilon painonnoususta 2 viikon aikana? Pissassa oli edelleen proteiinia tälläkin viikolla, mutta verenpaineet ovat pysytelleet vielä normaalilukemissa. Mutta voipi olla, että käynnistystäkin harkitaan, tai niin oli ainakin viime neuvolakerralla puhetta. 
Aika ei suoranaisesti matele, mutta voisihan tässä jo tositoimiin lähteä.
Ajankuluksi tein nyt tämän saman ns. Vauva-lehden raskaustestin, jonka tein viimeksi viikkoa ennen pojan syntymää:

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

No jaa. Ajattelin, että huomaavat sitten kun huomaavat. Pikkujouluihin marraskuussa tosin pukeuduin sellaiseen mekkoon, ettei paljon arvailujen varaan jäänyt.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Olen ottanut viikoittain sivuprofiilikuvan itsestäni alusvaatteisilla, kuten viimeksikin. Siitä kyllä huomaa hienosti tuon vatsan kasvun! Sen sijaan mahaa en ole lainkaan mittaillut. Puntarilla käynnin olen ottanut joka aamuiseksi tavaksi.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

No en ollenkaan. Mielestäni olen koko ajan näyttänyt enemmän tai vähemmän väsyneeltä ja turvonneelta, vaikka varsinaiset turvotukset iskivätkin vasta muutama viikko sitten. Pojan raskaudessa olin jotenkin paljon säteilevämmän näköinen, mutta nyt tuntuu, ettei laittamallakaan saa itseään kauniiksi. Vaikka on tässäkin raskaudessa se hyvä puoli ollut, että hiusten ja ihon rasvoittuminen on normaalia paljon hitaampaa.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista 

Kyllä, taas kerran.

Tiedän lapsen sukupuolen

Tyttöä on lupailtu sen verran varmoilla sanoilla, että olen uskaltanut ostaa tyttömäisiä vaatteita pojalta periytyvien vaatteiden lisäksi. 

Mummot ohittavat minut suojatiellä

Eivät ne ohita. Toki askel on varmasti hidastunut ja hengästyn herkemmin, mutta käveleminen on vielä suht helppoa. Välillä toki iskee inhoja sukkapuikkotuikkeita ja muuta kivaa, mutta fyysinen kunto lienee säilynyt hyvänä loppuun saakka.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Kyllä, koska viimeksi alku oli aika hankalaa. Mutta uskon, että osaan nyt paremmin luottaa siihen, että maitoa kuitenkin tulee riittämiin, jos maito nousee ja imetyshommat saadaan käyntiin. Viimeksi olen kirjoittanut, että "luja tahto vie läpi vaikka harmaan kiven tässäkin asiassa", ja voi pojat, että olinkin oikeassa!

Hyvä äiti on kotona pitkään

Kukin taaplaa tyylillään.
Itse koen, että on varmasti hyvä, jos ainakin ensimmäisen vuoden jompi kumpi vanhemmista voi olla kotona vauvan kanssa. Senkin jälkeen koen, että on tärkeää, että lapsen hoito tapahtuu rauhallisessa ympäristössä, ei liian isossa lapsiryhmässä, ja saman hoitajan kanssa eli alle 3-vuotiasta en mielellään isoon päiväkotiryhmään laittaisi. Kannatan ehdottomasti sitä, että sekä osa-aikatöitä, että osa-aikahoitomuotoja tuotaisiin käyttöön enemmän mahdollistaen helpomman työ- ja perhe-elämän yhdistämisen.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Tällä kertaa toivon, että voin yrittää synnyttämistä alateitse, mutta mitään muuta en oikein osaa vaatia. Luotan apunani olevien ammattilaisten arviointikykyyn ja toivon, että miehestä on tukea silloin, kun itse en ole vahvimmillani.

1 kommentti:

  1. Olet siis edelleen yhtenä kappaleena ;) Olin jo melkein varma että vauva on jo tullut maailmaan, kun edellinen postauksesta oli viikko aikaa :)

    VastaaPoista