tiistai 9. kesäkuuta 2015

Eri äiti, eri vauva?

Uskaltaakohan sitä sanoa ääneen, mutta jotenkin tuntuu, että vauva-arki on nyt toisella kerralla ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta johtuuko se siitä, että vauva on erilainen vai siitä, että nyt vähän kokeneempana äitinä olen varmempi, rauhallisempi ja himpun verran kärsivällisempi? Esikoisen osana lienee tosiaan on olla se kuuluisa koekappale.

On tämä vauva toki erilainenkin kuin isoveljensä. Ei esimerkiksi puklaile ollenkaan, kun isoveljen kanssa sai olla harso olalla jatkuvasti. Ei tissittele tuntikausia vaan syö tehokkaasti kymmenisen minuuttia ja asia on sillä selvä. Kasvaa hyvin, mutta isoveljensä oli näin kuuden viikon iässä pulskistunut jo 5,2 kiloon, kun taas tyttö oli neuvolapunnauksessa samassa iässä 4,8 kiloa (pituus 54,5 cm, pipo 39 cm).  Nukkuu pidempiä pätkiä sekä päivällä että yöllä, nukkuu hyvin myös liikkumattomissa vaunuissa. Ei tosin nukahda saman tien kun vaunut lähtevät liikkeelle, kuten isoveljensä vaan saattaa tapitaa ympäröivää maailmaa pitkänkin aikaa ennen kuin silmät sulkeutuvat. Ei huuda, kun vaippaa vaihdetaan tai vaatteita puetaan hoitopöydällä.

Ja toisaalta niin samanlainen. Myös tyttö viihtyy hyvin vaunuissa ja autossa, inhoaa vatsalleen laittamista, kun on hereillä, ja syö innokkaasti pullosta äidinmaitoa, hyväksyi heti myös tutin. Tytönkään kanssa ei ole ollut ollenkaan iltahuutoa, olenkin miettinyt, että olemmeko olleet todella onnekkaita tässä suhteessa. Ja tietysti nyt mietin, että kaikenlaistahan sitä on vielä edessä, että turha hurrata.  

Ja kuten todettua, olen kyllä äitinäkin nyt vähän erilainen. En stressaa joka ikistä asiaa. Osaan nukkua, kun vauva nukkuu. Tiedostan, että nämä pikkuvauvan vaiheet ovat hyvin, hyvin lyhytaikaisia. Ei sillä, etteikö välillä väsyttäisi (ja suoraan sanottuna potuttaisi oman ajan puute), mutta perspektiivi on nyt laaja-alaisempi. 
Lueskelin tuossa pari päivää sitten tekstejäni viime kesältä, jolloin takana oli kolme keskenmenoa lyhyen ajan sisään eikä mitään tietoa tulevasta. Muistutti taas, kuinka nämä meidän lapset ovat niin suuria ihmeitä, ettei ihmetteleminen ja kiitollisuus varmasti lopu ikinä. 


3 kommenttia:

  1. Hih, täällä ihan sama homma, toisen kanssa kaikki sujui paljon leppoisammin. Tosin on ne kyllä ihan eri luonteiset, eli ei kyllä meillä mene pelkästään rennompien vanhempien piikkiin ;)

    Meillä ykkönen huusi joka ilta tuntikausia, kakkonen on halunnut vastasyntyneestä asti mennä nukkumaan rauhassa yksin(!), hermostui jos yritettiin yhtään sylitellä :D Ja menee edelleen aina tosi mielellään nukkumaan.
    Kakkonen syö aina, kun ruokaa tarjotaan, ykkösen kanssa saa edelleenkin joka kerta vääntää kättä. (Tämä pätee oikeastaan kaikkeen, mitä näiden kanssa tekee...)
    Ykkönen huusi kaukalossa aina siihen saakka, kun se nostettiin ilmaan, kakkonen pällisteli kaukalossa tyytyväisenä, kun äiti puki rauhassa vaatteet päälleen.
    Ykkönen heräsi aina vaunuista itkien, kakkonen makoili tyytyväisenä hereillä, kunnes tultiin hakemaan... lista on loputon! :D
    Toki heissä on paljon samaakin - kummallakaan ei ole ollut korvatulehduksia, molemmilla sama (maito)allergia, ovat nukkuneet pitkiä päiväunia, ovat nukkuneet automatkat jne...

    Ja sama juttu, ei sitä vaan lakkaa ihmettelemästä, että tämmöiset ihmeet on onnistunut saamaan <3

    Nauttikaa siitä niin kovin lyhyestä vauva-ajasta!!! :) <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Teillä on kyllä ihan erilaiset pojat! Hauska varmasti seurata, miten jatkossa luonne-erot näkyvät toiminnassa!

    VastaaPoista
  3. Voi tuhannesti onnea pienestä tytöstä! :) Ja tosiaan, toisella "kierroksella" monen monet asiat tuntuvat helpommilta, kuin ensimmäisellä kerralla, sillä onhan sitä opittu jo monta asiaa.

    VastaaPoista