tiistai 1. syyskuuta 2015

Tavoitetta syyskuulle

Tämä aihe menee nyt "vähän" ohi blogin kuvauksen, mutta menköön. Ajattelin nimittäin kirjoittaa ylös tavoitteeni syyskuulle, josko se auttaisi minua myös tavoittelemaan haluamaani paremmin? Olen siis päättänyt, että syyskuun aikana paino saisi pysyvästi siirtyä 55:n kg:n puolelle. Nyt se on tuntunut junnaavan tuossa 56,2-56,8:n tietämillä jo pitkän aikaa enkä ole tähän tyytyväinen. Eihän tuosta toki painoindeksiksi tule kuin 21.3 (olen n. 163 senttiä pitkä), mutta on tässä nyt jotain tehtävääkin. Olen tällä hetkellä varsinainen laihaläski. Lihasta ei ole nimeksikään, ja siihen saisi tulla myös muutos.

No, milläs sitten tavoitteisiin? Ei mitään sen kummempia kuin että julistan sokerittoman syyskuun omalta kohdaltani alkaneeksi, samalla karsin leivän syönnin minimiin.
Entäs se lihastreeni sitten? Helpommin sanottu kuin tehty. Kuntopiiriä kotilattialla iltauutisten aikaan kai?

Raportoin myöhemmin, että miten tämän viikonloppuherkuttelijan kävi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti