maanantai 18. tammikuuta 2016

8+++ kuukautta

Huh, vielä ehtii tehdä päivityksen neidin kuulumisiin ennen kuin loppuviikosta tulee jo 9 kuukautta mittariin. Tavoitteeni on siis niinkin matalalla, kuin että saisin edes kerran kuukaudessa tänne jotain muistiin..
Arki on ruvennut himpun verran helpottamaan. Siis _vähän_ (ihan vaan universumille tiedoksi, että tässä vaiheessa ei tarvitse taas lisätä kierroksia).

Tytön päivärytmi on aika selvä, ja yöunet hyvät. Parhaimmillaan tyttö nukkuu yöllä klo 20-07 sekä yhdet kahden tunnin päikkärit aamupäivällä ja toiset kahden tunnin päikkärit iltapäivällä. Huonoimmillaan uni loppuu jo tuntia aiemmin aamusta, ja toiset  päikkärit ovat tunnin mittaiset. Mutta kyllä tyttö joka päivä nukkuu yhdet ns. pidemmät päikkärit. Harvemmin enää kolmia päikkäreitä, näin käy lähinnä silloin, jos olemme jossain liikenteessä, ja päiväunet ovat vähän sirpaleisia, kun siirrytään autosta rattaisiin jne.

Syöminen on ruvennut kiinnostamaan tyttöä vähän enemmän. Enää ei seisota syöttötuolissa huutamassa pää punaisena, thank God! Puurot menevät aika hyvin, hedelmäsoseet tosi hyvin, ja muukin ruoka ihan ok. Karkeampi ruoka rupeaa ehkä nyt viimein menemään alas, vaikka aikamoinen sihtikurkku tyttö tuntuu edelleen olevan.

Liikkumisessa on menty taas eteenpäin. Tyttö oppi seisomaan tukea vasten ehkä viikko ennen kahdeksankuispäiväänsä. Jonkin aikaa meni ennen kuin oppi laskeutumaan alas, mutta hyvä kun oppi, niin ei äidin tarvitse olla sydän syrjällään ottamassa koppeja jokaisen seisomapaikan vieressä. Vaikka oikeasti tyttö on kyllä sen verran varovainen luonteeltaan, ettei mitään holtittomia kaatumisia ole edes tullut. Tyttö liikkuu jonkin verran tukia, esim. sohvaa pitkin, muttei ole vielä kiinnostunut kävelemään vaikkapa kävelykärryn kanssa. Sitä ehtii vielä! Ja itse asiassa meillä poika kiinnostui kävelykärrystä vasta kävelemään opittuaan..

Eroahdistusta on ilmassa, ja aika paljon. Tyttö roikkuu meikäläisen housunlahkeessa, minkä kerkeää. Konttailee perässä, ja huutaa loukkaantuneena, jos jotain asiaa hoitaessani en otakaan häntä syliin ohi mennessäni. Hyväksyy kyllä isin, mutta voi sitä iloista ilmetta ja käsien vispaamista, kun äiti huomataan hetken eron jälkeen. Onhan se niin liikuttavaa ja ihanaa, mutta välillä oi niin rasittavaakin! Kun ei saa oikein mitään tehtyä rauhassa, kun toinen seisoo takana horjuen pitämällä kiinni polvitaipeista, ja kun syömisestä ei tule mitään yhdellä kädellä, kun vauvan on pakko päästä just silloin syliin. Mutta vaihehan tämä vaan on, ja onhan se mieletöntä olla toiselle ihan se ykkönen. Pojalla meillä ei koskaan ollutkaan eroahdistusvaihetta ainakaan kovin voimakkaana. Toisaalta poika on aina ollutkin sellainen isin poika, ja tyttö tietysti väkisinkin jää isin osalta iltaisin vähemmälle huomiolle kuin poika aikanaan, kun esikoinen vaatii isiltä omansa leikkien muodossa.

Tyttö on edelleen rauhallinen luonteeltaan, paljon enemmän tarkkailija ja sylissä viihtyvä kuin alati tohottava isoveljensä. Rattaissa tyttö viihtyy tosi hyvin, mikä on kiva, sillä aika usein käymme nykyisin aamupäivisin pojan ollessa kerhossa tekemässä jonkinlaisen kärrylenkin tytön ollessa hereillä.
Enää reilu neljännes jäljellä vauvavuotta, huh, ja edelleen on järki tallella äidillä ja lapsilla, ei kai tässä voi kuin taputtaa olalle :) Mukavaa alkanutta viikkoa, jos joku tätä sattuu lukemaan!

1 kommentti:

  1. Vaikka kommentteja ei ole tullut kirjoitettua niin täällä luetaan kuitenkin ahkerasti! Kiva kuulla teidän kuulumisia :)
    Arki kuulostaa rytmeineen hyvin samalta kun meillä, tosin täällä pysytään vielä lattiatasossa - äidin helpotukseksi.

    VastaaPoista