maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pikakuulumiset haasteen muodossa/Maanantai

Juuh, onpa taas vierähtänyt aikaa, kun olen viimeksi tänne kuulumisia laittanut. Koska blogi on ollut tapa kirjata ylös lasten virstanpylväitä ja kuulumisia, niin ärsyttää oma saamattomuuteni tällä saralla. Ei se (kai?) nyt liikaa vaadi pistää pari lausetta aina silloin tällöin ylös. Niinpä ajattelin haastaa itseni kirjoittamaan tällä viikolla blogiin jotain joka päivä, edes ihan vaan jotain pientä. Ehkä sitä kautta saisin taas homman rullaamaan? Onneksi olen lasten juttuja kirjannut ylös muillakin tavoin, sillä  ensimmäset sanat ja askeleet jäisivät ihan unholaan, jos tämän blogin varaan laskisi :) 

Maanantai siis, mikäs tämän päivän aihe voisi olla? Joku lyhyt, kun ajattelin vielä hetken lukea kirjaakin :D (Hyvin alkaa, motivaatio selvästi huipussaan!).

No, maanantain kunniaksi otetaan tämän hetken hankaluusärsytysaihe. Kyseessä on syöminen, tarkemmin ottaen tytön (11,5 kk jo!) ruokailutavat. Neitihän ei ole missään vaiheessa ollut kovin suuresti ruoan perään, mutta periaatteessa nykyisellään syöminen sujuu ihan mukavasti: Aamulla ja illalla puurot, lounas+päivällinen tulee useimmiten purkista (näin tein ekan vuoden isommankin kohdalla, ja hyvin se oppi syömään oikeeta ruokaa), välipalalla sitten jotain jugurttia, hedelmäsosestta ym.
Kaikki menee hyvin niin kauan kuin äiti lappaa ruokaa suuhun, mutta kun äidillä on herännyt ajatus, että kai tässä pitäisi pikku hiljaa vähän omatoimisuuttakin opettaa, niin ei! Tyttö ottaa ehkä lusikan käteen, paukuttaa sitä pöytään, korkeintaan kerran vie lusikan suuhun, ja sitten tiputtaa useimmiten täyden lusikan lattialle. Ja tätähän voi toistaa niin monta kertaa kuin äidin hermo kestää. Ja kun äidin kärsivällisyys on jotain alle yksvuotiaan tasoa, niin sittenhän siinä käy niin, että äiti edelleen lappaa sitä ruokaa suuhun sopivalla tahdilla.  Noooh, hiljaa hyvä tulee!

Toinen juttu on sitten juominen ja nokkamukit.  Muistelen, että esikoisen kohdalla tuttipulloille saatiin heittää hyvästit 1-vuotispäivien aikoihin. Mutta jos tytön kohdalla ei  ihmeempää muutosta tässä tapahdu, niin taitaa käydä niin, että se juo tuttipullosta vielä ylioppilaspäivänäänkin :) Ei nimittäin meinaa kelvata nokkamuki, ei sitten millään. Vaikka käytössä on mielestäni se kaikein "helpoin", pehmeänokkainen nokkis Nukilta, josta ainakin esikoinen oppi juomaan tosi nopeasti. Eikä itse asiassa ole edes kysymys osaamisesta, vaan siitä, ettei neiti vaan halua juoda nokkamukista, sillä jos oikein kova jano on, ja nokkamukista maidon tarjoaa, niin sitten kyllä kelpaa ainakin desin verran. Mutta vähemmän janoisena reaktio nokkamukimaidon tarjoamiselle on mukin tönäisy kädellä pois.. Että toi äiti kehtaa!! Sitten kun vaihdan samaan maitomukiin nokan tilalle tuttiosan, niin johan taas maito miellyttää niin kuin ei mitään.  Kärsivällisyyttä kai vaan tässäkin tarjolla ratkaisuksi?
Rakas pikkunirppiksemme ei muuten myöskään suostu juomaan vielä kylmää maitoa, vaan sen pitää joko olla huoneenlämpöistä tai mikrossa käytettyä. Tämäkin voi olla ihan yleistä tämän ikäisillä, mutta esikoisen kanssa ei ollut juttu eikä mikään ikinä.
(Toim. huom. muuten, meillä on imetyshommat saateltu päätökseen jo jokin aika sitten.)

Tämä nyt oli tällainen maanantaiavautuminen. Aika pienet on ongelmat, tai ainakin ajan myötä varmasti ratkeavat, mutta jostain niitä otsaryppyjä on äidin kehitettävä :)

1 kommentti:

  1. Meidän kuopus ei huolinut millään tuttipulloa eikä nokkamukia, joten hän siirtyi juomaan jo reilusti alle vuoden ikäisenä muovisesta lasten mukista. Alkuun minun "hörppyyttämänä", mutta jo alle vuoden ikäisenä itse.
    Meillä on muuten pojalla 5v. aivan sama juttu noiden legopakkausten ja vähän muidenkin pakkausten kanssa, mitään ei saisi heittää pois!

    VastaaPoista