tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kahden vuoden kynnyksellä

Mä olen joskus tainnut sanoa, että voisin hankkia vaikka kuinka monta lasta, jos ne saisi suoraan kaksivuotiaana :D En tietenkään tosissani (or was I?), vaikka omalta kohdalta tunnustan, että se pienen pieni oman itsenäisyyden lisääntyminen niin äidin kuin lapsen kohdalla kahden vuoden korvilla on minunlaiselleni omaehtoiselle ihmiselle ihan tervetullut juttu. Onhan elämä nyt taas monella tapaa helpompaa lukuunottamatta tietysti sitä, että vauvat eivät juokse hihittäen pakoon vaippaa vaihtaessa tai rimpuile täysillä voimillaan auton turvaistuimeen laitettaessa, jos ei rusinoita tai keksejä satu olemaan ulottuvilla..

Esikoisen 2-vuotispäivän kohdalla toista lasta oltiin kuumeiltu jo vaikka kuinka pitkään ja onnistunut pikkusiskon raskaus alkoikin niin, että raskaustesti näytti plussaa pari päivää ennen pojan synttäreitä.
Varsinaista vauvakuumetta en ole potenut tytön syntymän jälkeen, vaikka olen tiedostanut, ettei näin 35-vuotiaalla ole enää aikaa hukattavaksi, sillä olen ajatellut, etten yksinkertaisesti jaksaisi taas vauva-aikaa alusta nopealla aikataululla.
Ihan viime aikoina olen kuitenkin haikein mielin miettinyt kolmatta lasta, sillä jo hyvin nuoresta asti olen haaveillut kolmilapsisesta perheestä. Haikein mielin sen takia, että ajankohta raskaudelle ei voisi juuri nyt olla huonompi työasioiden vuoksi, mutta vielä enemmän sen takia, ettei mieheni todellakaan lämpeä ajatukselle. Ja toki miestänikin ymmärrän, onhan nämä viime vuodet olleet vähintäänkin hektisiä. Mutta kun ikää on jo tämän verran eikä aiemminkaan raskaus ole alkanut iisisti, niin pikku hiljaa joutunen tekemään jonkinlaista luopumisprosessia sen suhteen, että meidän lapsiluku tosiaankin on nyt tässä. Aika saa näyttää.

Lapsille kuuluu varsin hyvää, ja arki on siis tosiaankin tällä hetkellä aika tasapainoista. Ehkä juuri siksi mietinkin taas vauva-asioita, kun olen onnellisesti unohtanut ne pahimmat yöheräilyt tai isoveljen mustasukkaisuuden tai sen, kuinka vauvan ja leikki-ikäisen lapsen tarpeita on hankala yhdistää. Mutta toisaalta, kun viimeistään tässä kahden vuoden kohdalla voi todeta, että kyllä helpottaa, niin kai sitä vielä kerran jaksaisi? Todettakoon kuitenkin, että e-pillereiden syönti jatkuu, kuten ennenkin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti