perjantai 28. lokakuuta 2011

Kaapista ulos

Olen pitänyt blogitaukoa. On ollut niin paljon muuta ajateltavaa eikä toisaalta oikein mitään uutta, aiheeseen liittyvää asiaa.
Perheenjäseneni tilanne näyttää jo vähän paremmalta, joten tuntuu, että pystyy taas hengittämään hieman helpommin.
Tulin hiljattain kaapista ulos. Emme ole mieheni kanssa kertoneet lapsettomuudestamme kenellekään. Omia vanhempiamme emme ole halunneet asialla vielä huolestuttaa, mutta mitä ystävä- ja tuttavapiiriin tulee, olen joutunut huomaamaan, että suurin syy asian salailuun ainakin minun osaltani tuntuu olevan se, että häpeän lapsettomuuttamme niin paljon, etten halua huonouttani tässä asiassa vielä paljastaa. Tunnen itseni niin pieneksi ihmiseksi, kun myönnän tämän. Tiedän, että saisin varmasti ystäviltäni tukea tässä asiassa, mutta silti koen, etten halua muiden sääliä. Tai sääli on se tunne, jota kuvittelen muiden tuntevan, jos asiastamme kerron.
Mistä ihmeestä tämä häpeän ajattelumalli on oikein syntynyt? Onko kellään muilla samanlaisia ajatuksia? Jotenkin näen asian itse niin, että olen yleensä elämässäni ollut hyvä niissä asioissa, joihin ryhdyn ja panostan (huom. en siis väitä olevani kaikessa hyvä). Olen saanut hyviä numeroita koulussa, päässyt opiskelemaan suosittua alaa, saanut hyvän työpaikan jne. Tämä on, jos ei ensimmäinen, niin ainakin niitä harvoja asioita, jossa en onnistu, vaikka kuinka tekisin kaikkeni päämäärän saavuttamiseksi. Eräänlainen kasvunpaikka siis.
Mutta olin siis sanomassa, että tulin vihdoin kaapista ulos. Olimme nimittäin äitini kanssa hiljattain syömässä ja muutaman viinilasin jälkeen äiti sanoi sivulauseessa jotain mahdollisesta jälkikasvusta (hän ei ole koskaan udellut meidän lapsentekoaikeistamme), mihin minä sitten päätin tokaista, että voi olla, ettei sellaisia koskaan tulekaan ja rupesin kyynelehtimään siellä ravintolassa kesken illallisen. Äitini oli toki kovin hämmästynyt, kun kerroin asiasta tarkemmin, koska ei varmaan ajatellut, että me uraihmiset vielä edes lapsia olisimme suunnitelleet, mutta samalla rupesi jo lohduttamaan minua, etten menettäisi toivoa. Äiti kertoi nyt ensimmäistä kertaa, että vanhempaa sisarustani oli aikoinaan myös tehty yli vuoden. Tämä asia jotenkin antoi toivoa ja lohtua minulle. Kentis me olemme sitten heikommin hedelmällisiä, mutta emme kuitenkaan täysin toivottomia? 

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Piste i:n päälle

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun päätimme jättää ehkäisyn pois. Juhlimme tätä vuosipäivää tekemällä aamulla negativiisen raskaustestin (pp10). Nyt kärsitään ihan kaikkien standardien mukaan lapsettomuudesta, jos joku ei sitä tähän mennessä ollut uskonut.

torstai 13. lokakuuta 2011

Elämä heittelee

Piinapäivät meneillään, mutta en ole pahemmin niihin jaksanut nyt ajatuksiani keskittää. Ei olisi pitänyt hihkua onnea viime viikolla, voi miksi sen ees tein? Tämä viikko on palauttanut minut taas maanpinnalle. Viime viikolla kaikki oli hyvin lukuunottamatta lapsettomuusongelmaa. Enää niin ei ole. Perheenjäseneni joutui sairaalaan tällä viikolla. Mittasuhteet muuttuivat taas kerta heitolla.

Kirjoittelen taas, kun minulla pysyvät ajatukset paremmin kasassa.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Valitusta taas

PAS tehtiin onnistuneesti eilen. Siinä ne positiiviset uutiset lapsettomuusasian suhteen olivatkin. Ensimmäinen alkio ei selvinnyt sulatuksesta ja nyt siirretty alkio oli kolmisoluinen.. Pakkaseen jäi siis enää yksi alkio. Kyllähän minä tiedän, että kolmisoluisellakin alkiolla voi tärpätä, tuskin niitä muuten siirrettäisinkään. Lääkäri oli jälleen varsin luottavainen onnistumisen mahdollisuuteen, minä tapani mukaan en. Pitäisi saada tämä valituksen valitus ja negatiivinen suhtautuminen jo loppumaan, ei tästä ainakaan mitään apua raskautumiselle ole! Olenhan oppinut, että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, joten ei positiivisesta asenteesta haittaakaan olisi.
Toisin kuin tuoresiirrossa, PAS:ssa kuukautiset eivät kuulemma yleensä ala lääkitysten läpi. Ja vaikka kotitestit näyttäisivät negatiivista, pitää homma silti varmistaa verikokeella kahden viikon kuluttua siirrosta, jolloin lääkityksen saa vasta lopettaa. Sitä odotellessa siis. En millään haluaisi testata kotona, onneksi minulla ei ole enää testejä jemmassa, mutta toisaalta en haluaisi kuulla vasta hoitajaltakaan, että hcg on alle 1. Huomaatteko, miten olen jo muuttanut ajatuskuvioitani positiivisempaan suuntaa? Aargh.

Mutta kuuluu minulle oikeasti pääpiirteittäin hyvää. Bellyn tavoin yritän usein muistuttaa itseäni siitä, että lukuunottamatta lapsettomuusongelmaa, asiani ovat varsin hyvällä mallilla ja olen siitä kiitollinen. Terveyteni on hyvä, minulla on hyvät välit vanhempiini, avioliittomme on onnellinen ja taloudellinen tilanteemme on stabiili. Iloa tuo uusi asunto, jonka ostimme hiljattain, ja jonka remontointi- ja sisustussuunnitelmiin saan lähiaikoina toivottavasti keskitettyä ajatuksiani.

Aurinko paistaa ja viikonloppu on aluillaan, asiat ovat ihan hyvin! :)
(Tästä se lähtee! :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Haaste

Sain Bellyltä mielenkiintoisen haasteen kirjoittaa 25 satunnaista asiaa itsestä ja haastaa muitakin lukijoita tekemään saman (äkkiä katsottuna moni blogituttu onkin tähän jo vastannut).
Mukava välillä kirjoittaa muustakin kuin lapsettomuusasioista ja saa kuitenkin kirjoittaa itsestä ;)
Here goes:
1. Olen luonteeltani todella kärsimätön.
2. Pelkään lentämistä.
3. Ja käärmeitä.
4. Rakastan matkustamista. Mieheni kanssa olemme käyneet äkkiä laskien kolmessatoista maassa muutaman viime vuoden aikana (juu, sinne ne rahat menee).
5. Ikuinen lempparikohteeni on Lontoo.
6. Olen valmistunut samaan ammattiin kuin toinen vanhemmistani.
7. Tyylini on varsin klassinen.
8. Tykkään katsoa vanhoja elokuvia.
9. Käyn mielelläni oopperassa ja baletissa.
10. Pidän kirjojen lukemisesta, mutta aikaa lukemiselle on nykyään vähemmän kuin toivoisin. Joku kirja on aina kuitenkin kesken.
11. Pidän mökkeilystä.
12. Silti en erityisemmin innostu saunomisesta.
13. Koska en pidä liian kuumasta säästä.
14. Minulla on jatkuva sisustamisvimma.
15. Pidän siitä, että tavarat ovat järjestysessä, vaikken erityisemmin siivoamisesta tykkääkään.
16. Olin koulussa aikamoinen hikipinko, keskiarvoni lähenteli kymppiä.
17. Mielestäni minua ei siltikään pidetty nörttinä :)
18. Lempivärini on sininen.
19. Korkokengät ovat mielestäni upeita ja kauniita, silti pukeudun useimmiten ballerinoihin tmv mukaviin kenkiin.
20. Seuraan muutamaa muoti- ja sisustusblogia.
21. Nukun viikonloppuisin usein päiväunet.
22. Pidän alkusyksystä: kauniista väreistä, kuulaista päivistä, pimenevistä illoista.
23. En juo ollenkaan kahvia. Rooibos-teetä saatan sen sijaan juoda kuppitolkulla päivän aikana.
24. En seuraa oikeastaan mitään urheilulajia nykyään.
25. Pidän viineistä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kp 14/YK 12

Viikonloppu vietettiin taas pois kotimaisemista, joten blogin päivitys on jäljessä, nytkin aikaa vain pikaiselle päivitykselle. Bellyn laittamaan haasteeseen vastaan varmastikin heti alkuviikosta!

Perjantaina oli siis ultra eikä syytä tiputtelulle löytynyt, mutta ei sen pitäisi olla esteenä siirrolle. Endometriumilla oli paksuutta 7,4 mm ja kaikki muutenkin kunnossa. Siirtopäiväksi sovittiin 6.10. Kysyin vielä pakkasessa olevien alkioiden laadusta ja kuulemma ovat 2&3- luokkaa, "hyvän ja kohtalaisen hyvän väliltä". Jotenkin masensi tuo tieto, olin viimeksi jäänyt siihen käsitykseen, että myös pakkaseen meni ns.top-alkioita. Tuntuu, että olen luovuttanut PASsien suhteen jo etukäteen ja suunnannut katseeni seuraavan pistoskierroksen mukanaan tuomiin alkioihin.

Epäonnistuneesta tuoresiirrosta ei kuulemma voi päätellä vielä mitään siitä, mistä lapsettomuusongelmamme johtuu tai ei ainakaan sitä, että syynä olisi nimenomaan kiinnittymisongelma. Kyseessä voisi olla jokin munasoluihin liittyvä geneettinen ongelmakin, jota ei nykykeinoin voi edes tutkia. Sain myös vahvistusta sille olettamukselle, että jos kolmen IVF/ICSI-kierroksen jälkeen raskaus ei ole alkanut, on epätodennäköistä että se alkaisi enää myöhemminkään. Lääkäri oli kyllä kovin luottavainen sen suhteen, että todennäköisyydet raskautua olisivat puolellamme. Mutta väkisinkin mietin viikonlopun aikana, että entä jos tilanne vuoden päästä on se, että raskaus ei ole vieläkään alkanut? Olisimme mieheni kanssa silloin juuri 30-vuotta täyttäneitä eikä toivoa omasta lapsesta enää annettaisi. Olen aiemmin jotenkin ajatellut, että onhan tässä vielä reippaasti hedelmällistä ikää jäljellä, mutta tämä ajatuskuvio saa lähinnä kauhuntunteita aikaan. Mitä jos kaikki toivo viedään pois jo näin äkkiä?

Ehdin viikonlopun aikana miettiä jo sitäkin kysymystä, että mitä sen jälkeen tapahtuisi, jos meidät todella todettaisiin vuoden sisällä infertiileiksi, mutta vastausta en siihen osannut itselleni antaa.