sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pieni matkustaja

Joulu toi mukanaan ensimmäisen pidemmän automatkan vauvan kanssa sekä ensimmäiset yöt pois kotoa. En voi kuin kehua meidän pientä automatkustajaa, niin ihailtavan rauhallinen hän on autossa. Mm. kolmen tunnin ajomatka meni ilman pysähdyksiä, kun poika veteli sikeitä koko matkan. Paluumatkalla unta ei riittänyt ihan koko taipaleelle, mutta valveilla olleessan poika katseli hyväntuulisena äidin heiluttamaa helistintä ja nukahti pian takaisin.
Yöt vieraassa paikassa jännittivät minua etukäteen, mutta ihan kunnialla niistäkin selvittiin. Heräilyä oli suunnilleen saman verran kuin kotonakin, mutta itselleni yöt olivat stressaavampia siinä suhteessa, että piti olla heti valppaana reagoimassa pojan yöllisiin ääntelyihin, etteivät muut talossa herää, joten voi olla, että jonain kertana tulin herättäneeksi unissaan metelöivän vauvan syömään :) Nukuttaminen sujui kylässä paljon helpommin kuin kotona, taisi olla pikku mies sen verran puhki päivän päätteeksi uusista syleistä ja paikoista. Tuntuu, että on itsekin ollut lomalla, kun pojan hoito ei ole ollut lähes yksinomaa omalla vastuulla nyt, kun normaalisti varsin pitkiä työpäiviä tekevä mieheni on ollut lomalla jakamassa vastuuta.
Joululahjojen suhteen pojan isovanhemmat olivat pysyneet aisoissa, molemmista mummoloista poika sai lahjaksi muutaman paketin ja hyvä niin, sillä tällä hetkellä kaikkea tarpeellista on kyllä. Lahjoja tärkeämpää on se, että meillä on mahdollisuus käyttää molempien vanhempia hoitoapuna silloin, kun tarve on, ja he tekevät sen oikein mielellään. Toiset tosin asuvat sen verran kaukana, että hoitoapua sieltä ei ole matkan vuoksi saaatavilla usein, mutta sovimme heidän kanssaan jonkinlaista yhteistä lomaa kesälle, jolloin lomakohteessa olisi mahdollisuus minun ja miehen kahdenkeskiseen aikaan. Pojan toiset isovanhemmat asuvat onneksi lähellä, ja heistä on ollut tarvittaessa jo nyt apua sellaisiksi lyhyiksi hetkiksi, kun minun on pitänyt päästä käymään jossain niin, ettei mies ole töiltään voinut olla vauvan kanssa. Huomenna pääsemme kuitenkin miehen kanssa yhdessä viettämään uudenvuodenaattoa ystäväpariskunnan juhliin, kun isovanhemmat tulevat meille huolehtimaan pojasta. Kovin pitkää illan viettoa tuskin on luvassa, minkä vuoksi olisikin parempi, että vuosi vaihtuisi vähän aikaisemmin :) 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vuosi plussasta

Vuosi sitten tähän aikaan saimme maailman ihanimman yllätyksen: plussan raskaustestiin. Vuosi sitten takana oli raskas syksy kahden epäonnistuneen IVF-hoidon vuoksi, ja olin itse hyvin synkillä mielillä tulevaisuuden ja raskautumisen suhteen. Niinpä onkin uskomatonta, että tällä hetkellä lattiallamme ähisee neljän kuukauden ikäinen ihanuus, joka opettelee kovasti kääntymään selältä vatsalleen. Olen niin äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että tämän ihmeen olemme saaneet kokea!

Meidän neljän kuukauden ikäinen ihmeemme ei ole mikään ihan pikkuvauva enää, painoa on jo lähemmäs 7,5 kiloa ja pituutta 66 cm. Neuvolassa kaikki ok, terveysasemallamme oli näemmä lastenlääkäri tutkimassa. Kertoi, että kielto vauvojen istuttamisesta on ihan huuhaata, mikä tuli itselleni uutena tietona. Soseiden suhteen saimme vapaat kädet päättää itse, milloin haluamme aloittaa. Täytyypä tuota miettiä vielä. Ensi kuussa voisi maistelun varmaankin aloittaa tai aiemminkin, mikäli yöllä heräillään tiheään. Viimeisen viikon aikana poika on onneksi yhtä yötä lukuunottamatta herännyt tavalliseen tapaansa kahdesti.

Tällä viikolla poika on oppinut kiljahtelemaan kimeällä äänellä ja selvästi itse pitää kuulemastaan (vanhempien mielestä välillä vähempikin riittäisi :). Kääntymistä harjoitellaan nyt selvästi, mutta ihan omin päin se ei vielä suju, paitsi vatsalta selälle, mutta sepä ei taida olla taito sinänsä. Vatsalla ollessa poika nostaa peppua välillä ylös kuin olisi lähdössä kovastikin liikkeelle eteenpäin.
Mahtuupa tälle viikolle sellainen kummajaisuus, että poika oli ensimmäistä kertaa elämässään vuorokauden kakkaamatta :) Ja se on ihme, sillä tähän mennessä päivässä kakkavaippoja on ollut yleensä useampi. Vahinko otettiin kuitenkin takaisin tekemällä seuraavana päivänä kerralla megatuotos, minkä seurauksena kakkaa löytyi vaipan lisäksi valtoimenaan selästä ja mahan puolelta. Kauhulla odotan sitä kertaa, kun sama tapahtuu jossain muualla kuin kotona ;)

Omaa napaa sen verran, että olen saavuttanut tavoitteeni päästä 56 kg:n jouluun mennessä, mihin olen varsin tyytyväinen. Mutta ei tämä kroppa kuitenkaan ihan entisellään ole, mutta eipä ole tarkoituskaan! 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kuinkas sitten kävikään..

Viime viikolla kerroin, että poika siirtyy seuraavaksi nukkumaan pinnasänkyyn. En voi väittää, että muutos olisi mennyt ihan huomaamatta! Viikon aikana useampana yönä poika heräsi neljä, viisikin kertaa yössä, kun sänkyvaihtoa ennen herätyksiä ei ollut ollut kahta enempää melkeinpä pariin kuukauteen ja välillä yöherätyksiä oli vain yksi. Toki mietin muitakin vaihtoehtoja heräilyyn ja vaihdoin mm. pojalle paksumman peiton, josko olisi heräillyt kylmissään, mutta ainakin ajallisesti osuivat lisääntyneet heräilyt sängyn vaihtoon. Nukahtamiseen uusi peti ei tuonut muutosta, nukuttaminen sujuu, kuten ennenkin, vaihdellen helposta hankalaan :) Viimeiset pari yötä on heräilty taas kahta kertaa yössä, joten elän toivossa, että näin taas jatketaankin. Valitettavasti tiedostan kyllä senkin, että vauvojen unirytmi voi muuttua huonompaan suuntaan eikä vähiä yöheräämisiä voi pitää saavutettuna etuna vaan esim. taitojen karttuessa monet vauvat alkavat heräillä taas lyhyin väliajoin. Esimerkkinä ystäväni, jonka puolivuotias vauva nukkui jo täysiä öitä, mutta heräilee nyt kymmenisen kertaa yössä :/ Mutta aika aikaansa kutakin, yöheräilyt nyt vaan kuuluvat vauvan elämään!

Muuten täällä ei mitään uutta tai ihmeellistä, mutta katsotaanpa loppuviikosta, mitä nelikuukautisneuvola tuo tullessaan. No, keksipä poika tänään sitterissä istuessaan, että sen sijaan, että rämpyttelisi sitterin puista nallelelua käsillään, voi lelua myös nuolla :) Väkisin pungersi itsensä istuvampaan asentoon tätä varten, hassu pikkumies! Istumaan poika yrittää melkeinpä koko ajan sylissä ollessaankin. Vielä meillä ei käännytä selältä vatsalle, ainoastaan kyljelle, mutta onhan tässä vielä aikaa sekin taito oppia. Käsillään poika haparoi aiempaa enempää tavaroita ja esim. puklurättiä näyttää olevan kiva näprätä käsissä. Poika viihtyy jo paremmin lattialla/lelukaaren alla, ja sitterissä varsinkin, siitä kun voi parhaiten seurata ympäröiviä tapahtumia. Mutta sepäs vasta on kivaa, kun äiti kaappaa syliin ja tanssittaa joululaulujen tahtiin! Ja omalle naamalle on kiva hymyillä peilistä :) Uudenlaisia ääninäytteitä on myös saatu kuulla. On se vaan niin valloittavaa, kun pieni kujertaa ja hymyilee äidille. Rakkautta <3

maanantai 3. joulukuuta 2012

Talvi tuli..

..ja vaihdettiin vaunuihin isot renkaat myös eteen. En tykkää yhtään, ainakaan julkisissa liikennevälineissä tai kaupoissa liikkuessa, sillä kääntyvillä eturenkailla vaunut olivat paljon ketterämmät käyttää. No, katsotaan nyt, kuinka kauan lumesta saadaan nauttia (?), eipä tuo ole toimenpiteenä suuri vaihtaa takaisin pikkurenkaisiin, jos päästään taas plussakeleille.
Vaunuihimme (Gesslein F6) olen ollut todella tyytyväinen, eipä oikein mitään puutteita ole tullut eteen. Etenkin itselleni tarpeelliseksi ja käytännölliseksi olen kokenut kääntyvien etupyörien lisäksi heittoaisan, jonka avulla vaunut mahtuvat paremmin pieniin hisseihin, bussin keskikäytävälle jne. Yhteensopivuus adapterilla Maxi-Cosin turvakaukaloon on ollut hyvä lisä silloin, kun olemme lähteneet koko perhe kaupoille autolla, jolloin turvakaukalon on voinut suoraan liittää runko-osaan, joka menee helposti kokoon ja mahtuu hyvin ainakin meidän auton takakonttiin
Koska olimme niin tyytyväisiä Gessleinin yhdistelmävaunuihin, päädyimme hankkimaan samalta merkiltä myös matkarattaat, Gesslein Swiftit, joita emme tosin ole vielä käyttäneet kertaakaan vaan odottavat vielä ensimmäistä reissuamme. Vauva-lehdessä 5/12 oli iso paketti matkarattaista ja sitä käytinkin apuna, kun vertailin, mitä ominaisuuksia omille rattaillemme haluaisin. Yksi tärkeä asia matkarattaiden valinnassa oli se, että koska otamme matkarattaat käyttöön vauvan ollessa 5 kk:n ikäinen, piti selkänojan olla sellainen, että sen saa säädettyä makuuasentoon. Pienemmällekin vauvalle rattaat kuitenkin sopisivat, koska turvakaukalomme saa kiinnitettyä myös matkarattaisiin adapterin avulla. Rattaiden pitäisi olla pitkäikäiset, koska painorajoitus tulee vastaan vasta 20 kg:ssa. Plussaa kasausmahdollisuudesta yhdellä kädellä. Ketteriksi, mutta myös vakaiksi näitä vaunuja on kehuttu, mutta se selviää vasta käytössä.  

Kävin tänään ostamassa laitasuojan pinnasänkyyn ja ensi yönä poika olisi tarkoitus nukuttaa pinnikseen äp-boksin sijaan. Wish me luck :)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hämmästyttää, kummastuttaa

Ympäröivä maailma kiinnostaa meidän pientä nykyään niin paljon, että syöminenkin meinaa unohtua! Äiti ei ehdi nykyään enää tv-sarjojakaan katsomaan, kun poika ahmii ateriansa kymmenessä minuutissa :) Ja jotta poika saa syödyksi, on parempi, ettei ympärillä ole liikaa ääniä tai virikkeitä, sillä muuten ne vievät helposti pienen mielenkiinnon. Ja välillä ote irtoaa tissistä ihan siitäkin ilosta, että kesken syömisen poika huomaa, että "ai niin, äitihän se siinä on", ja väläyttää äidille kauniin hymyn jatkaakseen sitten syömistään. Parhaiten poika keskittyy syömiseen yöllä, mutta viimeisen viikon aikana useampana yönä poika heräsi vain kerran syömään 10-11 tunnin aikana. Mutta jos pikkukaverin poskia katsoo, niin kyllä ravintoa on edelleen saatu riittävästi :)
Kovasti pitää päästä pystyyn sylissä ja sitterissäkin poika pungertaa itseään koko ajan istuvampaan asentoon. Ylipäänsä sitterissä ja tripp trappin babyset-kaukalossa viihdytään nyt entistä paremmin, kun mielenkiinto pysyy lelukaaressa ja roikkuvissa leluissa aiempaa pidempään. Mutta mikään ei voita omia käsiä, joita täytyy nenän edessä tutkiskella. Ja sitten viedä suuhun ja lutkuttaa, ihan koko ajan :) Oma käsi maistuu niin paljon paremmalta kuin tutti!  

Tällä viikolla on oltu varsin aktiivisia ja täytyy jatkaakin näin, niin äitikin pysyy tyytyväisenä. Ollaan käyty äiti-vauvajumpassa, kaksilla mammatreffeillä, perhevalmennuksessa ja isin kanssa lounaalla, näin kuluu päivät mukavasti eikä tylsistyminen ehdi iskeä vauvaan eikä äitiin. Ai niin, rokotuksillakin käytiin nyt  jo toisen kerran, poika kun sai ekat rokotukset jo 2 kk:n iässä kuutosrokotetutkimuksen protokollan mukaan. Tälläkin kertaa selvittiin rokotuksista ilman suurempia sivuvaikutuksia. Vaikka pientä lämpöä nousi ensimmäisenä iltana, oli poika kuitenkin oma hyväntuulinen itsensä. Itse rokotusten laitto aiheutti toki loukkaantuneen itkun, joka saatiin kuitenkin äidin sylin avulla pian rauhoittumaan. Rokotusklinikalla parasta oli hoitopöydän yläpuolella oleva soiva ja pyörivä nallemobile, jota poika katsoi ennennäkemättömän täpinöissään, pitääpä harkita samanlaista kotiinkin :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Kolmen kuukauden iässä

"Juttelee ja hymyilee kovasti. Kasvaa edelleen hienosti...". Tänään oltiin siis 3 kk neuvolassa. Kaikki hyvin, paino 6,8 kg, pituus 62 cm. Juteltiin niitä näitä lähinnä nukuttamisesta, kun ei mulla mitään kummempaa kysyttävää ollut. Varattiin aika 4 kk:n neuvoloita varten terveydenhoitajalle ja lääkärille, rokotuksia ei nyt saatu, kun kuutosrokote annettiin jo kuukausi sitten.
3 kk:n ikään mennessä paitsi kasvua, myös kehitystä on tapahtunut jo paljon! Viime aikoina poika on ollut kovasti kiinnostunut käsistään, lisäksi sitterissä istuessaan on viimeisen viikon ajan pyöritellyt sitterilelun nalleja ja palloja käsillään mielestäni jo aika tarkoitushakuisesti. Lattialla ollessa kädet ja jalat vispaa kovaa tahtia. Sylissä pitäisi päästä aina pystyasentoon, vauvatyyliin makuulla ei enää kiinnosta olla, kun pitää päästä näkemään, mitä ympärillä tapahtuu. Hymyillään ja jutellaan paljon. Mahalla ei vieläkään viihdytä juurikaan, mutta pyrin kuitenkin pieniä hetkiä vauvaa makuullakin pitämään, jotta pään kannattelu sujuisi myös makuuasennossa.
Yöt ovat entisenlaisia: nukuttaminen on hankalaa, mutta nukahdettuaan poika nukkuu yleensä 10 tuntia heräten kaksi kertaa syömään, ehkä kerran viikossa on sellainen yö, että herää vain kertaalleen. Päivisin poika nukkuu yhdet pidemmät (2,5-3 tuntia) päiväunet puolen päivän aikaan ja 2-3 lyhyemmät päiväunet. Poika nukkuu vielä pinnasänkyyn sijoitetussa äitiyspakkauslaatikossa, mutta pian boksi jää pieneksi. Saa nähdä, mikä vaikutus uniin on tuttujen laatikon seinien hävitessä ympäriltä..

perjantai 9. marraskuuta 2012

Naurua

Hymyilty meillä on toki jo monta viikkoa, ja jotain naurun tapaistakin aiemmin kuultu, mutta eilen saimme nauttia pojan ensimmäisistä kunnon naurun hörähdyksistä! Ensin aamulla äiti sai kuulla ihanan naurun, kun katselimme pojan kanssa toisiamme peilistä eikä isäkään jäänyt osattomaksi, kun illalla isän ilmeillessä pojalle sama suloinen nauru kuultiin uudelleen. Oi, että! :)

Itse aloitin eilen viimein kunnon urheilun raskauden jälkeen käymällä spinning-tunnilla. Olipa mahtavaa! Jaksoin yllättävän hyvin ja vedin tunnin kunnon sykkeillä. Lisää tällaista! Nyt, kun liikuntakerrat ovat harvassa, täytyy niistä vähistäkin ottaa kaikki irti, joten Scooter, Rammstein, bring it on! Tämä tyttö spinnaa täysillä :) (mainittakoon, etteivät kyseiset artistit muuten kuulu lemppareihini, heh). Toiveissa olisi, että jatkossa pääsisin kerran viikossa spinningiin ja kerran body pumpiin, niin kunto saataisiin taas kohoamaan, ja jotain lihastakin tähän löysistyneeseen kroppaan. Ja ehkä painolukemankin 56:n puolelle..

Viikonloppuna saa silti herkutella! :) Mukavaa isänpäiväviikonloppua!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kuulumisia

Eipä tänne sen ihmeempää, mutta pitää kuitenkin välillä muistaa kuulumisia päivittää, että sitten joskus myöhemmin voi palata näihin aikoihin, kun pelkän muistin varaan ei ainakaan tällä hetkellä kannata laskea.

Olen tässä viime aikoina todennut, että meidän vauvan kanssa on tähän mennessa ollut erinomaisen helppo  liikkua melkeinpä missä vaan. Pikkumies kun nukahtaa lähes välittömästi aina vaunuihin tai turvakaukaloon autoon. Julkisissa liikennevälineissä kulkeminen on toistaiseksi sujunut ongelmitta: kun väline liikkuu, meidän vauva nukkuu. Eikä aina tarvitse olla liikettäkään, kun poika mielellään nukkuu vaunukopassa: olen voinut käydä kavereiden kanssa istuskelemassa kahviloissa ja viikonloppubrunsseilla niin, että poika on tyytyväisenä nukkunut kopassaan. Toki nämä menemiset on parasta ajoittaa pisimpään päiväuniaikaan eli puolen päivän paikkeille. Nykyisin, kun imetysväli on 2,5-4 tuntia, ei aina tarvitse menossa ollessa julkisesti imettääkään, mutta on sitäkin vihdoin jo kokeiltu eikä tuossa sen kummempaa. Imetysasento tosin vaatii enemmän pojan kannattelua kuin kotona ollessa, jolloin melkeinpä aina poika makaa imetystyynyn päällä.

Olen ollut viime aikoina päivisin varsin virkeä tai en ainakaan ole kokenut tarvetta nukkua päiväunia. Päivätkin kulkevat mukavammin, kun pojan päiväunien aikaan voi itse puuhailla omia juttuja eikä tarvitse väsyneenä pakonomaisesti kytätä, että millon vauva nukahtaa niin, että itsekin pääsisi, ja sitten jos vauvan päiväunet ovat poikkeuksellisen lyhyet tmv. hermostua siihen, että omat päiväunet keskeytyivät, jos olivat edes ehtineet alkaakaan (tätäkin on nimittäin nähty).
Yöllä on viime yöt herätty kaksi kertaa: klo 1-2 ja 5-6 paikkeilla (nukkumaan klo 21-22). Aamulla poika herää luultavasti miehen aamutoimista syntyviin ääniin seitsemän aikaan, jolloin mies yleensä vaihtaa vaipan ja ottaa pojan keittiöön mukaansa, jolloin saan vielä jatkaa unia. Joskus kahdeksan aikaan mies sitten tuo vauvan sänkyymme, jolloin imetän pojan ja voimme jatkaa unia vielä tunnin verran. Vauva nukkuu edelleen omassa huoneessaan, mikä on muuten toiminut hyvin, mutta itselläni on välillä vaikeuksia nukahtaa yöllä imetyksen jälkeen, poika kyllä nukahtaa saman tien. Mutta mikä siinä on, että poika ei iltaisin enää nukahda tissille vaan nukuttaminen vaatii pinnasängyn heijaamista monesti niin, että poika herää ensimmäisen tunnin aikana kerran tai kaksi ja vaatii uudelleen heijaamista ja hyssyttelyä ennen kuin nukahtaa ensimmäiselle varsinaiselle unipätkälleen? Samaan sänkyyn pojan voi viedä päiväsaikaan tämän hereillä ollessa päiväunille niin, että tämä katselee mobilea hetkisen ja nukahtaa sitten omia aikojaan (tämä toki onnistuu vain silloin, kun havaitsee pojan olevan väsynyt ja vie tuolloin sänkyyn).

Nyt, kun yöt sujuvat siinä mielessä kivasti, että yleensä saadaan nukutuksi (tiedostan, että tämä saattaa muuttua taas huonompaan suuntaan milloin tahansa, mutta ei toki kaikilla), on vauva-arjessa yllättäen raskainta ollut ajoittainen yksinäisyys. Varsinkin niinä päivinä, kun ei ole sovittu treffejä mammakavereiden kanssa ja mies tulee töistä kotiin vasta seitsemän jälkeen, tuntuvat päivät yksin kotona varsin pitkiltä, kun ei ole juttukaveria ja vauvan hoito ja viihdyttäminen on pelkästään omalla vastuulla (niin mukavaa kuin se onkin). Mutta pieni ongelma tuo loppujen lopuksi on, ja korjattavissa sillä, että hankkisin meille enemmän viikottaista ohjelmaa: perhekahvilaa, muskaria tmv. Olenkin vaihtoehtoja tällä saralla alkanut kartoittaa, mutten vielä ole aikomuksiani saanut toteutuksen asteelle. Ryhtiliikettä tässä asiassa kaivataan siis!

Tällä viikolla tulee täyteen 12 viikkoa ja ensi viikolla on jo kolmekuukautisneuvola!   


maanantai 29. lokakuuta 2012

Nukkumisista taasen

Viimeisen parin viikon aikana unihommat ovat muuttuneet entisestä. Positiivista on se, että eka unipätkä on nykyään 4-6 tuntia pitkä. Negatiivista se, että tämä äiti ei osaa nykyään nukkua tuotakaan määrää itse putkeen vaan heräilee ennen poikaa, höh. Positiivista on myös se, että päiväuniin on tullut rytmiä ja pituutta niin, että puolelta päivin poika nukkuu nykyisin helposti kolmen tunnin päiväunet vaunuissaan. Negatiivista se, että nykyisin yöunille käyminen on muuttunut hankalammaksi niin, että poika ei simahdakaan tissille vaan häntä on joutunut useampana iltana tutilla ja heijaamisella saattelemaan unten maille pitkänkin tovin. Tiedossa on, että sekä tissi että heijaaminen luovat siinä mielessä huonoja uniassosiaatioita, että unikoulu lienee jossain vaiheessa tulevaisuudessa tulossa, mutta ihan oikeasti: nukahtavatko jotkut pikkuvauvat tyytyväisenä ihan itsekseen?! Ainakin omassa kaveripiirissä tehdyn gallupin perusteella harvemmin. Oma veikkaukseni on, että monesti poika on iltaisin jo yliväsynyt, jolloin nukkumaan rauhoittuminen on vaikeaa, vaikka yritän rauhoittaa viimeisen syötön hämärään ja hiljaiseen huoneeseen. Yösyötön jälkeen poika nukahtaa saman tien melkeinpä aina (koputan puuta!).

Tällä viikolla ikää tulee jo 11 viikkoa. Kovasti omat kädet ovat alkaneet kiinnostaa ja niitä poika tutkiikin mielellään (ja työntää suuhunsa, pöh). Kovasti poika hymyilee ja kujertelee, mikä on kyllä niin suloista! Peilistä on kiva katsoa äitiä, mutta itseä katsotaan lähinnä hölmistyneenä. Lelukaaren alla/sitterissä viihtyminen riippuu muusta mielentilasta: kun ei ole nälkä eikä väsy eikä muita huolia, niin toviksi saa äitikin kädet vapaiksi pojan ollessa hereillä. Koko ajan sitä oppii tuntemaan vauvan viestintää paremmin, mutta en voi väittää tunnistavani kaikkien itkujen aiheita suorilta käsin vaan enemmänkin mennään check list-tyyppisesti vaihtoehtoja poissulkien :)  

Omaan napaan sen verran, että paino näyttää jämähtäneen tuohon 57,5 kg:n kohdille. Aion aloittaa ensi kuussa salikäynnit, joten jospa niistä olisi apua viimeisten kilojen karistamiseen.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kaks kuukautta, kuus kiloa

Ennustukseni osui oikeaan ja kakskuukautisneuvolassa painoa oli 6,1 kiloa. Hyvin poika kasvaa siis, ja kuulemma rintamaidolla monesti ollaan vähän pullukoita :) Ootteko muuten käyneet tutustumassa netistä löytyviin kasvukäyriin (http://www.kasvukayrat.fi/index.html)? Liikaa noita kasvukäyriä ei toki kannata jäädä tuijottamaan, ja neuvolan tehtävä toki on reagoida, jos jotain poikkeavaa on, mutta mun mielestä on kiva, kun voi itsekin kasvua näin seurailla. Kun onhan tuo vauvan kasvu yksi äidin elämän suurimmista asioista tällä hetkellä :)
Kaikki hyvin neuvolassa muutenkin, käytiin nyt siis th:lla. Oma jälkitarkastus ja pojan lääkärineuvola oli jo pari viikkoa sitten. Niistä nyt ei jäänyt mitään kirjoitettavaa, kun koko käynti oli ohi vartissa.. Hyvin on sektiosta toivuttu eikä pojan kehityksessä huolta.

Meillä aloitettiin rokotukset jo viime viikolla, kun osallistutaan Tampereen yliopiston kuutosrokotustutkimukseen (sisältää myös hepatiitti-B rokotteen). Siinä annetaan eka kuutosrokote jo 2 kk:n ikäisenä rotan ja pneumokokkirokotteen kanssa toisin kuin viitosrokote, joka taidetaan antaa 3 kk:n iässä. Mitään sivu/haittavaikutuksia rokotuksista ei pojalle onneksi tullut, ja itse rokotuskäyntikin meni mielestäni yllättävän hyvin. Toki poika hetken aikaa itki neulan piston jälkeen, mutta rauhoittui hetkessä syliin kuitenkin, joten itselleni ei ainakaan jäänyt traumoja tuosta käynnistä.

Edelleen jatketaan aiemmin mainitsemaani nukkumisjärjestelyä. Tämän avulla (tai siitä huolimatta?) poika on nyt muutaman kerran nukkunut 11 tunnin yöunet heräämällä kahdesti syömään ja tuntuu, etten enempää osaa tässä vaiheessa toivoakaan. Selvästi poika tuntuu nyt erottavan yön ja päivän, koska öisin yleensä nukahtaa saman tien syötön jälkeen jatkamaan uniaan. Olisiko apua myös lisääntyvästä pimeydestä? Mietinkin viime yönä, että mites ne keskikesän vauvat oikein saadaan erottamaan yö ja päivä?

Edelleenkään poika ei päiväsaikaan oikein viihdy "yksin". Siis lattialla tai lelukaaren alla tai sitterissä vaan aika nopeasti alkaa vaativa huutelu päästä syliin. Joskus virkeänä ja syötettynä poju saattaa katsella leluja tmv. pidemmänkin aikaa, mutta harvemmin kuitenkin. Mites teillä muilla? Taitaa poika tulla äitiinsä temperamentin suhteen siinä mielessä, että silloin kun jotain haluaa tai asiat eivät ole hyvin, sen kyllä nopeasti ilmoittaa eikä jää kenellekään epäselväksi :)
Viime aikoina olen ruvennut vasta ymmärtämään, että yksi itkun syy päivisin voi olla myös väsymys, kun vauva ei jostain syystä osaa nukahtaa ja alkaa kitistä väsymystään. Jostain luinkin, että alle 3 kk:n ikäisen vauvan ei olisi hyvä olla hereillä kahta tuntia pidempään putkeen (?).

Nyt nauttimaan sunnuntaista, kun saadaan olla koko perhe yhdessä koko päivä!

torstai 18. lokakuuta 2012

Rytmistä ja nukkumisjärjestelyistä

On taas aika todeta, että kylläpä aika kuluu nopeasti! Poika on nyt jo kahden kuukauden ikäinen, kasvaa hurjaa vauhtia. Huomenna on kaksikuukautisneuvola ja veikkaanpa, että paino on noussut jo kuuteen kiloon.

Jonkinlaista pientä päivärytmiä on kehittymässä, vaikka aika ennakoimatontahan tämä meidän touhu vieläkin on. Nukkumaan mennään syötön jälkeen klo 22-23 aikaan, minkä jälkeen heräillään vaihdellen yleensä kaksi kertaa n.kolmen tunnin välein, minkä jälkeen unta riittää vielä pariksi tunniksi. Onpa viimeisen viikon aikana nähty kaksi kertaa viidenkin tunnin pituinen yhtäjaksoinen unipätkä, mutta taitaa olla vielä enemmän poikkeustapauksia nuo. Aamulla heräillään 8-9 aikaan, minkä jälkeen ollaan pari tuntia hereillä, minä aikana syön nopeasti aamupalan, käyn suihkussa, meikkaan ja puen päälle. Ennen puolta päivää poika nukahtaa yleensä ensimmäisille päiväunilleen tunniksi tai joskus "jopa" pariksi, pidemmäksikin aikaa, jos ollaan vaunuilla liikenteessä. Tämän jälkeen unien ennustaminen on vaikeampaa, lyhyitä pätkiä joka tapauksessa jonnekin 17-18 saakka, minkä jälkeen  poika on yleensä hereillä nukkumisaikaan saakka.

Alkuunhan meillä nukuttiin perhepedissä, mutta joskus viiden viikon iässä siirsin pojan nukkumaan äitiyspakkauslaatikkoon edelleen sänkyymme. Viimeisen viikon ajan poika on nukkunut pinnasänkyyn laitetussa äitiyspakkauskopassa omassa huoneessaan, koska halusimme kokeilla, rauhoittuvatko yöt tällä tavalla. Syynä kokeiluun oli se, että alkuun hyvin nukkunut mieheni rupesi heräilemään pojan itkuihin ja itse heräilin joka ikiseen rasahdukseen ja inahdukseen. Varovaisesti uskaltaisin väittää, että yömme ovat tämän muutoksen myötä rauhoittuneet hieman, koska ainakin itse nukun syöttöjen välit paremmin. Tiedän, että monen mielestä 2 kk:n ikäinen on vielä kovin pieni nukkumaan omassa huoneessaan enkä itsekään tiedä, kuinka kauan tämä kokeilu jatkuu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli tällä tavalla koko perhe nukkuu paremmin, niin tällä järjestelyllä meillä nukutaan jatkossakin.

Matkarattaat ovat saapuneet postiin. Palailen asiaan, kun ne on noudettu ja koeajettu :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Seitsemän viikkoa, hymy huulilla!

Seitsemän viikkoa tultua täyteen on vauvastamme pikku hiljaa kuoriutumassa hymypoika. Myös katsekontakti on selvästi aiempaa tarkkaavaisempi. Välillä imettäessä tv:n/kännykän tuijottelun lomasta tulen vilkaisseeksi pojuun, ja sieltä hän kuin huomaamatta napittaa minua tummansinisine silmineen, oih :) Ja tietysti tulee huono omatunto, kun oma katse on ollut ties missä hömpötyksissä. Viikonloppuna kärsin pienestä flunssan poikasesta. Imettäessäni aivastin ja perään vielä niistin, jolloin pojulta irtosi imuote, mutta harmistuksen sijaan häntä tuntuikin naurattavan niistämisestä lähtevä törisevä ääni :) 

Viimeisen viikon aikana olen vihdoin alkanut systemaattisesti harrastaa pojan nukuttamista päiväunille parvekkeelle. Kaikki ovat kehuneet sitä, kuinka hyvin lapset nukkuvat ulkona, mutta jotenkin meillä tämä ei ole aiemmin toiminut. Eikä meillä vieläkään kolmen tunnin päiväunia parvekkeella nukuta, mutta hyvällä tuurilla kaksikin tuntia niin, että kertaalleen käyn välissä heijaamassa vaunuja ja antamassa tuttia, kun poika havahtuu unestaan.

Yöt ovat edelleen ennalta arvaamattomissa eli vaihtelevia. Viime yö oli mielestäni hyvä, kun nukkumaan käytiin klo 22.30, ensimmäinen herätys oli klo 2.00, toinen klo 5.00 ja lopulta herättiin klo 8.00. Lisäksi yösyöttöjen jälkeen poju nukahti heti takaisin, kun välillä syömisen jälkeen voi mennä toinenkin puoli tuntia siihen, etten ole ihan varma tuliko poju nyt täyteen tai muuten vaan ähistään ja puhistaan eikä kunnolla nukuta, vaikka nukkuvana pojan olen koppaansa siirtänytkin. Meillä on siis pari viikkoa sitten siirrytty nukkumaan äitiyspakkauslaatikkoon, kun alkuun nukuttiin perhepedissä poika välissämme. Äitiyspakkauslaatikko on ajatuksissani välietappi siihen, kun poika hieman isommaksi kasvettuaan siirtyy pinnasänkyyn. Mielestäni yöt ovat vähän rauhoittuneet sen jälkeen, kun poika siirtyi omaan koppaan, mutta mene ja tiedä..

Pojalla on nyt nimi, ja seuraavaksi pitäisi hankkia passi. Olemme nimittäin suunnitelleet reissua kolmisin talven aikana, joten passi on syytä hankkia hyvissä ajoin. Kävimmekin äsken pojan kanssa passikuvassa. Etukäteen hirvitti, että mitähän hommasta tulee, kun nukkuva poika piti nostaa vaunuista kuvattavaksi ja herätellä, jotta silmät saadaan auki. Kuvaus sujui kuitenkin ongelmitta: poika heräsi hetkeksi ihmettelemään kuvaustapahtumaa, kuvat napsittiin ja poika siirtyi vaunuihin jatkamaan uniaan ilman älähdystäkään. Toivotaan vielä, että kuvat kelpaavat myös passiviranomaisille :)

Matkarattaatkin tilattiin. Niistä, ja nyt käytössä olevista yhdistelmävaunuista voisinkin tehdä erillistä postausta jossain vaiheessa.    

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kuus viikkoo, viis kiloo!

Meidän vaavi kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Kuuden viikon ikäisenä painoa on tullut melkein kaksi kiloa syntymäpainoon lisää ja uusin painolukema alkaa vitosella. Wau, enpä olisi alun imetysongelmien keskellä uskonut näkeväni tällaista päivää, että pelkällä rintamaidolla mennään edelleen eikä imetys ole enää edes hankalaa tai kivuliasta. Tai no, otanpa tuon hankalan takaisin, sillä tällä viikolla on nähty ensimmäisiä rintaraivareita. Olen päätellyt, että kärsin jonkinasteisesta suihkutissiongelmasta, kun välillä vauva kesken imemisen päästää rinnasta irti, alkaa yskiä, alkaa syödä uudelleen, mutta lopettaa pian kiljuen kuin pahemmassakin hädässä ja sama toistuu useamman kerran ennen kuin tilanne rauhoittuu. En taida hetkeen imettää julkisesti, jos tällaista on paljon luvassa jatkossakin :)

Pieniä hymynalkuja on alkanut näkyä pojan kasvoilla, ja kovasti niitä äiti toivoo näkevänsä lisää. Viime yö taisi olla paras toistaiseksi, kun nukkumaan mentiin puoli yhdentoista aikaan ja syömään herättiin ensimmäisen kerran vasta kolmelta (sen jälkeen kuudelta ja kahdeksalta), mutta luulenpa, että turha vielä tuulettaa. Keskimäärin kerran viikossa on ollut horror-yö, jolloin heräillään 1-2 tunnin välein ja niitä seuraavat päivät ovatkin sitten lähinnä selviytymistaistelua omien hermojen kanssa. On se kyllä kumma, kuinka omat fiilikset vaihtelevat päivästä (ja vauvan nukkumisesta/itkuisuudesta) toiseen, kun toisinaan olen aivan onneni kukkuloilla ja sitten niinä huonompina päivinä tuntuu, että kaikki kaatuu päälle ja elämä on kurjaa.. Onneksi noita parempia päiviä on kuitenkin enemmän kuin huonoja ja mielestäni oma jaksamiseni on ihan mallillaan.

Oma paino taas laskusuunnassa, jei! Pidin kohtalaisen sokeritonta syyskuuta ja taidanpa jatkaa samalla linjalla edelleen, lisäksi suunnittelin nyt uuden kuukauden alkaessa alkavani liikkumaan säännöllisemmin ja tehokkaammin vaunulenkeillä - mikäli säät sallivat niin, että ottaisin ihan sykemittarin mukaan lenkeille. Olen asettanut itselleni tavoiteeksi 56 kg:n painon jouluun mennessä, joten ihan maltilla tässä mennään. Salille olen suunnitellut palaavani vasta marraskuussa, mutta kieltämättä kunnon treeni ja kiinteytyminen ovat jo mielessä.

Tulevalla viikolla on tulossa oma jälkitarkastus ja vauvan lääkärintarkastus. Tällä viikolla käytiin jo terveydenhoitajalla, joka kyseli tietysti, mitä ehkäisyä olemme suunnitelleet jatkoon. Siinäpä vasta hyvä kysymys! Toinen lapsi on tietysti tervetullut ja historiamme tuntien ei voi tietää, miten hankalaa jatkossa raskaaksi tuleminen tulee olemaan, voihan olla, että toista mahdollisuutta emme saa koskaan. Kuitenkaan ihan ilman ehkäisyä ei uskalla olla, koska sektion jälkeen olisi hyvä olla vähintään 6 kk:n väli ennen uutta raskautta, enkä muutenkaan olisi vielä valmis uuteen raskauteen. Mitäs vaihtoehtoja siis on? Imettäminen sulkee pois yhdistelmäehkäisypillerit. Minipillerit taas aiheuttavat usein ihon ja hiuksien rasvoittumista ja akneongelmaa, ei kiitos, näitä on ihan omasta takaa, vaikka nyt tilanne hyvä onkin. Kuparikierukka? Nope. Jäljelle jää siis kondomi ja aina niin tehokas keskeytetty yhdyntä :) Mutta näillä on mentävä.  

Huomenna alkaa siis jo lokakuu. Mihin syyskuu oikein katosi? :)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mitähän uutta tällä viikolla?
No ainakin ollaan aloitettu äitiyslomalla olevien kavereiden treffailu, mikä on tosi virkistävää vaihtelua yksin (tai siis kaksin) kotona olemisen sijaan. Tulee lähdettyä kotoa, saa vertaistukea ja kenties hyvän lounaan siinä sivussa. Tavoitteena olisi ainakin kerran viikossa treffailla äitikavereita, joita onneksi on samaan aikaan kotona nyt useampi.
Oletteko te muut aloitelleet tai suunnitelleet jotain vauva-äiti-aktiviteetteja, kuten muskaria, mammakahviloita, vauvajumppaa tmv? Itse taidan odottaa kevääseen näiden suhteen.

Pojun ja äidin ensimmäinen useamman tunnin  ero toisistaan sujui hyvin, isi oli kotona, antoi pumpattua maitoa pullosta, ja kaikki sujui kuulemma hyvin. Nyt mieheni sitten varmaan luulee, että meillä on kaikki päivät helppoja ja rauhallisia :) Ja niin kai suurimmaksi osaksi onkin, mutta ei kai kukaan voi väittää, ettei vauvan hoito olisi välillä työlästäkin? Itse koen vaikeimmaksi sen, etten aina tunnista, mistä vauvan itku johtuu ja voi olla, että olen sitten liiankin herkästi tarjoamassa tissiä joka vaivaan. Johtuuko sitten siitä vai muusta, niin ei meillä (koputan puuta) pitkiä pätkiä päivässä yleensä itketäkään. Öisin omaa nukahtamistani syötön jälkeen vaikeuttaa vauvan masuvaivoista johtuva ähinä ja puhina, joihin en oikein ole keksinyt hyvää hoitokeinoa. Vauva ei tuolloin varsinaisesti itke, mutta ähkimisestä päätellen ei olo voi olla hyväkään, kun ilmeisesti ilma kipristelee suolistossa ja äidin olo on avuton. Kuluneella viikolla ollaan nukuttu kuitenkin ihan hyvin, siis kahden kolmen tunnin pätkissä, mutta nukahdettu syötön jälkeen nopeasti ja oma olo on ollut ihan "virkeä".

Nyt täytynee siirtyä syöttöpuuhiin, joten jatkoa seuraa ensi viikolla neuvolakäynnin jälkeen.

p.s. oma paino noussut viime viikosta 100 gr, höh :(

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sitä sun tätä

Mites tämä blogin päivittämien takkuaa näin? Siis onhan minulla ns. kädet täynnä töitä vauvan kanssa, mutta on niitäkin hetkiä päivässä, jolloin pienen blogipäivityksen ehtisi tehdä. Usein en kuitenkaan avaa läppäriä vaan nettia tulee selailtua kännykällä, minkä avulla taas blogin päivittäminen on mielestäni vähän hankalaa..

Uskaltaakohan vielä hehkuttaa, mutta luulen, että täällä on rintakumista päästy eroon! 1,5 viikkoon en ole enää rintakumia käyttänyt, joten yhä varmemmalla pohjalla mennään ilman. Imuotteen kanssa on edelleen välillä hakemista, mutta uskoisin, että parempaan suuntaan mennään. Edelleen poika syö usein, keskimäärin 2-2,5 tunnin välein, ja kerrallaan 20-30 minuuttia, joten maitobaari on auki ympäri vuorokauden. Huolta on aina välillä siitä, että riittääkö rintamaito, mutta ei auta kuin uskoa, että riittää, kun poika on useimmiten syönnin jälkeen tyytyväinen (masuvaivat sitten asia erikseen). Pumppaamalla saan yleensä kerralla 50-100 ml maitoa. Harmittaa, kun terveydenhoitajan loman vuoksi seuraava neuvolakäynti on vasta ensi viikolla ja edellisestä käynnistä on jo 2 viikkoa, joten punnituksissa tulee yli 3 viikon tauko. Ihan vaan oman mielen rauhoittamiseksi ja itsevarmuuden kasvattamiseksi olisi tärkeä tietää, että poju kasvaa niin kuin pitääkin.

Poika on jo kuukauden ikäinen, ihan ihmeellistä, miten aika voikin mennä näin nopeasti! Kovasti odottelen jo ensimmäistä sosiaalista hymyä, muutaman kerran olen ollut sellaisen näkevinäni, mutta todennäköisemmin kyseessä on kuitenkin ollut tulevaan vatsanväänteeseen liittyvä irvistys :D Mites teillä muilla, joko on hymyjä irronnut? Käsittääkseni pitäisi vielä ainakin pari viikkoa malttaa odotella.

Etukäteen ajattelin, ettei äitiyslomalla ole niin väliä sillä, onko arki vai viikonloppu, mutta olinkin totaalisen väärässä. On ihanaa, kun viikonloppuna on kahdet käsiparit hoitamassa vauvaa, ja esim. suihkussa voi käydä  rauhassa. Arkena päivät tuntuvat joskus pitkiltä yksin kotona vauvan kanssa, mieheni kun saattaa olla töissä kuuteen saakka ja joutua jatkamaan töitä vielä kotonakin, jolloin oma hermo alkaa olla koetuksella :( Mies kyllä osallistuu vauvan hoitoon erittäin mielellään, mutta pakkohan hänen on työnsäkin hoitaa. On se muuten kumma, kuinka yöllä mies ei juurikaan herää vauvan itkuun, kun meikäläinen taas havahtuu pienimpäänkin risahdukseen. Olisko evoluutiolla osansa asiassa?

Oma paino laskee pikku hiljaa, joskin olen yrittänyt sitä vauhdittaa jättämällä sokeriset herkut pois. Malttia, malttia. Raskauden aikanahan pääsin liikumaan loppuun saakka, mutta nyt kunto taitaa rapista, kun liikunta on lähinnä pieniä vaunulenkkejä. Jälkitarkastukseen on kuitenkin vielä pari viikkoa enkä suoraan sanoen usko, että vielä jaksaisin/saisin edes aikaiseksi mitään salireissuja muutenkaan. Ehkä loppuvuodesta sitten?
Jälkivuoto on nyt aika lailla loppunut. Hiukset rasvoittuvat taas, kuten ennen raskautta, mutta näppyjä ei vielä iholla näy. Pojalla sen sijaan on nyt viikon verran hormoninäppyjä poskissa ja leuassa. Onneksi ehdittiin käydä ottamassa vauvakuvat jo aiemmin!

Uusi viikko tuo tullessaan mm. äidin ensimmäisen pakollisen menon ja eron pojusta - huh, mitenköhän se onnistuu? No, maitoa on pakkasessa ja isi kyllä hoitaa, joten turha kai murehtia.

Kastajaisia pitäisi alkaa suunnittelemaan. Vaan ei meillä ole vielä edes nimeäkään päätettynä :D

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vitosella, nelosella

Pian kolme viikkoa "synnytyksestä" (en oikein osaa sektiota synnytykseksi kutsua). Äidin paino palannut taas vitosella alkaviin lukemiin ja pojun paino (lähtöpaino sairaalasta 3126 gr)  noussut nelosella alkavaan eli ihan hyvältä näyttää. Äiti ei kyllä vielä mahdu raskautta edeltäviin farkkuihin, mutta jospa ensi kuussa? Vatsan alue on kyllä kivasti pienentynyt, mutta ylimääräistä on niin jenkoissa kuin alleissakin :)

Sektiosta on toivuttu erinomaisen hyvin mielestäni. Muutama ensimmäinen päivä sairaalassa oli tuskaa liikkumisten suhteen, mutta kun kotiin päästiin, alkoi pian helpottaa. Tuskaisinta sektion jälkeen oli kaikenlainen asennon vaihto, leposärkyjä ei ollut, mutta otin silti kuuliaisesti sairaalassa annetut ibuprofeenit ja parasetamolit. Ensimmäisenä päivänä sektion jälkeen vaivasi suht kivuliaat ilmavaivat, joten yritin tankata luumuja ja lakuja saadakseni vatsan toimimaan ja onnistuihan se. Jälkivuotoa ei missään vaiheessa ollut kovinkaan paljon, mutta pieni vuoto jatkuu edelleen niin, että pidän pikkuhousunsuojaa.
Tikit otettiin pois sektiohaavasta kuudentena leikkauksen jälkeisenä päivänä. Ensimmäisille vaunulenkeille lähdettiin, kun vauva oli viikon ikäinen. Aluksi kävellessä tuntui pientä kiristystä sektiohaavan reunoilla, mutta enää ei sitäkään. Raskaita nosteluita olen kuitenkin pyrkinyt välttämään, kuten ohje kuuluu. Sektioarven ympärillä on vielä koholla oleva "mustelmamakkara", joka on koko ajan pienentynyt, mutta oikeastaan ainoa asia (näkyvän arven lisäksi), joka sektiosta enää muistuttaa silloin, kun vaikka nojaan johonkin. Sektioviilto tehtiin muuten todella alas, siis ns. bikinirajaakin alemmas, joten eipä sitä kukaan ulkopuolinen tule tuolta havaitsemaan.
Ensimmäisinä päivinä kotona olin ilmeisesti niin jännittynyt, että ruokahalu ja unet olivat kadoksissa. Nyt taas ruoka maistuu normaaliin tapaan ja nukkuisin kyllä mielelläni enemmänkin :)

Imetystä ilman rintakumia on nyt harjoiteltu vaihtelevalla menestyksellä. Hyvän otteen saamisessa menee edelleen aikaa, ja monesti otteen rinnasta saatuaan vauva päästää sen nopeasti irti ja alusta lähdetään.. Olenkin miettinyt, että tällä vauhdilla en kyllä pysty imettämään julkisesti, sen verta show vielä imettämisen aloittaminen meillä monesti on. Rintakumin kanssa kyllä sujuu, mutta rupeapa sen kanssa sitten jossain kahvilassa pelaamaan?!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Vauva-arkea

Pari viikkoa ollaan jo oltu kotona ja tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti. Päivät ovat toistensa kaltaisia, joten ei niitä paljon toisistaan erotakaan! Kaaoksen hallintaahan tämä pääasiassa on ollut :)
Pääasiallisesti aika menee imettämiseen, joten sohvalla istuskelu on tuttuakin tutumpaa puuhaa. Kerralla syödään 20-40 minuuttia, ja rundi alkaa alusta taas 1,5-2,5 tunnin kuluttua, hyvin harvoin imetysväli on tuota pidempi. Imetän rintakumin avulla, koska sairaalassa oli vaikeuksia löytää hyvää imuotetta, ja kun maito kahden päivän kuluttua sektiosta sitten nousi täyttäen rinnat, ei imettämisestä suht matalien nänninpäideni vuoksi tullut enää mitään ilman rintakumia. Välillä harjoitellaan imettämistä ilman rintakumia, mutta toistaiseksi suurimmaksi osaksi apuväline on käytössä. Kovasti kyllä toivoisin pääseväni mokomasta vielä eroon..

Vauva on mielestäni varsin kiltti ja rauhallinen. Masuvaivaa on kuitenkin selvästi aina välillä ja sekös pientä harmittaa..Ei niinkään, että itkeskelisi, mutta vääntelehtii ja ähisee, kun masu kipristelee.

Yöt ovat aika vaihtelevia. En menisi sanomaan, että meillä nukutaan hyvin, kun syöttöväli on tosiaan harvoin kolmea tuntia, mutta varmaan keskinkertaisesti? Itse en hallitse kovin hyvin makuuasennossa imettämistä, joten öisinkin syötän yleensä istualtaan. Nuo hetket keskellä yötä tuntuvat välillä kovinkin pitkiltä, en voi muuta väittää, varsinkin kun poika usein herää, kun yritän laskea hänet sängylle ja yöheräämiset venyvät helposti yli tunninkin mittaisiksi.

Tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan, selvästi olen herkistynyt vauvan syntymän jälkeen. Väsyneenä kun pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat isoilta. Elämänmuutos vauvan tultua on ollut jopa suurempi kuin olisin etukäteen ajatellut. Kontrollifriikille on ollut kasvun paikka huomata, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä vauva ehdoilla, päivää on mahdoton suunnitella etukäteen. Päätäni olen tuulettanut käymällä kerran päivässä ulkoilemassa vaunulenkillä/kaupassa. Nekin täytyy tietysti ajoittaa tarkasti niin, että lähdetään heti, kun vauva on syönyt eikä viivytä reissussa syöttöväliä pidempään. Mutta tätähän tämä elämä nyt on, kaiken kaikkiaan kuitenkin varsin ihanaa ja ns. vauvantuoksuista arkea pienine haasteineen <3

Huomenna mennäänkin neuvolaan. Toivotaan, että rintamaidolla paino on noussut riittävästi!

 

torstai 23. elokuuta 2012

Sektiokertomus

Kiitos onnittelijoille!
Viime yö nukuttiin hämmästyttävän hyvin, ja imetyskin alkaa pikku hiljaa sujua (siitä lisää myöhemmin), joten josko nyt olisi hetki aikaa päivittää kuulumisia sen suhteen, miten poika saapui maailmaan.
Seuraa aika pitkä kertomus, mutta halusin, että muistan tuosta päivästä myöhemminkin mahdollisimman paljon. 

Kyseessä oli siis suunniteltu sektio perätilan vuoksi. Koskaan en ollut ajatellut, että minun kohdalleni sektio osuu, mutta parin viikon aikana ehdin sulatella ja totuttautua asiaan ja lopulta rupesin jopa jännittämään, että jos vauva on sittenkin kääntynyt masussa ja ajatukset on taas ohjelmoitava uudelleen. Vaan eipä näitä suunnitella voi kukaan muukaan...

Sektio toimenpiteenä riskeineen jännitti, tottakai. Minulla oli etukäteen jonkin verran ammattini puolesta tietoa sektioista, mutta kun sektiopäätös tehtiin, hain vielä lisää tietoa. Ja voin sanoa, että tässä tapauksessa tieto lähinnä lisäsi tuskaa, koska monia riskejä en itsekään ollut tullut ajatelleeksi. Kuitenkin sektiota edeltävään päivään saakka pystyin pitämään pelot kurissa ja lopulta suurin jännitykseni sektiota ajatellen ei liittynytkään itse toimenpiteeseen tai sen riskeihin vaan siihen, että panikoinko sektiopöydällä, kun tajuan, etten voi liikkua siitä minnekään :) Tämä ajatus iski siis edellisenä päivänä aivan puun takaa lukiessani jotain keskustelupalstaa, missä sektion kokenut kertoi omista tuntemuksistaan. Sen jälkeen en saanut tätä ajatusta pois mielestäni vaan melkeinpä näin jo itseni kiljumassa pöydällä, että "päästäkää minut pois" jne. :D Nyt jo vähän naurattaa moiset ajatukset.

Sektiota edeltävänä yönä en nukkunut kovinkaan hyvin, mutta joitakin tunteja kuitenkin. Ennen ylösnousua piti pukea tukisukat jalkaan. Puolesta yöstä lähtien syöminen ja juominen oli kiellettyä lukuunottamatta 1-2 lasillista vettä/mehua aamulla ennen kuutta, jotka tankkasin omenamehun muodossa noustuani.

Ennen seitsemää lähdimme mieheni kanssa ajamaan kohti synnytyssairaalaa kauniissa ja aurinkoisessa kesäaamussa. Matkalla taisin tirauttaa parit kyyneleet: nyt sitä mennään.
Osastolla meidät otti vastaan kätilö, joka kertoi heti, että olemme päivän toinen sektio, minkä vuoksi joutuisimme todennäköisesti odottamaan vuoroamme saliin. Minulta otettiin verikokeet, ja puin päälle leikkauskaavun ja sairaalan aamutakin. Sain huonepaikan kahden hengen huoneesta, missä edellispäivänä syntynyt vauva äiteineen oli huonetoverina.

Vauvasta otettiin KTG-käyrää.  Jossain vaiheessa kävimme leikkaavan lääkärin kanssa vielä tarkistamassa vauvan tarjonnan. Jouduimme odottamaan vuoroamme osastolla, mies kävi hakemassa itselleen lounastakin, minä sen sijaan en saanut syödä enkä juoda mitään, mikä alkoi jossain vaiheessa tuntua pienenä heikotuksena. Kun aikaa kului, vauvasta otettiin vielä uudelleen KTG-käyrä.

Lopulta puolilta päivin kätilö tuli hakemaan meitä hyvien uutisten kera: leikkuri oli valmiina. Minä lähdin kätilön kanssa leikkaussaliin valmisteltavaksi, mies jäi vielä osastolle pukemaan leikkaussalivaatteita tullakseen saliin sitten, kun leikkaus olisi valmis alkamaan.
Leikkaussalissa minulle laitettiin kanyyli käteen, EKG-lätkät rintakehälle, happisaturaatiomittari sormeen, ja asettauduin oikealle kyljelleni spinaalipuudutusta varten. Selkäni pestiin kylmällä desinfiointiaineella. Puudutuksen laitto ei tuntunut juurikaan missään ja sen jälkeen minut käännettiin selinmakuulle. Eteeni laitettiin sermi suunnilleen rintakehäni kohdalle: kuulin, kuinka ilmeisesti kätilö ohjasi opiskelijaa virtsakatetrin laitossa. Anestesiologi tutki puutumisen tasoa kylmillä lapuilla. Pikku hiljaa olin puutunut rintakehästä alaspäin. Vaan eipä siinä mikään paniikki iskenyt, tunsin olevani osaavissa käsissä.

Leikkaussalissa oli todella kylmä ja välillä tärisinkin lähes holtittomasti, mitä lähinnä naureskelin. Muuten olo oli yllättävänkin rauhallinen. Lyhyeksi aikaa minulle tuli hieman huono olo, mikä korjaantui nopeasti, kun anestesiologi määräsi verenpainetta nostavaa lääkettä.
Mieheni saapui saliin ja hän pääsi istumaan vasemmalla puolelleni. Leikkaus alkoi ja tunsin, että vatsaani kaivetaan, heilutetaan, möyritään, mutta mitään kipuun viittaavaa en tuntenut. Juttelimme vähän mieheni ja anestesiahenkilökunnan kanssa ja samalla kuulostelin, mitä sermin toisella puolella tapahtuu. Kuulin, kun sanottiin jotain siihen liittyvää, että nyt vauva on ulkona ja aloin odottaa parkaisua. Kauan sitä ei tarvinnutkaan odotella, kun vauva alkoi rääkyä tarmokkasti. Voi, mikä ihana ääni! Muutama kyynel valui poskilleni, mutta lähinnä taisin hymyillä. Vauva kapaloitiin sermin takana ja tuotiin rintakehäni päälle muutamaksi minuutiksi ihailtavaksi. Siinä hän nyt oli, toinen silmä avoinna, toinen kiinni, pieni nenä ja huulet, suloinen, pieni ihminen. Ei aavistustakaan, mitä siinä vauvalle sopersimme, mutta pian mies ja kätilö lähtivät osastolle, missä vauva punnittiin ja mies sai vauvansa ns. kenguruhoitoon paitansa alle siksi aikaa, kun minä olin vielä leikkurissa ja heräämössä.

Itse leikkaus kesti vain kymmenen minuuttia, mutta sen jälkeen sulkeminen veikin n. 45 minuuttia. Makasin pöydällä ja välillä anestesiahoitaja kysyi vointiani. Kylmyyttä lukuunottamatta vointini oli koko ajan varsin hyvä. Kuuntelin, mitä sermin takana puhuttiin ja vain tutkailin tilannetta. Lopulta leikkurissa oltiin valmiita ja minut siirrettiin leikkauspöydältä sairaalasänkyyn ja heräämöön. Heräämössä makoilin lämpöpeitteiden alla ja välillä hoitaja kävi painelemassa kohtuani, mikä teki kipeää. Virtsamäärää seurattiin, ja koska virtsaa ei tullut toivotusti katetripussiin, hoitaja antoi diureettia kanyylin kautta. Yritin nukkua, mutta koska heräämössä oli koko ajan liikettä, kun potilaat vaihtuivat, en saanut nukahdettua. Yritin liikutella jalkojani ja aika pian vasempaan jalkaan palasi motoriikka, mutta oikeaa en saanut liikuteltua juuri lainkaan, mistä ehdin vähän kai huolestuakin.

Parin tunnin heräämöseurannan jälkeen pääsin vihdoin osastolle, missä minua odottivat vauva ja mieheni, ja sain vihdoin vauvan syliini. Saman tien aloitettiin ensi-imetys, mistä en jostain syystä muista nyt oikein mitään selkeästi, mutta maitoa herui muutamia tippoja. Tunsin itseni vähän kömpelöksi maatessani sairaalasängyssä ja yrittäessäni pitää vauvaa sylissä.

Laitoimme viestit vauvan syntymästä läheisille. Sain varovasti juoda vähän mehua ja kun se onnistui, myöhemmin myös jugurttia ja muuta nestemäistä syötävää.
Päivä kului vuoteessa vauvaa ihastellen ja ensisyöttöjä yrittäen. Mitään kipuja minulla ei ollut levossa, mutta muuten liikkuminen vuoteessakin oli todella vaikeaa alavatsalla tuntuvan kivun vuoksi: kyljen kääntäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä.
Kahdeksan aikaan kätilö ehdotti pesulla käymistä ja hitaasti yrittäen pääsin käsin työntämällä sängystä ylös istumaan ja lopulta seisomaan. WC-käynti pesuineen sujui ihan hyvin, kunnes löysin itseni oksentamasta lavuaariin :)

Mies joutui lähtemään osastolta yöksi kotiin ja minä jäin osastolle vauva vierihoidossani... <3

lauantai 18. elokuuta 2012

Hän on täällä!

Rakas pojumme syntyi siis tällä viikolla. Hän on aivan ihana ja kovasti hänen hyvinvointinsa on mielessä koko ajan.
Väsyttää toki ja imettämisessä on ollut haasteita, mutta pääasia on terveen paperit saanut vauva.
Kertomusta (suunnitellusta) sektiosta sitten myöhemmin!

Ja onnea myös Cinnamonroll girlille pienestä herrasta :)


tiistai 14. elokuuta 2012

Viisi kilometriä..

..on matkaa meiltä synnytyssairaalaan. Se on aika vähän.
Sairaalakassi on pakattu.
Turvakaukalo on asennettu autoon. 
Vauvakirjaan on kirjoitettu ensisivut.
Pikku hiljaa alkaa jännittää!

Vauva on myllertänyt viime aikoina masussa iltaisin ja öisinkin varsin kovasti. Vieläköhän pieni yrittää kääntyä vai mistä moinen vilkkaus?

Olo ei ole varsinaisesti tukala, mutta huomasin leffassa istuessa, että asentoa täytyi vaihtaa aika usein, että sain oikean kyljen tuntemukset pidettyä aisoissa.
Viime päivinä on aamuisin mennyt tunteja, että saan itseni liikkeelle. Ylipäänsä en saa oikein mitään järkevää aikaiseksi enää päivisin..

..täällä oltaisiin siis valmiita rakkaan ensikohtaamiseen! 

torstai 9. elokuuta 2012

Vauvan raskaustesti

Innostuinpa minäkin tekemään raskaustestin viimeisimmän Vauva-lehden tyyliin näin 39. raskausviikon alkaessa.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

Näin voi sanoa, sillä mahan piilottelu alkoi olla jo aika vaikeaa. Odotin, kunnes olimme käyneet rakenneultrassa ennen kuin paljastin uutisen. Aika moni työkaveri oli kyllä jo aavistellut asiaa, mutta hienotunteisesti jättänyt kyselemättä.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Olen ottanut sivuprofiilikuvan mahastani lähes joka viikko. Lisäksi nyt loppuvaiheessa olen ottanut usein kuvan itsestäni "päivän äitiysasu" - tyyliin, kun rupesi tuntumaan, ettei minusta ole paljon kuvia raskausajalta.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

Tuskinpa käyttäisin sanaa seksipommi, mutta olen kyllä pitänyt ulkonäöstäni myös raskauden aikana. Lisäksi alkuraskauden jälkeen ihoni on voinut tavallista paremmin: iho ja hiukset eivät rasvoitu, kuten ennen ja finnit ovat hävinneet.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista 

Jep. Been there, done that.. Or still doing it :)

Tiedän lapsen sukupuolen

Pojaksi on tulokas jo useamman kerran todettu. Sukupuolen tietäminen on tuonut vauvan odotuksen vielä jotenkin todellisemmaksi. Ja onhan se helpottanut valmisteluja! Aika vahvasti vaaleansinistä ja valkoista on vauvanhuoneen sisustus..

Mummot ohittavat minut suojatiellä

Eivät ainakaan vielä, ihan reippaasti pystyn vielä askeltamaan.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Kyllä, varsinkin muutaman viimeisen viikon aikana. Toki asenteeni on, että "luja tahto vie läpi vaikka harmaan kiven" tässäkin asiassa.

Hyvä äiti on kotona pitkään

Ikuinen kiistankapula. Toki toivon, että lapsemme saa olla kodinomaisessa hoidossa mahdollisimman pitkään, mutta jo ammattitaidon ylläpidonkin kannalta olisi hyvä tehdä vaikka osa-aikaista viikkoa sitten myöhemmin.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Synnytystapa on meillä juu tiedossa :)


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Masukuvia

Menneellä viikolla kävimme otattamassa odotuskuvia valokuvaajalla. Idea oli pyörinyt mielessäni jo pitkään, mutta koska sain asian aikaiseksi vasta suht myöhään, meinasi tulla stressiä sopivan valokuvaajan löytämisessä, kun (ei-niin-) yllättäen ystävieni suosittelemat valokuvaajat olivat varattuja näin elokuussa. Löysimme onneksi kuitenkin valokuvaajan, jonka tyyli nettikuvien perusteella miellytti meitä, ja hänen studiossaan kuvat käytiin sitten ottamassa. "Preview´n" perusteella on lupa odottaa onnistuneita kuvia! Etukäteen vähän jännitti, miten osaan rentoutua kuvausta varten, mutta itse kuvauksessa onnistuin olemaan rauhallisen tyyni.  Tarkoituksena olisi, että käymme sitten samalla valokuvaajalla ottamassa vauvakuvia, kun poika on muutaman viikon ikäinen.

Tässä kuitenkin toisenlaisia masukuvia, nimittäin itseräpsäistyjä. Olen näitä lähes joka viikko pyrkinyt ottamaan. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ihmettelen, miten ennen raskautta olen ollut sitä mieltä, että minulla on pömppömaha!! No, nyt tiedän, ettei ollut :D 


rv 8
rv 38

Vointi täällä edelleen varsin hyvä tai ainakin olosuhteisiin nähden. Olen jatkanut salilla käyntiä niin, että käyn 2-3 kertaa viikossa pyöräilemässä kuntopyörällä tai crosstrainerilla. Liikuntaa rajoittavia supistuksia minulla ei siis ole juuri lainkaan. Tosin, jos kävelen vauhdikkaasti pidemmän matkan, alkaa vatsassa tuntua kiristävää pistosta, ja suurin piirtein joka toinen yö olen viitisen minuuttia valveilla menkkamaisten jomotusten vuoksi. Mitään varsinaisesti lähestyvää synnytyksen käynnistymistä ei ole mielestäni ollut havaittavissa..

Vauvan uskon olevan edelleen perätilassa, sillä pää tuntuu heti pallean alla pyöreänä. Vauva liikkuu päivisin aika paljon, mikä tietysti rauhoittaa omaa mieltä. Öisin käyn pissalla 1-2 kertaa, mutta nukahdan yleensä saman tien. Nukun kylkiasennossa ja väsään peiton jonkinlaiseksi tueksi mahan alle/viereen. Aiemmin vaivanneet öiset suonenvedot loppuivat kuin seinään jossain rv 33 paikkeilla.
Varsinkin pitkään istuessa olo on välillä tukala, kun vauvan pää painaa jonnekin kylkiin ja yritänkin monesti helpottaa oloani nostamalla oikeaa kättäni olkavarresta ylöspäin, jotta vatsan alueelle tulisi enemmän tilaa. Kaikenlainen kumartelu on nykyään hankalaa, ja mieheni jo naureskelee ajoittain vaappuvalle kävelytyylilleni :)

Välillä stressaa ajatus siitä, että mitä, jos lapsivedet menisivätkin yhtäkkiä: perätilassa on nimittäin edelleen napanuoran esiinluiskahdusvaara, jolloin lapsiveden mennessä pitäisi asettua makuuasentoon ja lähteä ambulanssilla synnytyssairaalaan. Joten toivottavasti näin ei pääse käymään :/
Sairaalakassia en ole pakannut, ja tutit ja tuttipullo ovat vielä keittämättä.. Mitähän sinne sairaalakassiin olisi edes tarkoitus laittaa? 

perjantai 3. elokuuta 2012

Perätilasta

Nyt, kun perätila-asia on ajankohtainen paitsi meillä, myös Palomalla, ajattelin laittaa tänne vähän faktaa ja omia kokemuksia asiasta.
Lähteenä olen käyttänyt Lääkärilehdessä v. 2006 esiintynyttä artikkelia asiasta.

- Perätila esiintyy n. 4%:ssa täysiaikaisista raskauksista.

- Äidille perätarjontaisen vauvan synnyttäminen ei juurikaan eroa normaalista synnytyksestä, mutta syntyvän lapsen riskit ovat suuremmat kuin normaalitarjontaisessa synnytyksessä. Kuitenkin Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on todettu mm.  että "alateitse perätarjonnasta syntyneet lapset olivat vähintään yhtä terveitä kuin normaalitarjonnasta alateitse syntyneet lapset". Alatiesynnytykseen liittyviä riskejä on pyritty vähentämään tekemällä suunniteltuja sektioita perätilasynnyttäjille. Koska sektioon liittyy kiistatta sekä lyhyen että pitkän aikavälin riskejä, on vaihtoehtona edelleen perätilasynnytys alateitse silloin, kun kaikki alatiesynnytyksen edellytykset täyttyvät.
Kriteerejä perätilan alatiesynnytykselle:
* Lantio tilava
* Sikiön painoarvio alle 4 kg
* Sikiön lakimitta alle 100
* Pään asento fleksiossa, pakara- tai peräjalkatarjonta
* Äiti motivoitunut alatiesynnytykseen

Perätila voidaan yrittää kääntää ulkokäännöksellä äitiyspoliklinikalla. Ulkokäännöksen tavoitteena on siis kääntää sikiö raivotarjontaan. Ulkokäännös tehdään äidin ollessa makuuasennossa, jolloin synnytyslääkäri pyrkii ensin nostamaan sikiön peppua ja päätä ohjaamalla auttaa sikiötä kääntymään päätarjontaan. Toimenpiteen ei tule tuottaa äidille kipua. Toimenpiteen komplikaarioriski on vähäinen, mutta tulee silti tehdä olosuhteissa, joissa on mahdollista tehdä sektio nopeastikin. Onnistumisprosentti on 40-50% luokkaa, ensisynnyttäjillä pienempi.

(Itselleni tehtiin ulkokäännösyritys, kun perätila selvisi. Toimenpiteen tehnyt lääkäri kertoi, että on tehnyt näitä käännöksiä nyt ainakin 10 vuoden ajan eikä kertaakaan ole ollut komplikaatioita, joten uskalsin lähteä yrittämään. Ennen ulkokäännösyritystä otettiin vartin verran sykekäyrää. Olin makuullani tutkimuspöydällä. Toinen lääkäri pyrki juurikin nostamaan peppua ja ohjaamaan päätä muutamaan otteeseen, ja toinen lääkäri katsoi ultralla välissä onko tarjonta muuttunut. Ihoa kiristi toimenpiteen aikana ja painoarkuutta tuli, mutta olisin hyvinkin jaksanut kääntämistä pidempäänkin, kun lääkärit aika pian totesivat, ettei vauva tule kääntymään. Sen jälkeen vauvan sykekäyrää otettiin vielä toinen vartti.)

Suunniteltaessa perätilavauvan alatiesynnytystä, tutkitaan äidin lantion tilavuus yleensä magneetti-pelvimetrialla.  Itse kävin tässä tutkimuksessa ja varsin lyhyestä kuvauksesta oli kyse, alle 10 minuutin kuvaus kaiken kaikkiaan.

Tässä siis perustietoa asiasta, toivottavasti on jollekin hyötyä! Sektion saa Suomessa varmasti, kun haluaa, mutta käsitykseni on, että nykyään ollaan siirrytty aiempaa enemmän suosimaan myös alatiesynnytyksiä juurikin silloin, kun kaikki kriteerit täyttyvät.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että alkuperäinen ajatukseni oli, että aivan varmasti sektioon, jos perätila ikinä kohdalle osuu. Lopullista valintaani en ole kuitenkaan täällä vielä paljastanut :)

torstai 2. elokuuta 2012

Synnytystapa selvillä

Kuten otsikkokin kertoo, synnytystapa on nyt suunniteltu. Silläkin uhalla, että olen nyt ärsyttävä, jätän asian toistaiseksi salaisuudeksi..

Melko lailla koko raskausajan olen keskittynyt nimenomaan raskauteen:  viikkojen kertymiseen, vauvan kasvuun, "kunhan kaikki nyt vaan sujuisi hyvin". Paljon enemmän olen siis miettinyt matkaa kuin määränpäätä. Varsinkin viime päivinä ajatukset ovat kuitenkin keskittyneet myös tulevaan, ja luonteeni mukaisesti olen keksinyt taas uutta huolen aihetta. Miten osaan hoitaa vauvaa (olen siis todellinen noviisi näissä asioissa)? Miten imetys sujuu? Entä jos se ei sujukaan? Mistä tiedän, että vauva saa tarpeeksi ravintoa?  Miten osaan pukea vauvan sopivan lämpimästi? Onko meillä nyt ylipäänsä tarpeeksi vaatteita tai muita tarvikkeita vauvalle (ikään kuin kaikki kaupat sulkeutuisivat siinä vaiheessa, kun vauva syntyy eikä kauppaan enää pääsisi ;)? Onneksi mieheni on paljon selväjärkisempi ja luottaa siihen, että asiat sujuvat luonnostaan. Uskoisin kuitenkin, etteivät nämä huoleni ole ihan tavattomia näin esikoisen synnytyksen lähestyessä. Nämä ajatusprosessit ovat osa valmistautumista tulevaan.
Ja voi, kun tätä vauvaa jo kovasti odotellaankin!  <3

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Selvisinpäs!

Tänään kävimme lantion magneettitutkimuksessa (=pelvimetria), jotta saadaan käsitys siitä, mahtuuko vaavimme ylipäänsä tulemaan alakautta peppu edellä. Etukäteen jännitti aika tavalla se, miten pystyn olemaan tutkimuksen ajan paikoillani tai iskeekö ahtaanpaikankammo. Ensimmäinen ei ollut ongelma eikä mikään, jälkimmäisestäkin selvittiin. Nyt sitten odotellaan tuloksia lähipäivinä saataviksi, minkä jälkeen ollaan taas hiukan viisaampia synnytystavan suhteen.. 

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Hyvät neuvot kalliit

Perätila on ja pysyy. Mutta yrittääkö alakautta vai suoraan sektioon?
Vaihdan mielipidettäni noin minuutin välein ja olen asiasta äärimmäisen stressaantunut.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hankintoja

Laskettuun aikaan on nyt neljä viikkoa. Näin äitiyslomalla ollessa on viimeistään aika katsoa, mitä hankintoja vauvaa varten vielä puuttuu. Listasinkin tähän muistini tueksi asioita, jotka ainakin vielä meiltä puuttuvat ja niiden suhteen askarruttavia kysymyksiä. Jos joku osaa sanoa kokemusta/mielipidettä näille, niin ilolla otetaan vastaan!

- rintapumppu (käsikäyttöinen vai sähköinen malli?)
- rintakumit
- liivinsuojukset
- imetysliivit (mistä ihmeestä tietää valita koon?)
- imetystyyny (onko tarpeellinen?)
- maidonkerääjä
- korviketta

- itkuhälytin
- vauvan amme

- vaipparoskis
- vaippoja

Etukäteen on jo hankittu vaunut, turvakaukalo ja pinnasänky, tosin ajattelin tehdä ensisängyn äitiyspakkauksen laatikosta. Muutamat lakanat on hankittu, harsoja on. Vaatteita on, mutta pientä stressiä minulla on siitä, onko vaatteita tarpeeksi tai ovatko ne tarpeenmukaisia. Eilen tajusin, että eihän meillä ole kuin sisävaatteita ja kävin ostamassa fleece-suojapuvun syksyä varten.
Tuntuu, että ajatukset pyörivät tällä hetkellä lähes koko ajan vauva-asioissa, mutta niin se saakin olla!
Mitähän muuta meiltä vielä puuttuu?

torstai 19. heinäkuuta 2012

Ä niin kuin äitiysloma, U niin kuin...

Jahas, aika lopettaa blogihiljaisuus, joka on johtunut puhtaasti lomailusta tietokoneen ulottumattomissa. Loma onkin jo muuttunut äitiyslomaksi, joka alkoi tämän viikon alussa. Pitäisi kai muuttaa tuo raskausaskuri vastaamaan neuvolan laskuja, joiden mukaan laskettu aika on 20.8.
Täällä voidaan varsin hyvin edelleen. Vielä eilen olisin väittänyt, etten ole huomannut supistuksia ollenkaan, mutta viime yönä oli muutaman kerran menkkamaista kipua alavatsalla yhdistettynä kiristävään tunteeseen, joiden voisin kuvitella olleen supistuksia.
Vatsa on mielestäni kasvanut edelleen, joskin vasta pari päivää sitten sain kuulla vertauksen vatsani pienuudesta suhteessa johonkin minulle tuntemattomaan odottajaan.. No, mene ja tiedä, mutta ainakin viimeksi ultrassa poika kasvoi edelleen keskikäyrällä, tuolloin (rv 33+) painoarvioksi saatiin 2,2 kiloa. Vaan kohtapa selviää taas uudet mitat, kun ensi viikolla mennään jälleen ultraan, sillä viimeksi vauva oli vielä perätilassa. Ja jos edelleen perätilassa/poikittain viihtyy, jouduttaneen kokeilemaan ulkokäännöstä. Kovasti toivon, että vaavi olisi itse tässä välissä kääntynyt, mutta ainakin liikkeet tuntuvat edelleen ihan samassa paikassa kuin aiemminkin, jos siitä voi jotain johtopäätöstä kääntymättömyydestä vetää.
Raskausajan "perinteisiä" vaivoja minulla ei ole juurikaan ollut. Minua ei juurikaan turvota, kiitos viileän kesän. Suonikohjuja tai raskausarpia ei näy vielä (koputellaan puuta), mutta ummetus on kyllä vaivannut. Ennen raskautta kyseinen vaiva oli minulle varsin tuntematon, mutta nyt tuntuu olevan jatkuva seuralainen huolimatta siitä, että olen syönyt litrakaupalla mansikoita :)  Koska Hb oli viimeksi neuvolassa noussut 139:n, olen nyt pitänyt taukoa lisäraudasta toivoen sillä olevan suotuisaa vaikutusta asiaan.
Myös univaikeuksia on alkanut esiintymään, mikä on aiemmin ollut todella harvinaista minulle. Olen monena yönä ollut aamuyöstä tunnin verran hereillä ja viime yönä en meinannut millään saada unta. Fyysisistä vaivoista univaikeudet ei johdu, nukun kyljelläni, mikä on aiemminkin ollut varsin luontainen asento minulle eikä kipuja ole. Vaikka en koe olevani nyt stressaantunut, niin kaipa alitajunta on toista mieltä. Vielähän tässä olisi valmisteltavaa ennen vauvan tuloa vaikka millä mitalla.. Seuraavaksi voisinkin ruveta tekemään listaa puuttuvista asioista :) 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Bikinit vai ei?

Loma alkaa pian! Fyysisesti jaksaisin vielä töissä olla, mutta henkisesti alkaa toinen jalka olla jo pois työpaikalta. Fiilikset ovat ristiriitaiset: iloiset tietenkin, tätä on odotettu PITKÄÄN, toisaalta jossain määrin uraorientoituneena ihmisenä mietin, miten päin tulisi olla, kun loman jälkeen en palaakaan töihin. Tietynlaista haikeutta muutokseen liittyy siis, mikä lienee ihan luonnollista. Uskoisin, että palaan samalle työpaikalle sitten joskus äitiysloman jälkeen. (Vieläkään en muuten osaa kirjoittaa tällaisia lauseita ihan normaalisti vaan aivoni takovat, että sitten JOS kaikki menee hyvin.)

Lomalla on tarkoitus tehdä pientä reissua ja rentoutua. Kävin tänään ostamassa uudet bikinit, entiset kun eivät ainakaan yläosasta enää sopineet päälle, ja pitäähän sitä kesälle uudet bikinit saada, vai? ;) Mutta hieman sitäkin pohdin, että kai sitä tällaisen mahan kanssa edelleen saa bikineissä näyttäytyä julkisesti vai herättääkö se joissakin pahennusta? Toisaalta herättäköön, luonnollinen tilahan tämä on, ja mielestäni bikineissä näyttää vähemmän valaalta kuin kokouimapuvussa. Eilen työkaverini kommentoi, että hänen mielestään suorastaan hehkun nyt raskaana ollessani. Olipa kauniisti sanottu, kun oma olo on useimmiten kaikkea muuta.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Pääsiskö istuu?

Näin kesäisenä perjantai-iltana ei pitäisi kyllä valittaa yhtään mistään, mutta puranpa mieltäni tänne silti ja mielelläni myös kuulen muiden kokemuksia aiheesta julkiset kulkuvälineet ja raskaus. Nyt, kun mennään jo 30+ viikolla, (vatsan kokoon liittyvästä kommentoinnista huolimatta) ei varsinkaan näin kesävaatteissa kenellekään liene minut nähdessään epäselvää olenko raskaana vai en. Siltikin saan jatkuvasti seistä ruuhkaisissa lähijunissa, metroissa, busseissa, ratikoissa - you name it - samalla, kun nuoret miehet pälyilevät ikkunoista ulos istuessaan penkeillä vieressäni ikään kuin eivät olisi minua  ja vatsaani nähneetkään. Eikä siinä mitään: kyllähän minä toistaiseksi seistä jaksan, mutta eikö hyviin tapoihin kuulu antaa paikka vanhuksille, invalideille ja raskaana oleville? Eikä mielestäni kyse ole pelkästään siitä, jaksanko seisoa vai en: entä jos vaikka bussin kuljettaja joutuukin tekemään äkkijarrutuksen, ja minä lennän pitkin bussin käytäviä vatsani kanssa? Kyseessä on potentiaalisesti paljon vakavammat seuraukset raskaana olevalle ja vauvalle kuin ihmiselle, joka ei kanna lasta sisällään. Vai napisenko vain liian aikaisin, ja paikkoja ruvetaankin antamaan vasta, kun olen riittävän raskaana? No, ainakin jatkossa olen entistä tarkempi siinä, että muistan myös itse luovuttaa paikkani sitä tarvitsevalle.

Tällä viikolla oli neljäs terveydenhoitajan neuvolakäynti. Käynnit ovat  varsin lyhyitä, alle 20 minuutissa tästäkin selvittiin, mikä on ihan hyvä, koska töihin on aina kiire. Pissa puhdas, painon muutos/vko 445 gr, RR 121/68, Hb 123, Sf-mitta 27 cm ja vauvan syke km 140/min vaihdellen niin kuin pitääkin.
Viime päivinä olen ensimmäisiä kertoja aavistanut tuntevani vauvan hikkaamista, sen verran tasaisesta nytkäysten sarjasta on ollut kyse. Viime viikon ultrassa näkyikin vauvan tekemiä hengitysharjoituksia, mihin tuo hikkakin liittyy.
Olen jo luopunut siitä toivosta, ettei seiskalla alkavia lukemia vaa´assa raskauden aikana näkyisi, koska paino on jo nyt yli 65 kg ja tietysti toivon, että vauva pysyy mahassa laskettuun aikaan saakka, jolloin painoa saisi tulla enää 5kg loppuraskauden aikana. Luonto tekee tehtäväänsä, sillä en todellakaan syö tai herkuttele eri lailla kuin ennen raskautta (ja alkoholinkin kalorit ovat jääneet pois), liikun edelleen vähintään kolmen jumpan verran viikossa, mutta paino nousee silti vaan. Ylävartaloon kerääntyy selvästi tietynlaista pehmeyttä (=rasvaa) ilmeisesti imetystä odottamaan. Jalat sen sijaan ovat säilyneet suht solakoina eikä vielä kummempia turvotuksia ole ollut, mutta viimeistään heinäkuu tuo varmaankin nesteen kertymisen tullessaan.

Kaiken kaikkiaan, uskaltaako sitä edes ääneen sanoa: minusta on ihanaa olla raskaana!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tunnustus


Vilukissa  heitti jo pari viikkoa sitten tällä tunnustuksella, lämmin kiitos siitä!
Vihdoin sain itseni myös aktivoitua vastaamaan tunnustukseen.

Haasteen säännöt:


1. Nimeä 15 bloggaajaa

15 bloggaajaa on vaikea nimetä, koska niin monessa on tähän jo vastatukin. Ajattelinkin siis heittää haasteen vain yhdelle, tuoreelle blogituttavuudelle eli 2013 Vauvaseikkailuun  menee tunnustus! 


2. Kerro heille tunnustuksesta.



3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.

1)  Olen aamuvirkku toisin kuin mieheni. Itse heräsin tänään (sunnuntai) jo kahdeksan aikaan, mieheni vetää vieläkin sikeitä..(kello on yli 12)
2) Aloitan aamuni Hesarilla. Tulen huonolle tuulelle, jos lehti ei ole jostain syystä tullutkaan aamupalaani mennessä. 
3) Pukeudun mielelläni tummansinisiin vaatteisiin, ja vauvankin vaatevarastossa pääväri on sinisen eri sävyt.
4) Sisustuksessa suosin tällä hetkellä valkoista ja harmaan eri sävyjä.
5) Haluan asua lähellä merta.
6) En jaksaisi millään motivoitua jäljellä oleviin työviikkoihin ennen äitiyslomaa.
7) Luen mielelläni kirjoja, mutta nykyään paljon vähemmän kuin ennen.


4. Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen.


Lämmin kiitos ja pahoittelut hitaasta vastaamisesta haasteeseen :)


5. Lisää Versatile Blogger -kuva postaukseesi.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Onko koolla väliä?

On tästä muissakin blogeissa (mm. Cinnamonroll girl ) ollut puhetta, mutta kirjoitanpa vielä asiasta, kun omallekin kohdalle osuu. Eli siitä, kuinka raskaana olevan äidin vatsan kokoa saa ihan suodattamatta kommentoida kuka tahansa. Omalla kohdallani kuulen aika usein kommentointia siitä, kuinka vatsani on kovin pieni. Toisaalta kuulen tietysti mielelläni, että vatsani on söpö ja sievän pieni, mutta toisaalta jatkuva kommentointi asiasta on omiaan herättämään omia pelkoja siitä, että onko nyt kuitenkin kyseessä jo viikkoihinsa nähden liian pieni vatsa eli onkohan vauva kasvanut normaalisti? Tätä pointtia tuskin kukaan vatsaa kommentoiva tulee edes ajatelleeksi. Viime viikolla meinasin jo hermostua kommentointiin niin, että itsekin rupesin epäilemään, ettei vatsani ole viime aikoina kasvanut. Mieheni oli kyllä asiasta toista mieltä. Joka tapauksessa huoli heräsi jälleen siitä, että onko kaikki hyvin: kasvaako vauva? Onko lapsivettä liian vähän? 
Onneksi seurantaultra ajoittui näihin aikoihin, ja sain lopettaa stressaamisen, kun kuulin, että vauva kasvaa edelleen täysin keskikäyrällä ja painoarvioksi saatiin 1,3 kiloa. Kohdunsuun tilanne ennallaan eli mitään lyhenemistä tai avautumista ei ole onneksi vielä tapahtunut.
Nyt voinen siis taas rauhallisin mielin kuunnella kommentointia kompaktista mahastani. Takaapäin raskauttani ei tosiaan taida juuri edes huomata, joten perinteistä "poikavatsaa" tässä kasvatellaan. Vaan on tässä vielä viikkoja edessä vatsan kasvaa ja muuttua!

Kovin paljon en ole äitiysvaatteita ostanut, mutta kieltämättä vaatevaihtoehdot ovat viikko viikolta vähäisemmät. Kahdet äitiysfarkut olen kuitenkin ostanut, ja kesäisempiä säitä odottaa yhdet shortsit ja farkkuhame. Yläosissa olen vielä pärjännyt paljolti entisilläkin vaatteilla käyttämällä pitkiä puseroitani, mutta taitaa olla niin, että nyt kun näitä vaatteita vatsani päälle venytän, ei niitä voi enää raskauden jälkeen käyttääkään. Pukeudun mielelläni ns. tyköistuviin yläosiin, sillä löysät puserot tekevät olemuksestani mielestäni paljon pulleamman ja valasmaisen. Vatsa saa nyt näkyä ja uskon, että löysät puserot astuvat kuvioihin taas synnytyksen jälkeen, kun vatsa ei olekaan enää ihanan pyöreä vauvamaha. 

Olen huomannut, että entisestä vilukissasta ei ole viime aikoina ollut tietoakaan vaan päinvastoin oloni on varsin lämmin koko ajan. Helteitä odotellessa... :) Syke nousee aika nopeasti pienestäkin pyrähdyksestä. Varsinaisia supistuksia en ole vielä varmuudella havainnut, mutta voi olla, että ajoittain vauhdikkaasti kävellessä tuntuva pieni kiristely vatsalla on kuitenkin supistelua. Liikunnan harrastamista oire ei kuitenkaan vielä estä. Kuten Paloma totesi, alkaa näillä viikoilla olo tuntua vatsan vuoksi jo kömpelöltä. Varsinkin, jos pitäisi jotain lattialta nostaa, niin toimenpide ei tapahdukaan entiseen tapaan ripeästi ja välillä tuntuu, ettei millään viitsisi kumartua, jos on jotain lattialle tipauttanut.

Vauvan liikehdintä tuntuu voimistuvan melkein päivä päivältä. Välillä täytyy oikein ihmetellä, mitä se meidän rakkauspakkaus oikein masussa myllertää :)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Lantionpohjan lihaksia ja hankintoja

Kylläpä aika tuntuu rientävän, kun edellisestä postauksestani näyttää olevan jo melkein kaksi viikkoa aikaa.
Kuin varkain ollaan jo edetty raskaudessa niin pitkälle, että laskettuun aikaan on alle 100 päivää ja laskutavasta riippuen viimeinen kolmannes alkaa viimeistään ensi viikolla, nyt siis mennään 27+ viikolla.

Vointiani en voi valitella, sillä olo on hyvä ja energinen. Kuluneen viikon spinning ja body pump sujuivat ongelmitta. Tänään olimme miehen kanssa pitkällä kävelylenkillä ja ensimmäistä kertaa huomasin, että jouduimme hidastamaan tahtia vuokseni, sillä muuten alavatsa tuntui epämiellyttävän kiristävältä. Myöskin pissallakäyntifrekvenssi on noussut, mutta vaihtelee: toisina öinä ei tarvitse käydä kertaakaan, joinakin taas kahdesti, mikä varsinkin työaamuina pännii, mutta nukahdan toisaalta yleensä heti takaisin sänkyyn päästyäni. Suonenvedot vaivaavat edelleen aika ajoin, lähinnä öisin. Nyt säiden ollessa lämpimiä, olen huomannut, että jalkaterät turvottelevat iltaa kohden suht herkäsi ja välillä on ollut vaikeuksia saada sormuksia pois sormista, mutta tällaista minulla on ollut aiempinakin kesinä enkä vielä lähtisi puhumaan varsinaisesta raskausturvotuksesta, mutta eiköhän sitä ole luvassa tulevien kuukausien aikana ihan riittävästi :)

Yhden asian suhteen minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja kyseessähän on lantionpohjan lihasten harjoittelu! Alkuraskaudesta vielä muistin asian, mutta viime aikoina olen totaalisesti unohtanut koko treenailun. Virtsankarkailu synnytyksen jälkeen ei nimittäin ole mikään tavaton asia ja jos sitä voidaan ennaltaehkäistä, niin nyt pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen! Heitän tässä samalle haasteen muillekin odottajille: käyttäkää päivästä pieni aika vaikka bussipysäkillä tai kaupan kassalla lantonpohjan lihasten treenaamiseen, niin saatatte säästyä ikäviltä yllätyksiltä myöhemmin.

Hankintojen suhteen ollaan edetty niin, että kävimme vihdoin vaunukaupassa katsomassa yhdistelmävaunuja ja turvakaukaloita, ja asiantuntevan myyjän avulla olemme luultavasti päätöksemme tehneet: yhdistelmävaunuiksemme tullemme ostamaan Gessleinin F6-mallin kääntyvillä eturenkailla (mukana tulee myös vaihdettavat, isot eturenkaat, joita ainakin talvella tarvinnee?)  ja turvakaukaloksi Maxi-Cosin Pebblen. Liikkeen sijaan tilaamme luultavasti tuotteet nettikaupasta edullisemman hinnan vuoksi. Aika paljon ostoksiin saa rahaa uppoamaan, kun uutena ostaa, mutta vaikka tämän raskauden alkaminen ei ollutkaan itsestäänselvyys, olen viime aikoina yllättänyt itseni uskaltamalla haaveilla useammasta lapsesta, jolloin tavaroille olisi käyttöä myöhemminkin.. Mennään nyt kuitenkin päivä kerrallaan tätä raskautta eteeenpäin. Eikä varmasti mene päivääkään, etten muistaisi sitä tosiasiaa, kuinka onnekas ja kiitollinen olen siitä, kun saan olla raskaana.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Ä niin kuin äitiyspakkaus

Eilen käytiin äitienpäivän kunniaksi hakemassa äitiyspakkaus (meillä paketit haetaan ärrältä). Tosi nopeasti paketti tuli, kun vasta viikkoa aiemmin olin laittanut nettiin hakemuksen. Ihasteltavaa riitti myös omalle äidille, joka oli meillä käymässä. Omalta äidiltä on muuten helpoin kysyä kaikkein tyhmimmätkin kysymykset mm. vauvan hoitoon liittyen.

Viime viikolla tuhrutteli taas yhtenä päivänä. Tosi vähän, mutta silti, pärjäisin ilmankin sen aiheuttamaa säikähdystä! Onneksi heti seuraavana päivänä oli lääkärikäynti ja ultrassa selvisi, että tuhruttelu johtuu istukasta, joka sijaitsee takaseinässä, mutta lähellä kohdunsuuta. Lääkäri sanoi, että vuotoa voi tulla edelleen ja välillä runsaamminkin, mutta nyt ei vuotoa ole taas viiteen päivään näkynyt. Tilanne kontrolloidaan raskausviikon 30 tietämillä. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei nykyinen tilanne tule estämään alatiesynnytystä, ja toivotaan, että tilanne niin myös jatkuu.
Vauva oli perätilassa ja kohdunsuun tilanne hyvä: kiinni ja kanavaa jäljellä vielä 3,5 cm. Vauva kasvaa aika lailla keskikäyrällä ja painoarvioksi saatiin n. 750 grammaa. Lapsivettä normaalin verran.
Sain luvan jatkaa jumpissa käymistä entiseen tapaan. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että turha murehtia sykerajoista jumppatunneilla, jos vointi vaan pysyy hyvänä. On minulla edelleen kuitenkin sykemittari mukana spinningissä, jotta näen suunnilleen missä syke huitelee, mutta en ota kovaa stressiä siitä, jos hetkellisesti ollaan 150/min yläpuolella.

Viime viikolla oli myös ensimmäinen perhevalmennus. Kovin informatiivinen käynti ei mielestäni ollut, mutta uskoisin, että parasta antia on jatkossa se, että tutustuu muihin alueen vauvaperheisiin.

Vauvavakuutuskin hankittiin viime tipassa, vaikka pitkään mietittiin, että tuleeko se kannattamaan. Varsinkin, kun meillä on lääkäri omassa taloudessakin.. Mutta ehkä sen avulla kuitenkin hermoja säästetään, jos ei tarvitse päivystyksessä jonotella. Olen tosin kuullut, että alueellamme lapset pääsevät tosi hyvin hoitoon, joten sen puolesta ei kovin pätevä tuokaan argumentti.

Emme ole vielä ostaneet vauvalle muuta kuin vaatteita, mutta ehkä pikku hiljaa voisi käydä vaunukaupassa testaamassa vaihtoehtoja. Pinnasängyn saamme lahjaksi. Kaikenlaista pientä hankittavaa lienee, mitä en vielä osaa ajatellakaan, mutta onhan tässä toivottavasti vielä aikaa (nipin napin 100 päivää :)

torstai 3. toukokuuta 2012

Mitäpä tässä

Tänään alkoi 25. raskausviikko. Eipä ihmeempiä. Ja onneksi näin. Sokerirasituksessa kävinkin jo eilen ja tuloksista soittelin tänään: arvot ok. Osasin sitä jo aavistella, koska pikamittarilla labrassa otettu paastoarvo oli alle viiden eikä tutkimuksen aikana tullut lainkaan huono olo. Litkuhan ei mitään mehua ole, mutta parempi se on mielestäni juoda nopeasti pois.

Vauvan potkiminen on ihanaa, en voi ainakaan vielä ymmärtää, että joidenkin mielestä potkuja voisi olla ärsyttävän paljon. Liikkeet olen tuntenut selkeästi ehkä viimeiset 3 viikkoa. Monet kysyvät, että potkiiko vauva paljon. Mitäpä siihen osaisi vastata, kun ei ole vertailukohtaa. Välillä on ihan rauhallista, sitten illalla maatessa taas tuntuu potkuja, ja mielelläni niitä myös vatsan päältä tunnustelen.

Maha ei ole vielä mitenkään kovin iso, vaikka toki kasvanut. Välillä mietin, että pitäisikö sen olla jo isompi, mutta toisena päivänä jo tuskailen sitä, että mistä ihmeestä löydän sopivan mekon kevään juhliin. Ainakaan vatsa tai raskaus ylipäänsä ei ole vielä hankaloittanut liikuntaharrastuksia, ja nautinkin siitä, että pääsen vielä hyvin käymään spinningissä, body pumpissa ym.
Pari päivää sitten pyysin mieheltäni rehellistä vastausta siihen, olenko hänen mielestään lihonut muuten kuin vatsan alueelta raskausaikana ja kovin kirkkain silmin mies ainakin väitti, etten olisi :) Itse en oikein osaa asiaa enää arvioida eikä sillä niin väliäkään, kun olo ei ole ainakaan vielä tukala.

Jostain luin, että vauva kuulee nyt hyvin ja sille kannattaisikin jutella tai laulaa, mutta en ole oikein vielä päässyt asian makuun.. Mistäpä tulikin samalla mieleeni, että ennen kuin olin raskaana, suunnittelin, että haluaisin pitää raskaana ollessani bolakorua, mutta en ole sitä vielä kertaakaan nyt raskausaikana edes ajatellut. Pitääpä aktivoitua asian suhteen siis. Kyseessä siis vaimeasti helisevä kaulakoru, jonka äänen vauva kuulee ja sanotaan, että syntymän jälkeen vauva rauhoittuisi korun helinään. Mene ja tiedä siitä sitten, mutta näteille koruille on aina käyttöä :)
Ryhdynpä selailemaan nettivalikoimaa siis.. Onko muilla kokemuksia raskauskoruista?

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Viime viikko

Viime viikolla jouduin tutustumaan yhteen raskauden epämiellyttävään puoleen, ja toi rv 22 säikähdyksenkin aiheen pitkästä aikaa.

Jo lähtötasoltaan matalan hemoglobiinin vuoksi terkka suositteli aloittamaan lisäraudan ja niinpä minä teinkin muutama viikko sitten. Vaan enpä arvannut, kuinka kipeäksi vatsa voi oikeasti tulla rautalisän seurauksena. Eräänä aamuna viime viikolla en meinannut saada selkää suoraksi, kun vatsaa kivisti niin kovin ja kaikki liikkuminen teki kipeää. Miten ilmeisesti pelkkä ummetus voikaan olla niin kivuliasta? Jatkossa en aio ottaa lisärautaa kuin joka toinen päivä, koska samaa en halua kokea uudelleen.

Viikko jatkui kuitenkin, ja seuraavana päivänä menin spinningiin. Tunti sujui ongelmitta. Kotona kävin sitten pissalla ja mitäpä huomasin pyyhkiessä? Verta paperissa! Ei vatsakipuja, ei mitään muutakaan, mutta kiistatta paperissa oli punaista. Säikähdin toki, mutta aika rauhallisesti kuitenkin pystyin analysoimaan tilannetta ja niinpä seuraavaksi menin kuuntelemaan dopplerilla sydänäänet, jotka kuuluivat kuten ennenkin. Soitin sitten äitiyspolin päivystykseen mielipidettä sen suhteen, että mitä kannattaisi tehdä. Kätilö oli sitä mieltä, että uskaltaa seurata, ja koska verta ei tullut vuotamalla, olin samaa mieltä. Loppuilta meni vessassa hyppiessä tarkistelemassa, että onko vuotoa tullut lisää, mutta onneksi vuoto oli hyvin minimaalista eikä yön aikana vuotoa tullut lisää. Luultavasti siis kyseessä limakalvoperäinen vuoto. So far, so good, vuotoa ei ole tullut uudelleen ja kävin tänään taas spinningissäkin. Silti asia palautti ikävästi mieleen alkuraskauden tuntemukset, ja toi mukanaan taas tajunnan siitä, että mikään ei ole vieläkään varmaa. Pitää silti uskaltaa luottaa, että kaikki tulee menemään hyvin.

Neuvolassa käytiin viime viikolla edellisten episodien jälkeen eikä siellä mitään uutta/ihmeellistä. Mies oli pyydetty mukaan vastaanotolle "laajaa terveystarkastusta varten", mutta eipä miestä juuri huomioitu ja samat jutut siellä tehtiin kuin viimeksikin eli otettiin virtsakoe, punnittiin, kuunneltiin sydänäänet, mitattiin Hb (121)&verenpaine. Uutena toki sf-mitan ottaminen ja se oli muistaakseni 17 cm eli hiukan keskikäyrän alle.  Sain raskaustodistuksen ja eilen laitoin KELAan äitiyspäivärahahakemuksen.

Hullareilta tarttui seuraavat bodyt mukaan. Aika söpöt :)


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Uusille kymmenluvuille!

No niin, nyt se on virallista, tämä nainen siirtyi ensimmäistä kertaa elämässään 60 kg:n rajapyykin yli :) Kiloja siis tullut plussauksesta yhteensä n. 6 kiloa. Seitsemällä alkavaa lukua en kokisi tarpeelliseksi vaakaan piirtyvän kohdallani ikinä, mutta tärkeintä tietenkin on, että vauva kasvaa normaalisti ja syntyy täysiaikaisena.

Nyt siis 22. raskausviikko meneillään eikä onneksi mitään ihmeempiä tässä vaiheessa. Liikkeitä tunnen nyt yhä selvemmin päivittäin, joten doppler on aika lailla jäänyt yöpödän laatikkoon.
Vaikka koen, että nyt on meneillään varsin energinen aika raskaudesta, tarvitsen silti enemmän unta kuin ennen raskautta, joten useimpina arki-iltoina menen sänkyyn jo puoli kymmenen aikoihin.
Lisäraudan aloitin pari viikkoa sitten, edellisessä neuvolassa kun sain ohjeen aloittaa lisärauta "sitten, kun siltä tuntuu" (siis mitä?!), kun Hb maaliskuun puolivälissä oli laskenut 117:n. Lisäksi otan aamuisin raskaana oleville tarkoitetun monivitamiinitabletin sekä vielä ylimääräisen 7,5 mikrogramman annoksen D-vitamiinia.
Kohta pitänee kaivaa dosetti esiin, sillä nyt kevään myötä kuvioihin on astunut myös päivittäinen antihistamiiniannos allergiaoireita lievittämään. Onneksi niitä saa käyttää raskauden aikana!
Suonenvetoja vastaan parhaaksi aseeksi olen todennut riittävän lämpimän pukeutumisen eli mieluiten kevyet housut ja sukat jalkaan yöksi. Vielä yöllinen lisävaatetus ei ole aiheuttanut ongelmaa, mutta entäs sitten kesällä?

Olo on siis hyvä ja olen pyrkinyt pitämään kiinni kolmesta ohjatusta jumpasta viikkoa kohden. Yleensä käyn ainakin body pump -  ja spinningtunnilla eikä niissä ainakaan vielä ole joutunut löysäämään tahtia. Tilasin kyllä sykemittarin, jotta voin seurata pulssia tunnin aikana ja tarvittaessa höllätä tahtia.

Tulevalla viikolla vuorossa on 3. neuvolakäynti, joka ainakin täälläpäin on ns. laaja terveystarkastus, joten myös mies lähtee mukaan. Kerronpa siitä sitten tarkemmin loppuviikosta.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

The Puoliväli

Laskee viikot miten tahansa, raskauden virallinen puoliväli on nyt ylitetty. Sen "kunniaksi" tuoretta kuvaa mahasta, vertailuna alkuraskauden kuva samoissa alushousuissa.

rv 6+0
rv20+0

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Liikkeitä ja "vähän" muutakin

Viimeisen viikon aikana olen vihdoin alkanut tunnistaa vauvan liikkeitä. En todellakaan tunne niitä joka hetki, mutta muutaman kerran päivässä tajuan, että pikkumuljahdukset navan alla ovat meidän pienen potkuja. Vielä ei olla päästy niin pitkälle, että isä tuntisi liikkeitä vatsan päältä, mutta uskoisin, että sekin hetki koittaa pian, sillä liikkeet vahvistuvat päivä päivältä.

Viikon kohokohta liittyy kuitenkin rakenneultraan, missä kävimmekin jo tällä viikolla!! En jaksanut odottaa kunnallista ultraa, joka on vasta muutaman viikon päästä, mutta halusin käydä rakenneultrassa ennen kuin tulen lopullisesti raskauskaapista ulos - eli kerron asiasta myös työpaikalla. Vatsan piilottelu on ollut aika työlästä viime aikoina, joten aika ex tempore-päätöksellä varasin alkuviikosta ajan yksityiselle rakenneultraan (tehtiin myös 4D:nä). Täytyy myöntää, että osasyynä päätökseen varhaistaa rakenneultraa oli myös kärsimättömyyteni..
Ultra jännitti minua etukäteen aika paljon, mutta mieheni oli kuin viilipytty, kuten tavallista. Jännitys kuitenkin laukesi heti siinä vaiheessa, kun pääsin tutkimuspöydälle ja ultraus aloitettiin. Lääkäri selitti tarkasti, mitä milläkin hetkellä tutkittiin. Kaikki, mitä nähtiin, näytti normaalilta, mikä on tietenkin suuri helpotus. Päädyimme myös siihen, että sukupuolen saa kertoa, eikä siitä ollut epäilystäkään. Meille on tulossa poikavauva!

 
Ultran jälkeen kaupasta tarttui tällainen mukaan. Voi suloisuus!

Rakenneultrassa saatiin samat viikot kuin nt-ultrassa eli 2 päivää edelle omia ovulaatioplussan mukaisia laskujani, joten jokohan luovuttaisin ja siirtäisin tuon tickerinkin ultrien mukaisiin päiviin..

Muuten tällä hetkellä taidetaan elää sitä energistä keskiraskautta. Olen tällä viikolla käynyt mm. body pumpissa ja spinningissä. Ongelmia aiheuttavat lähinnä öiset suonenvedot, jotka ovat todella harmillisia, eräänäkin yönä heräsin neljä kertaa suonenvetoon! Ei siinä sitten auta kuin ponkaista sängystä ylös kävelemään, jotta kramppi laukeaisi. Samalla voi sitten toimittaa wc-käynnin, joka on toki nykyään öisin enemmän sääntö kuin poikkeus.
Iho ja hiukset voivat paremmin kuin aikoihin ja olo tuntuu kaiken kaikkiaan hyvältä. Eilen kävin ostamassa ensimmäiset raskaushousutkin ja onhan se myönnettävä, että trikoinen vyötärökappale on varsin mukava. Nyt, kun töissäkin raskaudesta tiedetään, en aio enää samalla tavalla pukeutua pelkkiin löysiin yläosiin vaan pömppis saa jo näkyäkin.


Isommat hankinnat saa vielä odottaa, mutta voi olla, että vauvanvaatteita lähden katselemaan pian uudelleen :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Päivitystä

Menossa rv 17+3. Neuvolakorttini tosin on asiasta eri mieltä, ja eilisen kohdalla siellä on kirjaus 18+1.  Laskettu aika ja  mm. äitiysloman alkaminen määräytyy siis viimeisten kuukautisten perusteella huolimatta pitkästä kierrosta, ovishan oli plussakierrossa kp 20/21. Terveydenhoitaja vähän ihmetteli, ettei nt-ultran yhteydessä oltu laskettua aikaa muutettu, mutta koska näin ei ole tehty, niin näillä mennään. Itsepintaisesti jatkan kuitenkin itse viikkojen laskua oviksen ajankohta huomioiden.

Eilen oli siis toinen neuvola. Eipä siellä mitään ihmeellistä, kun ei minulla ollut mitään kysyttävääkään. Hb 117 (rautaa pitäisi kai kohta puoleen aloitella), verenpaine normaali ja sikiön sydämen syke 145/min. Paino 60.3 kg eli peräti 6 kiloa raskautta ennen olleeseen painoon! Koti vaa´alla paino oli aamulla 59.3 kg, joten koska tuo alkupaino 54 kiloakin on kotipuntarilla otettu, on painonnousu siis 5 kg raskauden aikana. Ihan kivasti juu, onneksi terkka ei siitä minulle mitenkään motkottanut, huomasi varmaan, että stressaan ja tiedostan asian ihan sanomattakin. En silti ymmärrä, että missä se kaikki 5 kiloa on, koska mielestäni en ole lihonut jaloista tai käsistä (tai kasvoista?) ainakaan huomattavasti. No, siis vatsan alueella tietenkin juu, mutta 5 kiloa?! Vaikka tästä asiasta taas jauhankin, niin en oikeasti ota painnonnoususta mielipahaa. Ja yhtenä selityksenä tai osasyynä maanantaiaamun lukemaan taitaa olla se, että olimme viime viikon lomalla ulkomailla, missä en todellakaan noudattanut normaalia, mielestäni varsin terveellistä ruokavaliotani.

En ole vieläkään kertonut raskaudesta avoimesti työpaikalla vaan yrittänyt piilotella kasvavaa kumpua löysien paitojen alle, kuvitellen ainakin itse siinä hyvin onnistuvani. Tosin tämä kuvitelma joutui hieman kyseenalaiseksi, kun reissusta palatessa lentokentän turvatarkastuksessa virkailija jonosta minut bongatessaan kysyi minulta suoraan, olenko raskaana ja kertoi, että saan itse valita menenkö metallinpaljastimen (?) läpi vai suoritetaanko tarkastus käsin. Hämmentyneenä valitsin jälkimmäisen, vaikka ihmettelin kyllä, että mitä haittaa metallinpaljastimesta voisi olla (ja itse asiassa virkailijakin sanoi, ettei mitään).

Vointini on tällä hetkellä varsin hyvä ja täytyykin sanoa, että matkustaminen tässä raskauden vaiheessa on varmasti paras ajankohta raskauden aikana, kun alkuraskauden väsymykset ja etovat olot ovat takanapäin eikä toisaalta iso vatsa vielä häiritse menoa. Meillä kun on mieheni kanssa tapana suorittaa lomallakin pyrkimällä näkemään kohteesta kaiken mahdollisen :)

Ostettiin muuten ensimmäiset vauvanvaatteetkin reissusta! Olin suunnitellut tekeväni ensimmäiset hankinnat vasta rakenneultran jälkeen, mutta koska reissu suuntautui erääseen shoppailijalle armolliseen suurkaupunkiin, jouduin pyörtämään päätöksen. On ne vauvanvaatteet vaan niin kertakaikkisen ihania! Jotenkin silti tuntui, että olen "varkain liikkeellä", että mitäs minä täällä vauvanvaatteita ostelen?  Vaatteiden ostaminen ilman tietoa tulokkaan sukupuolesta oli vielä hankalampaa kuin olisin uskonut, neutraaleja sävyjä oli tarjolla todella vähän. Eipä kai vaatteiden värillä niin väliä, mutta en minä silti taitaisi pikkupoikaa pinkkiin pukea.

En ole täällä tainnutkaan mainita, että raskauden alusta asti olen koko ajan ajatellut, että meille on tulossa tyttö ja saanut miehenikin asiasta vakuuttumaan. Vasta viime päivinä tuo "varmuus" on laantunut eikä tällä hetkellä ole niin selkeää tyttö/poikaoloa. Emme tosin ole satavarmasti vielä sitäkään päättäneet, haluammeko ylipäätään sukupuolta rakenneultrassa selvittää, mikäli siihen on mahdollisuus. Pääasia todellakin on, että vauva on terve. Voi, kun se rakenneultra olisi jo!

Liikkeitä en vielä tunne ainakaan varmuudella. Noin viikon ajan olen kuvitellut välillä tuntevani jotain möyrintää alavatsalla, mutta en todellakaan voi sanoa, onko kyse vauvan liikkeistä vai omista kuvitelmistani.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Palanneet energiatasot

Kuudestoista raskausviikko pyörähti eilen käyntiin. Viimeisten parin viikon aikana olo on kutakuinkin normalisoitunut. Etova ololotila on jäänyt taakse, ja vihdoin alkaa valoa näkyä tunnelin päässä myös väsymyksen suhteen. Vuorokauteen on tullut tunti lisää, kun puoli yhdeksän sijaan menen sänkyyn vasta puoli kymmeneltä. Lisäksi olen saanut taas energiaa lähteä liikkumaan ja tällä viikolla kävinkin neljänä päivänä salilla/jumpassa, ei hassumpaa. On sitten väsymyksen häipymisen syy siirtymisessä keskiraskauteen, lisääntynut auringonvalo vai mikä, niin nyt tuntuu, että alan olla taas oma itseni. Varsinkin tammikuu meni näin jälkeenpäin ajatellen ihan sumussa. Osatekijänä väsymyksessä oli varmaankin jatkuva stressaaminen siitä, onko kaikki hyvin (varsinkin seiskaviikon vuotoepisodien jälkeen), sillä stressaaminen, jos mikä, vie voimia.
Viime aikoina olen pystynyt suhtautumaan raskauteen rauhallisemmin enkä hermoile kaikesta, mitä voi mennä pieleen, ainakaan koko ajan.

Aika tuntuu edelleen kuluvan varsin hitaasti. Tokaan neuvolaan on vielä kaksi viikkoa ja rakenneultraan peräti viisi viikkoa. Raskaudesta on kerrottu kaikille lähipiirin ihmisille, joita ollaan viime aikoina tavattu. Töissä en ole asiasta vielä kertonut, saa nähdä, kuinka kauan asiaa voi vielä salailla. Vatsa kasvaa tasaiseen tahtiin, mutta löysillä puseroilla sen saa vielä varsin hyvin piiloon, enemmänkin vatsan seutu näyttää siltä kuin olisin nautittinut turhan monta siideriä ja karkkipussia kuin varsinaiselta raskausvatsalta. Pientä stressiä olen onnistunut kehittämään painonnoususta, joka on nyt (rv 15+1)  n.3,5 -4 kiloa alkupisteeseen verrattuna. Ennen raskautta olin suht hoikka ja olen aina pitänyt itseni kurissa sen suhteen, ettei painoa pääse kertymään liikaa - en siis kuulu niihin onnellisiin, jotka voivat syödä mitä vaan, ja silti pysyvät hoikkana. Nyt tämä painonnousu tuntuu jotenkin hallitsemattomalta. Syön mielestäni, kuten ennenkin raskautta ja kaloripitoinen alkoholikin on pois kuvioista, mutta silti paino nousee enemmän kuin ehkä näillä viikoilla kuuluisi.
Mutta mitä ihmettä? Löydänkö minä tosiaankin itseni valittamasta näin vähäpätöisestä asiasta? Pitääpä ottaa hieman perspektiiviä asiaan ja olla vaan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni.

Raskauden tuoman positiivisen muutoksen olen havainnut hiuksissani, jotka eivät rasvoitu yhtä nopeasti kuin ennen. Iho kukkii välillä, lähinnä leuassa ja yläselässä tällä hetkellä, mutta mitäpä pienistä. Saa nähdä, milloin ensimmäiset kuplinnat alkavat tuntua vatsassa, niitä odotan kovasti. Doppleria olen käyttänyt muutaman kerran viikossa, mukavasti sillä on sydänäänet löytyneet.

Aurinkoista maaliskuuta! 

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kuvat muistin tukena

Välillä tuntuu, ettei raskaus näy vieläkään missään. Toisinaan mietin, että kuinka kauan tätä voi enää piilotellakaan, kun ei housutkaan enää mahdu kiinni? Onneksi on tullut näitä kuvia näpsittyä.

4+6
13+0

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Huh ja huh

Kävimme maanantaina nt-ultrassa. Varsinkin niskaturvotusasia hermostutti etukäteen, koska tiesinhän aiemman perusteella, että kyllä siellä kohdussa joku on (myönnetään, että keskeytyneen keskenmenon mahdollisuuskin on ajoittain vallannut hermostuneen mieleni). Mutta se joku oli kyllä kasvanut ihan hurjasti sitten viime näkemän ja kasvattanut itselleen jalat ja kädet ja ihmisen muodon. Meidän pieni ihme! Ensimmäinen huh: niskaturvotusta oli 1,2 mm eli siltä osin normaali tilanne.
Ultran jälkeen kävin vielä labrassa trisomia-veriseulan verikokeissa, samalla otettiin muistaakseni ainakin perusverenkuva, veriryhmähommelit ja infektiolabrat.

Ultran jälkeen menin kuin meninkin sitten tilaamaan kotidopplerin. Ostin halvimman Angelsoundsin mallin  (JPD 100S), joka tulikin heti seuraavana päivänä postiin. Kyllähän sikiön sydänäänet sillä löytyvät, vaikka välillä paikkaa on joutunutkin hakemaan jonkun tovin. Jos nyt tilaisin laitteen, saattaisin panostaa doppleriin, jossa on erillinen ns.lähetinosa, niin ei koko laite ole ihan geelisotkussa ja luulen, että olisi muutenkin kätevämpi. Toisaalta yritän pitää järjen kädessä laitteen käytön suhteen niin, etten kuuntelusta tee ihan jokailtaista ohjelmanumeroa, joten hyvin pärjäämme siis tuollakin laitteella. Mies on muuten mielellään osallistunut kuunteluun myös, olisiko niin, että sitä kautta sikiön olemassaolo konkretisoituu miehellekin?

Olin valmistautunut odottamaan trisomiaseulan tuloksia muutaman viikon, mutta tulokset tulivat kirjeenä kotiin jo perjantaina. Toinen huh: normaali tulos yhdistelmäseulassa. Tarkempaa tietoa riskisuhteesta ei (onneksi) täälläpäin ilmoiteta, joten säästyn tämän suhteen enemmiltä spekuloinneilta.

Eilen, 11.2., saavutettiin yksi virstanpylväs, kun 13. raskausviikko alkoi, mikä monien laskureiden mukaan merkitsee keskenmenon riskin selkeää pienenemistä. Sen kunniaksi uskaltauduin lisäämään blogiin raskaus-tickerin. Lasken edelleen viikot ovulaatioplussan mukaan, vaikka alkuviikon ultrassa viikoiksi saatiin 11+4, kun ovulaation mukaan tuolloin oli 11+2 (menee marginaaleihin). Hieman kummastuttaa se, että laskettu aika lasketaan joka tapauksessa viimeisten kuukautisten mukaan, vaikka ovulaatiotapahtui vasta kp20, onhan siinä melkein viikon heitto.

Finniarmeija on siirtynyt kasvoista rintakehälle, nice. Toivottavasti ei pysyvästi kuitenkaan, vaikka mitäpä näistä pienistä. Väsymys on hellittänyt otettaan ainakin hieman, jaksan päivisin paremmin puuhailla. Silti 9 tunnen yöunet ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Muutamille läheisille olemme tällä viikolla kertoneet raskaudesta, mutta tuskin missään vaiheessa alan asiaa kovaan ääneen toitottamaan. Tuntuu vieläkin niin aralta asialta, ikään kuin asiasta puhuminen voisi jotenkin rikkoa koko ihmeen. Vielä on matkaa pitkästi jäljellä. Seuraaviin etappeihin onkin aikaa: seuraava neuvola on yli kuukauden päästä ja rakenneultra vasta huhtikuussa.