maanantai 20. helmikuuta 2012

Kuvat muistin tukena

Välillä tuntuu, ettei raskaus näy vieläkään missään. Toisinaan mietin, että kuinka kauan tätä voi enää piilotellakaan, kun ei housutkaan enää mahdu kiinni? Onneksi on tullut näitä kuvia näpsittyä.

4+6
13+0

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Huh ja huh

Kävimme maanantaina nt-ultrassa. Varsinkin niskaturvotusasia hermostutti etukäteen, koska tiesinhän aiemman perusteella, että kyllä siellä kohdussa joku on (myönnetään, että keskeytyneen keskenmenon mahdollisuuskin on ajoittain vallannut hermostuneen mieleni). Mutta se joku oli kyllä kasvanut ihan hurjasti sitten viime näkemän ja kasvattanut itselleen jalat ja kädet ja ihmisen muodon. Meidän pieni ihme! Ensimmäinen huh: niskaturvotusta oli 1,2 mm eli siltä osin normaali tilanne.
Ultran jälkeen kävin vielä labrassa trisomia-veriseulan verikokeissa, samalla otettiin muistaakseni ainakin perusverenkuva, veriryhmähommelit ja infektiolabrat.

Ultran jälkeen menin kuin meninkin sitten tilaamaan kotidopplerin. Ostin halvimman Angelsoundsin mallin  (JPD 100S), joka tulikin heti seuraavana päivänä postiin. Kyllähän sikiön sydänäänet sillä löytyvät, vaikka välillä paikkaa on joutunutkin hakemaan jonkun tovin. Jos nyt tilaisin laitteen, saattaisin panostaa doppleriin, jossa on erillinen ns.lähetinosa, niin ei koko laite ole ihan geelisotkussa ja luulen, että olisi muutenkin kätevämpi. Toisaalta yritän pitää järjen kädessä laitteen käytön suhteen niin, etten kuuntelusta tee ihan jokailtaista ohjelmanumeroa, joten hyvin pärjäämme siis tuollakin laitteella. Mies on muuten mielellään osallistunut kuunteluun myös, olisiko niin, että sitä kautta sikiön olemassaolo konkretisoituu miehellekin?

Olin valmistautunut odottamaan trisomiaseulan tuloksia muutaman viikon, mutta tulokset tulivat kirjeenä kotiin jo perjantaina. Toinen huh: normaali tulos yhdistelmäseulassa. Tarkempaa tietoa riskisuhteesta ei (onneksi) täälläpäin ilmoiteta, joten säästyn tämän suhteen enemmiltä spekuloinneilta.

Eilen, 11.2., saavutettiin yksi virstanpylväs, kun 13. raskausviikko alkoi, mikä monien laskureiden mukaan merkitsee keskenmenon riskin selkeää pienenemistä. Sen kunniaksi uskaltauduin lisäämään blogiin raskaus-tickerin. Lasken edelleen viikot ovulaatioplussan mukaan, vaikka alkuviikon ultrassa viikoiksi saatiin 11+4, kun ovulaation mukaan tuolloin oli 11+2 (menee marginaaleihin). Hieman kummastuttaa se, että laskettu aika lasketaan joka tapauksessa viimeisten kuukautisten mukaan, vaikka ovulaatiotapahtui vasta kp20, onhan siinä melkein viikon heitto.

Finniarmeija on siirtynyt kasvoista rintakehälle, nice. Toivottavasti ei pysyvästi kuitenkaan, vaikka mitäpä näistä pienistä. Väsymys on hellittänyt otettaan ainakin hieman, jaksan päivisin paremmin puuhailla. Silti 9 tunnen yöunet ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Muutamille läheisille olemme tällä viikolla kertoneet raskaudesta, mutta tuskin missään vaiheessa alan asiaa kovaan ääneen toitottamaan. Tuntuu vieläkin niin aralta asialta, ikään kuin asiasta puhuminen voisi jotenkin rikkoa koko ihmeen. Vielä on matkaa pitkästi jäljellä. Seuraaviin etappeihin onkin aikaa: seuraava neuvola on yli kuukauden päästä ja rakenneultra vasta huhtikuussa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Painosta ja vähän muustakin

Viime postauksen jälkeen en ole tainnut kehittää mitään uutta stressaamisen aiheta. Ei kun oottakaas, olenhan minä jo hieman alkanut miettiä niskaturvotus+veriseulan tuloksia. Että mitä, jos..

Neuvolassa käytiin viime viikolla. Mieskin pääsi mukaan. Käynti oli lyhyt eikä mitään uutta tainnut tulla esiin, mutta sainpahan lähetteen nt-ultraan, joka on ensi viikolla. 

Viimeisen viikon aikana vatsa on alkanut selvästi työntyä esiin. Varsinkin iltaisin housuja on tuskaista pitää kiinni, kun vatsa on niin turvoksissa. Keskivartaloni näyttää silmiini todellakin pyöristyneeltä, mutta tuskin sitä kukaan ulkopuolinen vielä huomaa. Painoakin on tullut alkuraskauden aikana n. 2 kg lisää (54kg->56kg). Johtunee siitä, että etovaa oloa poistaakseni olen yksinkertaisesti syönyt normaalia useammin. Aikaisemmin noudatin myös vähähiilihydraattista ruokavaliota, en varsinaisesti karpannut, mutta olin jättänyt ruokavaliosta pois pastan, perunan, riisin, leivän ja murot. Nyt leipä ja murot ovat tehneet come backin ruokavaliooni. Myös aiemmin syömäni rahkat ovat vaihtuneet jogurttiin.
Edelleen jatkuvan väsymyksen vuoksi salikäynnit ovat vähentyneet normaalista 3-4 kerrasta viikossa 1-2 kertaan eikä treenitehokaan ole ollut entisensä. Saa kai sitä alkuraskaudesta paino muutaman kilon noustakin, vaikkei kaikilla taida niin käydä.

Nyt siis menossa rv 10+4. Iho näyttäisi nyt vähän asettuneen alun leukafinniarmeijan hyökkäyksen jälkeen. Rinnat ovat edelleen arat. Nyt vaan odotellaan ensi viikon ultraa toivoen, että kaikki olisi hyvin.
Hieman olen pohdiskellut kotidopplerin ostamista, mutta voipi olla, että meikäläisen mielenlaadulla se aiheuttaisi enemmän stressiä kuin iloa. Onko muilla kokemusta kotidopplereista - puolesta tai vastaan?