keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Bikinit vai ei?

Loma alkaa pian! Fyysisesti jaksaisin vielä töissä olla, mutta henkisesti alkaa toinen jalka olla jo pois työpaikalta. Fiilikset ovat ristiriitaiset: iloiset tietenkin, tätä on odotettu PITKÄÄN, toisaalta jossain määrin uraorientoituneena ihmisenä mietin, miten päin tulisi olla, kun loman jälkeen en palaakaan töihin. Tietynlaista haikeutta muutokseen liittyy siis, mikä lienee ihan luonnollista. Uskoisin, että palaan samalle työpaikalle sitten joskus äitiysloman jälkeen. (Vieläkään en muuten osaa kirjoittaa tällaisia lauseita ihan normaalisti vaan aivoni takovat, että sitten JOS kaikki menee hyvin.)

Lomalla on tarkoitus tehdä pientä reissua ja rentoutua. Kävin tänään ostamassa uudet bikinit, entiset kun eivät ainakaan yläosasta enää sopineet päälle, ja pitäähän sitä kesälle uudet bikinit saada, vai? ;) Mutta hieman sitäkin pohdin, että kai sitä tällaisen mahan kanssa edelleen saa bikineissä näyttäytyä julkisesti vai herättääkö se joissakin pahennusta? Toisaalta herättäköön, luonnollinen tilahan tämä on, ja mielestäni bikineissä näyttää vähemmän valaalta kuin kokouimapuvussa. Eilen työkaverini kommentoi, että hänen mielestään suorastaan hehkun nyt raskaana ollessani. Olipa kauniisti sanottu, kun oma olo on useimmiten kaikkea muuta.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Pääsiskö istuu?

Näin kesäisenä perjantai-iltana ei pitäisi kyllä valittaa yhtään mistään, mutta puranpa mieltäni tänne silti ja mielelläni myös kuulen muiden kokemuksia aiheesta julkiset kulkuvälineet ja raskaus. Nyt, kun mennään jo 30+ viikolla, (vatsan kokoon liittyvästä kommentoinnista huolimatta) ei varsinkaan näin kesävaatteissa kenellekään liene minut nähdessään epäselvää olenko raskaana vai en. Siltikin saan jatkuvasti seistä ruuhkaisissa lähijunissa, metroissa, busseissa, ratikoissa - you name it - samalla, kun nuoret miehet pälyilevät ikkunoista ulos istuessaan penkeillä vieressäni ikään kuin eivät olisi minua  ja vatsaani nähneetkään. Eikä siinä mitään: kyllähän minä toistaiseksi seistä jaksan, mutta eikö hyviin tapoihin kuulu antaa paikka vanhuksille, invalideille ja raskaana oleville? Eikä mielestäni kyse ole pelkästään siitä, jaksanko seisoa vai en: entä jos vaikka bussin kuljettaja joutuukin tekemään äkkijarrutuksen, ja minä lennän pitkin bussin käytäviä vatsani kanssa? Kyseessä on potentiaalisesti paljon vakavammat seuraukset raskaana olevalle ja vauvalle kuin ihmiselle, joka ei kanna lasta sisällään. Vai napisenko vain liian aikaisin, ja paikkoja ruvetaankin antamaan vasta, kun olen riittävän raskaana? No, ainakin jatkossa olen entistä tarkempi siinä, että muistan myös itse luovuttaa paikkani sitä tarvitsevalle.

Tällä viikolla oli neljäs terveydenhoitajan neuvolakäynti. Käynnit ovat  varsin lyhyitä, alle 20 minuutissa tästäkin selvittiin, mikä on ihan hyvä, koska töihin on aina kiire. Pissa puhdas, painon muutos/vko 445 gr, RR 121/68, Hb 123, Sf-mitta 27 cm ja vauvan syke km 140/min vaihdellen niin kuin pitääkin.
Viime päivinä olen ensimmäisiä kertoja aavistanut tuntevani vauvan hikkaamista, sen verran tasaisesta nytkäysten sarjasta on ollut kyse. Viime viikon ultrassa näkyikin vauvan tekemiä hengitysharjoituksia, mihin tuo hikkakin liittyy.
Olen jo luopunut siitä toivosta, ettei seiskalla alkavia lukemia vaa´assa raskauden aikana näkyisi, koska paino on jo nyt yli 65 kg ja tietysti toivon, että vauva pysyy mahassa laskettuun aikaan saakka, jolloin painoa saisi tulla enää 5kg loppuraskauden aikana. Luonto tekee tehtäväänsä, sillä en todellakaan syö tai herkuttele eri lailla kuin ennen raskautta (ja alkoholinkin kalorit ovat jääneet pois), liikun edelleen vähintään kolmen jumpan verran viikossa, mutta paino nousee silti vaan. Ylävartaloon kerääntyy selvästi tietynlaista pehmeyttä (=rasvaa) ilmeisesti imetystä odottamaan. Jalat sen sijaan ovat säilyneet suht solakoina eikä vielä kummempia turvotuksia ole ollut, mutta viimeistään heinäkuu tuo varmaankin nesteen kertymisen tullessaan.

Kaiken kaikkiaan, uskaltaako sitä edes ääneen sanoa: minusta on ihanaa olla raskaana!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tunnustus


Vilukissa  heitti jo pari viikkoa sitten tällä tunnustuksella, lämmin kiitos siitä!
Vihdoin sain itseni myös aktivoitua vastaamaan tunnustukseen.

Haasteen säännöt:


1. Nimeä 15 bloggaajaa

15 bloggaajaa on vaikea nimetä, koska niin monessa on tähän jo vastatukin. Ajattelinkin siis heittää haasteen vain yhdelle, tuoreelle blogituttavuudelle eli 2013 Vauvaseikkailuun  menee tunnustus! 


2. Kerro heille tunnustuksesta.



3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.

1)  Olen aamuvirkku toisin kuin mieheni. Itse heräsin tänään (sunnuntai) jo kahdeksan aikaan, mieheni vetää vieläkin sikeitä..(kello on yli 12)
2) Aloitan aamuni Hesarilla. Tulen huonolle tuulelle, jos lehti ei ole jostain syystä tullutkaan aamupalaani mennessä. 
3) Pukeudun mielelläni tummansinisiin vaatteisiin, ja vauvankin vaatevarastossa pääväri on sinisen eri sävyt.
4) Sisustuksessa suosin tällä hetkellä valkoista ja harmaan eri sävyjä.
5) Haluan asua lähellä merta.
6) En jaksaisi millään motivoitua jäljellä oleviin työviikkoihin ennen äitiyslomaa.
7) Luen mielelläni kirjoja, mutta nykyään paljon vähemmän kuin ennen.


4. Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen.


Lämmin kiitos ja pahoittelut hitaasta vastaamisesta haasteeseen :)


5. Lisää Versatile Blogger -kuva postaukseesi.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Onko koolla väliä?

On tästä muissakin blogeissa (mm. Cinnamonroll girl ) ollut puhetta, mutta kirjoitanpa vielä asiasta, kun omallekin kohdalle osuu. Eli siitä, kuinka raskaana olevan äidin vatsan kokoa saa ihan suodattamatta kommentoida kuka tahansa. Omalla kohdallani kuulen aika usein kommentointia siitä, kuinka vatsani on kovin pieni. Toisaalta kuulen tietysti mielelläni, että vatsani on söpö ja sievän pieni, mutta toisaalta jatkuva kommentointi asiasta on omiaan herättämään omia pelkoja siitä, että onko nyt kuitenkin kyseessä jo viikkoihinsa nähden liian pieni vatsa eli onkohan vauva kasvanut normaalisti? Tätä pointtia tuskin kukaan vatsaa kommentoiva tulee edes ajatelleeksi. Viime viikolla meinasin jo hermostua kommentointiin niin, että itsekin rupesin epäilemään, ettei vatsani ole viime aikoina kasvanut. Mieheni oli kyllä asiasta toista mieltä. Joka tapauksessa huoli heräsi jälleen siitä, että onko kaikki hyvin: kasvaako vauva? Onko lapsivettä liian vähän? 
Onneksi seurantaultra ajoittui näihin aikoihin, ja sain lopettaa stressaamisen, kun kuulin, että vauva kasvaa edelleen täysin keskikäyrällä ja painoarvioksi saatiin 1,3 kiloa. Kohdunsuun tilanne ennallaan eli mitään lyhenemistä tai avautumista ei ole onneksi vielä tapahtunut.
Nyt voinen siis taas rauhallisin mielin kuunnella kommentointia kompaktista mahastani. Takaapäin raskauttani ei tosiaan taida juuri edes huomata, joten perinteistä "poikavatsaa" tässä kasvatellaan. Vaan on tässä vielä viikkoja edessä vatsan kasvaa ja muuttua!

Kovin paljon en ole äitiysvaatteita ostanut, mutta kieltämättä vaatevaihtoehdot ovat viikko viikolta vähäisemmät. Kahdet äitiysfarkut olen kuitenkin ostanut, ja kesäisempiä säitä odottaa yhdet shortsit ja farkkuhame. Yläosissa olen vielä pärjännyt paljolti entisilläkin vaatteilla käyttämällä pitkiä puseroitani, mutta taitaa olla niin, että nyt kun näitä vaatteita vatsani päälle venytän, ei niitä voi enää raskauden jälkeen käyttääkään. Pukeudun mielelläni ns. tyköistuviin yläosiin, sillä löysät puserot tekevät olemuksestani mielestäni paljon pulleamman ja valasmaisen. Vatsa saa nyt näkyä ja uskon, että löysät puserot astuvat kuvioihin taas synnytyksen jälkeen, kun vatsa ei olekaan enää ihanan pyöreä vauvamaha. 

Olen huomannut, että entisestä vilukissasta ei ole viime aikoina ollut tietoakaan vaan päinvastoin oloni on varsin lämmin koko ajan. Helteitä odotellessa... :) Syke nousee aika nopeasti pienestäkin pyrähdyksestä. Varsinaisia supistuksia en ole vielä varmuudella havainnut, mutta voi olla, että ajoittain vauhdikkaasti kävellessä tuntuva pieni kiristely vatsalla on kuitenkin supistelua. Liikunnan harrastamista oire ei kuitenkaan vielä estä. Kuten Paloma totesi, alkaa näillä viikoilla olo tuntua vatsan vuoksi jo kömpelöltä. Varsinkin, jos pitäisi jotain lattialta nostaa, niin toimenpide ei tapahdukaan entiseen tapaan ripeästi ja välillä tuntuu, ettei millään viitsisi kumartua, jos on jotain lattialle tipauttanut.

Vauvan liikehdintä tuntuu voimistuvan melkein päivä päivältä. Välillä täytyy oikein ihmetellä, mitä se meidän rakkauspakkaus oikein masussa myllertää :)