torstai 23. elokuuta 2012

Sektiokertomus

Kiitos onnittelijoille!
Viime yö nukuttiin hämmästyttävän hyvin, ja imetyskin alkaa pikku hiljaa sujua (siitä lisää myöhemmin), joten josko nyt olisi hetki aikaa päivittää kuulumisia sen suhteen, miten poika saapui maailmaan.
Seuraa aika pitkä kertomus, mutta halusin, että muistan tuosta päivästä myöhemminkin mahdollisimman paljon. 

Kyseessä oli siis suunniteltu sektio perätilan vuoksi. Koskaan en ollut ajatellut, että minun kohdalleni sektio osuu, mutta parin viikon aikana ehdin sulatella ja totuttautua asiaan ja lopulta rupesin jopa jännittämään, että jos vauva on sittenkin kääntynyt masussa ja ajatukset on taas ohjelmoitava uudelleen. Vaan eipä näitä suunnitella voi kukaan muukaan...

Sektio toimenpiteenä riskeineen jännitti, tottakai. Minulla oli etukäteen jonkin verran ammattini puolesta tietoa sektioista, mutta kun sektiopäätös tehtiin, hain vielä lisää tietoa. Ja voin sanoa, että tässä tapauksessa tieto lähinnä lisäsi tuskaa, koska monia riskejä en itsekään ollut tullut ajatelleeksi. Kuitenkin sektiota edeltävään päivään saakka pystyin pitämään pelot kurissa ja lopulta suurin jännitykseni sektiota ajatellen ei liittynytkään itse toimenpiteeseen tai sen riskeihin vaan siihen, että panikoinko sektiopöydällä, kun tajuan, etten voi liikkua siitä minnekään :) Tämä ajatus iski siis edellisenä päivänä aivan puun takaa lukiessani jotain keskustelupalstaa, missä sektion kokenut kertoi omista tuntemuksistaan. Sen jälkeen en saanut tätä ajatusta pois mielestäni vaan melkeinpä näin jo itseni kiljumassa pöydällä, että "päästäkää minut pois" jne. :D Nyt jo vähän naurattaa moiset ajatukset.

Sektiota edeltävänä yönä en nukkunut kovinkaan hyvin, mutta joitakin tunteja kuitenkin. Ennen ylösnousua piti pukea tukisukat jalkaan. Puolesta yöstä lähtien syöminen ja juominen oli kiellettyä lukuunottamatta 1-2 lasillista vettä/mehua aamulla ennen kuutta, jotka tankkasin omenamehun muodossa noustuani.

Ennen seitsemää lähdimme mieheni kanssa ajamaan kohti synnytyssairaalaa kauniissa ja aurinkoisessa kesäaamussa. Matkalla taisin tirauttaa parit kyyneleet: nyt sitä mennään.
Osastolla meidät otti vastaan kätilö, joka kertoi heti, että olemme päivän toinen sektio, minkä vuoksi joutuisimme todennäköisesti odottamaan vuoroamme saliin. Minulta otettiin verikokeet, ja puin päälle leikkauskaavun ja sairaalan aamutakin. Sain huonepaikan kahden hengen huoneesta, missä edellispäivänä syntynyt vauva äiteineen oli huonetoverina.

Vauvasta otettiin KTG-käyrää.  Jossain vaiheessa kävimme leikkaavan lääkärin kanssa vielä tarkistamassa vauvan tarjonnan. Jouduimme odottamaan vuoroamme osastolla, mies kävi hakemassa itselleen lounastakin, minä sen sijaan en saanut syödä enkä juoda mitään, mikä alkoi jossain vaiheessa tuntua pienenä heikotuksena. Kun aikaa kului, vauvasta otettiin vielä uudelleen KTG-käyrä.

Lopulta puolilta päivin kätilö tuli hakemaan meitä hyvien uutisten kera: leikkuri oli valmiina. Minä lähdin kätilön kanssa leikkaussaliin valmisteltavaksi, mies jäi vielä osastolle pukemaan leikkaussalivaatteita tullakseen saliin sitten, kun leikkaus olisi valmis alkamaan.
Leikkaussalissa minulle laitettiin kanyyli käteen, EKG-lätkät rintakehälle, happisaturaatiomittari sormeen, ja asettauduin oikealle kyljelleni spinaalipuudutusta varten. Selkäni pestiin kylmällä desinfiointiaineella. Puudutuksen laitto ei tuntunut juurikaan missään ja sen jälkeen minut käännettiin selinmakuulle. Eteeni laitettiin sermi suunnilleen rintakehäni kohdalle: kuulin, kuinka ilmeisesti kätilö ohjasi opiskelijaa virtsakatetrin laitossa. Anestesiologi tutki puutumisen tasoa kylmillä lapuilla. Pikku hiljaa olin puutunut rintakehästä alaspäin. Vaan eipä siinä mikään paniikki iskenyt, tunsin olevani osaavissa käsissä.

Leikkaussalissa oli todella kylmä ja välillä tärisinkin lähes holtittomasti, mitä lähinnä naureskelin. Muuten olo oli yllättävänkin rauhallinen. Lyhyeksi aikaa minulle tuli hieman huono olo, mikä korjaantui nopeasti, kun anestesiologi määräsi verenpainetta nostavaa lääkettä.
Mieheni saapui saliin ja hän pääsi istumaan vasemmalla puolelleni. Leikkaus alkoi ja tunsin, että vatsaani kaivetaan, heilutetaan, möyritään, mutta mitään kipuun viittaavaa en tuntenut. Juttelimme vähän mieheni ja anestesiahenkilökunnan kanssa ja samalla kuulostelin, mitä sermin toisella puolella tapahtuu. Kuulin, kun sanottiin jotain siihen liittyvää, että nyt vauva on ulkona ja aloin odottaa parkaisua. Kauan sitä ei tarvinnutkaan odotella, kun vauva alkoi rääkyä tarmokkasti. Voi, mikä ihana ääni! Muutama kyynel valui poskilleni, mutta lähinnä taisin hymyillä. Vauva kapaloitiin sermin takana ja tuotiin rintakehäni päälle muutamaksi minuutiksi ihailtavaksi. Siinä hän nyt oli, toinen silmä avoinna, toinen kiinni, pieni nenä ja huulet, suloinen, pieni ihminen. Ei aavistustakaan, mitä siinä vauvalle sopersimme, mutta pian mies ja kätilö lähtivät osastolle, missä vauva punnittiin ja mies sai vauvansa ns. kenguruhoitoon paitansa alle siksi aikaa, kun minä olin vielä leikkurissa ja heräämössä.

Itse leikkaus kesti vain kymmenen minuuttia, mutta sen jälkeen sulkeminen veikin n. 45 minuuttia. Makasin pöydällä ja välillä anestesiahoitaja kysyi vointiani. Kylmyyttä lukuunottamatta vointini oli koko ajan varsin hyvä. Kuuntelin, mitä sermin takana puhuttiin ja vain tutkailin tilannetta. Lopulta leikkurissa oltiin valmiita ja minut siirrettiin leikkauspöydältä sairaalasänkyyn ja heräämöön. Heräämössä makoilin lämpöpeitteiden alla ja välillä hoitaja kävi painelemassa kohtuani, mikä teki kipeää. Virtsamäärää seurattiin, ja koska virtsaa ei tullut toivotusti katetripussiin, hoitaja antoi diureettia kanyylin kautta. Yritin nukkua, mutta koska heräämössä oli koko ajan liikettä, kun potilaat vaihtuivat, en saanut nukahdettua. Yritin liikutella jalkojani ja aika pian vasempaan jalkaan palasi motoriikka, mutta oikeaa en saanut liikuteltua juuri lainkaan, mistä ehdin vähän kai huolestuakin.

Parin tunnin heräämöseurannan jälkeen pääsin vihdoin osastolle, missä minua odottivat vauva ja mieheni, ja sain vihdoin vauvan syliini. Saman tien aloitettiin ensi-imetys, mistä en jostain syystä muista nyt oikein mitään selkeästi, mutta maitoa herui muutamia tippoja. Tunsin itseni vähän kömpelöksi maatessani sairaalasängyssä ja yrittäessäni pitää vauvaa sylissä.

Laitoimme viestit vauvan syntymästä läheisille. Sain varovasti juoda vähän mehua ja kun se onnistui, myöhemmin myös jugurttia ja muuta nestemäistä syötävää.
Päivä kului vuoteessa vauvaa ihastellen ja ensisyöttöjä yrittäen. Mitään kipuja minulla ei ollut levossa, mutta muuten liikkuminen vuoteessakin oli todella vaikeaa alavatsalla tuntuvan kivun vuoksi: kyljen kääntäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä.
Kahdeksan aikaan kätilö ehdotti pesulla käymistä ja hitaasti yrittäen pääsin käsin työntämällä sängystä ylös istumaan ja lopulta seisomaan. WC-käynti pesuineen sujui ihan hyvin, kunnes löysin itseni oksentamasta lavuaariin :)

Mies joutui lähtemään osastolta yöksi kotiin ja minä jäin osastolle vauva vierihoidossani... <3

lauantai 18. elokuuta 2012

Hän on täällä!

Rakas pojumme syntyi siis tällä viikolla. Hän on aivan ihana ja kovasti hänen hyvinvointinsa on mielessä koko ajan.
Väsyttää toki ja imettämisessä on ollut haasteita, mutta pääasia on terveen paperit saanut vauva.
Kertomusta (suunnitellusta) sektiosta sitten myöhemmin!

Ja onnea myös Cinnamonroll girlille pienestä herrasta :)


tiistai 14. elokuuta 2012

Viisi kilometriä..

..on matkaa meiltä synnytyssairaalaan. Se on aika vähän.
Sairaalakassi on pakattu.
Turvakaukalo on asennettu autoon. 
Vauvakirjaan on kirjoitettu ensisivut.
Pikku hiljaa alkaa jännittää!

Vauva on myllertänyt viime aikoina masussa iltaisin ja öisinkin varsin kovasti. Vieläköhän pieni yrittää kääntyä vai mistä moinen vilkkaus?

Olo ei ole varsinaisesti tukala, mutta huomasin leffassa istuessa, että asentoa täytyi vaihtaa aika usein, että sain oikean kyljen tuntemukset pidettyä aisoissa.
Viime päivinä on aamuisin mennyt tunteja, että saan itseni liikkeelle. Ylipäänsä en saa oikein mitään järkevää aikaiseksi enää päivisin..

..täällä oltaisiin siis valmiita rakkaan ensikohtaamiseen! 

torstai 9. elokuuta 2012

Vauvan raskaustesti

Innostuinpa minäkin tekemään raskaustestin viimeisimmän Vauva-lehden tyyliin näin 39. raskausviikon alkaessa.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

Näin voi sanoa, sillä mahan piilottelu alkoi olla jo aika vaikeaa. Odotin, kunnes olimme käyneet rakenneultrassa ennen kuin paljastin uutisen. Aika moni työkaveri oli kyllä jo aavistellut asiaa, mutta hienotunteisesti jättänyt kyselemättä.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Olen ottanut sivuprofiilikuvan mahastani lähes joka viikko. Lisäksi nyt loppuvaiheessa olen ottanut usein kuvan itsestäni "päivän äitiysasu" - tyyliin, kun rupesi tuntumaan, ettei minusta ole paljon kuvia raskausajalta.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

Tuskinpa käyttäisin sanaa seksipommi, mutta olen kyllä pitänyt ulkonäöstäni myös raskauden aikana. Lisäksi alkuraskauden jälkeen ihoni on voinut tavallista paremmin: iho ja hiukset eivät rasvoitu, kuten ennen ja finnit ovat hävinneet.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista 

Jep. Been there, done that.. Or still doing it :)

Tiedän lapsen sukupuolen

Pojaksi on tulokas jo useamman kerran todettu. Sukupuolen tietäminen on tuonut vauvan odotuksen vielä jotenkin todellisemmaksi. Ja onhan se helpottanut valmisteluja! Aika vahvasti vaaleansinistä ja valkoista on vauvanhuoneen sisustus..

Mummot ohittavat minut suojatiellä

Eivät ainakaan vielä, ihan reippaasti pystyn vielä askeltamaan.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Kyllä, varsinkin muutaman viimeisen viikon aikana. Toki asenteeni on, että "luja tahto vie läpi vaikka harmaan kiven" tässäkin asiassa.

Hyvä äiti on kotona pitkään

Ikuinen kiistankapula. Toki toivon, että lapsemme saa olla kodinomaisessa hoidossa mahdollisimman pitkään, mutta jo ammattitaidon ylläpidonkin kannalta olisi hyvä tehdä vaikka osa-aikaista viikkoa sitten myöhemmin.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Synnytystapa on meillä juu tiedossa :)


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Masukuvia

Menneellä viikolla kävimme otattamassa odotuskuvia valokuvaajalla. Idea oli pyörinyt mielessäni jo pitkään, mutta koska sain asian aikaiseksi vasta suht myöhään, meinasi tulla stressiä sopivan valokuvaajan löytämisessä, kun (ei-niin-) yllättäen ystävieni suosittelemat valokuvaajat olivat varattuja näin elokuussa. Löysimme onneksi kuitenkin valokuvaajan, jonka tyyli nettikuvien perusteella miellytti meitä, ja hänen studiossaan kuvat käytiin sitten ottamassa. "Preview´n" perusteella on lupa odottaa onnistuneita kuvia! Etukäteen vähän jännitti, miten osaan rentoutua kuvausta varten, mutta itse kuvauksessa onnistuin olemaan rauhallisen tyyni.  Tarkoituksena olisi, että käymme sitten samalla valokuvaajalla ottamassa vauvakuvia, kun poika on muutaman viikon ikäinen.

Tässä kuitenkin toisenlaisia masukuvia, nimittäin itseräpsäistyjä. Olen näitä lähes joka viikko pyrkinyt ottamaan. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ihmettelen, miten ennen raskautta olen ollut sitä mieltä, että minulla on pömppömaha!! No, nyt tiedän, ettei ollut :D 


rv 8
rv 38

Vointi täällä edelleen varsin hyvä tai ainakin olosuhteisiin nähden. Olen jatkanut salilla käyntiä niin, että käyn 2-3 kertaa viikossa pyöräilemässä kuntopyörällä tai crosstrainerilla. Liikuntaa rajoittavia supistuksia minulla ei siis ole juuri lainkaan. Tosin, jos kävelen vauhdikkaasti pidemmän matkan, alkaa vatsassa tuntua kiristävää pistosta, ja suurin piirtein joka toinen yö olen viitisen minuuttia valveilla menkkamaisten jomotusten vuoksi. Mitään varsinaisesti lähestyvää synnytyksen käynnistymistä ei ole mielestäni ollut havaittavissa..

Vauvan uskon olevan edelleen perätilassa, sillä pää tuntuu heti pallean alla pyöreänä. Vauva liikkuu päivisin aika paljon, mikä tietysti rauhoittaa omaa mieltä. Öisin käyn pissalla 1-2 kertaa, mutta nukahdan yleensä saman tien. Nukun kylkiasennossa ja väsään peiton jonkinlaiseksi tueksi mahan alle/viereen. Aiemmin vaivanneet öiset suonenvedot loppuivat kuin seinään jossain rv 33 paikkeilla.
Varsinkin pitkään istuessa olo on välillä tukala, kun vauvan pää painaa jonnekin kylkiin ja yritänkin monesti helpottaa oloani nostamalla oikeaa kättäni olkavarresta ylöspäin, jotta vatsan alueelle tulisi enemmän tilaa. Kaikenlainen kumartelu on nykyään hankalaa, ja mieheni jo naureskelee ajoittain vaappuvalle kävelytyylilleni :)

Välillä stressaa ajatus siitä, että mitä, jos lapsivedet menisivätkin yhtäkkiä: perätilassa on nimittäin edelleen napanuoran esiinluiskahdusvaara, jolloin lapsiveden mennessä pitäisi asettua makuuasentoon ja lähteä ambulanssilla synnytyssairaalaan. Joten toivottavasti näin ei pääse käymään :/
Sairaalakassia en ole pakannut, ja tutit ja tuttipullo ovat vielä keittämättä.. Mitähän sinne sairaalakassiin olisi edes tarkoitus laittaa? 

perjantai 3. elokuuta 2012

Perätilasta

Nyt, kun perätila-asia on ajankohtainen paitsi meillä, myös Palomalla, ajattelin laittaa tänne vähän faktaa ja omia kokemuksia asiasta.
Lähteenä olen käyttänyt Lääkärilehdessä v. 2006 esiintynyttä artikkelia asiasta.

- Perätila esiintyy n. 4%:ssa täysiaikaisista raskauksista.

- Äidille perätarjontaisen vauvan synnyttäminen ei juurikaan eroa normaalista synnytyksestä, mutta syntyvän lapsen riskit ovat suuremmat kuin normaalitarjontaisessa synnytyksessä. Kuitenkin Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on todettu mm.  että "alateitse perätarjonnasta syntyneet lapset olivat vähintään yhtä terveitä kuin normaalitarjonnasta alateitse syntyneet lapset". Alatiesynnytykseen liittyviä riskejä on pyritty vähentämään tekemällä suunniteltuja sektioita perätilasynnyttäjille. Koska sektioon liittyy kiistatta sekä lyhyen että pitkän aikavälin riskejä, on vaihtoehtona edelleen perätilasynnytys alateitse silloin, kun kaikki alatiesynnytyksen edellytykset täyttyvät.
Kriteerejä perätilan alatiesynnytykselle:
* Lantio tilava
* Sikiön painoarvio alle 4 kg
* Sikiön lakimitta alle 100
* Pään asento fleksiossa, pakara- tai peräjalkatarjonta
* Äiti motivoitunut alatiesynnytykseen

Perätila voidaan yrittää kääntää ulkokäännöksellä äitiyspoliklinikalla. Ulkokäännöksen tavoitteena on siis kääntää sikiö raivotarjontaan. Ulkokäännös tehdään äidin ollessa makuuasennossa, jolloin synnytyslääkäri pyrkii ensin nostamaan sikiön peppua ja päätä ohjaamalla auttaa sikiötä kääntymään päätarjontaan. Toimenpiteen ei tule tuottaa äidille kipua. Toimenpiteen komplikaarioriski on vähäinen, mutta tulee silti tehdä olosuhteissa, joissa on mahdollista tehdä sektio nopeastikin. Onnistumisprosentti on 40-50% luokkaa, ensisynnyttäjillä pienempi.

(Itselleni tehtiin ulkokäännösyritys, kun perätila selvisi. Toimenpiteen tehnyt lääkäri kertoi, että on tehnyt näitä käännöksiä nyt ainakin 10 vuoden ajan eikä kertaakaan ole ollut komplikaatioita, joten uskalsin lähteä yrittämään. Ennen ulkokäännösyritystä otettiin vartin verran sykekäyrää. Olin makuullani tutkimuspöydällä. Toinen lääkäri pyrki juurikin nostamaan peppua ja ohjaamaan päätä muutamaan otteeseen, ja toinen lääkäri katsoi ultralla välissä onko tarjonta muuttunut. Ihoa kiristi toimenpiteen aikana ja painoarkuutta tuli, mutta olisin hyvinkin jaksanut kääntämistä pidempäänkin, kun lääkärit aika pian totesivat, ettei vauva tule kääntymään. Sen jälkeen vauvan sykekäyrää otettiin vielä toinen vartti.)

Suunniteltaessa perätilavauvan alatiesynnytystä, tutkitaan äidin lantion tilavuus yleensä magneetti-pelvimetrialla.  Itse kävin tässä tutkimuksessa ja varsin lyhyestä kuvauksesta oli kyse, alle 10 minuutin kuvaus kaiken kaikkiaan.

Tässä siis perustietoa asiasta, toivottavasti on jollekin hyötyä! Sektion saa Suomessa varmasti, kun haluaa, mutta käsitykseni on, että nykyään ollaan siirrytty aiempaa enemmän suosimaan myös alatiesynnytyksiä juurikin silloin, kun kaikki kriteerit täyttyvät.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että alkuperäinen ajatukseni oli, että aivan varmasti sektioon, jos perätila ikinä kohdalle osuu. Lopullista valintaani en ole kuitenkaan täällä vielä paljastanut :)

torstai 2. elokuuta 2012

Synnytystapa selvillä

Kuten otsikkokin kertoo, synnytystapa on nyt suunniteltu. Silläkin uhalla, että olen nyt ärsyttävä, jätän asian toistaiseksi salaisuudeksi..

Melko lailla koko raskausajan olen keskittynyt nimenomaan raskauteen:  viikkojen kertymiseen, vauvan kasvuun, "kunhan kaikki nyt vaan sujuisi hyvin". Paljon enemmän olen siis miettinyt matkaa kuin määränpäätä. Varsinkin viime päivinä ajatukset ovat kuitenkin keskittyneet myös tulevaan, ja luonteeni mukaisesti olen keksinyt taas uutta huolen aihetta. Miten osaan hoitaa vauvaa (olen siis todellinen noviisi näissä asioissa)? Miten imetys sujuu? Entä jos se ei sujukaan? Mistä tiedän, että vauva saa tarpeeksi ravintoa?  Miten osaan pukea vauvan sopivan lämpimästi? Onko meillä nyt ylipäänsä tarpeeksi vaatteita tai muita tarvikkeita vauvalle (ikään kuin kaikki kaupat sulkeutuisivat siinä vaiheessa, kun vauva syntyy eikä kauppaan enää pääsisi ;)? Onneksi mieheni on paljon selväjärkisempi ja luottaa siihen, että asiat sujuvat luonnostaan. Uskoisin kuitenkin, etteivät nämä huoleni ole ihan tavattomia näin esikoisen synnytyksen lähestyessä. Nämä ajatusprosessit ovat osa valmistautumista tulevaan.
Ja voi, kun tätä vauvaa jo kovasti odotellaankin!  <3