maanantai 30. joulukuuta 2013

Blogiviikko?

Huomaan viime postauksessa antaneeni ymmärtää, että tuolloin oli harvinainen hetki päivittää blogia, kun mies oli pikkujoulumenossa ja poika nukkumassa. Totuus on kyllä se, että blogin päivittämiseen olisi varmasti aikaa päivittäinkin, mutta helposti vaan muut asiat menevät edelle. Minulla on tässä vuoden viimeisellä kvartaalilla ollut enemmän aikaa omille jutuille kuin koskaan aiemmin pojan syntymän jälkeen johtuen mm. siitä, että mies piti syksyllä isäkuukauden ja on pystynyt senkin jälkeen tekemään inhimillistä työmäärää. Niinpä pojan hoito on ollut vähemmän pelkästään minun vastuullani, ja onhan sitä omaa aikaa pojan nukkuessa vähintään parin tunnin päikkäreitä ja mentyä nukkumaan kahdeksan jälkeen, sillä harvemmin nykyisin ummistan silmiäni ennen iltayhtätoista. Näin ollen ajattelin haastaa itseni blogiviikkoon eli tarkoituksenani olisi yhden viikon ajan kirjoittaa joka päivä jotain, katsotaan tuleeko se sitten olemaan aiheeseen liittyvää tai ihan sen vierestä. Aloitan huomenna vai olisiko 1.1. sopivampi päivä?

Muuta asiaa: nyt menossa kp 16 ja ovulaatio oli luultavasti eilen, koska kp 14 tuli ovulaatiotestiin vahvat kaksi viivaa (varmistin vielä clearbluen digitaalisella). Huomiseen mennessä pitäisi päättää, aloitanko loppukiertoon Luget vai en. Kahden vaiheilla vielä..

perjantai 20. joulukuuta 2013

Laiminlyönnin korjaus

Nyt, kun mies on pikkujouluissa ja poika nukkuu, on minulla vihdoin sopiva hetki päivittää pojan kuulumisia - asia, jonka olen totaalisesti laiminlyönyt koko syksyn raportoidessani vain yrityskiertojan kulusta.

Poika on nyt 1 v 4 kk, vauhdikas pikkumies. Touhottaa päivät pitkät eikä juurikaan paikallaan pysy. Kävelemisen myötä alkoi kiipeily joka paikkaan, joten ikkunalaudat ja pöytäpinnat on pitänyt sisustaa uudelleen uteliaan pikkutaaperon vuoksi. Yllättävän taitava kiipeilijä poika kyllä on, sillä haavereita ei ole oikeastaan sattunut (koputan täällä puuta).

Poika puhua pälättää touhutessaan. Välillä omaa höpötystä, joka kuitenkin selvästi sisältää sanoman, mutta valitettavasti kuulija ei vielä sitä ymmärrä. Mutta on joukossa  sitten oikeitakin sanoja, jotka ainakin äiti ymmärtää. Tällä hetkellä ainakin lamppu, äiti ja kukka kuullaan päivittäin, lisäksi "kikki" (=kynttilä), papa (=napa tai pallo tilanteesta riippuen), ken (=kenkä), kukka (=sukka), bapa (=maito), kitta (=kitara), brumbrum (=auto), hauhau (=koira ja oikeastaan melkein kaikki muutkin eläimet) jne. Välillä kaksikin sanaa osuu yhteen, esim. "napa täällä", kun poika näyttää kysyttäessä, missä napa on. Puhetta poika tuntuu ymmärtävän jatkuvasti paremmin, tietää, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että mennään keittiöön syömään, lähdetään ulos, vaihdetaan vaippa, mutta on sitten niitäkin hetkiä, jolloin ei vielä ihan leikkaa tai sitten ei vaan kiinnosta.

Aikamoinen pippurimies meillä asuu edelleen. Pukeminen on aina raivarin paikka, raivari sitten loppuu sillä sekunnilla, kun toppapuku on päällä. Ja tietysti kaikenlaista kieltämistä vastaan pitää protestoida äänekkäästi. Tai jos ei saa jotain tavaraa, mikä kiinnostaisi. Mutta pääasiassa poika on varsin hyväntuulinen ja hymyilevä.

Uiminen ja vesileikit kuuluvat pojan lempiasioihin edelleen. Vauvauinnin lopetimme, mutta uimahallissa olemme käyneet muuten. Ja saunomisesta on tulossa uusi lemppari. Sauna taitaa olla ainoita paikkoja, missä poika istuu ainakin hetken rauhallisesti sylissä. Mutta haluaa myös heittää löylyä. Ja sitten sitä löylyä heitetään kotonakin lapiolla tai kauhalla ja sanotaan "tshih" :) 

Syöminen ja nukkuminen sujuvat kuten ennenkin eli hyvin. Tosin poika on aika laiska syömään itse tai todennäköisemmin äiti on vaan laiska eikä jaksa odottaa, että poika lusikoisi itse vaan työntää oman lusikkansa jo pojan suuhun. Jos lusikassa on valmiina ruokaa, vie poika sen kyllä suuhunsa.
Päikkärit poika nukkuu edelleen ulkona, yleensä 2,5 tuntia alkaen puolilta päivin. Päikkäreille ei nykyisin enää tarvitse nukuttaa, sen kun vaan lykkää vaunuihin, niin uni tulee saman tien. Iltanukutus ei ole ihan yhtä helppoa, mutta yleensä 10-15 minuutissa poika nukahtaa tuolloin. Nukkuu 11 tunnin yöunet yleensä ilman, että heräisi vaatimaan äitiä paikalle. Useimpina öinä kuitenkin herään 1-2 kertaa siihen, että poika päästää unissaan jonkun älähdyksen, mutta onneksi useimmiten nukahdan saman tien takaisin. Toivottavasti sama tahti yöunissa jatkuu, sillä olen ensi kuussa palailemassa osittaisesti töihin, mutta pahoin pelkään, että uudet hoitokuviot voivat näkyä yöheräämisten lisääntymisenä.

Pitää kyllä ottaa ryhtiliike pojan kuulumisten kirjoittamisen suhteen, sillä kävi miten kävi, on myöhemmin luultavasti aika paljon mielenkiintoisempaa lukea pojan kehittymisvaiheista kuin jostain hemmetin kiertopäivistä.

  

torstai 19. joulukuuta 2013

Yk 4

Ei mitään uutta auringon alla. Tai siis ainakaan tämän talouden raskautumisyrityksissä. Kuten viime postauksessa mainitsin, Yk 4 oli sikäli kahta aiempaa erilainen, että ovulaatioplussa tuli tikkuun jo kp 14. Mutta muuten mentiinkin sitten ihan samalla kaavalla eli kahdeksantena ovulaatioplussan jälkeisenä päivänä alkoi tiputtelu, ja 2 viikkoa ovulaatioplussan jälkeen varsinaiset menkat. Tosin tiputtelusta huolimatta ehdin kehitellä pientä toivoa raskautumisesta, kun tiputtelu ensin alkoi ja sitten loppui, joten toivoin sen olleenkin kiinnittymisvuotoa. Niinpä parin päivän ajan kehittelin mahdollisena raskausoireena ainakin palelua (mikä siis ilman raskautta olisi mahdottoman harvinaista tähän vuodenaikaan). No, dpo 10 tiputtelu alkoi uudelleen, joten siinä vaiheessa heitin jo hanskat naulaan.

Tässä kierrossa kävin gynen suosittelemissa labrakokeissa. Kilpirauhasarvo TSH oli 1,8 ja keltarauhashormoniarvo S-Prog oli 49 eli nämä täysin normaalit arvot. Tiputtelu ei siis näyttäisi johtuvan keltarauhashormoniongelmasta, kun arvo oli noinkin korkea, sillä luteaalivaiheessa otettu arvo >15 osoittaa ovulaation tapahtuneen. Ja jos vielä mitattaisiin kolmen peräkkäisen päivän arvo ja saataisiin tulokseksi >60, kertoisi arvo hyvästä keltarauhastoiminnasta, mutta yksittäinen korkea arvo kertonee saman asian. Gyne oli siis erittäin tyytyväinen näihin arvoihin, mutta itse olen totaaliseen ärsyyntynyt tuohon tiputteluhommaan. Koska aiemmin Lugesteron on auttanut tiputteluun, voin gynen mukaan sitä halutessani kokeilla, mutta itse hän ei siitä uskonut olevan sen kummempaa hyötyä, joskaan ei haittaakaan, raskautumista ajatellen. Pitäisi siis onnistua ilmankin.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että luultavasti tiputtelu kuitenkin johtuu enemmänkin siitä, että munasolu ei ole ollut laadukkaimmasta päästä, minkä vuoksi keltarauhanenkaan ei jaksa, mutta tämä on ihan oma päätelmäni :D Mutta koska gynen mukaan kaikki on ok, niin eipä tässä muuta kuin uuteen yritykseen! Vielä on tsemppimieli sen verran korkealla, että pidän todennäköisempänä, että olen joskus uudelleen raskaana kuin sitä, että en ole. Vaikka jotenkin nään hätähousuitseni taas hakeutumassa lapsettomuusklinikalle viimeistään yk 10 tietämillä..

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Gynekäynti

Viikkohan tässä on taas vierähtänyt. Mutta asiaan. Viime viikolla kävin siis gynellä kontrollissa ja mikä helpotus: kaikki kunnossa! Ei enää merkkiäkään möykystä! Kohtu oli normaali, kp 11 limakalvo 6 mm. Gyne kysyi, että onko kuukautiset olleet raskauden jälkeen runsaammat, ja vastattuani myöntävästi kertoi tämän olevan hyvin yleistä. Munasarjatkin näyttivät siis normaaleilta ja vasemmalla möllötti johtofollikkeli, jonka gyne arveli puhkeavan lähipäivinä. Tiputtelulle gyne ei löytänyt syytä, muttei tuntunut siitä olevan erityisen huolissaankaan. Varmuuden vuoksi kuitenkin porgesteroni ja kilpirauhasarvo kontrolloidaan tässä kierrossa. Kumma kyllä, tässä kierrossa kierto tuntuu toistaiseksi menevän eri kaavalla kuin aiemmin, sillä ovulaatioplussa tuli tikkuun jo kp 14. Otolliset raskautumispäivät hyödynnettiin sujuvasti kp 14,15 ja 16, vaikka gyne kyllä sanoi, että joka toinen päivä riittää :) Gynekäynnin jälkeen minulla on ollut todella luottavainen olo sen suhteen, että raskaus vielä joskus alkaa. Ei ehkä tässä kierrossa tai seuraavassakaan, mutta ehkäpä jo ensi vuonna? Mitään älytöntä kiirettä raskautumiselle ei tässä vaiheessa ole, sillä olisi kiva ehtiä käydä töissäkin välissä. Varmaan tässä on toisenkinlaisia ajatuksia raskautumisen suhteen tulossa, mutta nautin nyt tästä tunteesta, kun tuntuu, että kaikki on mahdollista :) !!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Jännittää

Menen huomenna gynekologille kontrolliin ja nyt viimeistään alkoi jännittää. Välillä olen todella toiveikas sen suhteen, että koko syyskuussa havaittu munasarjamöykky olisikin vain liittynyt keskenmenneeseen raskauteen. Tätä ajatusta puoltaisi se, että ensimmäinen gynekologi ei koko muutosta havainnut, kun kävin ultrassa ollessani vielä raskaana vaan sen bongasi vasta reilun viikon päästä toinen gynekologi keskenmenon jälkeen. Mutta voihan olla, ettei ensimmäinen gynekologi sitä yksinkertaisesti vain huomannut. Jos kyseessä sitten on toinen vaihtoehto eli endometriooma, niin on sen kasvunopeus ollut nopea, sillä sektiossa endometrioomaa ei ollut ja koska endometrioosi on estrogeeniriippuvainen sairaus, olisi sen teoriassa ainakin pitänyt alkaa kasvaa vasta, kun kuukautiseni alkoivat keväällä, kun poika oli 8-9kk:n ikäinen. Pessimisti minussa kuitenkin muistaa sen, että meillä oli ongelmia esikoisen alkuun saamisessa ja selittämättömyys voisikin selittyä endometrioosilla. Endometrioosi myös selittäisi omituisia tiputteluvuotojani. Ja ihan pikkuhiukkasen pelkään myös sitä, että kyseessä onkin joku ihan muu, mikä? No, huomenna selviää.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Yk 3

Yk 3 oli aika lailla identtinen yk 2:n kanssa. Ovulaatioplussa digitaaliseen testiin kp 20 ("hyödynnettiin" kp 20&21), tiputtelu alkoi kp 28 eli dpo 7 ja menkat kaksi viikkoa ovulaatioplussan jälkeen (dpo 13), kierron pituudeksi tuli 33 päivää. Minulla ei ole tapana jäädä asioita pitkäksi aikaa mietiskelemään, jos asialle jotain voi tehdä, joten varasin ensi viikolle ajan yksityiselle gynekologille. Haluaisin siis saada selvyyttä mahdolliseen endometriooma-asiaan eli aiheuttaako se mahdollisesti tuota tiputtelua vai jokin muu häiriö. Sitten jatketaan löydösten mukaan. Jos mitään selittävää ei löydy, niin jatketaan yritystä kotona, mutta jos toisessa munasarjassa on endometriooma, niin vaikuttaahan se varmasti tulevaan. Se täytyy kyllä todeta, että jos kyseessä on endometriooma, niin mitään kipuoireita se ei ainakaan aiheuta. Ylipäänsä endometrioosi tuntuu itselleni vieraalta, olen aina aiemmin ajatellut, että raskautumisen ongelmat ovat hormonaalisella puolella. Mutta onhan oireetontakin endometrioosia olemassa, ja toki se selittäisi historiaa hieman. Laskeskelin tuossa, että esikoinen sai alkunsa yk 12 tai 13 tuloksena, kun mukaan ei lasketa täysin epäonnistunutta IVF-hoitoa (ei siirtoa) ja Femar-hoitoa (hyperstimulaatio), jolloin ei voitu edes yrittää. Yhteensä aikaa kului yrittämisen aloittamisesta positiiviseen raskaustestiin 1 v 2 kk. Välillä ihmettelen, miksi niin nopeasti lähdettiin ns. koviin hoitoihin, vaikka myöhemmin olen ymmärtänyt, että gynekologi arveli, että kyseessä voisi olla jonkinlainen munasoluvika..No, onneksi esikoinen on elävä todiste siitä, että ainakin yksi tuottamani munasolu on ollut normaali :) Ehkäpä joskus toinenkin?

tiistai 12. marraskuuta 2013

Tiptip

Voihan tiptip!! Ärsyttää niin vietävästi, kun piinapäivät loppuivat taas viikkoon, sillä tänään, dpo7, alkoi tiputtelu. Sama juttu viime kierrossa, jolloin tiputtelua jatkui sitten viikon, jolloin varsinaiset kuukautiset alkoivat. Ja tätähän oli siis ennen esikoistakin, syy ei varsinaisesti milloinkaan selvinnyt. No, nythän olen miettinyt, että minulla voisi olla endometrioosi, joka aiheuttaa tuota tiputtelua. Mahdollistahan (todennäköistä?) on, että se munasarjamöykky osoittautuu juuri endometrioomaksi. Tosin sektiossahan ei mitään sellaista näkynyt.. Joka tapauksessa, olen nyt pyörämässä päätökseni odottaa aikaa sairaalan naistenpolille ja suunnittelen varaavani gyneajan yksityiselle puolelle, jotta saisin selvyyden tuohon munasarjamöykkyasiaan ja kannanoton tiputteluun. Jospa vaikka keltarauhashormoneista olisi apua. Tuntuu nimittäin ihan turhalta tällainen yrittäminen, joka ei voi johtaa mihinkään.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Yk 2

Yk 2 ei tuonut toivottua lopputulosta, mutta pistänpä tähän ylös kierron vaiheet, jos niitä joskus tarvitsee palautella mieleen. Ovulaatio antoi odotuttaa itseään, sillä plussa tuli tikkuun vasta kp 21. Erityisemmin en vatsaoireista ovulaatiota tällä kertaa tunnistanut ja kiireiden vuoksi ei ovulaatiota hyödynnetty makuuhuoneen puolella kuin kertaalleen. Viikko ovulaation jälkeen alkoi minimaalinen tuhru eli käytännössä rusehtava valkovuoto, johon ei tarvinnut edes pikkuhousunsuojaa. Menkat alkoivat tasan 2 viikkoa ovulaatioplussan jälkeen, dpo 13. Kierron pituudeksi tuli näin ollen 33 päivää. Lieviä menkkakipuja oli kuukautisten ekana päivänä, otin varmuuden vuoksi 2 ibuprofeenia. Toivottavasti jatkossa ovulaatio tulisi vähän aikaisemmin. Toisaalta esikoinenkin sai alkunsa kierrosta, jossa ovulaatio oli vasta joskus kp 20 jälkeen. Täytyy nyt seurailla tuota pientä tiputtelua ennen kuukautisia. Jos sitä on joka kierrossa, niin voisi kysyä keltarauhashormonin tarvetta, kun menen loppuvuodesta munasarjamöykyn kontrolliin naistenpolille. Jatko riippuukin sitten paljolti siitä, mitä ultrassa tuolloin näkyy eli sitä ennen ei muuta kuin ovulaatioplussan bongailua ja ehkä parempaa hyödyntämistä sekä rauhallista mieltä :)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Asiat mittasuhteisiin

Nyt saa loppua valitus ja itsensä surkuttelu! Minulla on asiat varsin hyvin. Ja jatkossa aion olla onnellinen niistä asioista, joita minulla on sen sijaan, että keskityn puuttuviin asioihin. Luulisi, että olisin tämän jo paremminkin sisäistänyt. Ja jokin aika sitten hetken ymmärsinkin. Keskenmenoepisodin keskellä nimittäin pelästyin aika tavalla, kun löysin vasemmasta rinnastani patin. Ihan kookkaan sellaisen. Imetykseen se ei enää voinut liittyä, koska lopettamisesta oli kulunut jo kuukausi. En ollut varma, kuinka kauan patti oli rinnassa ollut, mutta epäilin, ettei kovin pitkään, sillä imettäessähän rinnat ovat "esillä" tuon tuosta. Järkeilin, että kyseessä täytyy olla hyvänlaatuinen kysta tmv., mutta varasin samantien ajan rintojen ultraäänitutkimukseen varmistaakseni asian. Parina päivänä ennen tutkimusta jäin kuitenkin miettimään, että mitä sitten, jos patti olisikin pahanlaatuinen? Olen vasta kolmekymppinen, mutta kyllähän tämänkin ikäisiä sairastuu, ei kukaan ole suojassa. Pahinta mahdollista vaihtoehtoa miettiessäni tajusin sen yksinkertaisen asian, että kaikkein tärkeintä on, että saan jatkaa elämääni juuri näin, miehen ja pojan kanssa, että saan mahdollisimman pitkään seurata pojan kasvua ja kehitystä, olla hänen äitinsä. Hetkeksi mieleeni kirkastuivat ne asiat, jotka ovat elämässäni tärkeitä, ja osasin olla niistä kiitollinen. Helpotus oli suuri, kun rinnan patti todettiin hyvänlaatuiseksi. Samanlaisia ajatuksia ja pelkoja kävin mielessäni läpi, kun munasarjamöykkyä ruvettiin tutkimaan, sillä vaikkei kukaan sanonutkaan mitään sen suuntaista, hetken mietin itse jo munasarjasyöpääkin. Mutta miksi tarvitsen tällaisia herätyksiä muistaakseni, miten hyvin asiat ovat, miten kiitollinen olen nykyisestä elämästäni, ja ennen kaikkea: miksen voi kauemmin muistaa keskittyä siihen, että asiat ovat hyvin sen sijaan, että alan heti kärttämään lisää ja vaivun negatiiviseen olotilaan, kun asiat eivät heti mene suunnitelmien mukaan? Hiljattain heräsin taas. Luin jutun naisesta, joka oli käynyt läpi lapsettomuushoidot tuloksetta ja sairastunut pian sen jälkeen syöpään, minkä seurauksena hän ei voi koskaan lasta enää edes yrittää. Tunsin itseni pieneksi. Hyvin, hyvin pieneksi. Ja päätin lakata valittamasta. Mutta koska tämä blogi on ainoita paikkoja, jonne voin kirjoittaa ajatuksiani suodattamatta, en voi luvata jatkon olevan pelkkää iloittelua, mutta toivottavasti jatkossakin ymmärrän asioiden mittasuhteet. Pahoittelut tekstistä ilman kappalejakoja, kone ei suostunut yhteistyöhön.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Äiti ja poika

Oma mieli on jo paljon parempi kuin viime viikolla. Osittain alakuloisiin fiiliksiin vaikutti varmaan se, että keskenmenovuodon jälkeen oli vain pari vuodotonta päivää, kun heti perään tulivat menkat. Koska tuhruvuoto alkoi jo ovulaatiosta siinä kierrossa, josta tulin raskaaksi, erinäistä vuotoa oli yhteensä yli viisi viikkoa putkeen. Mutta nyt, vihdoin, vuodot ovat loppuneet ja sen kunniaksi vähän "peittojakin heiluteltu" niin kuin sanonta taitaa kuulua.

Saapa nähdä, mitä tämä kierto sitten tuo tullessaan. Nyt on meneillään kp 12, joten ovulaatiota voisi alkaa ruveta kuulostelemaan pikku hiljaa. Nyt olenkin pohtinut sitä, että ruvetako tikuttelemaan vai antaisinko nyt kuitenkin itselleni sen verran rauhaa, että luotan ovulaation tulevan (ainakin melkein) joka kierrossa niin kuin ainakin tähänkin asti on tapahtunut (PAITSI, jos munasarjassa siis on endometriooma, joka estää ovulaation??).  Testausta puoltaisi se, että ainakin tietäisi, tapahtuuko LH-nousu ja sitä oletetusti seuraava ovulaatio, jolloin osaisi ajoittaa yhdynnät oikein, kun välillä on vaan niin kiire ja väsy, ettei joka toinen päivä -taktiikka välttämättä houkuta. Testaaminen kuitenkin helposti johtaa turhaan hermostumiseen siinä vaiheessa, kun viiva ei tikussa ala vahvistua, varsinkin minulla, jolla ovulaatiot tulivat varsinkin ennen ensimmäistä raskautta vasta kp 16-20 tietämillä, ja toisaalta yhdynnät kellon tarkkuudella vievät kyllä huvin ja rentouden siitä puuhasta. Ja mitä "tulee, jos on tullakseen" - mentaliteettiin tulee, niin on sanomattakin selvää, etteivät ovulaatiotikut siihen kuulu. Mutta kuten olen aiemmin maininnut, en usko, että rentoon tjottailuun meillä on enää paluuta, vaikka kuinka yrittäisin meditoida itseni rauhallisempaan tilaan.

Nimetään tämä nyt siis yrityskierroksi numero kaksi ja katsotaan, mitä seuraa. Pari kiertoa tässä ehtii tulla ennen kuin munasarjamöykyn kontrolli on loppuvuodesta, jolloin toivottavasti olemme viisaampia jatkon suhteen.

Pojan kuulumiset ovat nyt ihan jääneet varjoon, kun olen omia tuntojani tänne vuodattanut. Mutta uskallan sanoa, että pojalle kuuluu hyvää :) Hän on varsin aurinkoinen yksivuotias! Juttua tulee paljon, selviä sanoja ovat "amppu" - lamppu, "ätti" - äiti, "ippu" - tippu (esim. kun tiputtelee lusikan tai mukinsa lattialle) ja välillä on kuultu myös "kiitos", mutta sen merkitys tuskin on pojalle selvä. Liikkumaan oppiminen on ollut hitaampaa, poika seisoo kyllä ilman tukea, muttei kävele vieläkään, on yllättävän varovainen liikkeissään. Mutta onneksi konttaamallakin pääsee lujaa!

Lempileluja pojalle ovat tällä hetkellä Plaston muoviset kipot, joista voi kasata tornin tai asetella sisäkkäin sekä puinen laatikko, jonne on kiva laitella palikoita rei´istä. Autot ja pallot eivät poikaa niinkään kiinnosta, vaikka toki hän niilläkin leikkii. Leikkipuistossa käymme päivittäin eikä sielläkään kävelemättömyys menoa mahdottomasti hidasta.

Ruokailla poika tahtoo nykyään pääsääntöisesti itse. Niinpä yleensä teemme niin, että pidän lautasen itselläni ja annan pojalle aina täyden lusikan, jonka hän sitten vie suuhunsa. Sivussa sitten erilaisia sormiruokia, uusimpana lempparina viinirypäleet. Puuro tökkii välillä, mutta helppouden vuoksi olen yrittänyt sitä silti aamuisin ja iltaisin tarjota.

Meillä oli kesällä kausi, jolloin poika ei vähänkään pidempiä aikoja viihtynyt vaunuissa istuen, mutta tilanne helpotti huomattavasti, kun älysin kääntää pojan katseen rattaissa menosuuntaan. Niinpä uusimpana harrastuksena meillä on käydä aamuisin lenkillä niin, että äiti juoksee ja poika katselee maisemia. Eikä meillä siis ole mitään juoksurattaita vaan ihan noilla meidän tavallisilla yhdistelmävaunujen rattailla mennään. Mukavasti saa äiti puolen tunnin lenkin, parisataa kaloria kuluttettua ja vähän aivojakin tuuletettua, ja lenkin jälkeen voidaankin sitten mennä puistoon hikeä laskemaan. Sisälle päästyä poika syö lounaan, minkä jälkeen saa juoda maitonsa seuraamalla äidin suihkussa käyntiä. Ja pian tämän jälkeen poika siirtyy ulos päiväunille, jolloin äiti saa rauhassa syödä lounaan ja hommailla omia asioita sillä aikaa, kun poika nukkuu uniaan yleensä 2,5-3 tuntia. Päiväunet ovat aiemmasta pidentyneet, kun siirryimme pojan yksivuotispäivän tienoilla yksiin päiväuniin ja mielestäni tämä on ollut ihan hyvä muutos, vaikka joku lakisääteinen kahvitauko kuuluisi mielestäni alkuiltaankin, jos mies on vielä töissä :) 

Tiedän, että olen ihan mahdottoman onnekas, kun olen saanut ja saan seurata oman lapsen kasvua ja kehitystä, antaa rakkautta, lohduttaa ja halata, tuntea olevansa pienelle se maailman tärkein ihminen. Tilanteen yrityksen suhteen pitäisi siis olla aivan eri kuin muutama vuosi sitten, kun aloimme yrittää esikoista. Minulla on jo se, mitä kaipasin.  Minä olen äiti. Mutta kummasi toisenkin lapsen kaipuu on niin suuri ja selittämätön, että olen vaipunut epätoivon aallokkoon jo yrityksen alkumetreillä, vaikka järki sanoo, että todennäköisyys sille, että joskus saamme toisen lapsen on suurempi kuin se, ettei niin koskaan tapahdu. Rauhallisuus, kärsivällisyys, positiivinen asenne elämään: missä ihmeessä minä olin silloin, kun niitä jaettiin?

torstai 19. syyskuuta 2013

Kielletyt tunteet

Kannattaa skipata tämä teksti, jos ei halua lukea negatiivista tilitystä.

Nimittäin...keskenmeno on vaatinut paljon enemmän henkistä työstämistä kuin olisin osannut ennakoida. Tuntuu, että olen tippunut taas suohon, siihen suohon, jonne minun ei enää koskaan pitänyt juuttua, ainakaan näin syvälle. Ja se suo on tietenkin lapsettomuuden suo tai ainakin lapsettomuuden tunteiden suo. 

Pyydän jo etukäteen anteeksi ajatuksiani, jos joku lapseton vielä tätä tekstiäni lukee, sillä en itsekään olisi tällaista tekstiä hyvällä katsonut ihmiseltä, jolla on lapsi.

Mutta miten ihmeessä olen tänne joutunut? Tänne, missä jokainen tuttavan raskausuutinen aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, missä vastaantulevat vauvamahat aiheuttavat kateutta, missä pikkuvauvat turvakaukaloissaan ovat kuin isku vasten kasvoja? Eihän minulla ole  minkäänlaista lupaa olla täällä, kun minulla on lapsi.

En osaa tätä itsekään oikein selittää. Tuntuu, että yllätyksenä alkanut raskaus tuli kuin varkain. Jo alkuhetkistä saakka tuntui, ettei sellainen onni kuulunut minulle, että raskaus voisi alkaa helposti.  Mutta kun alkanut raskaus päättyi keskenmenoon, vietiin samalla pois mahdollisuus helppoon yrittämiseen jatkossa, sellaiseen, jossa toinen lapsi tulee, kun on tullakseen. Keskenmeno vahvisti toivettani toisesta lapsesta, ja nyt raskaus olisi saatava alulle heti uudestaan enkä usko, että pystyn enää palaamaan sellaiseen moodiin, missä yritykseen voisi suhtautua ilman stressiä. Mahdollisuus on kiertynyt päässäni mahdottomuudeksi.

Yksi ihan oikea syy pelkoon uuden raskauden alkamisen hankaluudesta minulla sentään on, joten selitänpä siitä hieman ennen kuin vaikutan ihan kajahaneelta. Koska minulla oli heti raskauden alussa vuotoa ja kipuja, kävin yksityisellä ultrassa, missä todettiin sikiökaiku kohdussa. Vuoto jatkui ja runsaantui viikon päästä, jolloin arvelin keskenmenon tulleen. Koska olemme lähdössä miehen mukana työmatkalle muutamaksi viikoksi ulkomaille, en halunnut jättää mitään arvailujen varaan, vaan varasin toisen ultran, jotta nähtäisiin, että kohtu on varmasti tyhjentynyt. Toisella ultrareissulla bongasi gynekologi tyhjentyneen kohdun lisäksi toiseen munasarjaan liittyvän muutoksen, jonka hän epäili liittyvän joko päättyneeseen raskauteen, olevan edometriooma tai jopa kohdunulkoinen raskaus.
Kohdunulkoista raskautta en uskonut itse hetkeäkään (missä välissä minusta niin hedelmällinen olisi tullut, että peräti kaksi raskautta olisi alkanut samanaikaisesti?), mutta sain lähetteen sairaalaan asian poissulkua varten. Raskaushormoni laski normaalisti ja kävin vielä naistentautien polilla ultrassa, missä todennäköisiksi diagnoosivaihtoehdoiksi jäi kohdunulkoisen jälkeen raskauteen liittyvä verikertymä tai kookas endometriooma. Ja voitte varmaan arvata, mikä omassa negatiivisessa mielessäni on nyt noussut todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi, yhdeksi niistä möröistä, joka estää uuden raskauden. Tilanne kontrolloidaan kolmen kuukauden kuluttua, joten toivotaan, että olen väärässä.

Mutta miten saisin itseni keskittymään niihin asioihin, jotka ovat positiivisia? Minulla on ihana palleropoika. Minä olen tullut kaksi kertaa raskaaksi ilman hoitoja. Jos kyseessä on endometriooma, se tuskin on sinne vasta keskenmenon jälkeen kasvanut, joten olen siis tullut raskaaksi siitä huolimatta. Mutta kun minut on varustettu peruspessimistisella temperamentilla, niin en osaa nähdä edessäni kuin huonoja vaihtoehtoja.
Ja sitten mietin jo aikaa eteenpäin. Entä, jos meille ei koskaan tulekaan toista lasta? Kaduttaako minua sitten se, että suunnittelen nyt ainakin osa-aikaista töihin paluuta. Entä osasinko tarpeeksi nauttia lapsen vauva-ajasta vai kiiredinkö koko ajan liikaa toivoen, että lapsi olisi vähän isompi, ettei koko ajan tarvitsisi heräillä yöllä tai imettää? Vauva-aika on niin lyhyt eikä sitä saa enää takaisin. Mitä, jos poikani ei koskaan saa pikkuveljeä tai -siskoa?

Paljon muitakin ajatuksiani päässäni pyörii, mutta jätetään ne toistaiseksi. Ja oikeastaan toivon, että negatiivisten ajatusten kirjoittaminen tähän tekstiin tyhjentäisi ne aivoistani. Mutta pahoin pelkään, että tämä blogi on palaamassa alkujuurilleen, yritysblogiksi. Koittakaa kestää!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kesken

Muutama postaus sitten kerroin, että kierto on ollut varsin säännöllinen kuukautisten alettua raskauden jälkeen. Ilo oli vähän ennenaikainen, sillä samassa kierrossa alkoi tapahtua kummia. Tuttuun tapaan ovulaation aikaan tuli tiputtelua, mutta sepä ei loppunutkaan siihen vaan jatkui päivittäisenä tuhruna. Viikko ovulaatiosta alkoivat ihan järkyttävät alavatsakivut ja luulinkin, että kuukautiset alkavat liian aikaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan pelkkä tuhruvuoto jatkui samanlaisena. Tietysti aloin laskeskella, että hetkinen, sopisihan vatsakipu ajallisesti kiinnittymiskipuunkin, ehkäisyn kanssa kun ei olla oltu mitenkään kovin tarkkoja. Niinpä pari päivää ennen kuukautisten oletettua alkamisaikaa tempaisin raskaustestin, joka olikin positiivinen! No, en uskaltanut tuloksesta ihan hirveästi iloita, sillä vuotoa tuli enemmän ja vähemmän, ja manailinkin, että miksi ihmeessä tuli tehtyä testi, joka todennäköisesti osoitti kemiallisen raskauden. Muutaman päivän päästä raskaustestin teosta alkoikin jälleen todella voimakkaat alavatsakivut ja runsaampi vuoto, joka kuitenkin loppui lyhyeen. Aloinkin pelätä jo kohdunulkoista raskautta, joten pakko oli varata aika gynelle, varsinkin kun vatsassa oli samanlaista turpeuden tunnetta kuin IVF-punktion jälkeen, kun vatsaonteloon oli kertynyt nestettä. Gynellä selvisi, että turpeuden tunteen aiheutti kookas keltarauhaskysta. Raskaus löytyi kohdusta, sykettä ei niin varhaisessa vaiheessa olisikaan voinut näkyä. Gyne neuvoi tulemaan kontrolliin 10 päivän sisään, mikäli vuoto ei runsaannu tai vatsakipuja ole.
Käynnin jälkeiset päivät menivätkin löysässä hirressä, sillä vuotoa oli päivittäin enemmän ja vähemmän. Lieviä raskausoireita (vilutus, huono olo) oli plussauksen aikaan, mutta nekin katosivat muutamassa päivässä. Näin ollen en ollut kovin yllättynyt, kun runsaampi vuoto ja lievät alavatsakivut eilen alkoivat eli ei tullut meille yllätysraskautta. Olen asian kanssa nyt ihan ok, sillä en ehtinyt missään vaiheessa varsinaisesti iloita raskaudesta vaan keskenmenemisen pelko oli mukana heti alusta.
Tietysti olisi ollut aivan ihanaa, että kakkonen oltaisiin saatu alulle ilman yrittämistä. Yritän kuitenkin suhtautua asiaan niin, että positiivista tässä on se, että ylipäänsä tulin raskaaksi uudelleen näin helposti eikä sektio esim. aiheuttanut kohdunulkoista raskautta, mutta tietysti olo on samalla surullinen ja pettynyt, koska vaikka vauvaa ei juuri tähän hetkeen ollut suunniteilla, olisi asia ollut erittäin tervetullut. Lisäksi tietenkin pelkään, että onko sektio aiheuttanut kohtuuni jotain sellaista, että raskaus menee helpommin kesken, vaikka tiedostan sen, että alkuraskauden keskenmenot ovat erittäin yleisiä.
Entäs tästä eteenpäin? Vauvakuume taisi tämän myötä kasvaa entisestään, joten luulen, että jatkamme "tulee, jos on tullakseen" -mentaliteetilla, ainakin yritän olla liikaa laskemasta kiertopäiviä jatkossa, ovulaatiotikut voisi unohtaa seuraaviksi kuukausiksi, ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Sanomattakin lienee selvää, että helpommin sanottu kuin tehty :) 

torstai 22. elokuuta 2013

Yksivuotias

Nyt vuorossa meidän yksivuotiaan kuulumisia. Neuvolassa ei olla vielä käyty, joten mitat sitten myöhemmin.

Aloitetaanpa vaikka ruokailusta. Ruoka maistuu hyvin, vaikkei syöminen ole kiinnostuslistan kärkipäässä. Lempiruoat taitavat olla pastapohjaisia, hedelmistä maistuu etenkin banaani ja nektariini, soseista luumusose. Rusinat on herkkua ja maissinaksut tietysti. Puuro maistuu nyt paremmin, kun se tehdään maitoon, ja sitähän saa (joutuu) syödä aamuin illoin. Leipää poika on saanut aika vähän, joten siinä suhteessa ryhtiliike äidin suuntaan.
Tällä hetkellä syöminen tapahtuu niin, että poika harjoittelee lusikan käyttöä omalta lautaseltaan ja äiti syöttää sitten ruokaa toiselta lautaselta, että tulee mahaankin jotain täytettä :) Tavalliseen maitoon siirryttiin pari viikkoa sitten ongelmitta, ja samalla hyvästeltiin tuttipullot lopullisesti, tällä hetkellä poika juo maidon itse pehmeänokkaisesta mukista.

Nukkuminen sujuu edelleen hyvin. Sinänsä uskomatonta, kun ensimmäiset kuukaudet menivät unen suhteen varsin levottomasti. Mutta unikoulusta on nyt viitisen kuukautta eikä entiseen ole tarvinnut palata. Poika menee nukkumaan klo 20.30 aikaan, heräilee klo 7-8 aikaan, yleensä kuitenkin lähempänä seitsemää alkaa pojan huoneesta kuulua heräämispulinaa. Hyvin harvoin poika herää kesken uniensa, ehkä kerran parissa viikossa niin, että menen huoneeseen rauhoittelemaan poikaa, ja silloinkin nukahtaa nopeasti takaisin. Nukutamme pojan vuoroiltaisin miehen kanssa, molemmat varmaan hieman eri tyylillä. Minä yleensä laulan unilaulun, halittelen hyvät yöt ja jään pinniksen viereen istumaan ja pidän ehkä poikaa kädestä. Siitä poika on tarkka, että huoneesta ei saa lähteä ennen kuin on nukahtanut, joten vieressä istutaan, kunnes nukahtaa 5-15 minuutissa.
Päiväunia poika nukkuu edelleen kahdet päivässä, toiset n. klo 11-13 ja toiset 16.30-17.30, yhteensä 3-3,5 tuntia päivän aikana. Päikkärit nukutaan nykyisin aina ulkona vaunuissa.

Vesileikit ovat pojan lempijuttujen kärkipäässä. Voi sitä veden loisketta ja leveää hymyä, kun poika pääsi viime viikolla pitkästä aikaa uima-altaaseen, kun vauvauinti taas alkoi. Leluista tällä hetkellä mielenkiintoisin on laatikko, jonne tiputetaan palikoita rei'istä. Sen kanssa poika jaksaa ahertaa pitkäänkin, kunhan äiti on vieressä kehumassa ja antamassa aplodeja, kun palikka osuu oikeaan reikään :) Muina suosikkeina mm. astianpesukone, siivouskaappi, wc-pönttö ja mitäs muita näitä lapsille sopivia leikkipaikkoja olikaan?  Ulkona poika tykkää keinua ja lapata hiekkaa suuhun hiekkalaatikolla. Vaunuissa istuminen on ihan tuulesta kiinni, joskus jaksaa istua ja seurata ympäristöä pitkäänkin, toisinaan ilmoittaa varsin kimakasti, että nyt riittää esimerkiksi kaupassa hyllyjen välissä seisoskelu.

Poika liikkuu vielä konttaamalla, luulen, että ensiaskeleihin on vielä joitakin viikkoja matkaa. Ilman tukea seisoo, mutta lähinnä vahingossa. Kova on kiipeilemään, mm. äidin ja isin sängylle, mikä on kyllä kiellettyä. Puhetta tulee ja paljon, vaan vielä kun äiti ymmärtäisi :) Selviä sanoja, joilla on tarkoitus, ovat äiti, isi ja viimeisimpänä lamppu. Ja sitä lamppua sitten hoetaankin nykyään ihan koko ajan, äiti on jäänyt ihan kakkoseksi tässä kilpailussa.

Luonteeltaan poika on varsin aurinkoinen, mutta tarpeen tullen varsin voimakkaastikin oman tahtonsa ilmi tuova niin kuin olen aiemminkin maininnut. Poika on utelias ja ennakkoluuloton, esim. uusia makuja poika testailee mielellään eikä juurikaan ujostele vieraita ihmisiä, on varsin aktiivinen ja säännöllinen päivärytmissään.

Iso poikahan tuo jo on eikä voi kuin liittyä ajatuksissa niihin äiteihin, jotka ihmettelevät, että vauvavuosi - mihin se katosi? 


torstai 15. elokuuta 2013

One year after - äidin kuulumiset

Ennen kuin laitan pian yksivuotiaan poikamme kuulumisia, ajattelin hieman päivittää omiani. Monissa blogeissa on pyörinyt A Beautiful Body -haaste, joten sen innoittamana voin nyt ainakin sanallisesti kertoa, missä tämän vartalon kanssa mennään. Vähän nimittäin olen ollut kysymysmerkkinä joidenkin raskauden jälkeisten muutosten kanssa enkä niinkään niiden ulospäin näkyvien.

Kun yritimme raskautta, oli kuukautiskiertoni vähän mitä sattuu ja usein venähti 35:n päivään tai ylikin. Ovulaatiota en tunnistanut, mutta tikuttamalla sain sen lähes joka kierrossa todennettua. Kuukautiset olivat aika niukat, mutta niitä edelsi monesti viikonkin mittainen tiputteluvuoto. Entä mitä nyt sitten? Ensimmäiset 8 kuukautta raskauden jälkeen kuukautisia ei näkynyt, mutta heti kun yöimetykset loppuivat, käynnistyi kiertokin. Ja ihme kyllä, kierto on toistaiseksi ollut varsin tasainen, sellainen normaali 28-30 vrk. Kuukautiset ovat aiempaa runsaammat. Nyt olen alkanut myös tunnistaa ovulaation, mutta mikä ihmeellisintä, uutena kuvioihin on tullut ovulaatiovuoto eli pieni tiputtelu keskikierrossa. Koska kaapinpohjalla sattui olemaan ovulaatiotestejä jemmassa, oli pakko tässä kierrossa todentaa, että siitäkö on kyse vai mistä, ja kyllähän sieltä hymynaama pärähti ruutuun. No, mikään näistä ei tietenkään ennakoi sitä, että mahdollinen uusi raskaus alkaisi yhtään sen hempommin kuin edellinenkään, päinvastoinhan sektio voi hankaloittaa raskaaksi tulemista, mutta selvästi kuukautiskierto on ollut erilainen kuin ennen.

Raskausarpia ei vatsaani tullut, mutta sen sijaan sektioarpi on vieläkin todella näkyvä enkä jaksa enää uskoa, että se tuosta kummemmin muuttuisi. Näkyvä siis itselle olemalla kuin 15 cm:n mittainen kastemato häpyalueella, mutta muuthan sitä eivät esimerkiksi bikineissä näe, kun piilottuu housujen alle. Kesällä maauimalan suihkutiloissa tunsin itseni kyllä jotenkin ekstra-alastomaksi sektioarven kanssa, vaikka tuskinpa sitä kukaan sen kummemmin tuijottelee.

Muuten kroppa on suht koht entisellään. Samat vaatteet sopii kuin ennen raskauttakin, paino heiluu 54-55 kg:n välillä ja kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, kuppikokokin palautui omaani. Vatsa on kyllä vähän pömpömpi kuin aiemmin. Vähäisempien treenimahdollisuuksien johdosta lihasmassaa on vähemmän kuin aiemmin, joten vähän timmimpi ulkomuoto olisi vielä tavoitteena, mutta toistaiseksi aikataulullisesti on ollut järkevämpää hyödyntää kesäsäät ja liikkua lenkkeilemällä.

Valitettavasti raskauden ja imetyksen tuoma positiivinen vaikutus ihoon ja hiuksiin on menetetty, koska sieltä ne satunnaiset finnit taas puskevat leukaan ja tukkaa saa olla pesemässä alvariinsa.

Seuraavaksi sitten kohta yksivuotiaan pikkumiehen kuulumisia!

perjantai 2. elokuuta 2013

Erään aikakauden loppu

Se on nyt kuulkaa niin, että meidän perheen tissittelyt oli sitten siinä. Tai itse asiassa lopetus tapahtui jo pari viikkoa sitten. Poika päätti itse. Ei kiinnostanut enää tissi, joten enpä väkisinkään ruvennut tarjoamaan 12 kk:n imetystavoitteeseen päästäkseni.

Vaan onpa tässä aikamoinen taival silti takana! Kun nyt taaksepäin muistelee, niin ensimmäiset viikot olivat aika kaameita. Osastolla ollessa en saanut kertaakaan poikaa rinnalle itse vaan kätilön täytyi aina tulla auttamaan, jotta saisimme oikean imuotteen. Oman hoitajan kanssa teimme päivällä töitä, jotta selviäisimme ilman rintakumia, mutta yöllä ilmeisen kiireinen yökkö sen meille kuitenkin nakkasi, ja siinä menikin sitten useampi viikko ennen kuin kumista päästiin eroon. Ensimmäiset viikot imettäminen sattui, rinnanpäät olivat haavoilla, koko ajan olin huolissani, että tuleekohan maitoa riittävästi, joten en oikein osannut rentoutua ja nauttia koko touhusta. Tunsin jumiutuneeni kotiin, kun poika söi vähintään parin tunnin välein 30-45 minuuttia kerrallaan ympäri vuorokauden enkä kokenut imettämistä julkisesti luontevaksi. Kummasti imetyshomma alkoi alkuvaikeuksista huolimatta pikku hiljaa viimeistään parin kuukauden kohdalla sujumaan, maitoa riitti, ja poika oli täysimetyksellä 5,5 kk:n ikään saakka.  Kun soseet astuivat kehiin, alkoivat imetyksetkin noudattaa samaa kaavaa eli säännöllistyivät viiteen imetykseen päivällä. Yöimetykset loppuivat unikoulun myötä 7,5 kk:n ikäisenä. Korviketta tarjosin ensimmäistä kertaa pojan ollessa reilun 9kk:n ikäinen, ja siitä lähtien aloin korvata joitakin imetyskertoja maitopullolla. Viimeiset viikot ennen koko homman loppumista imetin enää aamuisin ja iltaisin, lopulta vain iltaisin, ja sitten tulikin se hetki, kun huomasin, että poika ei enää viihdy tissillä vaan ottaa muutamat imut, kääntää päänsä pois, toistaa samaa, mutta selvästi on valmis tissistä luopumaan. Pienellä haikeudella jätettiin siis meillä äidinmaito pois 11 kk:n iässä, ja loppujen lopuksi sekä äiti että poika olivat valmiita asiaan.

Jossain vaiheessa, kun imetyksiä oli enää pari päivässä, heräsin siihen, ettei minun enää tarvitsisikaan käyttää nukkavieruja imetysrintaliivejä, jotka ovat vieläpä vääränkokoiset. Kummasti alkuimetyksessä 75E:n kokoon kasvaneista tisseistä oltiin palattu pienempään mittaan, ja lopulta olen saanut todeta, että tässähän on palattu siihen ihan samaan 70C:n kuppikokoon, mistä aikoinaan ennen raskautta liikkeelle lähdettiinkin. Ulkonäöltä rinnat eivät ehkä ole samanlaiset, mutta tunnen kuitenkin oloni taas omaksi itsekseni tässä koossa.

Parin viikon päästä poika täyttää vuoden. Maitoa poika saa tällä hetkellä vielä sekä tuttipullosta että nokkamukista, pikku hiljaa voisi toki alkaa suosia nokkiksia, mutta en ole pitänyt sen suhteen mitään ehdotonta kiirettä. Puuro on nyt keitetty tavalliseen maitoon ongelmitta, joten pianhan tässä saatetaan lopettaa korvikkeidenkin juonti.
Vaikka muoto on hieman muuttunut, maito on pojalle silti aivan ykkösasioita, maistuu aina ja suuria määriä kerralla. Muutaman kerran on maito -sanakin kuultu pojan suusta.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Eri puusta

Olen tainnut aiemminkin mainita, että meidän poika on aika väkevätemperamenttinen pikkumies, ja tänään taas tulin pohtineeksi asiaa, kun olin liikkeellä kaverini kanssa, jolla on meidän poikaa pari kuukautta vanhempi poika.
Jo aivan pikkuvauvoina poikiemme temperamenttierot tulivat esiin, sillä siinä missä kaverin vauvan inahteli omaan korvaani vaimeasti nälkäänsä ja viihtyi pitkiä aikoja yksikseen matolla, meidän pippuripoika ilmaisi tarpeensa kovaan ääneen ja vaati sylissäkin ollessa asennon vaihtelua tmv. pientä viihdykettä jatkuvasti. Nyt yhden vuoden hujakoilla toinen pikkupoika istuu tyytyväisenä vaunuissa hiljaa maailman menoa seuraten, kun toinen kiljahtelee (=kirkuu) vaativasti heti, kun vähän pysähdytään ja tulee tylsää tai äiti kiinnittää huomionsa liian pitkäksi aikaa muualle (ei varmaan tarvitse tarkentaa, kumpi pojista on meidän tuleva tahtotaapero...).
Kieltämättä tulee välillä mietittyä, että on meidän pojalla hieman haastavampi temperamentti kuin kaverillaan, mutta sitten muistutan itseäni pojan temperamentin "mukavista" puolista, kuten nopeasta leppymisestä harmituksista, avoimesta ja innostuneesta suhtautumisesta uusiin asioihin ja ihmisiin, rytmin säännöllisyydestä jne.
Näin se on meidänkin pojalla oma, yksilöllinen temperamenttinsa, kuten on ikätoverikollegallaan ja kaikilla meillä muillakin, hyvine ja huonoine puolineen. Jotenkin hämmästyttävää silti, kuinka pienestä vauvasta pitäen nämä temperamenttierot ovat jo olleet nähtävissä - tukee kyllä ajatusta temperamentin synnynnäisyydestä. Tekisi kyllä mieli vielä syventää tietoa temperamentista, joten olen ajatellut lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys. Onko kukaan lukenut? Oletteko huomanneet jotain erityisiä temperamentin piirteitä omissa vauvoissanne? (Tai no, onkohan kukaan ylipäänsä enää lukemassa näin laiskaa bloggaajaa ainakaan näin heinäkuussa?)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kyllä maalla on...

..aika rasittavaa tällä hetkellä. Oltiin juhannus mökillä enkä voi sanoa kovin paljon mökkilomalla rentoutuneeni. Mökki nyt ei ole lainkaan suunnilteltu pientä tutkimusmatkailijaa ajatellen, joten sisällä ollessa saa koko ajan olla varuillaan, että missä se pikkumies nyt menee, mitä vetää alas, minne kaatuu, kun ei raukka osaa vielä kunnolla tulla alas seisomasta. Ulkona oleskelu onnistuu toki hyvällä säällä, kun levittää viltin pihalle tai pistää kumialtaaseen vettä (ihan hitti muuten!), mutta sielläkin täytyy varoa aurinkoa ja kaiken maailman pörriäisiä. Ja kun ei ole juoksevaa vettä, niin pepun pesu on mitä on eikä hankalassa maastossa voi edes käydä vaunulenkillä, ja ruokien lämmittäminenkin on hankalaa, kun ei ole mikroa jajajaja.. Teenköhän mä nyt ihan mukavista asioista vähän liian vaikeaa? ;)

Meillä mennään jo pitkällä kymppikuukautta. Tämä vaihe on tosiaan aika vaativaa aikaa äidille, kun poika on koko ajan seisaallaan jossain tukea vasten, mutta ei itse pääse alas, joten täytyy aika lähellä olla, ettei koko ajan pää kolahtelisi joka paikkaan.  Silti ihan ei olla naarmuitta vältytty. Mummo tossa tokaisikin, että tahtoa on enemmän kuin taitoa, no niinpä! Viime viikolla poika tosin seisoi hetken jopa ilman tukea, mutta taisi olla vahinko :)

Öihin seisoskelu ei ole kuitenkan vaikuttanut vaan meillä nukutaan edelleen hyvin, myös muualla kuin kotona. Aamuisin poika yleensä löytyy seisomasta pinnasängystään, mitä ennen sängystä on saattanut kuulua erilaista puhepulputusta ja päristelyä jo pidemmän aikaa. Huvittava ajatus, kun poika monesti jutella pälpättää kaikenlaista, niin jostain lehdestä vasta luin, että vauva luulee aikuisten ymmärtävän tätä puhettaan :) Vielä ei siis meillä ole kuultu mitään varsinaisia sanoja, lähinnä jotain, mikä muistuttaa puhetta.

Liekö vauvauinneilla ollut vaikutusta vai muuten vaan, niin vesi on kyllä pojun lempparijuttuja tällä hetkellä. Kotona kylvyssä ja mökillä kumialtaassa poika viihtyisi vaikka kuinka pitkään, ja itkuhan siinä meinaa tulla, kun leikki pitää jossain vaiheessa lopettaa. Veden kaataminen sankolla selkään saa pojan suorastaan kikattamaan eikä tuo pään kastelemisesta ole moksiskaan. Vauvauinneista on nyt kuitenkin kesäaikaan 10 viikon tauko, joten varsinaista uimista pitäisi kyllä käydä muistelemassa jossain maauimalassa tmv. tässä kesän aikana.

Aah kesä, ja kesäloma! Lasken, että itsellänikin alkaa kohta kesäloma, kun miehellä alkaa loma. Tiedossa on ulkomaanmatkaa ja Suomi-turneeta, mutta mökkeily - saapa nähdä! :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesää

Äh, mihin tämä aika oikein menee?! Tuntuu, että joka kerta tätä päivittelen, ja postaustahti sen kuin venyy. Eikä tässä voi kuin itseään syyttää, koska pojan nukkuessa nykyään varsin säännölliset päivä- ja yöunet, olisi omaa aikaakin käytettävissä. (Vai voisko syyttää kesää ja kauniita kesäiltoja, jolloin koneella istuminen ei ole ensimmäisenä mielessä?)

Katselin juuri kuvia ja videoita pojasta, ja ei voi kuin todeta, että minne se vauva meni? Jotenkin tuntuu, että vauvasta on tullut pikkupoika ihan viime viikkojen aikana. Tukka on kasvanut, juttu muistuttaa aikuisten puhetta (ätiäti, ississ, jadijadijaa), koko ajan täytyy nousta seisomaan pystyasentoon. Äidin iso, pieni poika. Paranee vanhetessaan! Meneillään on kyllä varsin ihana aika elämässä.

Jotenkin tuntuu, että viimeistään nyt alan taas olla oma itseni raskauden ja pikkuvauvakauden jälkeen. Kroppa on suunnilleen entisellään (paitsi tissit! nyt, kun imetystä on enää 3-4 kertaa vuorokaudessa, niin patalaput taitaa olla lopputulos? jesss. No ainakin 75E:stä palataan rankasti pienempään!), muisti ja aivot pelaavat mielestäni ihan mukavasti, voisin jopa kuvitella pärjääväni töissä ainakin hetken aikaa (mutten ole vielä menossa). Vapaa-aikaani arvostan aiempaa enemmän, mikä on johtanut siihen, että TV:n aukaisen enää todella harvoin, mielummin käyn lenkillä tai luen kirjoja. Kotoa lähteminen ilman lasta on helpompaa, kun lapsen ruokailuvälit ovat säännölliset eikä maitoja tarvitse enää miettiä, nykyään annan suosiolla korviketta. Maksimissaan kerran viikossa ehdin jonnekin ilman lasta, kun lenkilläkin käyn tämän mentyä nukkumaan, mutta onpa vaan ihania ne hetket, kun pääsee vaikka tyttöporukassa kunnolla juttelemaan tai kaverin kanssa leffaan.

Kesäiloa!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Päivitystä

Heräsin juuri siihen, että äitiysloma loppui jo muutama viikko sitten, ja tässä sitä nyt ollaan hoitovapaalla. Mies pitää kyllä isäkuukauden vähän myöhemmin, mutta olen itsekin silloin vielä kotona. Käväisin muutama päivä sitten työpaikalla pyörähtämässä. Johan siitä on melkein vuosi, kun jäin töistä pois kesäloman kautta. Eipä ainakaan heti tullut töihin ikävä, sama kiire ja hektinen meininki siellä näytti olevan kuin ennenkin, minnepäs se olisi tässä välissä kadonnutkaan. Vaan kyllä aika menee nopeasti. Poikahan on nyt jo ollut pidempään mahan ulkopuolella kuin sisällä!

Pojasta on kevään myötä kuoriutunut vielä aurinkoisempi kuin aiemmin. Jotenkin tuntuu, että liikkumaan oppiminen on avannut niin paljon uusia mahdollisuuksia, että pikkuinen on aivan tohkeissaan. Maltillistahan tuo liikkeelle lähtö on meillä ollut, mutta pikku hiljaa taidot kuitenkin karttuvat. Nyt pojasta on kiva nousta polviseisontaan kaikkea mahdollista vasten, ja sitä taitoa pitääkin sitten tosiaan kokeilla kaikkialle: pyykkikoneeseen, tiskikoneeseen, omiin rattaisiin ja oi, sitä onnellista hymyä, kun on onnistunut itsensä kampeamaan pystyasentoon! Vähän täytyy vielä vieressä seurailla, miten alastulo sujuu, mutta muutaman kerran poika on silti tullut takaraivolleen alas lattiaan. Onneksi itku loppuu nopeasti, kun pääsee syliin. Pinnasängyn pohjan laskimme alatasolle aivan viime tipassa, mutta onneksi tajusimme kuitenkin tehdä sen ennen kuin poika tulee sängystä pää edellä alas..

Pojan mielipuuhaa on tällä hetkellä ryömiä ympäri asuntoa tutkimassa paikkoja. Joka päiväisiin toimiin kuuluu mm. ovien heiluttelu, lehtien repiminen, pyykinpesuainepurkkien heittely ja astianpesukoneeseen kiipeäminen.
Ruokailu sujuu tällä hetkellä varsin hyvin (uskaltaakohan tällaista ääneen julistaa?). Alun inhokki puuro on nyt pojan lempiruokaa, sitä menee aamuisin ja iltaisin iso satsi. Karkeampaan ruokaan siirtyminen kahdeksankuisena onnistui yllättävän kivuttomasti huomoiden alun ongelmat vähänkään sosetta paksumman ruoan kanssa. Rintamaitoa poika saa edelleen nelisen kertaa päivässä, ja yhdellä aterialla korviketta, koska haluan pikku hiljaa totuttaa poikaa myös muuhun kuin tissimaitoon. Ensimmäiseen yhdeksään kuukauteen kun poika ei muuta saanutkaan.. Nokkamukiharjoittelu menee vähän niin ja näin, enemmän leikkimiseen kuin juomiseen, joten jos oikeasti pitää saada juoduksi, annan vielä tuttipullosta. Onko muuten teillä muilla samanikäisten äideillä hyviä vinkkejä nokkamukista juomaan oppimiseen tai suositella hyviä nokkamukimalleja? Meidän poika kun tuntuu vain pureskelevan nokkamukin kärkeä ja pitävän mukeja muutenkin lähinnä kivoina leikkikaluina, hiphei.

Hampaita pojalla on kahdeksan, ja täytyy sanoa, että onneksi ainakin pahin tissinpureskeluvaihe taitaa olla takana päin. Hempan antama vinkki vauvan nenästä kiinni ottamisesta on kokeiltu muutamaan kertaan, ja se tuntuu oikeasti toimivan, kiitos vielä vinkistä :)

Tuntuu, että tämä kevät on tänä vuonna jotenkin vielä normaalia korostuneemmin ihanaa aikaa! Mahtavaa, kun voi nauttia kesäisistä säistä keskellä päivää, ja vielä illallakin voi lähteä koko perheen voimin ulos kävelylle tai vauvakeinuun. Ja kuten edellisessäkin postauksessa mainitsin, tuntuu että vauvankin kanssa on nyt varsin seesteinen vaihe meneillään. Vielä ainakaan en ole osannut surkutella sitä, että pikkuvauvasta ollaan menossa taaperovaiheeseen, kun jotenkin tuntuu, että pojasta on kehittymässä päivä päivältä mahtavampi paketti.

Täällä meillä päin ei muuten kymmenkuisille ole neuvolaa ollenkaan, joten seuraava neuvolakerta onkin sitten vasta vuoden iässä. MPR-rokote käytiin kuitenkin ottamassa etukäteen, kun kesälle on suunnitteilla ulkomaanreissuja.  Ainakin vaatteet käyvät sitä vauhtia pieneksi, että kasvua on tullut, ja pikku hiljaa ollaan nyt siirtymässä 80 cm:n vaatteisiin. 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Helpompaa

Vaikka arki vauvan kanssa on kaukana lomailusta, niin on se myönnettävä, että ainakin tällä hetkellä kotona olo on monin tavoin helpompaa tuollaisen kohta yhdeksänkuisen kuin ihan pikkuvauvan kanssa.

Ensimmäiseksi tulee mieleen uni. 7,5 kuukautta heräiltiin enemmän tai vähemmän joka ikinen yö, pisin yhtenäinen unipätkäni koko tuona aikana oli varmaankin viiden tunnin luokkaa, ja sekin todellinen harvinaisuus. Joten onhan se vaan mahtavaa mennä nukkumaan tiedostaen, että todennäköisesti saa nukkua keskeytyksettä kello seitsemään saakka. Näin ollen on mahdollista viettää myös kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa vauvan mentyä nukkumaan, aiemmin kun painelin melko lailla saman tien sänkyyn pojan nukahdettua maksimoidakseni oman uniaikani. Tällä hetkellä mahdollinen univelka onkin sitten omaa syytäni, jos en malta mennä ajoissa nukkumaan (vai saako syyttää valoisia kevätiltoja?).

Kun vauva syntyi, tuntui aluksi siltä, että olen aivan sidottu istumaan suurin piirtein loppuelämäni sohvan nurkassa imettämässä. Ja kyllähän sitä alussa istuttiinkin, toisin kuin nyt: imetän säännöllisesti viidesti vuorokaudessa eli pojun kaikkien aterioiden yhteydessä, poika syö rintaa maksimissaan viisi minuuttia. Toisinaan olen kyllä kaipaillut niitä hetkiä, jolloin saattoi pistää dvd:n pyörimään ja vaan istua sohvalla, se taas ei ole enää mahdollista kuin pojan nukkuessa. Itse imettäminenkin oli alussa varsin hankalaa, mutta sujuu nyt ongelmitta..kuka nyt satunnaista nännien pureskelua sellaiseksi laskee ;)

Päivärytmin säännöllisyys on mahtava asia, joten sen mukaan on helppo suunnitella asioita. Pojan syömis- ja nukkumisajat ovat kutakuinkin samat päivästä toiseen. Nykyään voin olla suht varma, että poika nukkuu puolen päivän aikaan pidemmän unipätkän, joten oman lounaan saa syötyä rauhassa ja muutenkin puuhailtua tuona aikana.
Aiemmin suunnittelin liikkeeni kodin ulkopuolelle niin, että poika nukkui tuolloin vaunuissa, muuta mahdollisuutta ei oikein ollutkaan, kun poika aina nukahti vaunujen liikkuessa. Niinpä pyrin tuolloin liikkumaan lähinnä pojan silloisen päiväunirytmin mukaan. Nyt, kun poika ei enää nukahda vaunuihin kuin uniaikoinaan, teen oikeastaan toisin päin eli kaupassa ja asioilla käydään pojan ollessa hereillä, ja päiväuniajat hyödynnän enemmän rentoutumiseen (ja niihin kotitöihin..). Poika viihtyy vaunuissa erinomaisesti myös hereillä ollessaan, ja tänään juuri muistelin, kuinka aiemmin aina julkisessa kulkuvälineessä pelkäsin, että poika herää uniltaan, kun taas nyt voin rauhassa matkata, kun poika todennäköisesti katselee mielellään menoa ympärillään. 

Nyt, kun poika osaa liikkua itsekin, on myös pojan hereilläoloaika siinä mielessä helpompaa, että hän viihtyy paremmin muuallakin kuin sylissä eli pieni tutkimusmatkailija viihtyy myös lattialla (kunhan äiti on näköpiirissä). Mutta kyllä poika aika paljon on sylissä vieläkin ja saa ollakin: käydään kurkkimassa ikkunoista, tutkitaan peiliä ja sitä rataa.  

Varmasti moni asia on matkan varrella muuttunut vaikeammaksikin, mutta en halua niitä sellaisiksi mieltää. Onhan se hienoa, että poika osaa liikkua niin, että saan seurata perässä katsomassa, ettei vahinkoja tapahdu. Ja onhan se kiva, että poika on nyt niin näppärä, että osaa ottaa aurinkolasit itseltään jatkuvasti pois ;) 

Mukavaa maanantaita!

torstai 2. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa

Voihan harmitus, kun tulee taas nykyään päivitettyä liian harvoin! Onneksi sentään pojan vauvakirjaan on tullut merkittyä merkkipaaluja.

Arki on meillä varsin tasapainossa nykyään. Päivärytmi on todella selkeä, pojan uniajat aina lähes samat. Aamuisin poika nukkuu 0,5-1 tunnin "väliunet", varsinaiset päikkärit klo 11.30-14 ja alkuillan unet n. 16.30-17.30 ennen klo 20.30 alkavia yöunia. Öisin poika nukkuu edelleen hyvin.

Joka päivä ollaan liikkeellä jossain: käydään vauvajumpassa ja -uinnissa, mammakahviloissa, tavataan äitiyslomalla olevia kavereita jälkikasvuineen. En edes muista, milloin viimeksi olisimme olleet koko päivän kotona. Ja jos ei mitään erityistä päivälle ole suunniteltu, niin ainakin vaunulenkille täytyy päästä. Poika viihtyy vaunuissa erinomaisesti katsellen ympärilleen, mutta kotona saattaa iskeä tylsistymisturhautuminen, joten senkin puolesta parempi liikkua, niin pysyy pieni tyytyväisenä. 

Meidän poika ei ole kovin kiinnostunut ruokailusta. Puuro ja hedelmäsoseet kyllä uppoavat aika hyvin, mutta muu ruoka on enemmänkin "njääh..voi tätä pari lusikallista maistaa, mutta loppuajan pyörin kyllä syöttötuolissa, kun ympärillä on paljon muuta mielenkiintoisempaa". Mutta kyllähän tuo silti kasvaa, 8 kk iässä painoa oli melkein 9 kiloa, pituutta reilut 72 cm.
Rintamaito kelpaa kyllä, mutta nännien pureskelu tuntuu sen kuin vain yltyvän, mikä on tosi kurja homma. Vielä en anna periksi imettämisen suhteen, mutta kieltämättä purulelun rooli vähentää haluja jatkaa enää kovinkaan pitkään. Tietysti, jos jollain on kertoa konsti, millä pureskelusta pääsisi eroon, niin kuulen sen mielelläni! Kokeilemani kieltäminen ja pureskelun ignooraaminen eivät ole tuottaneet toivottua tulosta..

Muutamassakin vauva-aiheisessa lehdessä on ollut viime aikoina vauvojen luonteesta. Ja kyllähän sieltä omansa tunnistaa. Säikky, ujo, rauhallinen, tarkkailija? No ei meidän poika. Katsoo paljon silmiin, hymyilee, viuhtoo ja kiemurtelee, tutkii ympäristöään uteliaana? Kuulostaa jo tutummalta. Vierastamista meillä ei ole esimerkiksi ollut juuri ollenkaan, minkä uskallan pistää enemmän luonteen kuin huonon kiintymyssuhteen piikkiin, vaikka vierastamattomuus välillä hassulta tuntuukin (ja onko asiaa, mistä äiti ei  stressaisi tai kokisi huonoa omatuntoa?).

Suht eloisan luonteensa vastaisesti pojan liikkumaan oppiminen ei ole kuitenkaan ollut erityisen nopeaa: eteenpäin hän pääsee tällä hetkellä ryömimällä ja konttausasentoa on kiva esitellä, mutta konttaaminen on vasta tulossa. Tavallaan ihan hyvä näin äidin hermojen kannalta, vaikka uusien taitojen oppimista onkin aina hieno seurata. 

Oma äitiysloma loppuu parin viikon kuluttua, kun viimeiset viikot menevät miehelle isäkuukautta varten. Työelämään en ole kuitenkaan vielä palaamassa. Eihän sitä nyt malttaisikaan, kun on tulossa kesä ja arki pojan kanssa tuntuisi nyt olevan helpompaa ja mukavampaa kuin ihan alussa. Nautitaan nyt vielä hetki!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tassutellen uneen

Laitan nyt vielä erillisen postauksen siitä, miten unikoulu meillä tehtiin. Korostan, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa unikoulua ole tehdä, mutta uskon, että unikouluun on hyvä kuitenkin valmistautua etukäteen lukemalla asiasta niin, että itsellä (ja mahdollisella puolisolla) on varmuus siitä, mitä ollaan tekemässä, miten ja miksi. Avainsanoja hyvään lopputulokseen ovat mielestäni johdonmukaisuus ja kärsivällisyys.
Itse suosittelisin unikoulua suunnitellessa lukemaan esim. Unihiekkaa etsimässä-kirjan, missä on käyty läpi erilaiset unikoulutekniikat hyvine ja huonoine puolineen. Myös netistä löytyy tietoa, ns. tassutuksesta mm. MLL:n sivuilta (http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/uni_ja_ravitsemus/uni/kotiunikoulu/). Myös HUS:n sivuilla oli aiemmin hyvää tietoa aiheesta, mutta sivut ovat nyt näemmä muuttuneet/työn alla enkä löytänyt linkkiä.

Meillä unikoulun tavoitteena oli "opettaa" vauva jatkamaan unia yöllä itsekseen. Nukahtaminen illalla ei meillä ollut ongelma, sillä tutin kanssa nukahtaminen kyllä onnistui varsin nopeasti, mutta heräämisiä oli joka yö useamman kuukauden ajan keskimäärin viisi, jolloin pojan uni jatkui joko laittamalla tutin uudelleen suuhun tai tissillä. Meillä oli siis ns. uniassosiaatio-ongelma eli poika ei yöllä havahduttuaan osannut jatkaa uniaan ilman apuja meiltä vanhemmilta. Mitään muutosta heräilyihin ei esim. kiinteiden ruokien syöminen tuonut vaan poika heräili yhtä paljon, vaikka olisi syönyt ison puuroannoksen ennen nukkumaanmenoa. Tiedän, että viisi kertaa yössä herääminen ei ole vielä mitenkään älytön määrä, mutta koin kuitenkin, että 7,5 kk:n ikä oli hyvä ajankohta meille.

Meillä unikoulu toteutettiin niin, että minä nukuin eri huoneessa kuin poika ja mies, korvatulpat korvissa (erittäin huonosti). Mies hoiti pojan nukuttamisen illalla samoin kuin yöheräämiset, mitä yleensä suositellaan, koska äidinmaidon tuoksu saattaa hämmentää vauvaa. Olimme etukäteen sopineet, että mikäli poika on hereillä suurin piirtein kuuden jälkeen aamulla, herään minä syöttämään puuron ja imetän vasta sen jälkeen, jotta poika erottaa eron yöllä ja päivällä (tai siis aamulla). "Unikoulutekniikaksi" olimme valinneet nykyisin käsittääkseni yleisimmin Suomessa käytetyn tassu-unikoulun. Käytännössä mies siis rauhoitteli pojan yöllä tämän herätessä pitämällä kättään tämän rinnan päällä (meillä poika nukkuu edelleen selällään) ja ottamalla tämän syliin, mikäli itku kiihtyi, mutta ottamalla kätensä pois tai laskemalla pojan sänkyynsä heti tämän rauhoituttua (ja tätä saa siis tehdä vaikka tuhat kertaa, kunnes vauva rauhoittuu), sillä olennaista on, ettei vauva nukahda tassun "alle" tai syliin vaan oppii nukahtamaan itsekseen. Kahtena ensimmäisenä yönä käytimme rauhoittelussa apuna myös tuttia, mikä taisi olla virhe, koska poika kaipaili tuttia aina herättyään, joten kolmantena yönä jätimme tutin pois.  

Omasta mielestäni tuloksia saavutettiin yllättävän nopeasti. Jos ei kuitenkaan kestä kuunnella lapsen itkua ollenkaan, ei tällainen unikoulu silloin ole ratkaisu. Enkä väitä, että pojan itkun kuunteleminen olisi ollut mukavaa itsellenikään (ensimmäisenä yönä muistaakseni 40 min+20min, toisena rauhoittui tutin saatua nopeasti, mutta heräsi viisi kertaa, kolmantena yönä ilman tuttia yksi tunnin itkupätkä), kaukana siitä, mutta koska tiesin, ettei poika itke yksinään vaan tutun isänsä ollessa lähellä kätensä/sylinsä kanssa, pystyin kuitenkin luottamaan siihen, ettei itku tapahtuu turvallisessa ympäristössä.
Neljäntenä yönä poika nukkui heräämättä yhdeksän tuntia ja nyt kolmisen viikkoa unikoulun jälkeen poika nukkuu 10-11 tuntia yössä. Saattaa herätä yöllä, älistä hetken ja nukahtaa sitten itsestään takaisin, mutta esim. kahtena viime yönä en ainakaan itse ole herännyt pojan ääntelyyn kertaakaan.
Aamuisin poika ei ole mitenkään erityisen nälkäisen oloinen, mikä on tietysti osaltaan huojentanut omaa mieltäni siitä, ettei poika enää nälkäänsä öisin heräillyt vaan tottumuksesta. Aamu alkaa aina puurolla, mitä seuraa imetys.

Näin siis meillä. Varmasti aihe, joka herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita, mutta toivottavasti tästä on hyötyä jollekin, joka suunnittelee esim. yösyöttöjen lopettamista.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Uskaltaakohan..

..tätä ääneen sanoakaan tai siis tänne kirjoittaakaan, mutta meillä on nyt pari viikkoa nukuttu hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Poika nukkuu 10-10,5 tuntia ilman syöttöjä, ilman tutin nostoa, siis ilman mitään apuja meiltä vanhemmilta!
Ei, tämä ei tapahtunut ihan itsestään vaan vaati muutaman yön tassuhoidon, mutta yllättävänkin helpolla tuloksiin päästiin eikä tämä siis mitään ns. huudatusta edellyttänyt. Vielä en ihan uskalla riemusta pomppia, asioilla kun on noiden pienten kanssa tapana muuttua käden käänteessä, mutta silti olen enemmän kuin iloinen nykytilanteesta! Muutamakin hyvin nukuttu yö 7,5 kuukautta kestäneiden rikkonaisten öiden jälkeen tekee kummia. Jos jotakuta kiinnostaa tietää tarkemmin, miten tämä "unikoulu" meillä suoritettiin, niin pistäkää vaikka viestiä kommenttiboksiin.

Tänne ei muuten mitään kovin uutta. Muutama viikko sitten luulin, että menkat tekivät tuloaan, mutta oli selvästikin väärä hälytys. Mutta ehkä kierto käynnistyy nyt, kun yösyötötkin loppuivat?
Aurinkoiset päivät ovat kuin palkinto jaksetusta talvesta, ihanaa kun saa nauttia kävelylenkeistä keskellä päivää!

Poika tekee nyt neljättä hammastaan, mutta se ei ainakaan vielä ole näkynyt olemuksessa mitenkään. Imettäminen on kyllä välillä varsin ärsyttävää mielenkiintoista, kun poika rupee varsinkin loppuvaiheessa puremaan nännistä eikä ihan pienellä voimalla. Pakostakin tulee tuolloin päästettyä koviakin ääniä, mutta poika ei ole millänsäkään, enemminkin äidin huudahdukset tuntuvat häntä huvittavan. Imetyskertoja on nyt vuorokaudessa 4-5, mutta jospa niitä rupeaisi tästä parin kuukauden sisällä vähentämään. Tavoitteenani on ollut alusta asti imettää poikaa 10-12 kuukautta, mutta ei sen pidempään.

Eteenpäin liikkuminen ei ole viime aikoina juurikaan edistynyt. Poika istuu hetkittäin ilman tukea. Siirryin kuitenkin housuvaippoihin, koska vaippojen vaihtamisesta oli tullut sellainen nopeuskisa siitä, kumpi ehtii ensin: poika kierähtämään mahalleen vai äiti saamaan vaipan paikalleen ja tarrat kiinni. Ja useimmiten poika voitti. Vaatteet puen pojan päälle usein tämän touhutessa mahallaan lattialla.

Pian ollaan menossa 8 kk -neuvolaan. Voisinpa veikata mitoiksi likimain yhdeksää kiloa ja 72 cm:ä. Katsotaan loppuviikosta, osuiko lähellekään.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vauvan kanssa lentokoneessa

Ajattelin tähän väliin laittaa pientä postausta matkustamisesta vauvan kanssa. Oltiin jokin aika sitten matkalla vauvan kanssa, joten pientä kokemusta on kertynyt jaettavaksi. Ja jos jotain jää mainitsematta, ja aihe on jollekin ajankohtainen, niin kysykää ihmeessä!

Lennolle mukaan:

Lentomatkaa varten olin varautunut moneen. Pakkasin pojalle oman käsimatkatavaralaukun. Sinne laitoin useammat vaihtovaatteet ja pieniä pusseja, minne likaiset vaatteet saa tarvittaessa tungettua, vaippoja ja alustoja, pyyhkeen, kuumemittarin, suppoja ja niistimen, korviketta ja tuttipullon (siltä varalta, että maito rinnoista loppuu jostain syystä yläilmoissa, no näitä ei yllättäen tarvittu, haha), tutteja, makuupussin ja mitähän kaikkea muuta. Yksi korviketetra piti muuten vaihtomaan turvatarvatuksessa avata ja maistaa, sama koskee myös lastenruokapurkkeja.  

Lentokentällä:

Helsinki-Vantaalla kannattaa huomioida, että siellä on erikseen turvatarkastusjono lapsiperheille. Ei sitä kyllä erikseen kauheasti oltu "mainostettu" ainakaan meidän siellä ollessa, mutta kun tiesin etsiä, niin huomasin laitimmaisen, lyhyen jonon olevan meille suunnattu, ja päästiinkin nopeasti turvatarkastuksesta eteenpäin.
Meillä oli mukana matkarattaat reissua varten, ja ne sai pitää mukana lähtöportille saakka. Riippuen lentoyhtiöstä/konetyypistä, rattaat laitetaan sitten lähtöportilta ruumaan niin, että ne saa perillä muiden matkatavaroiden kanssa tai isommissa konetyypeissä(?) rattaat voi saada takaisin jo lentokoneen oveltakin kohteessa. Meillä oli kohteeseen kaksi lentoa ja rattaat laitettiin Helsinki-Vantaalla ruumaan, jolloin rattaat siirtyivät muiden matkatavaroidemme kanssa suoraan jatkolennolle, joten emme saaneet niitä välilaskukentällä käyttöön, takaisin tullessa taas rattaat sai takaisin välilaskukentällä käytettäväksi. Kun rattaita ei ollut käytössä, poika kulki mukana rintarepussa ja makuupussi oli todella kätevä olla mukana myös lentokentällä, koska pojan sai nukutettua makuupussiin lentojen välissä sohvalle tmv.

Lentokoneessa:

Meillä oli siis kaksi lentoa, toinen lyhyt lento ja toinen suht pitkä. Lyhyellä lennolla poika oli sylissämme, mutta pidemmälle lennolle olimme varanneet etukäteen vauvalle kopan (carry cot/bassinet), joka kiinnitettiin istuinpaikkojemme edessä olevaan seinään, ja oli kyllä pitkän lennon pelastus, koska poika nukkui koppaan laitetussa makuupussissaan upeasti ja saimme itsellemme kädet vapaiksi. Painorajoitus koppaa varten oli muistaakseni 9 kg, mutta saattanee vaihdella lentoyhtiöittäin.
Nousuja ja laskuja varten pojalle laitettiin oma turvavyö, joka kiinnitettiin aikuisen turvavyöhön. Poika piti luonnollisesti (mutta pojan nukkuessa hiukan harmillisesti) myös nostaa kopasta turvavöihin, mikäli turvavyömerkki oli turbulenssin tai muun takia päällä.
Mies hoiti vaippojen vaihdot lennoilla, mutta täytyy sanoa, että olipa onni, ettei poika sattunut tekemään mitään selkäkakkajättilastia lennoilla, sillä puhdistus täytyy käytännössä tehdä ilman vettä, koska lentokoneen WC:n hanasta tulee vettä liruttamalla, ja sitäkin varten pitää hanasta koko ajan samanaikaisesti painaa.. Lentokentillä sen sijaan vaipan vaihto sujui samalla tavalla kuin missä tahansa kauppakeskuksessa tmv.
Itse en ole missään vaiheessa ollut mitenkään järin innostunut julki-imettäjä, mutta lentokoneessa kun vaihtoehtoja ei ollut, sujui sekin harson alle piiloutuen.  

Jännitin kovasti ensimmäistä lentomatkaa vauvan kanssa, mutta oma kokemus oli ehdottomasti positiivinen, matkat sujuivat varsin hyvin. Tärkeää silti oli, että meitä oli kaksi aikuista matkustamassa vauvan kanssa, en tiedä, miten olisin yksin kaikesta suoriutunut. Hereillä ollessaan poika yritti valloittaa lentoemäntien sydämiä hymyillään, ja saimme kanssamatkustajiltakin kiitosta hyvin sujuneista lennoista, joten tämän kokemuksen rohkaisemana uskallan lähteä vauvan kanssa reissuun uudestaankin.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Nytkö?

Vähän enteilee sellaista, että ensimmäiset kuukautiset raskauden jälkeen tekisivät tuloaan. Jippiaijee?! Pitänee sitten olla vähän tarkempi ehkäisyn kanssa. Tai sitten ei :) Tosin ei tuo mies ainakaan taitaisi olla vielä valmis projekti kakkoseen, ja rehellisyyden nimissä en tiedä, miten itse jaksaisin yhdistää alkuraskauden väsymyksen, mahdollisen pahoinvoinnin ja vauvanhoidon. Mutta jotenkin kärsimätön minäni miettii, että kannattaa se yrittäminen hyvissä ajoin aloittaa, kun ei ykkönenkään heti alkuaan saanut (joskin näin jälkikäteenkin tajuan, että varsin onnekkaita saimme olla, että niinkin nopeasti raskaus alkoi kuin reilun vuoden yrittämisen jälkeen). Ja kuten olen aiemminkin maininnut, pessimistinen minäni tietysti miettii jo etukäteen sitä, että suodaanko meille tämä onni kahdesti.

Pojan suhteen ei kai mitään uutta raportoitavaa. Jotenkin tuntuu, että viime viikot ovat menneet aika samalla kaavalla. Poika ei vieläkään varsinaisesti ryömi, paitsi taaksepäin joten kuten. Liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu tarvittaessa kierähtämällä, ja kovasti poika pyörii napansa ympäri. Viime päivinä hän on enenevästi yrittänyt nousta kontilleen, ja kyseinen toimenpide vaatii ilmeisesti höysteeksi kovan kiljumisen, aijai äidin korvia! Muutenkin tuntuu, että poika turhautuu siihen, ettei vielä pääse liikkumaan niin aktiivisesti kuin haluaisi, koska kärsimätöntä kiljumista kuuluu usein matolla leikkiessä muutenkin.  Ja välillä ruokaa syödessä. Ja muutenkin, jos väsyttää/tylsistyttää/harmittaa :)  Pojalla on kova tahto, ja minäitse-vaihe meillä on meneillään jo nyt. Syödä pitäisi saada itse, soseita syöttäessä poika nappaa yleensä lusikan itselleen, joten viime aikoina olen antanut pojalle itselleen toisen lusikan ja syöttänyt häntä toisella lusikalla. Myös hampaita harjatessa poika vie hammasharjan omaan käteensä heti kuin vain mahdollisuuden saa, mutta ihan hyvähän siihen harjaan on itsekin tutustua. Ruokailuun olen ajatellut lisätä soseiden oheen sormiruokia, kun poika näyttää niin kovasti tykkäävän tehdä asioita itse, ja mm. maissinaksujen syöminen näyttää olevan huisin hauskaa. 

Tällaista pikaraporttia tähän väliin, kirjoitusta piristämään pojan kuva pojan uusimmasta vaatteesta. Ulkona on ihanan aurinkoinen päivä. Mukavaa viikonloppua!


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Uutuuksia

Uusi viikko on taas pyörähtänyt käyntiin. Kovasti jo vähän leudompaa säätä odottelen, mutta onneksi  aurinko sentään paistaa! Kevättä odotellessa olen yrittänyt päivittää pojan garderobia. Hieman on vielä hakusessa välikausiasut, joten ne on varmaan jo loppu kaupoista siinä vaiheessa, kun pääsen tuumasta toimeen.

Uutena pojan vaatekaappiin löysi tiensä uikkari. Tämän käyttöönotto siirtynee kuitenkin syksyyn, sillä koko on 80 cm. Piti kuitenkin ostaa, kun oli -40% alessa. Ja mun mielestä tosi söpö. Meidän vauvauinnissa ei muuten käytetä uimavaippoja ollenkaan. 


Housut tuntuvat koko ajan jäävän pieniksi, joten parit uudet pökät keväisissä väreissä tulivat tarpeeseen. Ainoa miinus kirkkaissa väreissä on se, että niissä näkyy helposti ruokatahrat, ja niitähän meillä tulee! (huhhei, onpa myös rypyssä housut :)

Iltarutiineihin kuuluu yöpuvun vaihto, tällä hetkellä pidetään pitkähihaisia malleja. Uutena tulokkaana yökkäreiden joukkoon kotiutui tällainen malli. Ihan pirtsakat väri tässäkin.





Jos jollain on hyviä ideoita siitä, minkälaisia välikausivaatteita tuollainen kohta 7 kk poitsu tarvitsee, niin ilolla otetaan vastaan!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vauvan viikko: viikonloppu

Niputan nyt lauantain ja sunnuntain yhteen postaukseen, eilisillan kun käytin mielummin sohvalla suklaata syöden :)

Lauantai oli varsin vauhdikas päivä. Poika nukkui lauantain vastaisen yön kohtalaisesti, mutta itse en saanut unta enää kello viiden syötön jälkeen! Ai, että olin vihainen itselleni! Pyörin sitten sängyssä pari tuntia, kunnes poika heräsi seitsemän aikaan, ja lähdettiin puurolle. Mies sai nukkua hieman pidempään, mutta jo yhdeksän aikaan oltiin kuitenkin valmiit lähtemään vauvauintiin. Poika jätti aamutirsat väliin, mutta jaksoi kuitenkin hyvin polskia altaassa, ja eilen kokeiltiinkin ensimmäistä kertaa sukeltamista, me kun aloitettiin koko vauvauinti vasta pari viikkoa sitten.

Uinnin jälkeen poika nukahti päiväunille, mutta pian meidän täytyi lähteä taas liikkeelle kummitätini syntymäpäiväjuhlille. Olin laskenut sen varaan, että poika olisi jatkanut päiväuniaan autossa, mutta mitä vielä, auto ei näemmä enää toimikaan takuuvarmana unipaikkana. Päiväunet jäivät siis aiottua lyhyemmiksi, mutta yllättäen tämä ei kostautunut juhlissa vaan poika oli siellä ihan innoissaan juhlahumusta. Meidän poika ei vierasta vielä oikeastaan ollenkaan, lähinnä tarkistaa, että äiti on lähellä, jos vieraaseen otetaan vieraaseen syliin. Poika pääsi myös tapaamaan kaksi kuukautta vanhempaa pikkuserkkuaan, joka oli niin ison pojan oloinen, että tajusin taas, että vauva-aika on todella nopeasti meilläkin ohi.

Viime yö meni taas vaihteeksi paremmin, kun poika heräsi vain kahdesti syömään (ja minäkin tajusin nukkua).

Tälle päivälle ei onneksi ollut kummempia suunnitelmia. Käytiin tekemässä viikko-ostokset (missä muuallakaan ihminen haluaa olla sunnuntaina kuin Prismassa?), ja samalla ostin pojalle ensimmäistä kertaa itse lelun. Kotiin lähti Brion sininen helistin, ja ainakin tämän päivän perusteella oli ihan nappi ostos. Iltapäivällä käytiin koko perheen voimin nauttimassa aurinkoisesta pakkaspäivästä kävelylenkillä ulkona.

Näin saatiin päätökseen "vauvan viikko". Tykkäsin tästä haasteesta, sopiva potku meikäläisen persuksille lisäämään aktiivisuutta blogin päivittämiseen! Ehkä jatkossakin saan aikaiseksi kirjoittaa aiempaa useammin. Nyt öitä!!


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Vauvan viikko: perjantai

Mies on työkavereiden kanssa viettämässä iltaa, joten ei minulla ole perjantai-iltana parempaakaan tekemistä kuin päivittää blogia.

Viime yö oli aika huono. Kolmen aikaan edellisestä syötöstä oli ehkä pari tuntia, joten ajattelin pojan heräämisen hoituvan tutilla. No, hoitui se noin 5-10 minuutiksi kerrallaan, kunnes reilun tunnin kuluttua luovutin ja syötin pojan uudelleen, minkä jälkeen poika nukkuikin aamuun saakka. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä voinut aikaisemminkin ymmärtää, ettei uni jatku, jos tissiä ei tule :)

Aamupäivällä kävin reippailemassa ulkona vaunulenkillä. Pojan vielä nukkuessa pumppasin pitkästä aikaa maitoa pakkaseen, vielä näemmä irtoaa, joskaan ei ihan entisenlaisesti. Korviketta poika ei ole vielä saanut, mutta kai sitäkin voisi jossain vaiheessa ruveta antamaan tarvittaessa.

Kotona ollessa kannan poikaa suht paljon sylissä, jos ei viihdy lattialla tai sitterissä. Teen sitten samalla kotihommia. Tänään katseltiin paljon ulos ikkunoista (heh, aika kiireistä tää kotielämä), mistä poika selvästi tykkää, niin keskittyneesti tapittaa ulos, vaikka omasta mielestäni meidän pihalla ei tapahdu mitään.

Koska mies lähti iltarientoihinsa heti töistä suoraan, oli pojan hoito koko päivän vastuullani. Niinpä alkuillasta päätin vielä lähteä käymään omilla vanhemmillani, jotka asuvat lyhyen matkan päässä. Siellä pojalle on aina innokkaita viihdyttäjiä, ja itse saan samalla pienen lepohetken. Poika sai isovanhemmilta mukaansa kirjan, jota jo mummolassa ahkerasti luettiin.

Puuro maistuu pojalle tosi vaihtelevasti, joten päätin tänään "sortua" ja ostin kokeilumielessä Valion Onni puolukkapuuron, aiemmin poika on saanut kotitekoista kaurapuuroa marja-tai hedelmäsoseen kanssa. Pitihän se arvata, että valmispuuro upposi ilman mitään mukinoita, pöh. En vielä aio kuitenkaan luovuttaa kotona tehdyn puuron suhteen vaan ensi kerralla kokeilen soseuttaa siitä sileämpää, mikäli siitä kiikastaa.

Poika nukkuu jo, ja ajattelin itse siirtyä hetkeksi sohvalle jätskipurkin kanssa. Hyvää viikonloppua!

torstai 7. maaliskuuta 2013

Vauvan viikko: torstai

Viime yö olikin sitten taas viiden herätyksen yö. Ensimmäisen hoiti hereillä ollut mies ja viimeinen oli allekirjoittaneen epätoivoinen yritys nukkua pidempään klo 6.15 (mutta sinänsä toimiva, että tutilla pikkumies jatkoi unia puolisen tuntia, jolloin miehen olikin jo aika herätä, ja minä sain jatkaa unia).

Päivän ohjelmanumerona oli ostamani tarjottimen noutaminen Tripp Trapp-tuoliimme. Olin jo harmitellut, ettei kyseiseen tuoliin myydä tarjotinta, kun kaverini bongasi netistä kyseisen tarjottimen, ja minähän tilasin sellaisen siltä istumalta. Eihän tuo mikään kaunotar todellakaan ole, mutta tulee meille kyllä tarpeeseen. Jos jotain kiinnostaa, niin täällä näitä myydään (ei todellakaaan maksettu mainos:).

Poika nukkui päikkärinsä vaunuissa ja missasi siten keskustaseikkailumme. Iltapäivällä pakkasin kuitenkin pojan taas vaunuihin, tällä kertaa hereillä. Ulkona oli varsin kaunis, mutta viiman takia kylmä talvisää, kun lähdimme kaverin kanssa tekemään vaunulenkkiä iltapäivällä. Poika tapitti taas tyytyväisenä rattaista maisemia, taitaa kovasti tykätä tästä uudesta matkustusmuodosta.

Mies tuli hieman normaalia aiemmin töistä ja minä lähdin pitkästä aikaa spinningiin. Olisi kiva saada vähän lihasta tähän makaronikroppaan!
Poika oli takaisin tullessani jo aika väsynyt, kun oli herännyt toisilta päikkäreiltään jo neljän aikaan. Iltapuuron aikaan alkoi jo väsymysitku, ja pian kahdeksan aikaan täytyi todeta, että nyt lähtee pikkumies nukkumaan. Sinne se nopeasti nukahti, mutta moneltakohan meillä huomenna herätään?

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vauvan viikko: keskiviikko

Viime yö oli hyvin edeltäjänsä kaltainen. Eka herääminen puoli kahdeltatoista hoitui tutilla, ja kun mies katsoi vielä jalkapalloa, ei allekirjoittaneen tarvinnut nousta sängystä. Syötöt kahden ja viiden aikaan, jälkimmäisellä ei kyllä ainakaan ollut pojalla nälkä, kun nukahti suunnilleen saman tien tissin suuhun saatuaan. Vähän ennen seitsemää alkoi taas tuttu heräämishuhuilu, johon mies sai reagoida.

Tänään päästiin vihdoin puolivuotisneuvolaan, vaikka nyt ollaan jo lähempänä seitsemänkuukautispäivää. Kasvu tasaista, 70cm/8,5kg. Terveydenhoitaja antoi muutaman esitteen kodin tekemisestä turvalliseksi liikkumaan opettelevalle. Itse kysyin yöimetyksen lopettamisesta, mutta tuo meidän terkka tuntui olevan sitä mieltä, että yksi syöttö öisin voi olla vielä paikallaan (vaikka meillä syödään jo viisi ateriaa päivässä) eikä paljon reagoinut tunnin välein heräilyynkään. Itse olen ajatellut, että pääsiäisen aikaan voisi olla sopiva hetki lopetella yösyöttöjä, kun tuolloin miehellä olisi mahdollisuus osallistua esim. mahdolliseen tassutteluun.
Yhden käyttökelpoisen vinkin terveydenhoitajalta sain, kun valittelin, ettei puuro monesti pojalle maistu. Terveydenhoitaja neuvoi imettämään vasta puuron jälkeen eikä ennen, kuten olen tähän asti tehnyt. Ainakin tänä iltana tällä menetelmällä koko puurosatsi meni alas. Muutenkin olen kyllä imettänyt aina ennen ruokia, mutta pitäisiköhän ruveta tekemään toisin päin? Mites te muut teette? Jostain luin, että maidontulon ylläpitämiseksi olisi hyvä imettää ennen ruokia, minkä takia olin tehnyt noin päin. 

Tänään oli aivan ihanan keväinen, aurinkoinen sää, näitä lisää pliiis! Vaunulenkkeilin neuvolaan vauvan nukkuessa päiväuniaan. Iltapäivällä päätin, että nyt kyllä lähdetään uudestaan ulos, ja pakkasin pojan ensimmäistä kertaa vaunujen ratasosaan. Kovasti poika näytti ihmettelevän ympäristöä vaunuissa istuessaan. Välillä aurinko häikäisi niin, että harmittelin, etten ollut ottanut aurinkolaseja mukaan pojalle enkä itselleni. Poika jaksoi puoli tuntia katsella ympärilleen, mutta sitten uni vei voiton, ja laskin rattaiden selkänojan makuuasentoon. Kotona poika jatkoi päikkärit loppuun parvekkeella. Näyttää siis toimivan unien kannalta näin ensimmäisen kokeilun perusteella tuo ratasosakin.

Muuten ihan peruspäivä. Poika pitää hereillä ollessaan äitinsä aktiivisena, sillä hyvin nopeasti kuuluu, jos poika ei jossain viihdy tai ei jotain halua (tai haluaa). Meidän poika ei myöskään ole mikään rauhallinen sylissäistuja vaan ennemminkin pitäisi olla jotain actionia koko ajan. Meillä asuu myös pieni mielensäpahoittaja, joka vetää yleensä herneen nenäänsä, kun hänelle laitetaan ruokalappu tai kun suunympärys pyyhitään ruokailun jälkeen :) Hauska huomata, kuinka noin pienellä on jo oma luonteensa.  

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vauvan viikko: tiistai

Viime yö meni ihan hyvin meikäläisten mittareilla. Poika heräsi kyllä ensimmäisen kerran jo kymmenen jälkeen, mutta muutaman kerran huhuiltuaan nukahti ilmeisesti takaisin, koska seuraavan kerran heräsin ääntelyyn 00.20, jolloin kävin laittamassa tutin suuhun. Syötöt klo 2 ja 4.45. Seitsemän aikaan poika heräsi uuteen aamuun, mutta koska isi oli jo kotona, saatoin itse laittaa korvatulpat korviin ja jatkaa unia yli yhdeksään, i-ha-naa! Mies valitteli, ettei pojalle oikein maistu aamuisin puuro. Niinpä niin, ei kai se maistu, kun yölläkin syödään..

Aamutoimien ja pojan lounaan jälkeen puin pojan vaunuihin, ja lähdettiin käymään kaupassa. Vaunuihin nukahtanut poika sai jatkaa unia vaunuissa parvekkeella, kun äiti vietti mukavan iltapäivän mammakaverin kanssa lounastaen. Välillä poika heräsi seurustelemaan, mutta kun riittävästi alkoi esiintyä kitinää, katsoin parhaaksi pistää pojan uudelleen vaunuihin nukkumaan. Viime aikoina ollaan siirrytty kaksiin parvekepäikkäreihin, ensimmäiset yleensä 1,5-2,5 h, jälkimmäiset 1-1,5h. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, ettei kuitenkaan enää viiden jälkeen nukuttaisi, jotta unta riittäisi sitten yöhönkin, joten kolmannet päikkärit ovat viime aikoina jääneet, ja tarvittaessa aikaistetaan yöunille menoa.

Illan kohokohta taisi olla kylpyhetki isän kanssa, varsin tarmokasta polskintaa ja päristelyä kuului kylpyhuoneesta. Ja vihdoin muistettiin aloittaa pojan hampaiden harjaus, alaleuan puolella kun komeilee jo kolme hienoa hammasta. Mitään protestia hammasharjan työntäminen suuhun ei aiheuttanut, joten jatkossa on todellakin muistettava tehdä hampaiden pesusta osa ilta(ja aamu-)rutiineja.
Pian kylvyn jälkeen poika alkoi osoittaa väsymyksen merkkejä, joten puoli yhdeksän aikaan vein hänet sänkyynsä, minne nukahti saman tien.

Poika on muuten viimeisen viikon aikana ruvennut juttelemaan vielä aiempaa enemmän ja nykyisin tulee selvemmin tavuja: "jaajaajaajaa", "aiaiaiai", "tätätätä". Kohtahan sieltä voi kuulua "äiti" ;) 

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Vauvan viikko: maanantai

Viime yönä palattiin taas ihan (meille) normaaliin heräämistahtiin, olisikohan herätyksiä ollut viisi tai kuusi. Tutilla hoituivat yhtä lukuunottamatta. Ennen puolta seitsemää aamulla pikkumies oli jo valmis uuteen päivään. Mies, joka normaalisti hoitaa pojan aamutoimet ja -puuron allekirjoittaneen nukkuessa, oli jo lähtenyt työmatkalleen, joten kävin hakemassa pojan viereeni ja yritin syötöllä ostaa itselleni lisää uniaikaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Eipä siinä auttanut kuin lähteä puuron laittoon seitsemän aikaan, tosin syöjää puuro ei tuntunut paljon kiinnostavan. Hengattiin kuitenkin keittiössä niin, että sain laitettua valmiiksi lounastarpeita myöhemmin tulevia vieraita varten. Kahdeksan jälkeen vauva väsähti ensimmäisille n. 45 minuutin tirsoilleen, ja ajattelin itsekin torkahtaa hetken, mutta pää oli ilmeisesti herännyt liiaksi sammumaan toivotulla hetkellä.


Tälle päivälle olin sopinut treffit meillä kotona muutaman mammakaverin kanssa, jotka saapuivat pojan parvekepäikkäreiden aikaan. Herättyään poika pääsi ottamaan kontaktia muutamaan samanikäiseen lajitoveriin, tyttöpuolista vauvaa piti päästä ihan lähietäisyydeltä kaulailemaan :) Iltapäivä meni mukavasti äitikavereiden kanssa rupatellessa, vaikka pienimuotoinen kaaos syntyy aina, kun monta vauvaa/taaperoa pistetään samaan tilaan, ja jutut katkeavat hyvin herkästi jälkikasvun niin vaatiessa.

Vieraiden lähdettyä pistin vauvan parvekepäikkäri nro 2:lle, mistä pikkuinen heräsi hikipäisenä, vaikka olin yrittänyt pukea järkevästi (=ei liikaa).
Päivällisellä kokeilin pistää pojan istumaan tripp trappin baby set-syöttötuoliin, mutta istuminen siinä on vielä sen verran huojuvaa, että pysyttäydytään suosiolla vielä tuoliin kuuluvassa vauvakaukalossa, kunnes istuminen on vakaampaa.

Koska mies tosiaan on työmatkalla, toimin täystyöllistettynä vauvaviihdyttäjänä koko illan. Yhtenä ohjelmanumerona keksin kokeilla vauvaa yhdistelmävaunujen ratasosaan, sillä tähän asti ollaan vielä menty kopassa. Vauva nukkuu mielellään vaununkopassa, mutta hereillä ollessaan tuo ratasosa taitaa alkaa olla hyvä vaihtoehto. Mutta miten vauva puetaan tuohon ratasosaan näin talvella?

Koska poika oli herännyt jälkimmäisiltä päikkäreiltään jo neljän jälkeen, jouduin loppuillasta vähän venyttämään nukahtamista, ettei sentään pikkukakkosen aikaan käytäisi yöunille, mutta kahdeksan jälkeen alkoi nukkumatti huhuilla poikaa sen verran vahvasti, että vein tämän sänkyyn, minne ressukka nukahtikin lähes saman tien uninalle kainalossaan.

Näin lähti vauvan viikko käyntiin näin äidin näkökulmasta kerrottuna. 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Jopas nyt!

Pikkumies osaa yllättää: nukkui viime yönä klo 20.30-7.00 heräten vain kertaalleen 3.30 syömään. Verrataanpa viikon takaiseen yöhön, jolloin nukkumaannmenon jälkeen herätykset 22.30, 00.15, 2.47, 4.04, 6.08 ja ylös 6.40. Olen siis pitänyt pienoista unipäiväkirjaa pojan heräämisistä, jotta olisi sitten jotain, millä todistella itselle (ja miehelle?) unikoulun tarvetta. Mutta lisää viimeyön kaltaisia, niin unohdetaan koko unikouluasia!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Valmiina..paikoillanne..STOP!

Viime viikolla lupaamani pojan puolivuotispäivitys jäi tekemättä, kun neuvola siirtyi. Olin itse sairaana (kuumeflunssa+vatsatauti+silmätulehdus..mitä näitä nyt on!!), joten uusi yritys ensi viikolla. Täytyy sanoa, että eipä ole herkkua olla itse petipotilaana, kun samanaikaisesti pitäisi jaksaa huolehtia vauvasta entiseen malliin. Missäs ne äitiyslomalaisten sairauslomasijaiset olivatkaan? Onneksi ajoitin tautini suurimmaksi osaksi viikonloppuun, jolloin mies pystyi ottamaan vastuun vauvan hoidosta. Yöt kuitenkin sinnittelin omasta käsittämättömästä halustani vetovastuussa, vaikka miltäpä kuulostaa oksentamaan lähteminen kesken syötön?
Poikaan tautini ei onneksi tarttunut nenän tukkoisuutta lukuunottamatta, mutta jo tuo epämukavuus riitti tekemään öistämme entistäkin rikkonaisempia sen seitsemän herätyksen kanssa. Olin jo ihan valmis aloittamaan unikoulun tänä viikonloppuna, mutta kun tällä viikolla on ollut vähän rauhallisempaa, niin lykkäsin vielä yösyöttöjen lopettamista tulevaan. Tunnistin kyllä itseni Daephin mietteistä yösyötöistä luopumisen haikeudesta. Jos nyt vielä vähän aikaa jatketaan? Ja toisaalta katsotaan, mitä neuvolassa asiasta sanotaan. Siitä olen kuitenkin pitänyt suurin piirtein kiinni, että yösyötöt rajoittuvat kahteen per yö, ja muut herätykset hoidetaan tutilla. Jonkinlainen uniassosiaatio-ongelma meille joka tapauksessa on kehittynyt, kun pikkuinen ei oikein osaa jatkaa unia herättyään kuin tutilla tai tissillä. Ei meillä öisin varsinaisesti valvota, mutta lukuisat lyhyet herätykset rikkovat allekirjoittaneen unet varsin lyhyisiin pätkiin. Ja minkä ihmeen takia nykyään pitää herätä jo kuuden-seitsemän aikaan? Onneksi voin kuitenkin itse aamuisin jatkaa unia, kun mies hoitaa aamupuuron ja muut hommat pikkumiehen kanssa töihin lähtöönsä saakka. 

Tunteellinen Siili heitti Viikko vauvan elämässä-haasteella. Aionkin kyseisen haasteen ottaa vastaan heti ensi viikon maanantaista lähtien. Samalla muistin, että olen täysin unohtanut vastata Dapehin laittamaan Liebster-haasteeseen, jonka sain jo tammikuussa. Selityksenä unohdukselle univelasta lahonneiden aivojen ohella käynee se, että olimme tuolloin lomamatkalla, ja aivot olivat vielä normaalia enemmän narikassa.  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Kyseinen haaste kiersi siis jo ajat sitten, mutta vastaan sentään kysymyksiin.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Yhteinen illallinen miehen kanssa
Hyvään kirjaan uppoutuminen
Liikunta 
Tyytyväinen vauva
Siisti koti :) 

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

Kasvo- ja mieluiten myös meikkivoide
Silmälasit/piilolinssit
Rauhoittumishetken 
Aikuista juttuseuraa
Unta!


Viisi kirjaa, joita suosittelet muille: 

Tämäpä vaikea, makunsa kullakin jne. Enkä juuri nyt saa mieleeni niitä erityisiä. Joten listaan tähän viisi viimeisimmäksi lukemaani kirjaa:

Onnen tunti (Anna-Leena Härkönen)
Avoimien ovien päivä (Anna-Leena Härkönen)
Saarnaaja (Camilla Läckberg)
Dora dora (Heidi Köngäs)
Safe Haven (Nicholas Sparks) ("lentokentältä ostettu" puolustelen tätä rantapokkaria)

Viisi lempiruokaasi:

Sushi
Tapas - tai meze-lajitelmat
Hyvä pihvi punaviinin kanssa
Lohi eri tavoin laitettuna 
Äyriäiset 


Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

Argentiina ja Japani tulee ensimmäisinä mieleen, mutta tuskin näihin ollaan ihan lähiaikoina menossa. Viinitiloille Ranskaan tai Italiaan. Uudestaan lähtisin mielelläni Kaliforniaan, Kapkaupunkiin, New Yorkiin.


Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:


Tunnollinen
Järjestelmällinen
Kunnianhimoinen
Ystävällinen
Käytännön hölmö :)


Viisi asiaa, joista unelmoit:

Onnellinen perhe-elämä
Toinen lapsi
Työ, jossa viihdyn
Kesä
Piiiitkät yöunet


Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

Kun keksis nyt yhdenkin. No, lainataan Lennonia: "Life is what happens to you while you´re busy making other plans." Ei varsinainen ohje, mutta hyvä pitää mielessä, kun suunnittelee elämää liikaa "sitten kun"-mentaliteetilla.



Mukavaa viikonloppua!

   

maanantai 18. helmikuuta 2013

Omaa napaa

Poika täytti viime viikolla puoli vuotta. Tällä viikolla mennään puolivuotisneuvolaan, joten laitan sen jälkeen pojan kuulumisia. Sitä ennen ajattelin kuitenkin vähän tuijottaa omaan napaani ja pistää ylös omia kuulumisia puoli vuotta raskauden päättymisestä.

Raskauden aikana painoni nousi viisitoista kiloa. Viime viikolla vaaka näytti vihdoin samaa lukemaa kuin ennen raskautta. Kroppa ei siltikään näytä samalta kuin ennen raskautta ja tuskinpa tulee koskaan näyttämäänkään. Eniten on varmasti muuttunut vatsan seutu ja rinnat. Imetän edelleen, joten tissien lopullisesta kohtalosta ei ole vielä tietoa :) Kuppikoko muuttui kertaheitolla 75B/70C-koosta 75 E:n.
Vatsan alueella on edelleen jonkin verran raskauden venyttämää ns. löysää nahkaa, joka ei roiku, muttei ole samalla lailla timmi kuin muistan vatsan seudun olleen ennen raskautta. Ennen raskautta käyttämäni farkut mahtuvat kuitenkin jalkaan jälleen, ja pian raskauden jälkeen ostamani farkut roikkuvat jo päällä.
Mitään oikotietä onneen minulla ei raskauskilojen karistamiseksi ole tarjota, sillä en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka voisivat imetysaikana "syödä mitä vaan" ja paino silti laskee. Arkisin syön yleensä keittoja ja salaattia, välipalaksi rahkaa ja hedelmiä enkä juurikaan herkuttele, viikonloppuisin sitten panostetaan miehen kanssa enemmän kokkaamiseen, jolloin tulee usein syötyä paremmin ja nautittua niitä herkkujakin.
Liikuntaa olen harrastanut vauvajumpan lisäksi 1-2 kertaa viikossa mahdollisuuksien mukaan. Syksyllä kävin usein vaunulenkeillä, mutta lumen tultua ne jotenkin jäivät.

Raskausarpia minulle ei tullut, sen sijaan sektioarpi on tietysti tullut jäädäkseen. Arpi on vielä aika lailla paksu, kovakin viiva, sellainen kastemadon näköinen :) Värikin on vielä punertava. Saa nähdä, vaaleneeko tai pieneneekö arpi tuosta vielä, aiemminkin minulla on ollut taipumusta arpien liikakasvuun. Arpi on kuitenkin niin piilossa, että eipä tuolla niin väliä olekaan. Mites muille sektioäideille on arven kanssa käynyt?

Kuukautiset eivät ole vielä alkaneet raskauden jälkeen. Ei niin, että niitä varsinaisesti kaipailisin :) Toki orastavaa vauvakuumetta on ollut ilmassa, mutta sektion takia uuden raskauden yrittämistä olisi järkevä vielä lykätä. Myönnettäköön silti tässä, että minkäänlaista ehkäisyä ei ole raskauden jälkeen ollut käytössä, mutta ihmehän se olisi, jos nyt raskaaksi tulisin, kun kuukautisia ei näy eikä edellinenkään raskaus alkanut kovinkaan nopeasti. On tässä sekin käynyt mielessä, ettei salama välttämättä iske samaan paikkaan kahdesti raskautumisen suhteen ylipäänsä, joten jäitä hattuun nyt vaan vauvakuumeiselle!

Omasta ulkonäöstäni olen pyrkinyt pitämään huolta ihan jo omaksi piristyksekseni niin, että edelleen meikkaan (lähes) joka päivä, vaikka oltaisiin vain kotona, en liiku ainakaan ulkona verkkareissa, kampaajalla käyn parin kuukauden välein. Kaikkia vaatekaapin vaatteita en edelleenkään voi pitää, koska ne eivät joko ole käytännöllisiä imetystä ajatellen tai odottavat vielä sitä aikaa, kun rintavarustus oletettavasti imetyksen jälkeen pienenee. Välillä toki tuntuu, että mitäpä turhaa laittautua, vauvaa tuskin kiinnostaa, onko minulla ripsiväriä vai ei, ja pian on vaatteet puklussa ja soseessa kumminkin, mutta kuten sanottua, itseä on näin siedettävämpää katsoa peilistä. Sitä kun tulee tehtyä nykyään aika usein vauvan kanssa :)

Olen mielestäni useimmiten ihan virkeä oma itseni, mutta kaipaisin kyllä enemmän omaa aikaa (ja unta!). Varsinkin pitkät päivät kahdestaan vauvan kanssa voivat olla yllättävänkin raskaita, asia mitä en todellakaan ennen vauva tuloa ymmärtänyt. Miten intensiivisesti vauva kaipaakin hereillä ollessaan hoitoa ja viihdytystä, ei siinä paljon äitiys"lomasta" puhuta. Äitiysloma oli lähimpänä lomaa ne muutamat viikot ennen vauvan syntymää, jos silloinkaan: minä en ainakaan maannut rannalla kirja kädessä mojitoja juoden silloinkaan ;)  Uskoisin, että kevään tullessa helpottaa, kun iltaisinkin on helpompi lähteä vaikka vaunulenkille, kun ulkona ei ole enää pelkkää pimeää sohjoa. Pojan nukkumaanmenoajan aikaistuttua olen päässyt vähän toteuttamaan itseäni lukemalla pitkästä aikaa kirjoja ja muutenkin ehtinyt puuhailla omia juttuja iltaisin 1-2 tunnin ajan, kun aiemmin painelin suoraan nukkumaan minäkin saatuani vauvan nukkumaan. Monet asiat, kuten kirjojen lukeminen, elokuvien katselu, jotka olivat ennen vauvaa itsestäänselviä juttuja, ovatkin muuttuneet arjen luksukseksi. Puhumattakaan kahdeksan tunnin yhtäjaksoisesta yöunesta, joka tällä hetkellä tuntuu sulalta mahdottomuudelta, osaisinkohan edes nukkua niin paljon kerralla, tuskinpa :D

Loppuun vielä kuvat ennen ja jälkeen: ensimmäinen kuva otettu 6. raskausviikolla, toinen 6 kk raskauden jälkeen.


6 kk raskauden jälkeen
rv 5+6