keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tassutellen uneen

Laitan nyt vielä erillisen postauksen siitä, miten unikoulu meillä tehtiin. Korostan, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa unikoulua ole tehdä, mutta uskon, että unikouluun on hyvä kuitenkin valmistautua etukäteen lukemalla asiasta niin, että itsellä (ja mahdollisella puolisolla) on varmuus siitä, mitä ollaan tekemässä, miten ja miksi. Avainsanoja hyvään lopputulokseen ovat mielestäni johdonmukaisuus ja kärsivällisyys.
Itse suosittelisin unikoulua suunnitellessa lukemaan esim. Unihiekkaa etsimässä-kirjan, missä on käyty läpi erilaiset unikoulutekniikat hyvine ja huonoine puolineen. Myös netistä löytyy tietoa, ns. tassutuksesta mm. MLL:n sivuilta (http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/uni_ja_ravitsemus/uni/kotiunikoulu/). Myös HUS:n sivuilla oli aiemmin hyvää tietoa aiheesta, mutta sivut ovat nyt näemmä muuttuneet/työn alla enkä löytänyt linkkiä.

Meillä unikoulun tavoitteena oli "opettaa" vauva jatkamaan unia yöllä itsekseen. Nukahtaminen illalla ei meillä ollut ongelma, sillä tutin kanssa nukahtaminen kyllä onnistui varsin nopeasti, mutta heräämisiä oli joka yö useamman kuukauden ajan keskimäärin viisi, jolloin pojan uni jatkui joko laittamalla tutin uudelleen suuhun tai tissillä. Meillä oli siis ns. uniassosiaatio-ongelma eli poika ei yöllä havahduttuaan osannut jatkaa uniaan ilman apuja meiltä vanhemmilta. Mitään muutosta heräilyihin ei esim. kiinteiden ruokien syöminen tuonut vaan poika heräili yhtä paljon, vaikka olisi syönyt ison puuroannoksen ennen nukkumaanmenoa. Tiedän, että viisi kertaa yössä herääminen ei ole vielä mitenkään älytön määrä, mutta koin kuitenkin, että 7,5 kk:n ikä oli hyvä ajankohta meille.

Meillä unikoulu toteutettiin niin, että minä nukuin eri huoneessa kuin poika ja mies, korvatulpat korvissa (erittäin huonosti). Mies hoiti pojan nukuttamisen illalla samoin kuin yöheräämiset, mitä yleensä suositellaan, koska äidinmaidon tuoksu saattaa hämmentää vauvaa. Olimme etukäteen sopineet, että mikäli poika on hereillä suurin piirtein kuuden jälkeen aamulla, herään minä syöttämään puuron ja imetän vasta sen jälkeen, jotta poika erottaa eron yöllä ja päivällä (tai siis aamulla). "Unikoulutekniikaksi" olimme valinneet nykyisin käsittääkseni yleisimmin Suomessa käytetyn tassu-unikoulun. Käytännössä mies siis rauhoitteli pojan yöllä tämän herätessä pitämällä kättään tämän rinnan päällä (meillä poika nukkuu edelleen selällään) ja ottamalla tämän syliin, mikäli itku kiihtyi, mutta ottamalla kätensä pois tai laskemalla pojan sänkyynsä heti tämän rauhoituttua (ja tätä saa siis tehdä vaikka tuhat kertaa, kunnes vauva rauhoittuu), sillä olennaista on, ettei vauva nukahda tassun "alle" tai syliin vaan oppii nukahtamaan itsekseen. Kahtena ensimmäisenä yönä käytimme rauhoittelussa apuna myös tuttia, mikä taisi olla virhe, koska poika kaipaili tuttia aina herättyään, joten kolmantena yönä jätimme tutin pois.  

Omasta mielestäni tuloksia saavutettiin yllättävän nopeasti. Jos ei kuitenkaan kestä kuunnella lapsen itkua ollenkaan, ei tällainen unikoulu silloin ole ratkaisu. Enkä väitä, että pojan itkun kuunteleminen olisi ollut mukavaa itsellenikään (ensimmäisenä yönä muistaakseni 40 min+20min, toisena rauhoittui tutin saatua nopeasti, mutta heräsi viisi kertaa, kolmantena yönä ilman tuttia yksi tunnin itkupätkä), kaukana siitä, mutta koska tiesin, ettei poika itke yksinään vaan tutun isänsä ollessa lähellä kätensä/sylinsä kanssa, pystyin kuitenkin luottamaan siihen, ettei itku tapahtuu turvallisessa ympäristössä.
Neljäntenä yönä poika nukkui heräämättä yhdeksän tuntia ja nyt kolmisen viikkoa unikoulun jälkeen poika nukkuu 10-11 tuntia yössä. Saattaa herätä yöllä, älistä hetken ja nukahtaa sitten itsestään takaisin, mutta esim. kahtena viime yönä en ainakaan itse ole herännyt pojan ääntelyyn kertaakaan.
Aamuisin poika ei ole mitenkään erityisen nälkäisen oloinen, mikä on tietysti osaltaan huojentanut omaa mieltäni siitä, ettei poika enää nälkäänsä öisin heräillyt vaan tottumuksesta. Aamu alkaa aina puurolla, mitä seuraa imetys.

Näin siis meillä. Varmasti aihe, joka herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita, mutta toivottavasti tästä on hyötyä jollekin, joka suunnittelee esim. yösyöttöjen lopettamista.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Uskaltaakohan..

..tätä ääneen sanoakaan tai siis tänne kirjoittaakaan, mutta meillä on nyt pari viikkoa nukuttu hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Poika nukkuu 10-10,5 tuntia ilman syöttöjä, ilman tutin nostoa, siis ilman mitään apuja meiltä vanhemmilta!
Ei, tämä ei tapahtunut ihan itsestään vaan vaati muutaman yön tassuhoidon, mutta yllättävänkin helpolla tuloksiin päästiin eikä tämä siis mitään ns. huudatusta edellyttänyt. Vielä en ihan uskalla riemusta pomppia, asioilla kun on noiden pienten kanssa tapana muuttua käden käänteessä, mutta silti olen enemmän kuin iloinen nykytilanteesta! Muutamakin hyvin nukuttu yö 7,5 kuukautta kestäneiden rikkonaisten öiden jälkeen tekee kummia. Jos jotakuta kiinnostaa tietää tarkemmin, miten tämä "unikoulu" meillä suoritettiin, niin pistäkää vaikka viestiä kommenttiboksiin.

Tänne ei muuten mitään kovin uutta. Muutama viikko sitten luulin, että menkat tekivät tuloaan, mutta oli selvästikin väärä hälytys. Mutta ehkä kierto käynnistyy nyt, kun yösyötötkin loppuivat?
Aurinkoiset päivät ovat kuin palkinto jaksetusta talvesta, ihanaa kun saa nauttia kävelylenkeistä keskellä päivää!

Poika tekee nyt neljättä hammastaan, mutta se ei ainakaan vielä ole näkynyt olemuksessa mitenkään. Imettäminen on kyllä välillä varsin ärsyttävää mielenkiintoista, kun poika rupee varsinkin loppuvaiheessa puremaan nännistä eikä ihan pienellä voimalla. Pakostakin tulee tuolloin päästettyä koviakin ääniä, mutta poika ei ole millänsäkään, enemminkin äidin huudahdukset tuntuvat häntä huvittavan. Imetyskertoja on nyt vuorokaudessa 4-5, mutta jospa niitä rupeaisi tästä parin kuukauden sisällä vähentämään. Tavoitteenani on ollut alusta asti imettää poikaa 10-12 kuukautta, mutta ei sen pidempään.

Eteenpäin liikkuminen ei ole viime aikoina juurikaan edistynyt. Poika istuu hetkittäin ilman tukea. Siirryin kuitenkin housuvaippoihin, koska vaippojen vaihtamisesta oli tullut sellainen nopeuskisa siitä, kumpi ehtii ensin: poika kierähtämään mahalleen vai äiti saamaan vaipan paikalleen ja tarrat kiinni. Ja useimmiten poika voitti. Vaatteet puen pojan päälle usein tämän touhutessa mahallaan lattialla.

Pian ollaan menossa 8 kk -neuvolaan. Voisinpa veikata mitoiksi likimain yhdeksää kiloa ja 72 cm:ä. Katsotaan loppuviikosta, osuiko lähellekään.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vauvan kanssa lentokoneessa

Ajattelin tähän väliin laittaa pientä postausta matkustamisesta vauvan kanssa. Oltiin jokin aika sitten matkalla vauvan kanssa, joten pientä kokemusta on kertynyt jaettavaksi. Ja jos jotain jää mainitsematta, ja aihe on jollekin ajankohtainen, niin kysykää ihmeessä!

Lennolle mukaan:

Lentomatkaa varten olin varautunut moneen. Pakkasin pojalle oman käsimatkatavaralaukun. Sinne laitoin useammat vaihtovaatteet ja pieniä pusseja, minne likaiset vaatteet saa tarvittaessa tungettua, vaippoja ja alustoja, pyyhkeen, kuumemittarin, suppoja ja niistimen, korviketta ja tuttipullon (siltä varalta, että maito rinnoista loppuu jostain syystä yläilmoissa, no näitä ei yllättäen tarvittu, haha), tutteja, makuupussin ja mitähän kaikkea muuta. Yksi korviketetra piti muuten vaihtomaan turvatarvatuksessa avata ja maistaa, sama koskee myös lastenruokapurkkeja.  

Lentokentällä:

Helsinki-Vantaalla kannattaa huomioida, että siellä on erikseen turvatarkastusjono lapsiperheille. Ei sitä kyllä erikseen kauheasti oltu "mainostettu" ainakaan meidän siellä ollessa, mutta kun tiesin etsiä, niin huomasin laitimmaisen, lyhyen jonon olevan meille suunnattu, ja päästiinkin nopeasti turvatarkastuksesta eteenpäin.
Meillä oli mukana matkarattaat reissua varten, ja ne sai pitää mukana lähtöportille saakka. Riippuen lentoyhtiöstä/konetyypistä, rattaat laitetaan sitten lähtöportilta ruumaan niin, että ne saa perillä muiden matkatavaroiden kanssa tai isommissa konetyypeissä(?) rattaat voi saada takaisin jo lentokoneen oveltakin kohteessa. Meillä oli kohteeseen kaksi lentoa ja rattaat laitettiin Helsinki-Vantaalla ruumaan, jolloin rattaat siirtyivät muiden matkatavaroidemme kanssa suoraan jatkolennolle, joten emme saaneet niitä välilaskukentällä käyttöön, takaisin tullessa taas rattaat sai takaisin välilaskukentällä käytettäväksi. Kun rattaita ei ollut käytössä, poika kulki mukana rintarepussa ja makuupussi oli todella kätevä olla mukana myös lentokentällä, koska pojan sai nukutettua makuupussiin lentojen välissä sohvalle tmv.

Lentokoneessa:

Meillä oli siis kaksi lentoa, toinen lyhyt lento ja toinen suht pitkä. Lyhyellä lennolla poika oli sylissämme, mutta pidemmälle lennolle olimme varanneet etukäteen vauvalle kopan (carry cot/bassinet), joka kiinnitettiin istuinpaikkojemme edessä olevaan seinään, ja oli kyllä pitkän lennon pelastus, koska poika nukkui koppaan laitetussa makuupussissaan upeasti ja saimme itsellemme kädet vapaiksi. Painorajoitus koppaa varten oli muistaakseni 9 kg, mutta saattanee vaihdella lentoyhtiöittäin.
Nousuja ja laskuja varten pojalle laitettiin oma turvavyö, joka kiinnitettiin aikuisen turvavyöhön. Poika piti luonnollisesti (mutta pojan nukkuessa hiukan harmillisesti) myös nostaa kopasta turvavöihin, mikäli turvavyömerkki oli turbulenssin tai muun takia päällä.
Mies hoiti vaippojen vaihdot lennoilla, mutta täytyy sanoa, että olipa onni, ettei poika sattunut tekemään mitään selkäkakkajättilastia lennoilla, sillä puhdistus täytyy käytännössä tehdä ilman vettä, koska lentokoneen WC:n hanasta tulee vettä liruttamalla, ja sitäkin varten pitää hanasta koko ajan samanaikaisesti painaa.. Lentokentillä sen sijaan vaipan vaihto sujui samalla tavalla kuin missä tahansa kauppakeskuksessa tmv.
Itse en ole missään vaiheessa ollut mitenkään järin innostunut julki-imettäjä, mutta lentokoneessa kun vaihtoehtoja ei ollut, sujui sekin harson alle piiloutuen.  

Jännitin kovasti ensimmäistä lentomatkaa vauvan kanssa, mutta oma kokemus oli ehdottomasti positiivinen, matkat sujuivat varsin hyvin. Tärkeää silti oli, että meitä oli kaksi aikuista matkustamassa vauvan kanssa, en tiedä, miten olisin yksin kaikesta suoriutunut. Hereillä ollessaan poika yritti valloittaa lentoemäntien sydämiä hymyillään, ja saimme kanssamatkustajiltakin kiitosta hyvin sujuneista lennoista, joten tämän kokemuksen rohkaisemana uskallan lähteä vauvan kanssa reissuun uudestaankin.