keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Päivitystä

Heräsin juuri siihen, että äitiysloma loppui jo muutama viikko sitten, ja tässä sitä nyt ollaan hoitovapaalla. Mies pitää kyllä isäkuukauden vähän myöhemmin, mutta olen itsekin silloin vielä kotona. Käväisin muutama päivä sitten työpaikalla pyörähtämässä. Johan siitä on melkein vuosi, kun jäin töistä pois kesäloman kautta. Eipä ainakaan heti tullut töihin ikävä, sama kiire ja hektinen meininki siellä näytti olevan kuin ennenkin, minnepäs se olisi tässä välissä kadonnutkaan. Vaan kyllä aika menee nopeasti. Poikahan on nyt jo ollut pidempään mahan ulkopuolella kuin sisällä!

Pojasta on kevään myötä kuoriutunut vielä aurinkoisempi kuin aiemmin. Jotenkin tuntuu, että liikkumaan oppiminen on avannut niin paljon uusia mahdollisuuksia, että pikkuinen on aivan tohkeissaan. Maltillistahan tuo liikkeelle lähtö on meillä ollut, mutta pikku hiljaa taidot kuitenkin karttuvat. Nyt pojasta on kiva nousta polviseisontaan kaikkea mahdollista vasten, ja sitä taitoa pitääkin sitten tosiaan kokeilla kaikkialle: pyykkikoneeseen, tiskikoneeseen, omiin rattaisiin ja oi, sitä onnellista hymyä, kun on onnistunut itsensä kampeamaan pystyasentoon! Vähän täytyy vielä vieressä seurailla, miten alastulo sujuu, mutta muutaman kerran poika on silti tullut takaraivolleen alas lattiaan. Onneksi itku loppuu nopeasti, kun pääsee syliin. Pinnasängyn pohjan laskimme alatasolle aivan viime tipassa, mutta onneksi tajusimme kuitenkin tehdä sen ennen kuin poika tulee sängystä pää edellä alas..

Pojan mielipuuhaa on tällä hetkellä ryömiä ympäri asuntoa tutkimassa paikkoja. Joka päiväisiin toimiin kuuluu mm. ovien heiluttelu, lehtien repiminen, pyykinpesuainepurkkien heittely ja astianpesukoneeseen kiipeäminen.
Ruokailu sujuu tällä hetkellä varsin hyvin (uskaltaakohan tällaista ääneen julistaa?). Alun inhokki puuro on nyt pojan lempiruokaa, sitä menee aamuisin ja iltaisin iso satsi. Karkeampaan ruokaan siirtyminen kahdeksankuisena onnistui yllättävän kivuttomasti huomoiden alun ongelmat vähänkään sosetta paksumman ruoan kanssa. Rintamaitoa poika saa edelleen nelisen kertaa päivässä, ja yhdellä aterialla korviketta, koska haluan pikku hiljaa totuttaa poikaa myös muuhun kuin tissimaitoon. Ensimmäiseen yhdeksään kuukauteen kun poika ei muuta saanutkaan.. Nokkamukiharjoittelu menee vähän niin ja näin, enemmän leikkimiseen kuin juomiseen, joten jos oikeasti pitää saada juoduksi, annan vielä tuttipullosta. Onko muuten teillä muilla samanikäisten äideillä hyviä vinkkejä nokkamukista juomaan oppimiseen tai suositella hyviä nokkamukimalleja? Meidän poika kun tuntuu vain pureskelevan nokkamukin kärkeä ja pitävän mukeja muutenkin lähinnä kivoina leikkikaluina, hiphei.

Hampaita pojalla on kahdeksan, ja täytyy sanoa, että onneksi ainakin pahin tissinpureskeluvaihe taitaa olla takana päin. Hempan antama vinkki vauvan nenästä kiinni ottamisesta on kokeiltu muutamaan kertaan, ja se tuntuu oikeasti toimivan, kiitos vielä vinkistä :)

Tuntuu, että tämä kevät on tänä vuonna jotenkin vielä normaalia korostuneemmin ihanaa aikaa! Mahtavaa, kun voi nauttia kesäisistä säistä keskellä päivää, ja vielä illallakin voi lähteä koko perheen voimin ulos kävelylle tai vauvakeinuun. Ja kuten edellisessäkin postauksessa mainitsin, tuntuu että vauvankin kanssa on nyt varsin seesteinen vaihe meneillään. Vielä ainakaan en ole osannut surkutella sitä, että pikkuvauvasta ollaan menossa taaperovaiheeseen, kun jotenkin tuntuu, että pojasta on kehittymässä päivä päivältä mahtavampi paketti.

Täällä meillä päin ei muuten kymmenkuisille ole neuvolaa ollenkaan, joten seuraava neuvolakerta onkin sitten vasta vuoden iässä. MPR-rokote käytiin kuitenkin ottamassa etukäteen, kun kesälle on suunnitteilla ulkomaanreissuja.  Ainakin vaatteet käyvät sitä vauhtia pieneksi, että kasvua on tullut, ja pikku hiljaa ollaan nyt siirtymässä 80 cm:n vaatteisiin. 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Helpompaa

Vaikka arki vauvan kanssa on kaukana lomailusta, niin on se myönnettävä, että ainakin tällä hetkellä kotona olo on monin tavoin helpompaa tuollaisen kohta yhdeksänkuisen kuin ihan pikkuvauvan kanssa.

Ensimmäiseksi tulee mieleen uni. 7,5 kuukautta heräiltiin enemmän tai vähemmän joka ikinen yö, pisin yhtenäinen unipätkäni koko tuona aikana oli varmaankin viiden tunnin luokkaa, ja sekin todellinen harvinaisuus. Joten onhan se vaan mahtavaa mennä nukkumaan tiedostaen, että todennäköisesti saa nukkua keskeytyksettä kello seitsemään saakka. Näin ollen on mahdollista viettää myös kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa vauvan mentyä nukkumaan, aiemmin kun painelin melko lailla saman tien sänkyyn pojan nukahdettua maksimoidakseni oman uniaikani. Tällä hetkellä mahdollinen univelka onkin sitten omaa syytäni, jos en malta mennä ajoissa nukkumaan (vai saako syyttää valoisia kevätiltoja?).

Kun vauva syntyi, tuntui aluksi siltä, että olen aivan sidottu istumaan suurin piirtein loppuelämäni sohvan nurkassa imettämässä. Ja kyllähän sitä alussa istuttiinkin, toisin kuin nyt: imetän säännöllisesti viidesti vuorokaudessa eli pojun kaikkien aterioiden yhteydessä, poika syö rintaa maksimissaan viisi minuuttia. Toisinaan olen kyllä kaipaillut niitä hetkiä, jolloin saattoi pistää dvd:n pyörimään ja vaan istua sohvalla, se taas ei ole enää mahdollista kuin pojan nukkuessa. Itse imettäminenkin oli alussa varsin hankalaa, mutta sujuu nyt ongelmitta..kuka nyt satunnaista nännien pureskelua sellaiseksi laskee ;)

Päivärytmin säännöllisyys on mahtava asia, joten sen mukaan on helppo suunnitella asioita. Pojan syömis- ja nukkumisajat ovat kutakuinkin samat päivästä toiseen. Nykyään voin olla suht varma, että poika nukkuu puolen päivän aikaan pidemmän unipätkän, joten oman lounaan saa syötyä rauhassa ja muutenkin puuhailtua tuona aikana.
Aiemmin suunnittelin liikkeeni kodin ulkopuolelle niin, että poika nukkui tuolloin vaunuissa, muuta mahdollisuutta ei oikein ollutkaan, kun poika aina nukahti vaunujen liikkuessa. Niinpä pyrin tuolloin liikkumaan lähinnä pojan silloisen päiväunirytmin mukaan. Nyt, kun poika ei enää nukahda vaunuihin kuin uniaikoinaan, teen oikeastaan toisin päin eli kaupassa ja asioilla käydään pojan ollessa hereillä, ja päiväuniajat hyödynnän enemmän rentoutumiseen (ja niihin kotitöihin..). Poika viihtyy vaunuissa erinomaisesti myös hereillä ollessaan, ja tänään juuri muistelin, kuinka aiemmin aina julkisessa kulkuvälineessä pelkäsin, että poika herää uniltaan, kun taas nyt voin rauhassa matkata, kun poika todennäköisesti katselee mielellään menoa ympärillään. 

Nyt, kun poika osaa liikkua itsekin, on myös pojan hereilläoloaika siinä mielessä helpompaa, että hän viihtyy paremmin muuallakin kuin sylissä eli pieni tutkimusmatkailija viihtyy myös lattialla (kunhan äiti on näköpiirissä). Mutta kyllä poika aika paljon on sylissä vieläkin ja saa ollakin: käydään kurkkimassa ikkunoista, tutkitaan peiliä ja sitä rataa.  

Varmasti moni asia on matkan varrella muuttunut vaikeammaksikin, mutta en halua niitä sellaisiksi mieltää. Onhan se hienoa, että poika osaa liikkua niin, että saan seurata perässä katsomassa, ettei vahinkoja tapahdu. Ja onhan se kiva, että poika on nyt niin näppärä, että osaa ottaa aurinkolasit itseltään jatkuvasti pois ;) 

Mukavaa maanantaita!

torstai 2. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa

Voihan harmitus, kun tulee taas nykyään päivitettyä liian harvoin! Onneksi sentään pojan vauvakirjaan on tullut merkittyä merkkipaaluja.

Arki on meillä varsin tasapainossa nykyään. Päivärytmi on todella selkeä, pojan uniajat aina lähes samat. Aamuisin poika nukkuu 0,5-1 tunnin "väliunet", varsinaiset päikkärit klo 11.30-14 ja alkuillan unet n. 16.30-17.30 ennen klo 20.30 alkavia yöunia. Öisin poika nukkuu edelleen hyvin.

Joka päivä ollaan liikkeellä jossain: käydään vauvajumpassa ja -uinnissa, mammakahviloissa, tavataan äitiyslomalla olevia kavereita jälkikasvuineen. En edes muista, milloin viimeksi olisimme olleet koko päivän kotona. Ja jos ei mitään erityistä päivälle ole suunniteltu, niin ainakin vaunulenkille täytyy päästä. Poika viihtyy vaunuissa erinomaisesti katsellen ympärilleen, mutta kotona saattaa iskeä tylsistymisturhautuminen, joten senkin puolesta parempi liikkua, niin pysyy pieni tyytyväisenä. 

Meidän poika ei ole kovin kiinnostunut ruokailusta. Puuro ja hedelmäsoseet kyllä uppoavat aika hyvin, mutta muu ruoka on enemmänkin "njääh..voi tätä pari lusikallista maistaa, mutta loppuajan pyörin kyllä syöttötuolissa, kun ympärillä on paljon muuta mielenkiintoisempaa". Mutta kyllähän tuo silti kasvaa, 8 kk iässä painoa oli melkein 9 kiloa, pituutta reilut 72 cm.
Rintamaito kelpaa kyllä, mutta nännien pureskelu tuntuu sen kuin vain yltyvän, mikä on tosi kurja homma. Vielä en anna periksi imettämisen suhteen, mutta kieltämättä purulelun rooli vähentää haluja jatkaa enää kovinkaan pitkään. Tietysti, jos jollain on kertoa konsti, millä pureskelusta pääsisi eroon, niin kuulen sen mielelläni! Kokeilemani kieltäminen ja pureskelun ignooraaminen eivät ole tuottaneet toivottua tulosta..

Muutamassakin vauva-aiheisessa lehdessä on ollut viime aikoina vauvojen luonteesta. Ja kyllähän sieltä omansa tunnistaa. Säikky, ujo, rauhallinen, tarkkailija? No ei meidän poika. Katsoo paljon silmiin, hymyilee, viuhtoo ja kiemurtelee, tutkii ympäristöään uteliaana? Kuulostaa jo tutummalta. Vierastamista meillä ei ole esimerkiksi ollut juuri ollenkaan, minkä uskallan pistää enemmän luonteen kuin huonon kiintymyssuhteen piikkiin, vaikka vierastamattomuus välillä hassulta tuntuukin (ja onko asiaa, mistä äiti ei  stressaisi tai kokisi huonoa omatuntoa?).

Suht eloisan luonteensa vastaisesti pojan liikkumaan oppiminen ei ole kuitenkaan ollut erityisen nopeaa: eteenpäin hän pääsee tällä hetkellä ryömimällä ja konttausasentoa on kiva esitellä, mutta konttaaminen on vasta tulossa. Tavallaan ihan hyvä näin äidin hermojen kannalta, vaikka uusien taitojen oppimista onkin aina hieno seurata. 

Oma äitiysloma loppuu parin viikon kuluttua, kun viimeiset viikot menevät miehelle isäkuukautta varten. Työelämään en ole kuitenkaan vielä palaamassa. Eihän sitä nyt malttaisikaan, kun on tulossa kesä ja arki pojan kanssa tuntuisi nyt olevan helpompaa ja mukavampaa kuin ihan alussa. Nautitaan nyt vielä hetki!