perjantai 28. marraskuuta 2014

Maalari maalaa taloa...

..sinistä vai punaista?

Kuten esikoisen kohdalla aikoinaan, en nytkään malttanut odottaa kunnalliseen rakenneultraan saakka vaan varasin ajan yksityiselle, missä sama lääkäri teki rakenneultran kuin esikoisellekin. Olin yllättävän tyyni koko päivän ultraa odotellessa, mutta odotushuoneessa iski kyllä paniikkki päälle, ja sydän tuntui hakkaavan itsensä rintakehästä ulos. Selailin jotain vauvalehteä, mutta en pystynyt tarttumaan yhteenkään juttuun. Onneksi lääkäri oli aikataulussa, ja pidemmittä puheitta päästiin ultraamaan.
Kaikki näytti olevan kunnossa, huh, lääkäri oli varsin varma otteissaan. Kysyi, halutaanko kuulla sukupuoli, enkä todellakaan tälläkään kertaa malttanut olla sanomatta kyllä. Lääkäri totesi, että 100%:n varmuudella meille olisi tyttö tulossa. Siinä vaiheessa jännitys jotenkin laukesi ja padot avautuivat, loppu-ultrauksesta en tainnut kuulla enää mitään. Koin jälkeenpäin hieman huonoa omatuntoa siitä, että nimenomaan sukupuolen kuuleminen herkisti minut noin, kun tärkeintähän tietysti oli kuulla, että kaikki näyttää olevan hyvin.

Minulla oli alusta asti ns.tyttöolo, mutta koska raskaus on ollut kovin samanlainen kuin esikoisestakin, niin ajattelin, että todennäköisemmin poika olisi kuitenkin tulossa.
Äitini ilmoitti raskaudesta kuullessaan, että oli ennakoiden tuonut jo kesällä mökiltä jotain vanhoja vauvamekkojani (äidilläni on tapana säästää vähän kaikkea...) kotiin, vaikkei tuolloin tiennyt minun ylipäätään olevan raskaana. 
On jotenkin hassua, että muistan jo suunnilleen kymmenvuotiaana ajatelleeni, että isona minulla on sitten poika ja tyttö, ja juuri tuossa järjestyksessä. Johtui varmaan siitä, että kaveripiirissäni oli paljon tyttöjä, joilla oli isoveli niinkuin minullakin. Ja suvussakin on noudatettu samaa "kaavaa" jo muutamassa sukupolvessa.

Rakenneultran jälkeen täytyikin sitten käydä ostamassa ensimmäinen vaaleanpunainen vaate.. Meikäläinenhän siis värikoodaa ihan surutta, vaikka en toki vastusta sitä, että pojalla on päällään punaista, ja eiköhän pikkusiskolla tule olemaan aika paljon isoveljeltä perittyä sinistä tulevaisuudessa päällään.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Mikä nyt oli toisin?

Huomenna alkaa 19. raskausviikko. Mikään ei tietenkään ole vielä varmaa, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa uskaltaisin kuitenkin julkaista hieman ajatuksiani siitä, miksi nyt toivottavasti onnistuimme verrattuna epäonnistuneisiin kertoihin.

Raskaus alkoi kierrosta, jolloin päätin ottaa lomaa koko raskausyrityksestä. Tässä postauksessa kirjoitin asiasta heinäkuussa. Myös esikoisen raskaus alkoi kierrosta, jossa olin jo menettänyt toivoni kahden epäonnistuneen IVF-hoidon jälkeen ja olin päättänyt keskittyä elämässä hetkeksi muihin asioihin. Tuolloin pyörittelin päässä ajatusta lahjoitetuista munasoluista, tällä kertaa keskustelimme miehen kanssa kesälomalla sijaislapsista. Loman merkitys on epävarma, mutta aika klassinen "lakkaa yrittämästä, niin onnistut", on näemmä toiminut kohdallani.

Luomuilu. Keskenmenoon johtaneissa raskauksissa käytin lugesteronia tukena ovulaation jälkeen. Kesälomalla päätin ottaa lomaa myös hormoneista. Myös esikoisen kohdalla raskauteen johtanut kierto oli ainoa luomukiero koko vuonna (positiivisen raskaustestin tein joulukuussa). Need I say more? Jos joskus kolmatta yritetään, uskonen jo, että pärjään ilmankin.

Miniaspiriini. Tässä raskaudessa aloitin positiivisen raskaustestin tehtyäni miniaspiriinin (eli 50 mg aspiriinia vuorokaudessa), vaikka tukostaipumusta ei testeissä tullut ilmi. Jatkoin miniaspiriinia NT-ultraan saakka. En usko, että tällä oli muuta merkitystä kuin olla psyykkinen tuki.

Foolihappo. Ja tämä, jos joku, on mielestäni asia, joka kannattaa oikeasti ottaa huomioon! Olin jo pitkään käyttänyt monivitamiinitabletteja, joissa on foolihappoa n. 200 mikrogrammaa/tabletti, kun kolmannen keskenmenon jälkeen heräsin siihen, että ehkä foolihappoa pitäisi ottaa enemmän, joten aloin ottaa sitä 800 mikrogrammaa vuorokaudessa, Ja kappas, kolmen kuukauden päästä alkoikin raskaus. Foolihappolisähän suositellaan aloitettavaksi juurikin 3 kuukautta ennen toivotun raskauden alkua. Alkuraskauden ultrassa lääkäri ihmetteli, ettei minua oltu erikseen Kätilöopistolla kehoitettu aloittamaan foolihappolisää kolmannen keskenmenon jälkeen. Uskon oikeasti, että foolihappolisällä on ollut jonkinlainen merkitys onnistumiselle.

Oli miten oli, niin ei kulu päivääkään, etten olisi äärimmäisen kiitollinen ja vieläkin ihmeissäni siitä, että meille on mahdollisuus toiseen lapseen suotu.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Tuttu oire

Oujee. Yölliset suonenvedot ovat täällä taas! Niistä sain kärsiä todella paljon esikoisen raskaudessa, ei ollut harvinaista, että heräsin useammankin kerran yössä tuolloin pohjekramppiin, jonka laukaisemiseksi ei auta kuin pompata sängystä seisomaan. Tuolloin suonenvedot muistaakseni hävisivät joskus viimeisen kolmanneksn alun hujakoilla, joten taitaa olla mulle tyypillinen keskiraskauden oire. Nyt siis kolmena viime yönä olen herännyt kramppehin, ja satunnaisesti niitä on ollut päivälläkin. Tiedän, että juon päivän aikana liian vähän, joten siinä pitää ottaa itseään niskasta kiinni! Mutta sitten kun muutenkin pitää käydä kertaalleen pissalla yöllä, niin iltaa kohden vaistomaisesti vähennän juomisia.
Muuten vointi ennallaan eli varsin normaali. Muuta en toivokaan!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

2 v 3 kk

Meidän 2 v ja (kohta) 3 kk


- Oppi hiljattain sanomaan R-kirjaimen
- Ei ole tippaakaan kiinnostunut pottailusta. Lahjominenkaan ei auta (huoh!).
- Syö aika hyvin. Parhaiten maistuisi kyllä varmaan juusto ja rusinat. Mutta syö kyllä monipuolisesti kalaa, kanaa, lihaa, porkkanoista tykkää ja parsakaalista.
- Syö edelleen mielellään sormin, vaikka ihan hyvin lusikalla tai haarukallakin osaisi.
- Menee nukkumaan Pentikin pupun ja lampaan kanssa. Näitä en uskalla unohtaa kotiin matkoilla!
- Laulaa mielellään, ja on äidin mielestä tietysti tosi taitava. Pyytää myös usein äitiä laulamaan lempilaulujaan.
- On tällä hetkellä varsin kiintynyt äitiin, "syliin, syliin!" kuullaan monta kertaa päivässä eikä isiä hyväksytä lohduttamaan esim. yöllä herätessä.
- Haluaisi pukea vain vaatteita, missä on Postimies Paten tai jonkun auton kuva..
- Osaa värien nimet, mutta ei erota värejä toisistaan. Ihan randomilla sitten sanoo punaista autoa keltaiseksi, sinisiä housuja punaisiksi ja niin edelleen.
- Selailee mielellään kirjoja, erilaiset luukkukirjat on pop. Satuihin keskittyminen on vielä vähän niin ja näin, ja täytyy myöntää, että olen liian vähän yrittänytkään.
-  On aika kiltti. Ei töni tai lyö muita lapsia tai aikuisia, välillä tosin saattaa yllättäen purra äitiä tai isiä. Uskoo aika hyvin, kun kielletään. Usein sanoo myös loukkaantuneena "anteeksi, ei saa ottaa kädestä!", kun haluaisi jonkun tavaran, mitä äiti ei anna ikään kuin se olisi ollut hänellä ensin.

Pitäisi muistaa kirjoittaa näitä asioita ylös useamminkin. Tuntuu, että on ihan mahdoton hahmottaa edes puolen vuoden taakse, että mitä poika silloin oikein osasi ja touhusi. Mutta nyt nukkumaan!

torstai 6. marraskuuta 2014

Rv 17 ja toka neuvola

Nyt mennään jo rv 16+1. Uskomatonta. Olen jopa alkanut kuulostelemaan, että tuntuuko liikkeitä. Välillä tuntuu pikkuhipaisuja, mutta en oikeastaan muuta vielä odotakaan, sillä istukka on ilmeisesti etuseinässä. Ja esikoisesta tunsin liikkeet muistaakseni vasta joskus rv 20 paikkeilla, vaikka istukka oli takaseinässä.

Alkuraskaudessa välistä jäänyt väsymys tuntuu tullee vasta nyt. En todellakaan koe, että meneillään olisi mitenkään energinen keskiraskaus vaan nukkua voisi vaikka kuinka paljon! Siis jos se vaan olisi mahdollista, mutta esikoinenhan tietysti kukkuu ylös seitsemän aikaan, ja tällä hetkellä on vielä menossa sellainen "äiti, äiti"-vaihe, ettei isi kelpaa edes hakemaan sängystä..

Muuten kyllä pahin hormonirumba taitaa olla ohi. Iho ja hiukset ovat siedettävämmässä kunnossa eikä turvotus ole ihan niin kokonaisvaltaista. Tilasin paketin uusia äitiysvaatteita, sillä esikoisen raskaudesta jääneet vaatteet kyllästyttävät vieläkin ja  housutkin ovat ihan lösähtäneitä. Vielä pitäisi malttaa äitiysvaatteiden käyttöönoton suhteen, sillä niille on vielä toivottavasti runsaasti aikaa, ja jos kerran omat vaatteet vielä menevät päälle, niin paras niitä on käyttää. Muistissa on nimittäin sekin, kuinka kaiholla voi loppuraskautta kohden vaatekaappia katsoa, kun juuri mikään ei mene vatsan kohdalta päälle. Mutta ihania juttuja on odottamassa sitä, että maha pullahtaa kunnolla esiin :) Nythän se on enemmän kuitenkin vielä löysää kuin söpö vauvamaha.

Toinen neuvolakäynti oli tällä viikolla. Normikäynti: verenpaine normaali, painonnousu reilu 300 gr/vko (aargh..), sikiön sydänäänet jumpsuttivat vahvana 153/min paikkeilla. Pissanäytteen onnistuin ryssimään, kun tarjolla ollut muovimuki (?) räsähti käsiini ennen kuin ehdin alkuunkaan. No, onnistui se sitten myöhemmin ja normaali oli. Otin neuvolakäynnin yhteydessä influenssarokotteen, ja nyt pitäisikin muistaa käydä avoimessa neuvolassa hakemassa rokote pojallekin.
Voisinkin pojan kuulumisia kirjoitella piakkoin, hienona uutena taitona opittu päräyttämään r-kirjain :)

lauantai 18. lokakuuta 2014

Vertailukuvaa

Tein esikoisesta ensimmäisen kuvavertailun vatsan kasvusta näillä viikoilla, kuvat löytyvät täältä.
Niinpä voisin nyt matkia itseäni samanlaisella postauksella.
Noh, lähtötilanne ei taida olla nyt yhtä timmi, kröhöm, mutta aika samanlainen pömppis on viikkojen varrella kehittynyt. Painoa ensimmäisellä kolmanneksella tuli 2,5 kiloa, suunnilleen saman verran kuin viimeksi.

Rv 13+



 
Rv 5+

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Huh ja huh!

Vihdoin on aikaa päivittää ultrakuulumisia!

Pelonsekaisin tuntein astelin Kätilöopistolle viime viikolla. Toisaalta tunsin sisälläni varmuutta siitä, että kaikki olisi pienellä edelleen hyvin. Mutta heti, jos annoin itselleni vapauden ajatella näin,  läpsäisi näkymätön käsi minua poskelle muistuttaen siitä kaikesta, mikä voisi olla ikävästi. Kauan ei onneksi tarvinnut ultraa odotella vaan kätilö otti minut etuajassa huoneeseen. Ultraus aloitettiin vatsan päältä, ja suureksi onneksi heti näkyi vilkasliikkeinen vauvanalku sydämensykkeineen. Mittoja otettiin, mutta pieni ei suostunut kääntymään sellaiseen asentoon, että niskaturvotusta olisi saatu mitattua, joten pääsin hyppelehtimällä yrittämään asennon muutosta. No, ei siitä ollut apua, joten jatkettiin alakautta, ja johan onnistui niskaturvotuksenkin mittaus. Kätilö totesi siitä vain, että aivan normaali on, en sitten tarkempaa lukemaa edes kysynyt. Kooltaan pieni vastasi rv 12+5, kun ultrapäivänä oli kuukautisista laskien rv 12+1. Tosin jostain syystä papereihini on merkitty kuukautisten alkupäivä päivää todellista aikaisemmaksi, joten heidän laskujensa mukaan oli rv 12+2. Oli miten oli, laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu. Ja lasken nyt itsekin sitten viikot lasketun päivän mukaan, joka on siis 22.4.2015, jolloin tänään on rv 13+0.

Ultrassa kaikki hyvin, huh! Ensimmäinen kolmannes kutakuinkin ohi, huh! Ja yhdistelmäseulasta normaalitulos, huh!
Muutaman helpottuneen huokauksen olen siis saanut viime päivinä vetää. En voi silti väittää jatkavani elämää superseesteisenä odottajana, mutta toiveikas olen. Ja kiitollinen. Ja edelleen täysin epäuskoinen siitä, että tapahtuuko tämä oikeasti meille? Ansaitsenko edes näin suurta onnea?

Enää ei tarvitse kyttäillä oireita, kun oletettavasti pahoinvoinnit sun muut ovat tässä vaiheessa muutenkin hellittämässä. Iho ei näytä vielä ymmärtäneen toiselle kolmannekselle siirtymistä, mutta eiköhän sen kohta rauhoitu? Turvotusta ja painonnousua on, mutta käytän edelleen omia housujani. Kaivoin tosin esikoisen odotusajalla käyttämäni raskausvaatteet esiin, mutta niiden aika on vasta myöhemmin. Nyt ei ole vielä mukava pukeutua tyköistuviin, vatsan paljastaviin yläosiin vaan töin ja tuskin yritän peitellä ylensyöneen näköistä keskivartaloani löysillä yläosilla.

Doppler on kyllä taivaanlahja tällaiselle stressaajalle, muutama sekuntikin kuuntelua riittää, kun saa helpotusta rauhattomalle mielelle.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Viime viikot

En ole ollenkaan päivittänyt raskausasioita moneen viikkoon. Uskomatonta kyllä, mutta nyt mennään jo 12. raskausviikkoa (tänään 11+1)! Viikkojen kuluessa olen vähän pystynyt vähentämään stressaamista, mutta silti tuntuu, että jos nyt alan nauttia tästä raskaudesta, niin se viedään pois. On todella vaikea uskaltaa luottaa.

Ensimmäisestä neuvolasta on jo pari viikkoa. Minulla oli kiire töihin, joten en jäänyt jaarittelemaan ylimääräisiä. Edellisestä raskaudesta on ehtinyt muuttua jo se, että ensimmäisen kolmanneksen seulonnassa verinäyte käydään antamassa ennen nt-ultraa, kun viimeksi sen saattoi tehdä samalla reissulla, ja nyt ensimmäinen lääkärineuvola on jo ennen rakenneultraa, kun viimeksi se oli keskiraskaudessa joskus 26. viikolla (minulle ei ole oikein selvinnyt, että miksi näin on vaihdettu?). Neuvolan terveydenhoitaja oli tällä kertaa oman terveydenhoitajan sijainen, kylläkin kokenut, eläkkeen kynnyksellä oleva nainen, mikä ehkä selittää sen, että keskenmenoistani kuullessaan hän rupesi miettimään, että pitäisikö minun nyt välttää raskaiden taakkojen kantamista..hmph..

Vointi on ollut koko raskauden ajan varsin hyvä. Pahoinvoinnista ei ole voinut puhua kertaakaan, mutta välillä on ollut jotain pientä ellotusta ja hajuherkkyyttä, mutta ei oikein mitään toimintakykyä laskevaa. Samanlaista superväsymystä ei ole tullut kuin esikoisesta. Rinnat ovat kasvaneet "kuin varkain", eli eivät ole missään vaiheessa kipeytyneet, mutta kummasti näyttäisi yksi kuppikoko kuitenkin tulleen lisää tässä viimeisen kuukauden aikana. Painon kanssa taitaa käydä samalla lailla kuin esikoisesta eli pari kiloa on jo nyt tullut plussapäivästä, mikä johtuu ihan siitä, että ruokahalu on kasvanut, ja olen syönyt enemmän, myös hiilaripitoisemmin. Olo on aika turvonnut, iltaisin vatsa on mahdoton pömppö. Iho kukkii enemmän kuin vuosiin tai sitten en enää muista, minkälainen se oli esikoisen raskausaikana. Mutta vaikka olo on nyt ruma, niin eipä sillä oikeasti ole väliä, aivan toissijaista!

Nt-ultraan on vielä viikon verran aikaa, toivon niin, että sen jälkeen saa vetää edes yhden syvän helpotuksen huokauksen. Kotidoppler minulla oli jo ennestään, ja etuseinäistukasta huolimatta sain sydänäänet kuuluviin jo rv 9+4! Olen yrittänyt olla jatkuvasti (tai siis joka päivä) kuuntelematta ääniä, koska välillä voi kestää pitkä ja hermostuttava aika ennen kuin äänet saa kuuluviin, mutta kyllähän se kovasti helpottaa, kun saa kuulla pienen sydämen laukan <3

maanantai 22. syyskuuta 2014

2-vuotias

Meidän 2-vuotias on taas jäänyt ihan liian vähälle tämän blogin aihepiireissä. Ihana pieni mies! Puhuu jo todella paljon, lauseilla. On aivan innostunut autoista, lentokoneista, kaivinkoneista, roska-autoista..mitä näitä nyt on? Jos ollaan ulkona kävelyllä, ja poika bongaa vaikka lakaisukoneen, niin ilman kiljumisia ei ole ohi menemistä, kun poika huutaa, että: "mennään kattomaan!". Ja toki useimmiten mennäänkin, mihinkäs meillä kiire! Muutama päivä sitten kyllä huvitti, kun poika tokaisi, että "peräkärry", kun huomasi mummon vetävän sellaista pyörillä kulkevaa ostoskassia :)

Poika ei edelleenkään ole päiväkodissa vaan hoito on järjestelty muulla tavalla mahdollistaen sen, että teen n. 20 tuntia töitä viikossa. Ihan win-win tilanne mielestäni, kun pääsee vähän mukaan työjuttuihin, mutta ehtii viettää myös "rauhallisia" kotipäiviä pojan kanssa.
Poika on kyllä ainakin äidin mielestä niin hauska, kun puistosta lähtiestä sanoo heipat lähes kaikelle: "heihei keinu, heihei, traktoli, hei hei  kaivinkone..jne" :) Ja sama jatkuu välillä kotona, ruoan jälkeen huudellaan heipat puurollekin.

Uhmaa esiintyy varsinkin niissä tilanteissa, kun en ole etukäteen valmistellut poikaa siirtymisiin tai pukemisiin. Itkupotkuraivareita nähdään siis aika ajoin. Mikä siinä on, että aina pitää heittäytyä maahan selälleen makaamaan? Pettymysten sietäminen on 2-vuotiaalle hankalaa, mutta aina ei voi saada haluamaansa. Onhan se äidillekin hankalaa pitää päänsä, kun tietää, että helpompikin reitti olisi, jos sittenkin antaisi periksi. Ja joissain asioissa äiti kyllä valitsee sen tien, mistä aita on matalin. Hampaanpesut suoritetaan useimmiten niin, että poika katsoo teeveestä lastenohjelmia, kröhöm. Ja aika usein puen pojalle aamuisin vaatteita päälle pikkukakkosen säestämänä. Mutta onko nyt oikeasti niin väliäkään?
Pottailun olen suosiolla ajatellut unohtaa vähäksi aikaa. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta, yritetään vähän ajan päästä uudelleen. Isovanhemmat saavat olla asiasta ihan mitä mieltä haluavat!

Parhaita hetkiä päivästä ovat aamut, kun poika huutelee sängystään: "äitii, miitää?", ja kun menen huoneeseen, hän kömpii syliin unipupunsa ja lampaansa kanssa <3


torstai 11. syyskuuta 2014

Naistenklinikkakäynti

Tänään oli kauan odotettu käynti Naistenklinkalle. Alun perin meillä oli elokuun lopulle varattuna aika keskenmenoja selvittävien labrojen tulosten kuulemista varten, mutta aikaa siirrettiin muutamalla viikolla, jotta samalla voitiin tehdä myös alkuraskauden ultraäänitutkimus.

Jouduin menemään klinikalle yksin, mutta yllättävän luottavaisin mielin olin liikkeellä. Vaikka raskausoireita on hyvin vähän, niin olo ei kuitenkaan ole ihan normaali. Pientä äklötystuntemusta on vähän päivittäin, minkä seurauksena syön enemmän välipaloja, mutta mistään pahoinvoinnista ei todellakaan voi puhua. Rinnat ovat hiukan kasvaneet, mutteivät ole vieläkään yhtään kipeät. En ole läheskään yhtä infernaalisen väsynyt kuin esikoista odottaessa näillä viikoilla, mutta onhan tässä nykyään yksi 2-vuotias, jonka tarpeista on huolehdittava, väsytti tai ei! Iltaisin vatsa on todella turvoksissa ja näyttää mielestäni samalta kuin esikoisesta suurin piirtein 16. raskausviikolla. Finnejä pukkaa. Olo on siis tosi hehkeä ;)

Sain aluksi kuulla, että kaikki minusta ja miehestäni otetut laboratoriokokeet olivat normaaleja. Sitten vaan ultraamaan, ja heti gynekologi näytti ultraruutua, jossa saatoin nähdä itsekin kasvaneen alkion. Vastasi edelleen täysin viikkoja, jotka nyt 8+0/8+1. Kovasti lääkäri ja huoneessa mukana ollut kätilö tsemppasivat, etten stressaisi liikaa, kun kaikki näyttää nyt hyvältä. Helpommin sanottu kuin tehty. Millään en ota uskoakseni, että tässä tosiaan ollaan edelleen raskaana, ja todellakin tiedostan, että mitä tahansa voi vielä tapahtua. Pahin piina lienee kuitenkin kohta puolivälissä ennen maagista ensimmäisen kolmanneksen päättymisen rajaa. Luulenpa, että varaan vielä mielenrauhaultra-ajan muutaman viikon päähän, mutta katsotaan nyt ensi viikon ekan neuvolan jälkeen, minne nt-ultra ajoittuu.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Oireet ja oireettomuus

Varhaisultra huojensi mieltä noin nanosekunniksi. Edelleen huoli on päällimmäisenä ajatuksissa raskauteen ja sen etenemiseen liittyen. Taustani huomioiden se ei liene mikään ihme, ja muistelen, etten mikään kovin seesteinen odottaja ollut esikoisen alkuraskauden aikanakaan.
Kaikkein eniten tietysti stressaa se, että tässä vaiheessa minulla ei ole mitään mittaria, minkä avulla voisin tietää, eteneekö raskaus, kuten pitäisi vai ei. Ainoa, mitä voin seurailla on vähäiset raskausoireet. Paino sanalla vähäiset. Ja vaihtelevat. Yhtenä päivänä saattaa olla etovaa oloa, kun toisena päivänä olo on taas ihan normaali, ja sitten seuraavana päivänä katson taas ällötyksellä eilispäivän ruoanjämiä. Huoli tietysti nousee aina, kun olo normalisoituu, ja ihan ilolla otan vastaan pienen ällötyksen.
Muita oireita ei sitten oikein olekaan. Toki väsyttää, mutta se nyt on niin epäspesifi ja helposti kuviteltava oire, etten voi sen paikkansapitävyyden puolesta mennä vannomaan. Muistelen kyllä, että esikoisesta väsymys oli jossain vaiheessa iltaisin aivan infernaalista.
Esikoisesta saatoin tsekkailla tissien arkuudesta, että eiköhän tässä raskaana edelleen olla, mutta tällä kertaa tissit eivät ole reagoineet raskauteen yhtään millään tavalla.
Tällä hetkellä uskon kuitenkin, että kaikki olisi hyvin, vaikka en varsinaisesti raskaudesta pysty vielä iloitsemaan. Reilun viikon päästä on onneksi jo seuraava ultra.

perjantai 29. elokuuta 2014

Varhaisultra

Nukuin viime yön todella huonosti, sillä tänään oli odottamani varhaisultra. Yllättävän positiivisella mielellä lähdin gynekologille, vaikka mielessä kyllä kaikuivat jo valmiiksi sanat: "valitettavasti täällä näyttää kehitys pysähtyneen ihan alkuunsa, "tämä saattaa olla tuulimuna", "täällä ei näy mitään" jne. Eilisen illan olo oli aika etova, ja sama juttu jatkui aamulla, kunnes söin aamupalan, joten toivo mielessäni lähdin lääkäriasemalle.

Lääkäri oli vähän myöhässä, ja käteni alkoivat hieman tärisemään vastaanottoa odotellessani. Onneksi sain pidettyä itseni koossa, kun pääsin lääkärin huoneeseen, sillä pelkäsin jo, että alan nyyhkimään ennen aikojani. Pian päästiinkin ultraamaan, ja lääkäri totesi saman tien, että "täällä näkyy ruskuaispussi, sikiöpussi ja alkio, nyt ruvetaan katsomaan tarkemmin". Huh, helpotus. Kyse ei ole kohdunulkoisesta, ei rypäleraskaudesta, kohdussa ylipäänsä on jotain! Lääkärin zoomaillessa alkioon näin pian itsekin jotain väreilyä, minkä lääkäri pian todensi sydämen sykkeeksi. <3<3<3 Tapahtuuko tämä minulle?
Kuunneltiin vielä ultran dopplerilla pieniä sydänääniä, ihan käsittämätöntä, mihin tällä nykytekniikalla pystytään. Alkio vastasi kooltaan viikkoja. Kuukautisista laskien tänään olisi rv 6+1, mutta ovulaatiotestin tein kp 15 (saattoi toki olla positiivinen aiemminkin, mutta jäi testaamatta), ja lääkäri sai mitoiksi rv 6+0, joten ihan oikeissa päivissä mennään.

Lääkäri totesi, että nyt on 90-95%:n mahdollisuudet siihen, että kaikki menee loppuun asti hyvin. Koska tiedän, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, en voi hengähtää vielä viikkoihin. Olo on silti epätodellinen, toiveikas, nyt ollaan kuitenkin niin paljon pidemmällä kuin kolmessa edellisessä raskaudessa. Uskalsin tänään varata neuvolankin. Naistenklinikalle on tulossa käynti parin viikon kuluttua, sillä tulostenkuulemisaikaa siirrettiin eteenpäin, kun soitin olevani raskaana, jotta heidän tarjoamansa varhaisultra voidaan tehdään samalla. Toivottavasti silloin nähdään, että pieni on jatkanut kehitystään!  

tiistai 26. elokuuta 2014

Ainoa fakta

Kuten arvata saattaa, täällä eletään aika stressaavaa aikaa. Odottelen kärsimättömänä loppuviikon varhaisultraa. Sitä odotellessa aika paljon ajatuksia pyörii päässä. Välillä olo on vähän etova ja väsynyt, ja toivo nousee, sitten toisena hetkenä olo on taas ihan normaali, ja olen jo ihan varma, että kaikki on taas ohi. Mitään voimakasta raskauden puolesta puhuvaa ei ole, esim. tissit eivät ole lainkaan arat (se on oire, joka minulta tosin puuttuu ihan normaalissa kuukautiskierrossakin). Kaksi ensimmäistä kesken mennyttä raskautta olivat menneet jo tässä vaiheessa kesken (nyt rv 5+5). Otin vielä tämän viikon alussa kolmannen hcg-määrityksen, joka oli jo 25 000 paremmalla puolella eli hyvin noussut viime viikosta. Kolmannessa keskenmenneessä raskaudessa hcg oli 7000 luokkaa 7. viikolla eikä tuplaantunut kahdessa päivässä, kuten olisi pitänyt. Näiltä osin siis vaikuttaa ihan hyvältä, ainakin aiempiin verrattuna himpun verran paremmalta. Hcg:n nousu onkin ainoa fakta, johon pystyn nyt tukeutumaan raskauden etenemisen osalta. Eikä se kuitenkaan takaa yhtään mitään.

Oman sivustressin olen tietysti kehittänyt myös siitä, että hcg on noinkin korkea viikkoihin nähden, vaikkakin normaalin rajoissa. Nyt pelkäänkin, että kyse on rypäleraskaudesta. Toinen vaihtoehto voisi olla kaksosraskaus, mutta pessimistinen suhtautumiseni tietysti pitää kohdallani todennäköisempänä ensimmäistä vaihtoehtoa, jonka todennäköisyys on 1/1000 raskautta kuin jälkimmäistä, jonka todennäköisyys on yli 1/100 luokkaa. Ja minä kun joskus pidin itseäni pessimistin sijaan realistina..

3 yötä pitää vielä jaksaa odottaa ultraan!

torstai 21. elokuuta 2014

Siitä se ajatus sitten lähti!

Viime viikolla manailin toivoni menettäneenä liian säännöllisesti alkavaa tiputteluvuotoa ennen kuukautisia. Olin päättänyt, etten tällä kertaa masenna itseäni lisää testaamalla taas turhaan.
Kuinka ollakaan, samana iltana aivastaessani tunsin repäisevää kipua alavatsalla, ja siitähän se ajatus sitten lähti! Repäisykipu, entäs jos sittenkin? Rupesin miettimään asiaa ja muistin, että dpo 9 tienoilla olin uumoillut kuukautisten tulevan mega-aikaisin, kun alavatsa kipuili ihmeellisesti pienen vuodon ohella - kiinnittymiskipua? Kummasti sitä toivo taas nosti päätään, mitä jos sittenkin? Suontakin veti yöllä, se oli ensimmäisiä "raskausoireita" esikoisesta. Maltoin odottaa päivän, mutta kp 28 päätin keskellä yötä pissahätään herätessäni tehdä testin. Aika paljon masensi, kun tuijottelin taas vitivalkoista kohtaa liuskassa, johon olisi pitänyt piirtyä toinen viiva. Mitä olin taas kuvitellut? Mutta mutta, aikani tuijoteltuani kuitenkin huomasin, että testiin piirtyi toinenkin viiva. Herätin mieheni katsomaan, näkeekö hän testissä kahta viivaa. Mies oli ihan unenpöpperössä ja sekaisin, en ollut hänelle mitään mahdollisesta testaamisesta maininnut. Mies oli niin unessa, ettei nähnyt yhtään mitään, mutta itse kyllä jo näin, että testissä oli selkeät kaksi viivaa. Ei tullut uni uudelleen helposti sinä yönä!

Tässä sitä ollaan, raskaana jälleen. Tiputtelu loppui oikeastaan testipäivään. Raskausoireita on vain lievänä, lähinnä pientä "tota ruokaa ei tee mieli"-tyyppisenä olotilana ja väsymyksenä, joka voi johtua mistä vaan. Viimeisistä kuukautisista laskettuna tänään on rv 5+0. Tällä kertaa en ole halunnut menettää mielenterveyttäni jatkuvan kotitestailun kanssa vaan  otatin hcg-määritykset kahtena päivänä. Ensimmäinen arvo maanantaina oli 2880, kahden päivän kuluttua lukema oli jo 6400.

Olen pysynyt suht rauhallisena, nyt en voi kuin odottaa. Toivoa saan siitä tilastosta, että kolmenkin keskenmenon jälkeen todennäköisyys neljännen raskauden onnistumiselle on 60-80%. Olisiko nyt meidän vuoro?

maanantai 11. elokuuta 2014

Liian säännöllinen

Ai, että mä vihaan tätä mun luomukiertoa! Aina sama juttu! Oviksesta viikon päästä alkaa hyvin minimaalinen, mutta kuitenkin havaittava tiputtelu (tai siis rusehtava valkovuoto näin tarkemmin ilmaistuna). Ja siitä sitten viikon päästä kuukautiset. Eli ylihuomenna alkaa uusi kierto.
Jotain positiivista: piinapäivät kestävät vain viikon, sillä tiputtelun alettua ei ole enää mitään toivoa plussasta, vaikka tiputtelu onkin niukkaa. Negatiivista: kuukautisia saa odotella viikon, kun negatulos on jo tiedossa.

Olen niin kyllästynyt tähän! Tiedän, että yritystä on tässä kuussa takana "vasta" vuosi sisältäen kolme epäonnistunutta raskauden alkua, mutta en vaan jaksa miettiä sitä, että olisiko jotain tehtävissä, esim. ovulaation tukemista jotenkin. Niinpä varasin loppukuulle ajan samalle lääkärille, jolla kävimme aikoinaan tutkimuksissa ja hoidoissa esikoista yrittäessä, jolloin onnistuimme raskautumaan "hoidoista huolimatta".

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kateuden huippu?

Kateuden huippu on nyt varmaankin saavutettu. Siis kuinka ihminen voi olla kateellinen itselleen? Olen kateellinen itselleni, joka näyttää raskausaikana otetuissa valokuvissa niin onnelliselta. Olen kateellinen itselleni, kun muistelen parin kesän takaisia tapahtumia, jolloin olin raskaana. Tai kun töissä tulee vastaan joku tekemäni kirjoitus, jonka olen tehnyt ollessani raskaana. En voi käyttää erästä puseroani, koska käytin sitä paljon raskausaikana, koska se tuo niin vahvasti ihanan raskausajan mieleen. En voi myöskään käyttää hajuvesiä, joita käytin raskausaikana samasta syystä.
Lisäksi olen pettynyt itseeni sen suhteen, että pojan vauva-aikana olin kamala hormonihirmu, joka ei riittävästi osannut nauttia vauvastaan vaan suri menetettyä vapauttaan ja yöuniaan, oli huolissaan ihan joka asiasta ja muistaakseni sanoi joskus väsyneenä ääneenkin, ettei halua toista lasta.
Jossain päin universumia onkin varmasti huomattu, ettei tällainen kiittämätön paska ansaitse tulla toista kertaa äidiksi.

maanantai 4. elokuuta 2014

Ovisoireet ne on ilman testejäkin

En sitten aloittanutkaan ovistestailua kp 12, kun testit olivat toilettilaukussani, joka oli jossain ihan muualla kuin mukanani reissussa. No, eipä sitten auttanut kuin kuulostella kroppaa, ja kyllähän tässä kokemuksen myötä on ovistuntemukset oppinut erottamaan. Kp 15 pääsin kotiin enkä yllättynyt, kun ovistesti näytti plussaa. Voi olla, että olisi näyttänyt jo kp 14, mutta samapa tuo. Ei ainakaan jää yrityksen puutteesta kiinni tässä kierrossa onnistuminen. Fiilikset ovat aina ovulaation aikaan hyvät ja optimistiset, mutta mitä pidemmälle piinapäiviä edetään, sitä enemmän hiipii mieleen tietoisuus siitä, että miksi onnistuisimme tälläkään kertaa? 
Seuraavan yrityskierron aikana pääsemme onneksi Naistenklinikalle kuulemaan tutkimusvastauksia! Toki toivon, ettei siellä selviä yhtään mitään..

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lomalla

Ah, ihana heinäkuu! Kuin varkain olen pystynyt ottamaan lomaa myös raskautumispakkomielteestä. Eli asia ei ole mielessä ihan joka minuutti, kun pään täyttävät ihanat, kesäiset asiat ja tekemiset! Onpa vapauttavaa, stressaamaan ehtii taas syksyllä!
Viime yrityskierto (yk 9) päättyi odotetusti negaan, tulipa tehtyä myös henk.koht ennätys kierron lyhyydessä, 26 päivää. Nyt menossa yk 10 kp 11, huomenna voisin aloittaa ovistestailun, mutta tämä kierto saa muuten mennä ihan luomuna ilman mitään lugeja. Ja loppukesän juhlissa aion ottaa viiniä miettimättä piinapäiviä sen tarkemmin! Mielialaa on vallannut myös yllättävä uhma: ei tämä lapsenteko nyt niin vaikeaa voi olla, joten kyllä sen on vaan onnistuttava!

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Sanainen arkku ja kesäpuuhia

Viimeisten viikkojen aikana pojan puhe on kehittynyt todella vauhdilla. Kuin yhtäkkiä hän puhuukin jo kaksi- ja kolmesanaisia lauseita, toistelee kuulemaansa. Puhumisen myötä huomaa myös, kuinka lapsi muistaa asioita. Mökillä ollessa ihmetteli, että missä "mummo ja baari" on, kun viimeksi siellä oltiin yhdessä. Kertoo topakkana, että "isi kori auton", kun isi katselee konepellin alle ja toistelee samaa vielä viikkojenkin päästä - kova on muuten luottamus pikkumiehellä isin taitoihin ;) Ja mökillä ollutta moottorisahaa ja siitä lähtenyttä ääntä on pitänyt ihmetellä monen monta kertaa samalla kulmia kurtistaen: "moottori, ääni!". Paljon on kesäisiä juttuja puheissa "jäksi hyvää", "X syö muksi (=mustikoita)", "vene kiva".
Ollaan oltu aika paljon reissussa ja poika on viihtynyt hyvin mökillä ja mummolassa, mutta voi sitä riemua, kun poika ymmärsi eilen, että lähdetään kotiin! Ei tarvinnut ollenkaan houkutella lähtemään, kun poika otti pienen reppunsa selkäänsä ja kiirehti autolle ja hoki "puistoon leikkimään" ilmeisesti lähipuistomme mielessään.
Pitkiä automatkoja sekä lentomatkoja ajatellen hankimme kannettavan dvd-soittiminen, vaikka moinen kapine alkaakin muuten olla aataminaikainen. Ei tarvitse aina ajoittaa pitkiä automatkoja pojan päiväunille, kun "Postimies Pate" jaksaa kiinnostaa takapenkillä. Postimies Pate on pojan ykkössuosikki ja olipa iloinen ilme pojalla, kun isi oli hankkinut netistä Pate-aiheisen yöpuvun. Miten siitä on tullut noin iso, tajuaa ja muistaa ja osaa? Kuukausi vielä ja sitten juhlitaan 2-vuotissynttäreitä. Haikeudellakin seuraan näitä ihania hetkiä pienen, maailmaan tutustuvan lapsen kanssa, joka kasvaa niin hurjaa vauhtia, että äitiä välillä ihan hirvittää!

p.s. Dpo 11, ei mitään merkkiä, että tärppiä olisi tullut tässä kierrossa. Enkä aio testata. Kertoo ne menkat todellisuuden kuitenkin.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Kp 13 ja oho!

Aloitin tänään (kp 13) ovulaatiotestailut tähän kiertoon ja koin kyllä suuren yllätyksen, kun menin testiä katsomaan, ja siinä olikin kaksi tasavahvaa viivaa. Näin aikaista ovulaatioplussaa en olekaan saanut kai ikinä? Mitään etukäteistalletuksia ei tällä viikolla oltu ehditty tehdä (kiitos, jalkapallo!), mutta ehdittiin varmaan sopivasti  vielä hommaan mukaan.

Aika hilkulla oli, ettei koko ovisplussa mennyt minulta ohi, sillä etukäteen olin ajatellut aloittaa testailut vasta kp 14, sitä aiemmin kun ei tosiaan ovulaatioplussaa ole aiemmin näkynyt. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin eilen, kun kävin "mielenrauhaultrassa" gynellä. Huolestuin niin kaavinnan jälkeen niukentuneista kuukautisista, että päätin tapani mukaan ottaa härkää sarvista ja ottaa selvää, onko syytä huoleen oikeasti.
Kuukautisten muuttumisesta kertoessani gyne totesi, että se tosiaan voi olla seurausta limakalvovauriosta, mutta piti epätodennäköisenä, että suurempaa ongelmaa syntyisi vain yhden kaavinnan jälkeen.
Ultralla tietysti katsottiin, ja endometrium näytti gynen mukaan ihan normaalilta. Se oli 8 mm:n paksuinen eli kierron vaiheeseen ja kiinnittymiseen sopiva eikä viitteitä kiinnikkeistä näkynyt. Johtofolli oli eilen 18 mm, mikä sitten tosiaan johti siihen, että päädyin aloittelemaan ovistestailut jo tänään. Gyne ei ollut mitenkään huolissaan tilanteestamme, mutta sanoi, että kannattaa asiasta kuitenkin vielä mainita, kun menemme Naistenklinikalle kuulemaan keskenmenotutkimusten vastauksia, että josko sitä kautta järjestyisi vielä HSSG-tutkimus (eli sama kuin aukiolotutkimus) tarvittaessa.
Gyne oli siis varsin positiivinen. Sanoi, ettei meidän tilanne mitenkään "desperado" ole, kun meillä kuitenkin tuo yksi lapsi on. Mutta piti teoriaani keskimääräistä huonolaatuismmista munasoluistani ihan varteenotettavana selityksenä ongemiimme.

Nyt sitten vaan odotellaan, että sellainen laatumunasolu tuolta päättäisi lähteä kehittymään! Ja vähän runsaampia kuukautisia myös..

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Nukkumisjuttuja

Poika ei ollut mikään supernukkuja vauva-aikanaan. Ihan alusta en muista juuri mitään, mutta parin tunnin välein taidettiin heräillä. Sitten parista kuukaudesta jonnekin neljän tai viiden kuukauden ikään mentiin kahdella syötöllä yössä, mikä oli jokseenkin inhimillistä. Kunnes alkoi yöhulinat. Pari kuukautta heräiltiin jatkuvasti, nukuttiin ehkä tunnin, korkeintaan parin tunnin pätkissä. Poika ei osannut herättyään enää nuhahtaa itse takaisin, vaan vaati joko tutin tai tissin jatkaakseen uniaan. 7,5 kk:n iässä olikin sitten unikoulun aika. Mies toteutti unikoulun  tassukoulua mukaillen, samalla kertaa jätettiin öistä tissi ja tutti pois. Unikoulu onnistui todella hyvin, sillä kai sitä näin yli vuoden jälkeen jo uskaltaa todeta, että sen jälkeen meillä on nukuttu hyvin. Toki tuon auki kirjoittaminenkin vähän vavahduttaa - kannattaako tällaista sanoa ääneen, jos jossain universumissa vasta nyt huomataankin, että me emme ole saaneet osaksemme tarpeeksi rikkinäisiä öitä?

Nykyisellään poika nukkuu suunnilleen klo 20-7, joskus heräilee  vähän aiemmin, harvemmin nukkuu paljon pidempään. Öisin poika ei ole viimeisten kuukausien aikana juurikaan heräillyt, ehkä kerran kahdessa viikossa tai harvemmin herää yöllä niin, että menemme häntä rauhoitteleman. Poika nukkuu siis omassa huoneessan, pinnasängyssä edelleen. Eikä vielä osaa kiivetä pinnasängystä pois, vaan aloittaa aamulla pupujensa kanssa leikkimisen ja höpötyksen,  ja huutelee välillä sängystään: "äitiii, isiiii!". 

Nukkumaan poika menee mielellään, osoittelee usein jo sänkyään, kun on unilaulun aikaan sylissä. Pitkään teimme niin, että istuimme pojan sängyn vieressä (kännykkää selaillen, kröhöm, poika kun ei sitä näe), kunnes poika nukahti, sillä jos nousimme aiemmin lähteäksemme huoneesta pois, alkoi poika itkeä. Nykyisin onnistuu jo niin, että istumme vieressä joitakin minuutteja ja lähdemme sen jälkeen huoneesta pois, vaikka poika olisi vielä hereillä.

Päiväunia poika nukkui pitkään ulkona rattaissa, ja nukkuu edelleenkin silloin tällöin, jos olemme jossain reissussa tai kylässä, mutta noin kuukausi sitten poika valitsi itse päiväunien nukkumisen sisällä. Silloin oli aika kuuma, ja olin laittamassa poikaa rattaisiin ja ulos, kun tämä kampesikin itsensä pinnasänkyynsä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Päiväunet ovat ehkä lyhentyneet hieman sisälle siirtymisen myötä, mutta edelleen poika nukkuu 2-3 tunnin unet päivisin.

Olen itse aina tarvinnut mielestäni paljon unta ja tykännyt nukkumisesta, joten ehkä poika tulee siinä asiassa minuun. Tai sitten tässä on vielä unettomia öitä edessä...

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Iso poika

Ainahan tätä tulee taivasteltua, mutta miten aika meneekin niin nopeasti? Ja lapsestahan sen vähintääkin huomaa. Kaksivuotispäivään ei ole kuin hujaus enää, meidän poika on jo iso poika. Viime aikoina on ruvennut paremmin keskittymään omiin leikkeihinsä, viihtyy joitakin hetkiä omassa huoneessaan katsellen kirjoja (tällä hetkellä on mieluisimpia sellaiset kirjat, joissa on paljon pikkukuvia, joista voi osoitella asioita "laktori", "juna", "lento", "heli") tai leikkien autoilla. Ja miten tuo meidän pieni poika on nimenomaan niin poika? Kiinnostuksen kohteista ykkösenä on juurikin erilaiset kulkuvälineet ja pärisevät asiat.
Puhetta tulee tällä hetkellä koko ajan enemmän. Tällä hetkellä poika puhuu lähinnä kuitenkin vielä yksittäisillä sanoilla, mutta jonkun verran myös kahden sanan lauseilla ("äiti nukkuu", "isi siivoo" ja siis näinhän tää homma meillä menee;). Kirjaimista R-kirjain ei vielä kunnolla sorahda ja V-kirjain näyttäisi olevan hankala. S tulee oikein ja kaipa muutkin tavalliset kirjaimet. 
Tällä hetkellä tuntuu, että pojalla on menossa tosi hyvä vaihe, on jotenkin niin aurinkoinen ja toisaalta lisääntynyt ymmärrys molempiin suuntiin on helpottanut yhteiseloa. Siis tottakai on raivoamisia ja uhmaa, mutta pahempiakin vaiheita on ollut (ja varmasti edessä). Ehkä myös oma suhtautumiseni on tällä hetkellä kärsivällisempi, kun jotenkin se ajatus, että näitä lapsen kasvuvaiheita saisin katsella vain yhden kerran, pistää asioita tärkeysjärjestykseen. Tekemättä minusta kuitenkaan minkäänlaista malliäitiä, ei se vaan niinkään valitettavasti mene.

Mutta missä kesä oikein on? Ei ole vielä päästy kastamaan varpaita mereen tai järveen eikä tekemään monia niitä kesäisiä asioita, joita etukäteen olin tälle kesälle suunnitellut. Kumpparit, kurikset ja pipo on olleet päällä vähän turhan paljon vielä kesäkuussa. No, takataskussa on kyllä reissu takuulämpöön, jos ei tämä tästä kotimaassa parane..

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

"Ohhoh!", sanoi labratäti.

"Mitä? Siis otetaanko susta tosiaan näin monta näytettä? Ohhoh! No nyt menee kyllä hetki, että saan nämä putket valmiiksi", totesi labrahoitaja pari päivää sitten, kun kävin otattamassa polilta määrätyt labranäyteet. No, otettiinhan niitä näytteitä 16 putkeen, mutta luulisi, että polin labrahoitaja olisi jo näihin tottunut, tuskin olin ensimmäinen, jolle samat labrat oli määrätty. Jostain syystä koin kuitenkin velvollisuudekseni piipittää selitystä sille, miksi näin veronmaksajien rahoja tuhlaillaan. Kieltämättä, nyt otettiin kyllä koko paketti, sillä en ollut tajunnutkaan, että lääkäri oli pyytänyt mm. testosteronimääritykset, AMH-pitoisuuden, kilpirauhasvasta-aineet, keliakiapaketin ja perusverenkuvan noiden edellisessä postauksessa mainitsemieni kilpirauhasarvojen, prolaktiinin, tukostaipumuspaketin ja LH/FSH-tutkimusten lisäksi. Ja hyvä sinänsä, kyllä tuo AMH-pitoisuus ja "munasarjareservi" kiinnostaa.
Maanantai oli kyllä paska päivä. Lapsen mentyä nukkumaan googlettelin koko illan kuukautisvuodon vähenemisestä kaavinnan jälkeen, ja ahdisti lisää enkä saanut nukuttua. Nään jo itseni menossa hysteroskopiaan, jossa todetaan koko kohdun täyttävät kiinnikkeet liian tehokkaan kaavinnan seurauksena. Ja onhan taustalla tuo sektiokin.
No, nyt on jo parempi mieli. Ei sen takia, että olisin jotenkin löytänyt uskoani raskautumiseen takaisin, päinvastoin, nyt olen jotenkin kääntänyt ajatuksia ja asennoitumista siihen, mitä elämä tulee olemaan, kun toiveista huolimatta perheemme on nyt tässä. En toki ole luovuttamassa, mutta jotain paussia tässä nyt vähintään kaivataan. Kaikin puolin loman tarpeessa.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Yk 8 ja Naistenklinikkakäynti

Yk 8 ei tuonut plussaa. Eipä suuremmin yllättänyt. Olen ollut jotenkin hiton stressaantunut viime aikoina, mikä ei varmaankaan edistä plussaamista.

Lh-huippu kp 17, kierron pituus 32 päivää. Aika samanlainen kierto kuin edeltäjänsä siis.

Hieman ihmetyttää (ja pelottaa) se, että kaavinnan jälkeisissä kolmessa kierroissa vuoto on ollut aika niukkaa verrattuna aiempaan. Ashermanin syndroomaa tässä vielä kaiken päälle kaivataankin (kyseessä siis yksinkertaistaen kohdun limakalvon vaurioituminen ja kiinnikkeet esim. kaavintojen seurauksena).

Hyvä kysymys on, että miksi en kysynyt kohdun limakalvosta mitään, kun olimme viime viikolla Naistenklinikalla keskenmenojen selvittelykäynnillä. Tuolloin oli menossa loppukierto, ja lääkäri ultrasi. Sanoi vain, että "kaikki näyttää normaalilta", muttei kertonut mitään tarkempaa. Muutenkin käynti oli aika lyhyt eikä tuonut mitään uutta. Meistä otetaan labrakokeita, kuten ennakoinkin eli molemmista katsotaan kromosomit, miehestä lisäksi siemennestenäyte ja minusta ainakin kilpirauhasarvot, prolaktiini, tukostaipumuspaketti ja LH+FSH. Uusi käynti elokuussa.

Erikoiseksi käynnin teki se, että pillahdin itkuun kesken käynnin, kun lääkäri rupesi puhumaan siitä, että meidän kannattaisi keskittyä siihen, että meillä on lapsi, joka tarvitsee meitä. Tarkoituksena varmaankin oli painottaa sitä, että olemme onnellisessa asemassa, kun meillä kuitenkin on jo lapsi, mutta minusta se kuulosti lähinnä siltä, että kannattaa nyt iloita, kun uutta mahdollisuutta ei enää tule. Kummallista, että itku tuli juuri nyt. En muista kertaakaan itkeneeni lääkärikäynneillä edes siinä vaiheessa, kun esikoista yrittäessä toinen IVF tuotti nolla alkiota, ja pakkasessa olleet alkiot kuukahtivat sulatuksessa. Enkä myöskään itkenyt keskenmenojen yhteydessä (paitsi kotona, tietysti). Mutta kyllähän se raja jossain vaiheessa tulee jokaisella vastaan, kun ei oikein enää jaksa eikä siedä yhtään enempää pettymyksiä.

Tällä hetkellä ahdistaa niin vietävästi. Miksi aina pitää tulla jotain uutta stressattavaa? Miksei kuukautiset ole voineet palata ihan normaaleiksi kaavinnan jälkeen? Perse.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Turhaa stressiä

On se kumma, että joka kerta kierron puolivälin tietämillä alan stressaantua, kun ovulaatiotesti ei näytä plussaa heti kp 14. Mietin jo mielessäni, että jaahas, nyt se alkaa, kierrot pitenevät enkä enää edes ovuloi. Miten saisin tahkottua päähäni, että aivan turha siitä ovulaation tulosta on stressata, kun ongelmat ovat jossain muualla (missä?), niin säästyisin edes yhdeltä murheelta. Ja kuinkas ollakaan, tässäkin kierrossa ovulaatioplussa saatiin tikkuun kp 17 illalla (testailen nykyään varmuuden vuoksi aamulla ja illalla), ja ihan kohtalaisen hyvin hyödynnettyäkin kp 15,17 ja 19. Nyt mennään dpo 5, joten piinailua jäljellä ihan riittämiin. Usko onnistumiseen lähitulevaisuudessa on kyllä tosi matalalla.

Olenkin tässä miettinyt, että jos tuleva Naistenklinikkareissu ei tuo mitään uutta, niin voisin varailla aiemmin meitä hoitaneelle yksityiselle lapsettomuuslääkärille käyntiajan ihan vain arvioituttaakseni, mitä mieltä hän on jatkotoimenpiteiden tarpeesta tai tarpeettomuudesta. En oikein osaa olla tekemättä mitään asian suhteen, vaikka hyvää tekisi olla miettimättä asiaa ihan koko ajan.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Yk 7

Enpä hetkeen ole muistanut tuoreimpia yrityskiertoja päivitellä, joten pistetäänpä nyt muistiin.

Yk 6 siis päättyi tuulimunan kaavintaan maaliskuussa. Sen jälkeen pidettiin taukokierto, kuukautiset alkoivat pääsiäisen aikaan n.30 päivää kaavinnasta, jolloin alkoi yrityskierto numero 7. Aika pienissä yrityskiertoluvuissa vielä mennään, vaikka yritystä tulee periaatteessa elokuussa jo vuosi täyteen. Yk 7 toi ovulaatioplussan kiertopäivänä 17, ja ovulaatioajankohta kyllä hyödynnettiin hyvin. Otin taas lugersteroninkin käyttöön varmuuden vuoksi. Mutta ei plussaa tällä kertaa kehiin, kuten kahdessa aiemmassa lugekierrossa alkuvuodesta, joten ei se mikään ihmelääke taida sittenkään olla. Ja tämän kyllä jo tiesinkin, sillä käytin sitä jossain vaiheessa myös esikoista yrittäessä kuukautisia edeltävään tiputteluun, mihin se hyvin tehoaakin.
Yk 7:n kierron pituus 31 päivää. Ja nyt edetäänkin sitten jo yk 8 kiertoa kp 8. Viimeksi yk 14 toi onnen, joten malttia pitäisi vielä yrittää jostain repiä.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Haaste

Sain jo aikoja sitten  Nunulta haasteen, säännöt alla. Nyt vihdoin löysin aikaa vastaamiseen, joten here goes:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

1. Olen järjestyksen ihminen. Minua häiritsee enemmän se, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan kuin se, että eteisen lattia on täynnä hiekkaa. Toki jälkimmäinenkin ärsyttää. Mutta yritän opetella pois siitä tavasta, että siivoan pojan leluja olohuoneen lattialta kesken päivää, on nimittäin kuin vettä kaivoon kaataisi..
2. Olen elämänkatsomukseltani realisti. (Mieheni mielestä varmaan täyspessimisti.)
3. Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa sen jälkeen, kun täytin 18. Paitsi kirkollisvaaleissa..Tänään pitääkin vielä ehtiä vaaliuurnille.
4.  Pesen hiukseni yleensä joka toinen päivä.
5. En juurikaan esiinny kodin ulkopuolella ilman meikkiä. Vähintään CC-voide ja ripsari pitää olla.
6. Olen painanut ainakin viimeiset 8 vuotta 55 kg (+/- 1 kg), lukuunottamatta raskausaikaa. Tämä siis lienee ominaispainoni. Nuorempana stressasin siitä, ettei ominaispainoni ole 50 kg.
7. Vietän ihan liikaa aikaa puhelimellani pyörien akselilla facebook-bloglovin-iltalehti. Siis voiko tyhmempää olla?
8. Ostan kotiin usein kukkia. Nykyään voi jopa pitää maljakon pöydällä ilman, että pitää koko ajan vahtia, ettei poika mene sitä kaatamaan.
9. Kolmesta eri C.S.I -sarjasta mielestäni paras on New Yorkiin sijouttuva.
10. Olen suht musikaalinen, mutta piirtää en osaa ollenkaan. Enkä ole kyllä käsistäni kätevä muutenkaan.
11. Rakastan kauniita korkokenkiä, mutta päädyn silti useimmiten tallustelemaan näteissä ballerinoissa. Tai no, useimmiten valitettavasti talvikengissä.

11 kysymystä haastajalta:

1. Jotain, jonka olet oppinut kantapään kautta?

Kaikki ei aina mene niin kuin haluaa ja suunnittelee.

Hiljattain opin myös sen, että perunankeittoveteen ei kannata lisätä suolaa suoraan suolapakkauksesta, sitä voi nimittäin lorahtaa hieman liikaa..

2. Paras lukemasi kirja?

Parasta on vaikea valita, mutta jos parhaus pitäisi määrittää sen mukaan, minkä kirjan olen lukenut useimmiten, niin mentäisiin akselille "Anne Frankin päiväkirja", "Tuulen viemää", "Anna-sarja" :) Eli nämä klassikot on tullut esiteininä luettua useaan otteeseen. Nykyään lukutahti on hitaampi, mutta joku kirja on kuitenkin aina menossa.


3. Mikä sinusta tulee isona?

Toivottavasti ainakin vielä toisen lapsen äiti. Olen rakentanut identiteettiäni vahvasti (liikaa?) sen varaan, että aikuisena olen ainakin kahden lapsen äiti. Toki haluan myös kehittyä ja menestyä omalla alallani.

4. Mikä sinua motivoi?

Päämäärä yleensä, näin lyhyesti vastattuna. Ja kun päämäärä on asetettu, niin sitten teen sen eteen kaiken, minkä voin. Siksi tämä "lapsentekoprosessi" onkin vaikea sietää, kun ei ole mitään takeita, että vaikka kuinka yrittäisi, niin lopulta onnistuu.  

5. Suosikkihokemasi?


Tähän en keksi mitään. Lasketaanko "EI!"?

6. Paras kauneusvinkkisi?

No enpä tiedä. Peilistä kun katsoo päivä päivältä vanhemman näköinen nainen :D Mutta sellaisen vinkin joskus luin, ja tätä itsekin toteutan, että jos aamulla mietit, että pitäiskö tukka pestä vai meniskö vielä päivän, niin kannattaa valita ensimmäinen! 

7. Onnellinen paikkasi? Happy place, paikka jonka ajattelu tuo hymyn huulillesi?
Mökkisaunan terassi ilta-auringossa, kylmä siideri kädessä. Aaah :)

8. Pidätkö työstäsi?
Nykyään kyllä, mutten varsinaisesti rakasta sitä. Turvaa hyvin toimentulon.

9. Mieluisin matkakohteesi?

Miehen kanssa kahdestaan matkustellessa suurkaupungit, mainitaan nyt vaikka New York. Pojan tultua kuvioihin, on matkasuunnittelu enemmän sitä tasoa, että missäs olis lämmintä, hyvä hotelli, jossa on uima-allas myös lapsille jne..

10. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla.

Määrätietoinen, stressiherkkä,  tunnollinen, konservatiivinen (ainakin mies aina nauraa tälle, itse yritän olla tunnistamatta tätä piirrettä itsessäni liikaa:), ja omahyväisesti lisätään tähän vielä nopeaälyinen.

11. Mihin kysymykseen/mieltäsi askarruttavaan asiaan haluaisit elämäsi aikana vastauksen?

No jos klassiseen "miksi olemme täällä?" ei saa vastausta, niin olisi mielenkiintoista saada vastaus vaikka siihen, että kuka murhasi John F. Kennedyn tai mitä muita mysteereitä näitä nyt olikaan.. (Siis enkö mä tosiaan mitään parempaa tähän keksinyt:D? "Nopeaälyinen". HAH.) 

Bonuskysymys:
Mä en oo koskaan juonut kahvia (tosi on!). 


11 kysymystä minulta uusille haastetuille:

1. Oletko joskus asunut ulkomailla?
2. Mitä kadut?
3. Mitä ruokaa kokkailet usein?
4. Oletko aamu- vai iltavirkku?
5. Sisustuvärisi?
6. Keräiletkö jotain?
7. Mitä lehtiä luet?
8. Oletko koukussa johonkin?
9. Lempivaatemerkkisi?
10. Päivitätkö facebook-profiiliasi usein?
11. Onko sinulla jotain erityistaitoa?

Mä en kyllä taida keksiä 11 henkilöä, jotka voisin haastaa, mutta olisin toki iloinen, jos joku blogiani lukeva tarttuisi haasteeseen! Cinnamonroll Girl? Miisa?

perjantai 9. toukokuuta 2014

Juttua

Siis meillähän nykyään keskustellaan.
Esim. niinku näin. Poika sanoo: "Se on auto", johon äiti vastaa: "Eikun kyl toi on mopo", poika: "Se on auto", äiti: "Eikun mopo, mo-po", P: "Se on auto!", Ä: "Mopo", P: "Se on auto" Ä: "Mopo", P: "Auto", Ä: "Mopo", P:"Auto", Ä:"Mopo" P: "Mopo! Mopo, mopo, mopoooo".
Vielä pikkuisen matkaa siis varsinaisiin keskusteluihin, mutta vuorovaikutusta on :)

Puhe kyllä kehittyy tosi nopeaan tässä vaiheessa. Vielä viime viikolla bussi oli "muumi", nyt se on jo ihan bussi pojankin mielestä. Saas nähdä, milloin kiitos muuttuu "kiikukkaa":sta kiitokseksi tai "ipua" imuriksi.  

tiistai 6. toukokuuta 2014

Uhma?

Poika on pian 1v9kk. On ollut varsin hyvä ilmaisemaan oman tahtonsa jo suurin piirtein syntymästään saakka. Mutta nyt on taas joku vaihe meneillään, hohhoijaa. Pukeminen aiheuttaa hirveät raivarit, samoin useimmiten vaipan vaihtaminen ellen saa jotenkin hämättyä poikaa kiinnittämään huomionsa muualle. Ei millään huvittaisi edes aloittaa em. toimenpiteitä, kun tietää, mitä siitä seuraa. Kuulostaa varmaan ihan normaalilta, mutta välillä kyllä mietityttää, että minkähänlaista tässä on vielä edessä, kun se varsinainen "uhmaikä" alkaa. Vai voiko se alkaa jo nyt? Poika on myös hyvä vaatimaan kaikenlaista. Ruokaillessa "vaatii" kaikkea muuta mitä nyt sattuu näkemään, mutta omalla lautasella ei ole. Hakee kädestä sohvalle hetkeksi levähtänyttä äitiä ja isiä milloin minnekin ja esittää vastalauseensa varsin kuuluvasti, jos liikettä ei tapahdu. Kaupassa vaatii itselleen ympärillä näkemiään asioita kovaan ääneen. Noh, nää on näitä. Ei varmaan vaatisi, jos koskaan ei annettaisi, joten omaan napaan voi tässä kai katsella. Jotain positiivista: onneksi kyllä rauhoittuukin varsin nopeasti. Huh.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Määritelmästä mielipahaa

Saatiin kutsu Naistenklinikalle jatkoselvittelyihin keskenmenojen vuoksi. Saatteessa luki "Hyvä lapsettomuuspoliklinikalle tuleva pariskunta". Ja jossain sisälläni jysähti. Siis tiedänhän minä, että kyseinen paikka on hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikka, ja sama kirje lähetetään kaikille sinne kutsutuille. Mutta silti jotain vanhoja haavoja aukesi. Kun eihän tässä (vielä) varsinaisesti sekundäärisestäkään lapsetomuudesta ainakaan määritelmän puolesta puhuta. Vaikka ei siihen olekaan kuin muutama kuukausi aikaa, kun ensimmäisestä keskenmenosta on kulunut vuosi, mistä voikin laskea sitten vuoden aktiivisen yrityksen alkaneen. Tosin nyt vasta yk 7 menossa.

Jotenkin minulla on tarve korostaa sitä, että en ole lapseton. Siis ihan hullua, apteekkiin menen ostamaan raskaustestin mieluiten niin, että lapsi on mukana, jotta apteekin täti näkisi, etten ole ihan epätoivoinen tapaus vaan kykenevä lisääntymään (siis oikeesti hei?!?). Kun kävin tilaamassa papereita yksityisestä hoitoklinikasta Naistenklinikalle aiemmista hoidoistamme, niin silloinkin otin lapsen mukaan, jotta respan tädit näkevät, että kyllä on onnistuttu. Että huhheijaa, mistä tämä häpeä oikein kumpuaa??

Ensi kuussa siis päästään tutkittavaksi. Sitä ennen saadaan toivottavasti ainakin tämä yk 7 loppuun. En tiedä, olenko henkisesti ollenkaan varautunut siihen, että tutkimuksissa voisikin selvitä jotain, enemmänkin olen menossa hakemaan mielenrauhaa sen suhteen, että kyse olisi huonosta tuurista. Eli en ole sallinut itselleni juurikaan ajatusta, että mitä sitten jos..?

Huomenna olisi ensimmäisen keskenemenoon johtaneen raskauden laskettu aika. Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus, elettiinhän loppukesää viime vuonna, ja nyt on jo uusi kesä alkamassa. Mitenkään aktiivisesti en ole tuota keskenmenoa miettinyt, raskaus kun tuntui vuotoineen olevan tuhoon tuomittu jo alusta saakka. Mutta olisin toki toivonut olevani uudelleen onnistuneesti raskaana tähän mennessä.

Kuten Miisa kirjoitti, pursuaa meilläkin mm. kellari vauvatavaraa, ja etenkin pojalle pieneksi jääneitä vauvanvaatteita. Olen antanut itselleni luvan säilyttää vauvanvaatteita siihen saakka, kun poika täyttää kolme. Mikäli en siihen mennessä ole (onnistuneesti) raskaana, yritän myydä niitä eteenpäin. Vielä en ole valmis antamaan niitä lähipiiriin syntyville vauvoille. Jotenkin ajatus siitä, että näkisin meidän vauvalle säästetyt vaatteet jonkun toisen päällä, tuntuu liian pahalta, itsekäs ja kamala ihminen kun olen.
Toisaalta olemme kyllä antaneet isoimpia vauvatavaroita kavereille lainaan, ja nyt jo etukäteen hieman ahdistaa se, että en todennäköisesti ole raskaana siinä vaiheessa, kun niitä aletaan palauttelemaan. Tai vielä pahempaa: näissä kaveriperheissä edetään toiselle kierrokselle meitä ennen..  Vielä en osaa suhtautua asiaan niin, ettei toisten onnistumiset olisi jotenkin minulta pois.

Muutenkin olen vähän miettinyt tulevaa,ja sitä, missä vaiheessa pitäisi hakeutua johonkin klinikalle lapsettomuusasioissa. Mutta siihen vaikuttaa niin paljon se, mitä keskenmenotutkimuksissa selviää, että turha vielä murehtia. Ja järkevintä kai olisi odottaa, että se yk 12 tulee täyteen joskus syksyllä. Toisina päivinä olen melko varma, että meille tulee vielä toinen lapsi, mutta monina päivinä murehdin pojan kurjaa kohtaloa jäädä ilman sisaruksia..

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Miniromahduksia

Päällisin puolin olen mielestäni selvinnyt viimeisimmästä keskenmenosta ihan hyvin. Välikierto on ollut ehkä ihan hyvä idea, asia ei pyöri ihan koko ajan mielessä. Toisaalta on tuntunut myös siltä, että olisin ollut valmis yrittäämään taas heti, mutta onneksi kierrosta ei ole ollut hajuakaan kaavinnan jälkeen. Jossain vaiheessa oli ovistuntemuksia, ja testailinkin ovulaatiotestillä plussan, mutta kun samaan aikaan myös raskaustesti näytti vielä haaleaa positiivista, niin luultavammin johtui "ristireaktiosta", tämä "ovisplussa" kun pysyi tummana useamman päivän. Raskaustesti näytti tosi haaleaa plussaa vielä 5 päivää sitten, saa nähdä, milloin hormoni laskee kokonaan. Mistä tulikin mieleeni, että tulipahan taas todistettua se, että Pregcheckin liuskat ovat kyllä paljon parempia testejä kuin esim. Davidin ns. herkät testit, sillä David näytti negaa, kun Pregcheckissä näkyi vielä selvästi havaittava toinen viiva. Ja ilmeisesti ovistesteissäkin tuo raskaushormoni reagoi.

Mutta siis, omasta selviämisestä piti puhua. Kevät tekee hyvää mielelle, joten pääosin tunnelma tulevaisuutta kohtaan on ollut luottavainen. Mutta jos erehdyn ajattelemaan keskenmenoja ja tulevaisuuden raskautumisongelmia liikaa, niin ahdistus kyllä iskee. Nyt olen kuitenkin onnistunut pistämään kauhun jonnekin kellariin piiloon toistaiseksi.

Silti pieniä romahduksia tapahtuu. Jos ei päivittäin, niin viikottain. Rinnasta ottaa, kun huomaan leikkipuistossa, että joku samanikäisen lapsen äiti odottaa toista lastaan, kuulen jälleen jonkun kaverin raskaudesta tai kaveripiiriin syntyy uusia vauvoja.
Esikoisen yrittämiseen liittyvistä vaikeuksista en kertonut kenellekään (tai äidille mainitsin), mutta nyt olen pyrkinyt olemaan lähipiirille rehellinen, valottanut vähän, että ongelmia on ollut, jotta paremmin ymmärrettäisiin se, miksen vaikkapa jaksa osallistua kaveritapaamiseen, minne muutama toista lastaan odottava kaveriäiti on minut pyytänyt. Tuttuun tapaani olen kuitenkin sulkenut tunteet sisääni, sanonut vain toisten pahoitteluihin, että "kaikki hyvin, pärjään kyllä", koska en halua vaikuttaa heikolta tai että minua säälittäisiin. Luonnevika.

Pari päivää sitten tuli vähän tuhrua ja toiveikkaana ajattelin, että uusi kierto tekisi alkuaan kaavinnan jälkeen, mutta sen jälkeen ei mitään. No, kaavinnasta tulee tällä viikolla 4 viikkoa, joten eiköhän vuoto pian ala (tai siis kai sen nyt /#%"/tti pian alkaa????). Harvemmin sitä kuukautisia odottelee, mutta tällä kertaa sillä on jotenkin mieltäkin puhdistava merkitys, kaavinnan jälkeen kun vuotoa oli vain hiukkasen. Outoa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lempijutut

Ajattelin pistää vähän ylös, mitä meidän kohta 1 v 8 kk (hui, niin vanha jo!) poika tykkää touhuta.Ja nimenomaan touhuta tykkää. Ei ole yleensä hetkeäkään paikallaan hereillä ollessaan.

- Kiipeileminen. Aina ja joka paikkaan. Äidit hermot koetuksella.

- Kaappien avaaminen ja joka paikan tutkiminen. Kauanko tää vaihe kestää???

- Kirjojen lukeminen. Jotain rauhallisempaa sentään. Poika kiinnostui kirjoista oikeastaan tämän vuoden alussa. Nyt tutkii kirjoja mielellään. Käy hakemassa kirjan hyllystä ja peruuttaa äidin syliin lukemaan. <3

- Kotityöt. Imuroiminen, astiankoneen tyhjennys, kauppakassien purkaminen. Pikkuapuri auttaa mielellään!

- Uiminen ja vesileikit. Tästä olen aiemminkin kirjoittanut. Vesi on pojan elementti. Vettä saa mennä silmiin tai nenään, ei haittaa. Kahluualtaassa on jo opeteltu käsipohjaa. Isin kanssa on kiva hurjastella vesiliukumäessä.

- Palapelit. Ihan mielellään laittelee nuppipalapelien paloja paikalleen. Aina ei ihan hermo ja keskittymiskyky riitä..

- Laulaminen ja soittimet. Pojalla on jos jonkinlaista soitinta ja niitä kyllä mielellään soittaakin. Ja laulelee! Välillä tuntuu, että miksi ihmeessä me edes muskarissa käydään, kun poika häärää siellä kaikkea muuta kuin istuu kiltisti ympyrässä, mutta kummasti kuitenkin "laulaa" muskarilauluja kotona. Tämän hetken lempilaulu: paa-paa-paa (eli tietysti Muumi-tunnari "Käy Muumilaaksoon").

- Ulkoilu. Ulkona käydään pari kertaa päivässä. Puistossa ja vaunulenkeillä. Onneksi vauhdikkaasta luonteestaan huolimatta istuu aika mielellään vaunuissa. Varsinkin julkisissa kulkuvälineissä. Uutena haastajana pyörän kyydissä istuminen.

Pitäisikö myös listata inhokit? No, niitäkin toki riittää. Mutta mainittakoon vaikka pukeminen. Paitsi kenkien laittaminen on kivaa, niitä poika yrittää tunkea jalkaa itsekin ja välillä tepastelee kotona vaippa päällä ja kumpparit jalassa.

Mukavaa sateisen sunnuntain jatkoa! Seuraavaksi voisin laittaa jotain omiakin kuulumisia. Täällä ehkä käynnistämässä uusi kierto kaavinnan jälkeen, jippii!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sanoja, sanoja!

Poika taitaa olla aika keskiverto, mitä puheen oppimiseen tulee. Ei todellakaan juttele mitään kolmen sanan lauseita, mutta paljon on sanoja ja etenkin omaa puheen pälpätystä :)

Uusin sana taitaa olla lintu. Olivat olleet isin kanssa kävelyllä ja bongailleet lintuja. Nyt osaa myös kirjasta osoittaa ja sanoa "lintu".
Aika paljolti sanat liittyvät arkiympäristöön: "taulu", "kenkä", "kukka", "leipä", "kiija", "pää", "puu", "kiikaa", "kakki", "puuo" (=puuro ja suurin piirtein kaikki muutkin ruoat.  Oikeastaan nälkä=puuo")
Kaikki sanat eivät tule kokonaan vaan ekoilla tavuilla, esim. pallo on edelleen "pa", kampa ja kahvi on "ka", potta on "po".
Auto on edelleen "brumbrum" :)
Joitakin lauseita poika osaa: "se o kukka", "kuka siellä?", "kuka tuoa?".
Kirjaimista "r" ei vielä sorahda, eikä s onnistu kaikissa sanoissa, esim. "kukka" on sekä kukka että sukka :) 
Puhetta poika tuntuu ymmärtävän päivä päivältä enemmän, välillä ihan ihmettelen, että tajusiko se tuonkin.
Mutta äiti ei aina tajua. Pojalla on tapana hokea "tittä" (sitä?) tai "banni" (anna?), kun haluaa jotakin. Varsinkin ruokapöydässä, kun kaikki muu kuin oma ruoka kiinnostaa.

Osaa osoittaa, missä on napa, korva, silmä, nenä, suu jne. Napa on niistä kiinnostavin, sitä etsitään myös äidin ja isin paidan alta.

Eikun kyllä se uusin sana on sittenkin "aurinko". Lauloimme eilen pojalle laulua, missä toistetaan "aurinko, aurinko, korkealla taivahalla loistaa jo", ja koko tämän päivän poika on laulellut samaa laulua. Tai ainakin sitä aurinkoa :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pojan kuulumisia: päivärytmi

Ajattelin jättää raskautumiseen liittyvät asiat blogissa toistaiseksi vähemmälle ja keskittyä olennaisimpaan eli meidän ihanaan pikkupoikaan. Yritän jaotella pojan kuulumisia nyt useampaan tekstiin ja tänään ajattelin laittaa ylös meidän tämän hetkisen päivärytmin.

klo 6-7 herätys. Aika vaihtelee, valitettavasti välillä herätään myös ennen kuutta..Vaipan vaihto, pottailu, usein tässä välissä luetaan kirjoja.
klo 7 viimeistään aamupuuro. Poika syö vaihtelevalla mielihalulla. Aamupuuron jälkeen suunnataan usein sohvalle katsomaan lastenohjelmia. Äiti saa pienen lepohetken :) Meidän pikku vieteri kun ei muuten juuri paikallaan pysy. Eikä lastenohjelmiakaan kovin pitkää aikaa jaksa tauotta tuijotella, mutta välillä jopa 20 min! Ja minä kun joskus ajattelin, etten kovin herkästi antaisi lapsen katsoa tv:tä..
klo 9.30 mennessä olisi hyvä, että on saatu päivävaatteiden lisäksi ulkovaatteet päälle. Ulkoilua sään salliessa, joskus kävelylenkkiä, muskari tai leikkipuiston ohjelmaa.
klo 11 kotiin. Lounas syödään yleensä hyvällä ruokahalulla. Sitten puetaan taas ulkovaatteet päälle, poika rattaisiin ja ulos. Poika nukkuu siis edelleen päikkärinsä ulkoilmassa :)
klo 11.30-14/14.30 pojan päiväuniaika
klo 15 mennessä välipala. Yleensä hedelmiä.
klo 15-16.30 päivän ohjelmasta riippuen ollaan kotona tai käydään esim. kaupassa.
klo 16.30 pojan päivällinen. Hävettävän usein poika saa samaa ruokaa lounaaksi ja päivälliseksi..
klo 17-19 lähdetään yleensä vielä käymään jossain. Aika usein koko perhe kävelylenkillä, uimahallissa, joskus HopLopissa tmv.
klo 19.30 mennessä on yleensä iltapuuro syöty. Puuron jälkeen poika tykkää leikkiä aika rauhallisesti, usein hakee kirjoja ja tulee syliin niitä tutkimaan. Pikku hiljaa vaihdetaan vaippa, yöpuku ja pestään hampaat.
klo 20 poika nukkumaan. Menee nukkumaan mielellään, usein lähtee jo sängylleen päin, kun kerron, että nyt on aika lähteä nukkumaan. Minä laulan "Sinisen unen", isillä taitaa olla oma bravuuri, sitten silmät kiinni ja nukkumaan! 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tuulimuna ja kaavinta

Viime viikon jälkeen mitattiin hCG vielä kertaalleen (n.10 000), katsottiin ultralla, että jotain lytistynyttä raskausmateriaalia kohdussa on ja päädyttiin kaavintaan ajatuksella, että kohdunulkoisen voisi lopullisesti poissulkea kaavintamateriaalilla.

Jännitin kaavintaa etukäteen aika paljon. En niinkään itse toimenpidettä kuin anestesiaa, minua ei ole nukutettu koskaan aiemmin. Kaikki meni onneksi hyvin. Menin aamulla osastolle syömättä, sain Cytotecit ja parin tunnin kuluttua minut vietiin leikkaussaliin. Salissa asetuin "sängylle", missä käteen laitettiin tippa (kolmannella onnistui), ja aika pian sain hengitellä muutaman kerran maskin alla syvään henkeä, kun olinkin jo "unten mailla". Heräsin heräämössä mielestäni aivan virkeänä, mutta kuulin hoitajien puhuvan jotain, että herättelyssä oli mennyt aikaa. No, siitä minulla ei ole muistikuvia. Pian pääsin jo osastolle, siellä sain syötävää ja aika pian pääsin jaloittelemaan. Muutaman tunnin päästä mies tuli hakemaan kotiin. Jos mitään jälkiseuraamuksia ei tule, niin varsin helpolta toimenpiteeltä fyysisessä mielessä vaikutti, yhtään kipulääkettä en ole tarvinnut ja jälkivuoto on toistaiseksi ollut hyvin vähäistä.

Diagnoosi on todennäköisesti tuulimuna. Kaavinnassa oli ilmeisesti näkynyt istukkamateriaalia, mutta ei varsinaista sikiötä. Sinänsä diagnoosi on jopa helpotus, en ole voinut asialle itse mitään. Lähete jatkotutkimuksiin on tehty, joten nyt odotellaan kutsua ns. hormonipolikinikalle. Siinä voi tietysti kestää.. Yllätyin siitä, että lupa yrittää olisi nyt heti kaavinnan jälkeenkin, kun kysyin asiaa heräämössä toimenpiteessä olleelta erikoislääkäriltä. Järki kyllä sanoo, että nyt olisi pidettävä taukoa. Kovin olivat kaikki minua hoitaneet sitä mieltä, että ajan kanssa onnistunut raskaus kyllä tulee. Outoa oli kyllä kuulla, kun kaavinnan tehnyt lääkäri sanoi, että "tulet helposti raskaaksi". No jaa, niin näemmä viime aikoina..

Henkisesti kaavinnassa oli raskainta se, että kaavinta tapahtui ainakin samalla käytävällä ellei jopa samassa salissa kuin missä rakas poikamme syntyi 1v 7 kk sitten. Ihanat muistot sekottuivat suruun. Osastokin oli vain kerrosta ylempänä kuin osasto, missä vietimme ensi päivät pienen vauvamme kanssa. Niin eri tunnelmissa tällä kertaa. Niin kovin toivon, ettei minun tarvitsisi tuohon taloon enää astua ennen kuin seuraavan kerran np-ultraan joskus tulevassa raskaudessa (hormonipoli on eri paikassa), mutta enää en uskalla luottaa mihinkään. Näitä keskenmenoja voi olla vielä edessä.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Epäselvä diagnoosi

Päivittelen nyt vähän kuulumisia, viikon varrella kun on ehtinyt tapahtua.

Sunnuntaina kirjoittelin alkaneesta tuhrusta, ja päivä menikin loppujen lopuksi aika lailla itkuisissa merkeissä.
Sunnuntaiaamun jälkeen tuhrua ei sitten tullutkaan sen enempää eikä vatsakivut alkaneet. Niinpä pidin vielä pientä toiveikkuutta yllä, kun menin tiistaina varhaisultraan, mutta äkkiä palasin todellisuuteen, kun ultrassa ei näkynyt viikkoja vastaavaa alkiota. No, eipä se oikeasti yllätys ollut, mutta toki lopullinen tieto asiasta tuntui pahalta. Kohtu oli suurentunut niin kuin pitää, vuotoa ei näkynyt, mutta tilanne epäselvä. Sain lähetteen naistentautien poliklinikalle jatkoselvityksiin, minne meninkin saman tien. Siellä ultrattiin uudelleen, ja koska se jokin, mikä ultrassa näkyi, oli epäselvä eli olisi saattanut olla myöhemminkin alkanut raskaus (toki tiesin, ettei ole), määräsi lääkäri hCG-määritykset tiistaille ja torstaille.
Eilen sain sitten puhelun, että hCG oli tiistaina n. 7000 mIU/ml, ja torstaina n. 8000 mIU/ml, ja käskyn tulla uudelleen ultrattavaksi epäselvän tilanteen vuoksi (normaalissa raskaudessahan hCG:n pitäisi tuplaantua parin päivän välein). Kävin uudessa ultrassa eilen ja edelleenkin kohdussa näkyy ehkä jotain, mutta koska kohdunulkoista raskautta ei voi poissulkea, menen taas ensi viikolla hCG-kontrolliin. Mikäli viikonloppuna alkaisi kovia vatsakipuja tai muuten poikkeavaa, tulee minun olla yhteydessä naistentautien päivystykseen.

Tässä nyt siis ollaan. Oma veikkaukseni olisi kyllä tuulimuna, täysin kivuttomana kohdunulkoinen raskaus tuntuisi yllättävältä, mutta kaikkihan on mahdollista. Ja nyt tietysti pelottaa, että jos kyseessä olisikin kohdunulkoinen raskaus, niin ei kai vaan ole mahdollista, että se yhtäkkiä repiikin toisen munatorveni ja johtaa sitä kautta lisäongelmiin. Jos kyseessä on sitten tavallinen keskenmenoon johtava tilanne, niin kuinkahan kauan odotellaan, että kohtu tyhjentyy itsestään vai saisinko ensi viikolla lääkkeet sitä varten?

Oli miten oli, niin ei auta kuin odotella. Sanomattakin on selvää, että raskaushaaveet saan heittää tauolle suht pitkästi aikaa, voi olla että tässä menee vielä pitkän aikaa, kun hCG oli kuitenkin noinkin korkea. Toivottavasti kesällä kuitenkin päästäisiin uuteen yritykseen.
Lääkäri lupasi myös lähetteen jatkotutkimuksiin toistuvien keskenmenojen vuoksi, onpahan jotain odotettavaa silläkin saralla.

Henkisestä puolesta en nyt osaa sanoa. Toki tuntuu pahalta enkä millään halua ajatella sitä, että kaveripiiriin on syntymässä muutama vauva nyt keväällä, olen niin kateellinen. Jotenkin yritän myös sopeuttaa ajatuksia siihen, että olisiko se maailmanloppu, jos toista lasta ei koskaan tulisikaan. Mutta vielä en ole valmis luovuttamaan.
Olen tietysti myös miettinyt syitä näihin epäonnistumisiin. Minulla on aika vahva usko sen suhteen, että munasoluissani on tavanomaista enemmän sekundakamaa. Tähän viittaisi se, että IVF-hoidoissa ei hyvästä munasolusaaliista huolimatta saatu hyvässä suhteessa alkioita aikaiseksi sekä se, että tiputteluvuoto ennen kuukautisia voi lukemani mukaan viitata huonon munasolun tuottamaan huonoon keltarauhaseen. Olen myös miettinyt, että ehkä kahdessa viime kierrossa käyttämäni lugesteron onkin johtanut siihen, että epäkelpo alkio on huijaantunut kiinnittymään kohtuun. No, todistetusti ainakin yksi hyvä munasolu on minusta irronnut, ehkä seuraavan viiden vuoden aikana toinenkin?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

rv 6+0 ja tuhru

Joten eiköhän tämä ollut taas tässä. Pitäisi olla aika positiivinen ihminen, jos uskoisi, että tässä vielä normaali raskaus jatkuu, kun mitään raskausoireita ei ole, ja viime yönä alkoi tuhruvuoto. Olo on lähinnä turta, kyyneltäkään en ole tirauttanut. Siis tottuuko tähän? En vaan yksinkertaisesti nyt jaksa, pakko ottaa pieni huilitauko. Yksi kiertokin varmaan riittää, ja sitten taas jaksaa yrittää eteenpäin. Missään tapauksessa en ole luovuttamassa, ja yhä edelleen uskon, että onnistunutkin raskaus meille vielä joskus suodaan. Mutta nyt yritän suhtautua asiaan maltilla, unohdan ikäerot, unohdan liiallisen suunnitelmallisuuden.
Kipuja ei vielä ole, joten saa nähdä, miten nopeasti tässä liikutaan eteenpäin. Esikoisestakin oli toki tuhrua rv:lla 7, mutta totaalioireettomuus ei anna sijaa jossittelulle. Katsotaan, pysyykö sisällä gynekäyntiin saakka, tuulimuna vai mikä lie?

Mutta siis ihan oikeasti, pitääkö tän olla näin vaikeeta? Ensin ongelmat esikoisen saamisessa alulle, epäonnistuneet koeputkihedelmöitykset, nyt toistuvat keskenmenot. Yrittääkö joku viestiä meille jotain?
Vastauksia on turha odottaa. Toivotaan kuitenkin, että gyne on myötämielinen tehdäkseen lähetteen jatkotutkimuksiin. Tuskin niistäkään selitystä tälle saa, mutta saisipahan asioita poissuljettua.
Nyt pusketaan taas eteenpäin. Kilo sushia, pullo kylmää valkoviiniä saattaisivat nyt auttaa :)

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Confessions of a Test Maniac

Nyt loppuu! Raskaustestien tekeminen nimittäin. Kuten aiemmin mainitsin, olen tullut ihan hulluksi testaamisen suhteen. Joka päivä on pitänyt tehdä Pregcheckin liuskatesti (onneksi ovat halpoja), jotta näen, vahvistuuko/pysyykö viiva edelleen vahvana. Itselleni olen perustellut tätä testimaniaa sillä, että näin pystyn edes jotenkin kontrolloimaan tilannetta (as if..), ja tiedän varmasti ainakin ajoissa, jos jokin jälleen menee pieleen. Mutta kuten sanottua, nyt se on loppu, ei enää, tulen hulluksi!

Pregcheckien lisäksi olen kuluttanut myös muutaman Clearbluen digitaalisen testin, jotta näkisin, että hCG:n nousu näkyy myös viikkomäärissä. Mutta mikä ihme älynväläys oli tehdä uusi digitaalinen Clearblue viime yönä klo 2.15 herätessä? Yhtäkkiä digitestin näytöllä näkyikin viikot "2-3", kun "3+"-viikot sain testiin jo 6 päivää sitten. Tuomio tuli siis tässä muodossa, hCG-taso laskussa, vuoto seuraa perässä? Ihan heti en saanut unta uudelleen vaan päädyin tietysti goolettelemaan, onko kenellekään muulle käynyt näin, ja raskaus silti jatkunut normaalisti (siis näkisittepä minun gooletus-historian muutenkin...). Jostain löysin sellaisen pienen oljenkorren, että jos raskaushormonin määrä on jo suht korkea, voi testi mitata viikot väärin etenkin hyvin konsentroituneesta virtsasta. Eipä sitten auttanut muuta kuin tukea jälleen tätä Clearbluen pahuudenkoneistoa ja tehdä uusi digitaalinen testi vähemmän konsentroituneesta päiväpissasta ja yllätys, yllätys, viikot palasivatkin "3+":n.
Eli oli miten oli, raskauden tilanteen suhteen en ole yhtään viisaampi, joten nyt loppui testaaminen. Menen ensi viikolla varhaisultraan, jossa toivottavasti selviää, missä mennään. Ja jos sitten on menossa kesken, niin toivon saavani lähetteen jatkotutkimuksiin, jotta toistuvien keskenmenojen perusselvittelyt saadaan tehtyä. 

Nyt siis rv 5+5 menossa, mitään vuotoa tai vatsakipua ei ole ollut. Mutta ei mitään oireitakaan. Iltaisin toki väsyttää ja paleltaa, ehkä. Mutta tissit on normaalit, ruoka maistuu. Yksi ainoa oire on se, että vatsa on aamuisin, kröhöm, hieman vilkas toimimaan. Mutta ei muuta. Ootellaan.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Päivitystä

Stressi ei ole kadonnut minnekään. Clearblue digiin tuli "3+" viikot toissapäivänä (dpo20/rv4+6). No, eipä se mieltä yhtään rauhoittanut, vaikka luulin, että tämän "etapin" saavuttaminen auttaisi vähän.
Mitään varsinaisia raskausoireita ei ole. Päivällä väsyttää, mutta se selittyy superhuonoilla yöunilla, kun heräilen tai valvon stressaamisen vuoksi. Välillä olen saattanut kuvitella, ettei jotain ruokaa varsinaisesti tee mieli, mutta mistään etomisesta ei voi puhua. Rinnat eivät arista lainkaan, esikoisesta aristus alkoi muistiinpanojeni mukaan 5+0. Varsinkin tänään on ollut ihan normaali olotila, mikä ei tunnu lupaavan hyvää. Edelliset menivät kesken 5+2/5+3, tänään menossa 5+1, joten saapa nähdä, miten tällä kertaa käy. Ei todellakaan tee mieli varata neuvola-aikaa, koska en halua sitä olla kohta perumassakaan. Varhaisultraan voisi mennä periaatteessa ensi viikolla, mutta olen liian epäuskoinen, että sinne asti päästäisiin varatakseni aikaa. Miehen kanssa emme ole raskaudesta puhuneet juuri ollenkaan, sillä tuntuu, että kyseessä on niin hauras asia, että se voi mennä rikki pelkästä puhumisesta. Välillä on toki positiivisempia hetkiä, mutta pääasiassa varustaudun mielessäni pahimpaan. Viime yönä näin unta, että sain keskenmenon. Ahdistus. Tulee ehkä liian nopeasti tämä tilanne, kun edellisestä keskenmenosta on vain 6 viikkoa.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Stressaavaa odotusta


Ihmisen täytyy olla hieman pöpi, kun tekee päivittäin raskaustestejä, ottaa niistä kuvia ja vielä laittaa kuvan nettiin..Mutta hulluksihan tämä odottaminen tekee! En siis kerta kaikkiaan pysty nyt relaamaan tämän asian kanssa, kaksi edelliskertaa ovat päättyneet niin huonosti, että koko ajan on sellainen tunne, ettei pääty hyvin tämäkään raskaus. Olisi edes jotain oireita, niin voisi niihin turvautua, mutta kun ei. Korkeintaan palelua, mutta se nyt ei ole kovin spesifi raskausoire. Tiedän, ettei esikoisestakaan tässä vaiheessa ollut mitään oireita, mutta nyt auttaisi pieni pahoinvointi stresaantunutta mieltä. Jotain tehdäkseni olen siis tehnyt raskaustestin päivittäin plussan jälkeen, jotta edes näkisin vahvistuuko viiva. Vaikka eihän raskaushormonin nousukaan mitään takaa, kun raskaus voi mennä kesken vielä saman päivän aikana. Kahdessa edellisessä, varhaiseen keskenmenoon päättyneessä raskaudessa, en missään vaiheessa saanut clearbluen digiin "3+"-viikkoja, hermostuneena siis odotan, miltä tilanne näyttää, kun kuudes raskausviikko käynnistyy.



Tässäpä siis testaustulosta, ylhäältä alaspäin Pregcheck-liuska dpo 14 (aamu), dpo 15 (aamu), dpo 16 (päivä), Clearblue digi dpo 16. 
So far, so good. Heikko oljenkorsi.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kyllästyttää

Kovin on vaihtelevia nämä meikäläisen mielialat. Nyt mennään taas matalalentoa. Olen vaan jotenkin niin kyllästynyt tähän yritykseen! Miksen vain voi antaa asian olla ja edetä omalla painollaan? Johan järkikin sanoo, että jos on kolme kertaa tullut luomusti raskaaksi, niin eiköhän se neljäskin raskaus jossain vaiheessa ala! Mutta kun on ilmeisesti pää puusta, niin en voi asiaan luottaa vaan mietin jatkuvasti sitä, kuinka vaikeaa uuden raskauden alkaminen on, ja että tuskinpa kovin pian tärppää. Nykyisen, meneillään olevan kierron (nyt dpo 8) suhteen olen heittänyt jo hanskat naulaan, sillä mitään tuntemuksia ei ole. Viimeksi luulin Lugesteronin aiheuttavan sivuoireita, mutta ilmeisesti ne olivatkin varhaisia raskausoireita, sillä nyt ei Lugeista ole muuta haittaa kuin ylivuoto. Toisaaltahan tämän piti muutenkin olla välikierto keskenmenon jälkeen, mutta kun ei ole kärsivällisyyttä tälle tytölle annettu pienintäkään tippaa. Äh!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Jokainen kierto on mahdollisuus

Täällä eletään luultavasti ovulaatiopäivää (ovulaatioplussa tikkuun eilen). Usko raskautumiseen uudelleen heti keskenmenon jälkeen ei ole korkealla, mutta onhan se mukava juttu, että ainakin tämä puoli raskautumista ajatellen näemmä nykyään toimii. Niinpä ajattelin näin sunnuntai-iltana muistuttaa itselleni, että jokainen kierto todellakin on uusi mahdollisuus ja jatkaa positiivisella mielellä eteenpäin!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ikäerosta

Yleensä ei kannata huudella ääneen, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että meillä on tällä hetkellä aika ihana elämä. Poika on tosi kivassa vaiheessa nyt, aurinkoinen ja toki vauhdikaskin touhutaapero, mutta syö ja nukkuu hyvin, perusasiat kunnossa ja arki on monin tavoin helpompaa kuin ihan pikkuvauva-aikoina. Minkä ihmeen takia mulla on niin kiire saada uusi raskaus alulle? No, kärsimättömyys kuuluu perusluonteeseen, ja olen huono sietämään epävarmuutta sen suhteen, että tuleeko onnistunutta raskautta kohdallemme koskaan, mutta aika suurena asiana vaikuttaa myös se, että pitäisin hyvänä ikäerona lapsille n. 2,5-3 vuotta. Tästä on tullut jonkinlainen typerä päähänpinttymä, sillä ei kai ikäero ole merkittävin tekijä sisarussuhteen onnistumiselle. Pitäisi siis jälleen kerran ottaa järki käteen ja ymmärtää, että mitään yhtä oikeaa ikäeroa ei ole, ja nauttia elämästä tällaisena kuin se on nyt. Ikäni (32 vuotta tänä vuonna) puolesta kun ei ainakaan ihan vielä toivottavasti lopu aika kesken, niin voisinko siis unohtaa koko ikäeroasian ja antaa tulla, kun on tullakseen? Vai kehtaanko edes paljastaa, että hetkittäin haaveilen kolmesta lapsesta.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Gynellä vol ?

Kävin eilen gynellä keskenmenon jälkitarkastuksessa. Ei kai se näin varhaisien viikkojen keskenmenossa mikään pakollinen käynti olisi ollut, minkä vuoksi en edes yrittänyt saada aikaa julkiselle, mutta halusin kuitenkin itse tarkistuttaa, että kohtu on tyhjentynyt ja kaikki ok jatkoa ajatellen. Viikko sitten kirjoittelinkin, että pieni vuoto alkoi, ja se runsaantuikin sitten saman päivän aikana. Kovinkaan paljon tämä vuoto ei normaalista kuukautisvuodosta eronnut eikä kipujakaan tarvinnut hoitaa kuin yhden Buranan verran. Fyysisesti helppo kokemus siis, ja henkisestikin olen paljon paremmalla mielellä kuin keskenmenon jälkeen viime syksynä. Luulisin, että se johtuu siitä, että syksyllä en ollut ollenkaan varautunut siihen, että joudun läpikäymään taas lapsen saannin vaikeuteen liittyviä tunteita onnistuneen raskauden jälkeen, mutta nyt kun asiasta on tullut taas jotenkin niin arkipäivää, osaan kai suhtautua aika rationaalisesti siihen, ettei tämä ole helppoa tälläkään kertaa. Ja onhan se toki eri asia saada keskenmeno raskausviikolla 6 kuin myöhemmin, kun on ehtinyt enemmän asettautua ns. vauvamoodiin.______________________________________________________________Gynellä ei sen kummempaa. Kohtu oli tyhjentynyt ja näyttäisi siltä, että uuteen yritykseen päästään jo ensi viikolla ovulaation suhteen. Gyne tosin sanoi, että mikäli vain malttaisimme, voisi olla järkevää pitää yksi välikierto, mutta mitenkään pakollinen se ei ole. Katsotaan nyt, tuskinpa sentään kahdessa kierrossa peräkkäin raskautuisin kuitenkaan. "Malttia" oli gynen viesti raskautumisen suhteen. Kaksi keskenmenoa menee huonon tuurin piikkiin, mutta on kuulemma erittäin todennäköistä, että koemme vielä onnistuneen raskauden. Jos kolmas keskenmeno tulee, sitten tutkitaan tukostaipumus ja kromosomit, koska kolmeen keskenmenoon on tämä tutkimusraja vedetty. Itselleni muuten välähti yksi päivä kuin salama kirkkaalta taivaalta ajatus, että periaatteessa jokin geenivirhekin olisi mahdollinen. Tiedän nimittäin, että mieheni veljellä ja vaimolla on onnistuneen raskauden lisäksi ollut myös useampi keskenmeno. Mutta tuntuu todella epätodennäköiseltä vaihtoehdolta, että geenivirheestä olisi kysymys kuitenkaan ja tietysti toivon, että näin ei ole. Näin elämä jatkuu! Toivotaan, että saisimme kokea toisen (ja pysyvän) plussan vielä tämän vuoden aikana!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Yk 5

Esikoista yrittäessä olin jotenkin varma, että kunhan raskaaksi tulen, niin loppu kyllä onnistuu. Ja niinhän se esikoisen kohdalla menikin, vaikka keskenmenoa pelkäsin etenkin rv7 vuotojen aikaan. Elo-syyskuun vaihteen lyhyt raskaus oli kaikkinensa omituinen jatkuvan vuodon vuoksi, joten olin aivan varautunut keskenmenoon, vaikkei se asiaa juuri helpommaksi tehnytkään. Mutta mitenkään en ollut varautunut siihen, että kokisin saman uudelleen. En ehtinyt asiaa edes täällä hehkuttamaan, mutta tulin siis raskaaksi viime kierrossa. Plussatestin tein dpo 12, dpo 14 plussa oli jo vahvempi ja digillä piti vielä tarkistaa dpo 16, että viikot olivat nousseet "2-3 viikkoon". Pieniä oireitakin oli, kuten hajuherkkyyttä, palelua, väsymystä, ihan lievästi etovaa oloa ja pientä kivutonta painetta alavatsalla. Rinnat eivät kipeytyneet, mutta esikoisestakin tämä tapahtui vasta myöhemmin. Rv 5 lopulla pienet raskausoireet katosivat kuitenkin kokonaan. Olo palautui täysin normaalin energiseksi eikä minkäänlaista hajujen aiheuttamaa kuvotusta ollut enää havaittavissa. Ahdistuin tästä ihan suunnattomasti, mutta googlettamalla löytyi tietenkin niitäkin tapauksia, joissa raskausoireet olivat hävinneet, ja kaikki kuitenkin mennyt hyvin, joten yritin turvautua tähän oljenkorteen. Jotenkin kuitenkin vain tiesin, että kaikki ei ole kohdallaan. Olo oli niin tyhjä. Eivätkä uudet raskaustestit tuoneet apua asiaan, sillä viiva ei enää vahvistunut ja digi näytti edelleen "2-3 viikkoa". Niinpä aloin varautua tulevaan ja käsitellä keskenmenoa etukäteen. Ja nyt näyttäisi siltä, että tänään, rv 5+4, pieni vuoto on alkanut. Kipuja ei ole vielä, mutta kyllä minä lopputuloksen jo tiedän. Kesken meni tämäkin. Kuvittelen, että olen jo käsitellyt tämän asian, tapanani kun on usein puskea eteenpäin ikävien asioiden kohdalla. En oikein osaa itkeä ja yritän olla ajattelematta vaikeita asioita, etten hajoaisi. Mutta tottakai tämä raskaalta tuntuu. Minulla oli niin kovin luottavainen olo tämän raskauden suhteen ensimmäisten päivien aikana. Vaikken antanut itselleni vielä lupaa kovasti asiasta riemuita, niin toki ehdin jo miettiä laskettua aikaa, kasvavaa vauvamasua, tulevia hankintoja ja elämää kahden lapsen äitinä. Oloni oli jotenkin niin kokonainen. Ja nyt se on puolityhjä. Onneksi ONNEKSI minulla on tuo ihana pieni taapero, sillä hänen olemassa olonsa helpottaa asian käsittelyä nyt huomattavasti. Vaikka tämä tuntuu niin epäreilulta ja surulliselta, niin yritän löytää jotain positiivista, mihin tarttua. Ja onhan se positiivista, että olen nyt onnistunut tulemaan kaksi kertaa raskaaksi 5 yrityskierron aikana, kun viimeksi yhteen raskauteen tarvittiin 14 yrityskiertoa. Tilastot eivät tosin paljon naurata, sillä ilmeisesti vain 5 %:lla naisista on 2 keskenmenoa ja alle 1 %:lla 3 tai enemmän. Toivottavasti en mahdu tuohon 1%:n, mutta kieltämättä pelko uudesta keskenmenosta tulee olemaan seuraavassa raskaudessa sietämättömän suuri. Uskallan nyt sanoa, että seuraavassa raskaudesa, sillä uskon nyt, että raskaaksi tuleminen ei kohdallani ole tulevaisuudessakaan mahdotonta. Mutta entä sen jälkeen? (pahoittelut pötkötekstistä, tämä kone ei näemmä osaa muuta).

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Isi ja poika kaupoilla

Olen hoitanut tähän mennessä oikeastaan kaikki pojan vaateostokset, toki mies on monesti kaupoissa ollut mukana. Mutta eilen pojat olivat keskenään kaupungilla, ja yllätyksekseni käyneet lastenvaatekaupoissa. Tuloksena mm. tämä yökkäri pojalle. Aika liikkistä <3


perjantai 10. tammikuuta 2014

Lugesteron

Ohoh, aika heikko esitys tämä mun "blogiviikko", kun kolme päivää jäänyt väliin. No, kun ei kerran mistään ihan maailman tärkeimmästä asiasta ole kyse, niin voihan tätä viikkoa jatkaa tauonkin jälkeen.

Aiemmin tässä kierrossa pohdin sitä, että aloittaako Lugesteron ovulaation jälkeen vai ei. Gynekologihan sitä ei varsinaisesti tarpeelliseksi nähnyt, kun mitattu keltarauhashormoniarvo oli hyvä, muttei nähnyt mitään estetäkään kokeilla hormonia, kun sillä on aiemmin saatu hyvä vaste kuukautisia edeltävään tiputteluun. Aikani pähkäiltyäni päädyin kuitenkin hankkimaan yhden paketin Lugesteronia ja aloitin hormonin aika pienellä (200 mg x 1) annoksella dpo 2 illasta.

Kyseinen hormonivalmiste on siis tuttu jo esikoisen yrittämisajalta, tosin silloin annos oli 2-3 kertainen. En muista, että Lugesteron olisi aiemmin aiheuttanut mitään sivuvaikutuksia. Eikä sivuvaikutukset ole järin suuria nytkään, mutta siitä ärsyttäviä, että ne voisivat myös olla raskausoireita (elleivät olisi alkaneet jo muutaman annoksen jälkeen). Viimeisen 10 päivän aikana on ollut välillä muka lievää etomista, välillä palelua, välillä paineen tunnetta alavatsalla, jotka saavat tietysti ylivirittyneen mielen keskittymään oireisiin vielä enemmän. Mutta hyvä asia on kuitenkin se, että tiputtelu on pysynyt poissa. No, dpo 8 havaitsin ihan vähän vaaleanpunaista, mutta sitä ei lasketa. Eli voi tätä toistekin kokeilla!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Hanskat hukassa?

Aika lailla päivittäin käydään nykyisin hiekkalaatikolla, kun luntakaan ei näy. Sen verran on kylmä kuitenkin, että pukea tietysti pitää. Kengät, haalari, pipo, kauluri - no problem. Ajoittain kurikset, ihan ok. Mutta mistä löytyisi sellaiset riittävän lämpimät hanskat, jotka saa suht helposti puettua tuollaisen kohta 1v 5 kk pikkuihmisen käsiin niin, että myös peukalo pysyisi paikallaan, ja lapsi saisi käsineillä pidettyä lapion kahvasta kiinni? On nimittäin aika turhauttavan näköisiä hetkiä hiekkisellä, kun poika yrittää saada otetta lapiosta huonosti istuvilla hanskoilla. Että jos joku tietää jonkin hyvän merkin, mallin tai keksii muuta ideaa asiaan, niin kuuntelen mielelläni. On nimittäin kokeiltu jos jonkinlaista. Parhaat hanskat ovat sellaiset ohuet neulelapaset, mutta niistä menee ikävästi tuuli läpi. Huoh.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Koko perheen harrastus

Täällä Etelä-Suomessa kuluva talvi on ollut todella leuto ja lumeton. Varsinkin iltapäivisin on ulkona niin pimeää, ettei silloin useinkaan enää huvita lähteä ulkoilemaan pojan kanssa. Jotain puuhaa pojan kanssa on kuitenkin iltapäivälle paras keksiä, sillä pelkkä kotona pyöriminen johtaa jossain vaiheessa kohtalaisen varmasti turhautuneeseen kitinään. Niinpä olemme käyneet useana päivänä uimahallissa koko perheen voimin, tälläkin viikolla kolmena päivänä. Poika rakastaa vesileikkejä ja saunomista, joten viihtyminen uimahallissa on taattu. Yleensä jaamme pojasta huolehtimisen uimahallissa puoliksi, jotta pääsemme samalla reissulla molemmat miehen kanssa uimaan matkaa. Puolen tunnin omalla "vuorolla" ehtii hyvin uida kilometrin, ja mieli ja kroppa kiittävät.
Pojan kanssa ollessa melkeinpä riittää, että pysyy perässä. Kahluualtaassa poika viihtyy vesilelujen kanssa, välillä käydään yhdessä ihmettelemässä porealtaan aaltoja tai kokeilemassa kädellä kylmävesialtaan vettä. Mies saa hoitaa pojasta huolehtimisen pukuhuoneessa, joten itse saan käydä rauhassa suihkussa ja rasvailla ihon sillä aikaa, kun pojat käyvät lämmittelemässä saunassa. (Jos meille joskus tyttö tulee, niin otan hänet sitten naisten puolelle, reilu peli eikö niin? :)  

Vauvauinnin olemme jo lopettaneet, mutta on ollut ilo nähdä, kuinka sujut poika on vedessä. Hän ei ole moksiskaan, jos vaikkapa kaatuu altaassa ja joutuu hetkeksi veden alle. Alunperin vähän mietimme, että tuleeko vauvauinnin loppumisen jälkeen enää niin usein hallille lähdettyä, kun säännöllistä menoa ei enää ole, mutta koska koko perhe viihtyy, tämä harrastus pysyy varmasti ohjelmassa pitkään.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Reseptivinkki

Tämä "blogiviikkoni" sallii mielestäni pistäytymisen blogin ulkopuolisissa aiheissa, joten tänään aiheena ruoka reseptivinkin muodossa.

Olen tehnyt punajuurivuokaa ao. Hesarin reseptillä useita kertoja, ja kaikille on maistunut. Eikä pieleen voi mennä. Ellei sitten satu inhoamaan punajuuria. Sinihomejuusto tunnetusti jakaa mielipiteitä, mutta tässä ruoassa sitä kannattaa mielestäni kokeilla, koska maku ei tule voimakkaasti esiin näin uuniruoassa. Itse tosin pidän sinihomejuustosta myös ihan kypsentämättömänä, joten voin olla jäävi arvioimaan asiaa. 

http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/Punajuurivuoka/a1349747272098

Mies on nukuttamassa poikaa, ruoka uunissa - rentouttava lauantai-ilta voi siis alkaa!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Ajatusten purkua

Mä olen noin yleisesti ottaen varsin luottavainen sen suhteen, että joskus seuraavan kymmenen vuoden aikana vielä näen plussan omassa raskaustestissäni. Tänään on kuitenkin ollut taas niitä päiviä, kun plussauutiset niin blogi- kuin reaalimaailmassakin lävähtävät vasten kasvoja ja tuntuu, että raskaaksi tuleminen on kohdallani ihan mahdotonta. En oikein ymmärrä,  että mistä nyt tuulee, näin dpo 5 pitäisi olla vielä tsemppimieliala päällä. Kuitenkin huomaan ajatusteni jo harhailevan tulevaan; että kun viimeistään vuoden yrittämisen jälkern ei raskautta vieläkään näy, niin varaanko taas ajan lääkärille, jonka luona kävimme lapsettomuushoidoissa ennen kuin luomuplussa yllätti.. Jotenkin olen saanut päähäni, että vaikka kierto pelaa, niin nykyisessä hormonaalisessa ympäristössä munasolut eivät kehity laadultaan parhaiksi eikä ollutkaan sattumaa, että raskaudet ovat alkaneet 1) epäonnistuneen ivf-hoidon jälkeen 2) imettämisen lopettamista seuranneesta kierrosta. Luultavasti siis ajattelen tätä asiaa aivan liikaa :)

Kuten alussa kirjoitin, niin useimpina päivinä järki voittaa enkä tällä hetkellä usko, että liiallisella stressaamisella estäisin raskauden, kuten esikoista yrittäessä tuntui. Myös ympäristö,  jossa vauvaa toivotaan, on aivan eri nyt, kun jo vietämme lapsiperhe-elämää. Silti toisen lapsen kaipuu on suuri, ja epätoivon hetket ainakin lähes yhtä raastavia.

Nyt olen saanut ajatuksia purettua tänne ja voin toivottavasti keskittyä perjantai-illan viettoon!

torstai 2. tammikuuta 2014

Aleostokset

Starttaan blogiviikon ihan off-topic. Tänään on käyty uimassa ja touhuttu kaikenlaista, joten en nyt jaksa kummempaa kirjoitella kuin esitellä joulualen ostokset. Aika vähän olen kaupoissa pyörinyt enkä ole kovin hyvä aleshoppaaja muutenkaan, sillä minua lähinnä ahdistavat ne epämääräiset alevaateröykkiöt ja yleensä normaalihintaiset tuotteet näyttävätkin paljon houkuttelevammilta. Stockan alusvaateosastolta löytyi sentään rintaliivejä, ja niitähän tarvitsee aina. Tyyliini sopien suht hempeää, mutta klassista meininkiä.

Jostain syystä kuva ei suostu kääntymään oikein päin enkä nyt jaksa sen enempää selvitellä asiaa :)