sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Iso poika

Ainahan tätä tulee taivasteltua, mutta miten aika meneekin niin nopeasti? Ja lapsestahan sen vähintääkin huomaa. Kaksivuotispäivään ei ole kuin hujaus enää, meidän poika on jo iso poika. Viime aikoina on ruvennut paremmin keskittymään omiin leikkeihinsä, viihtyy joitakin hetkiä omassa huoneessaan katsellen kirjoja (tällä hetkellä on mieluisimpia sellaiset kirjat, joissa on paljon pikkukuvia, joista voi osoitella asioita "laktori", "juna", "lento", "heli") tai leikkien autoilla. Ja miten tuo meidän pieni poika on nimenomaan niin poika? Kiinnostuksen kohteista ykkösenä on juurikin erilaiset kulkuvälineet ja pärisevät asiat.
Puhetta tulee tällä hetkellä koko ajan enemmän. Tällä hetkellä poika puhuu lähinnä kuitenkin vielä yksittäisillä sanoilla, mutta jonkun verran myös kahden sanan lauseilla ("äiti nukkuu", "isi siivoo" ja siis näinhän tää homma meillä menee;). Kirjaimista R-kirjain ei vielä kunnolla sorahda ja V-kirjain näyttäisi olevan hankala. S tulee oikein ja kaipa muutkin tavalliset kirjaimet. 
Tällä hetkellä tuntuu, että pojalla on menossa tosi hyvä vaihe, on jotenkin niin aurinkoinen ja toisaalta lisääntynyt ymmärrys molempiin suuntiin on helpottanut yhteiseloa. Siis tottakai on raivoamisia ja uhmaa, mutta pahempiakin vaiheita on ollut (ja varmasti edessä). Ehkä myös oma suhtautumiseni on tällä hetkellä kärsivällisempi, kun jotenkin se ajatus, että näitä lapsen kasvuvaiheita saisin katsella vain yhden kerran, pistää asioita tärkeysjärjestykseen. Tekemättä minusta kuitenkaan minkäänlaista malliäitiä, ei se vaan niinkään valitettavasti mene.

Mutta missä kesä oikein on? Ei ole vielä päästy kastamaan varpaita mereen tai järveen eikä tekemään monia niitä kesäisiä asioita, joita etukäteen olin tälle kesälle suunnitellut. Kumpparit, kurikset ja pipo on olleet päällä vähän turhan paljon vielä kesäkuussa. No, takataskussa on kyllä reissu takuulämpöön, jos ei tämä tästä kotimaassa parane..

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

"Ohhoh!", sanoi labratäti.

"Mitä? Siis otetaanko susta tosiaan näin monta näytettä? Ohhoh! No nyt menee kyllä hetki, että saan nämä putket valmiiksi", totesi labrahoitaja pari päivää sitten, kun kävin otattamassa polilta määrätyt labranäyteet. No, otettiinhan niitä näytteitä 16 putkeen, mutta luulisi, että polin labrahoitaja olisi jo näihin tottunut, tuskin olin ensimmäinen, jolle samat labrat oli määrätty. Jostain syystä koin kuitenkin velvollisuudekseni piipittää selitystä sille, miksi näin veronmaksajien rahoja tuhlaillaan. Kieltämättä, nyt otettiin kyllä koko paketti, sillä en ollut tajunnutkaan, että lääkäri oli pyytänyt mm. testosteronimääritykset, AMH-pitoisuuden, kilpirauhasvasta-aineet, keliakiapaketin ja perusverenkuvan noiden edellisessä postauksessa mainitsemieni kilpirauhasarvojen, prolaktiinin, tukostaipumuspaketin ja LH/FSH-tutkimusten lisäksi. Ja hyvä sinänsä, kyllä tuo AMH-pitoisuus ja "munasarjareservi" kiinnostaa.
Maanantai oli kyllä paska päivä. Lapsen mentyä nukkumaan googlettelin koko illan kuukautisvuodon vähenemisestä kaavinnan jälkeen, ja ahdisti lisää enkä saanut nukuttua. Nään jo itseni menossa hysteroskopiaan, jossa todetaan koko kohdun täyttävät kiinnikkeet liian tehokkaan kaavinnan seurauksena. Ja onhan taustalla tuo sektiokin.
No, nyt on jo parempi mieli. Ei sen takia, että olisin jotenkin löytänyt uskoani raskautumiseen takaisin, päinvastoin, nyt olen jotenkin kääntänyt ajatuksia ja asennoitumista siihen, mitä elämä tulee olemaan, kun toiveista huolimatta perheemme on nyt tässä. En toki ole luovuttamassa, mutta jotain paussia tässä nyt vähintään kaivataan. Kaikin puolin loman tarpeessa.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Yk 8 ja Naistenklinikkakäynti

Yk 8 ei tuonut plussaa. Eipä suuremmin yllättänyt. Olen ollut jotenkin hiton stressaantunut viime aikoina, mikä ei varmaankaan edistä plussaamista.

Lh-huippu kp 17, kierron pituus 32 päivää. Aika samanlainen kierto kuin edeltäjänsä siis.

Hieman ihmetyttää (ja pelottaa) se, että kaavinnan jälkeisissä kolmessa kierroissa vuoto on ollut aika niukkaa verrattuna aiempaan. Ashermanin syndroomaa tässä vielä kaiken päälle kaivataankin (kyseessä siis yksinkertaistaen kohdun limakalvon vaurioituminen ja kiinnikkeet esim. kaavintojen seurauksena).

Hyvä kysymys on, että miksi en kysynyt kohdun limakalvosta mitään, kun olimme viime viikolla Naistenklinikalla keskenmenojen selvittelykäynnillä. Tuolloin oli menossa loppukierto, ja lääkäri ultrasi. Sanoi vain, että "kaikki näyttää normaalilta", muttei kertonut mitään tarkempaa. Muutenkin käynti oli aika lyhyt eikä tuonut mitään uutta. Meistä otetaan labrakokeita, kuten ennakoinkin eli molemmista katsotaan kromosomit, miehestä lisäksi siemennestenäyte ja minusta ainakin kilpirauhasarvot, prolaktiini, tukostaipumuspaketti ja LH+FSH. Uusi käynti elokuussa.

Erikoiseksi käynnin teki se, että pillahdin itkuun kesken käynnin, kun lääkäri rupesi puhumaan siitä, että meidän kannattaisi keskittyä siihen, että meillä on lapsi, joka tarvitsee meitä. Tarkoituksena varmaankin oli painottaa sitä, että olemme onnellisessa asemassa, kun meillä kuitenkin on jo lapsi, mutta minusta se kuulosti lähinnä siltä, että kannattaa nyt iloita, kun uutta mahdollisuutta ei enää tule. Kummallista, että itku tuli juuri nyt. En muista kertaakaan itkeneeni lääkärikäynneillä edes siinä vaiheessa, kun esikoista yrittäessä toinen IVF tuotti nolla alkiota, ja pakkasessa olleet alkiot kuukahtivat sulatuksessa. Enkä myöskään itkenyt keskenmenojen yhteydessä (paitsi kotona, tietysti). Mutta kyllähän se raja jossain vaiheessa tulee jokaisella vastaan, kun ei oikein enää jaksa eikä siedä yhtään enempää pettymyksiä.

Tällä hetkellä ahdistaa niin vietävästi. Miksi aina pitää tulla jotain uutta stressattavaa? Miksei kuukautiset ole voineet palata ihan normaaleiksi kaavinnan jälkeen? Perse.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Turhaa stressiä

On se kumma, että joka kerta kierron puolivälin tietämillä alan stressaantua, kun ovulaatiotesti ei näytä plussaa heti kp 14. Mietin jo mielessäni, että jaahas, nyt se alkaa, kierrot pitenevät enkä enää edes ovuloi. Miten saisin tahkottua päähäni, että aivan turha siitä ovulaation tulosta on stressata, kun ongelmat ovat jossain muualla (missä?), niin säästyisin edes yhdeltä murheelta. Ja kuinkas ollakaan, tässäkin kierrossa ovulaatioplussa saatiin tikkuun kp 17 illalla (testailen nykyään varmuuden vuoksi aamulla ja illalla), ja ihan kohtalaisen hyvin hyödynnettyäkin kp 15,17 ja 19. Nyt mennään dpo 5, joten piinailua jäljellä ihan riittämiin. Usko onnistumiseen lähitulevaisuudessa on kyllä tosi matalalla.

Olenkin tässä miettinyt, että jos tuleva Naistenklinikkareissu ei tuo mitään uutta, niin voisin varailla aiemmin meitä hoitaneelle yksityiselle lapsettomuuslääkärille käyntiajan ihan vain arvioituttaakseni, mitä mieltä hän on jatkotoimenpiteiden tarpeesta tai tarpeettomuudesta. En oikein osaa olla tekemättä mitään asian suhteen, vaikka hyvää tekisi olla miettimättä asiaa ihan koko ajan.