Vertailukuvaa

Tein esikoisesta ensimmäisen kuvavertailun vatsan kasvusta näillä viikoilla, kuvat löytyvät täältä.
Niinpä voisin nyt matkia itseäni samanlaisella postauksella.
Noh, lähtötilanne ei taida olla nyt yhtä timmi, kröhöm, mutta aika samanlainen pömppis on viikkojen varrella kehittynyt. Painoa ensimmäisellä kolmanneksella tuli 2,5 kiloa, suunnilleen saman verran kuin viimeksi.

Rv 13+

 

Rv 5+

Huh ja huh!

Vihdoin on aikaa päivittää ultrakuulumisia!

Pelonsekaisin tuntein astelin Kätilöopistolle viime viikolla. Toisaalta tunsin sisälläni varmuutta siitä, että kaikki olisi pienellä edelleen hyvin. Mutta heti, jos annoin itselleni vapauden ajatella näin,  läpsäisi näkymätön käsi minua poskelle muistuttaen siitä kaikesta, mikä voisi olla ikävästi. Kauan ei onneksi tarvinnut ultraa odotella vaan kätilö otti minut etuajassa huoneeseen. Ultraus aloitettiin vatsan päältä, ja suureksi onneksi heti näkyi vilkasliikkeinen vauvanalku sydämensykkeineen. Mittoja otettiin, mutta pieni ei suostunut kääntymään sellaiseen asentoon, että niskaturvotusta olisi saatu mitattua, joten pääsin hyppelehtimällä yrittämään asennon muutosta. No, ei siitä ollut apua, joten jatkettiin alakautta, ja johan onnistui niskaturvotuksenkin mittaus. Kätilö totesi siitä vain, että aivan normaali on, en sitten tarkempaa lukemaa edes kysynyt. Kooltaan pieni vastasi rv 12+5, kun ultrapäivänä oli kuukautisista laskien rv 12+1. Tosin jostain syystä papereihini on merkitty kuukautisten alkupäivä päivää todellista aikaisemmaksi, joten heidän laskujensa mukaan oli rv 12+2. Oli miten oli, laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu. Ja lasken nyt itsekin sitten viikot lasketun päivän mukaan, joka on siis 22.4.2015, jolloin tänään on rv 13+0.

Ultrassa kaikki hyvin, huh! Ensimmäinen kolmannes kutakuinkin ohi, huh! Ja yhdistelmäseulasta normaalitulos, huh!
Muutaman helpottuneen huokauksen olen siis saanut viime päivinä vetää. En voi silti väittää jatkavani elämää superseesteisenä odottajana, mutta toiveikas olen. Ja kiitollinen. Ja edelleen täysin epäuskoinen siitä, että tapahtuuko tämä oikeasti meille? Ansaitsenko edes näin suurta onnea?

Enää ei tarvitse kyttäillä oireita, kun oletettavasti pahoinvoinnit sun muut ovat tässä vaiheessa muutenkin hellittämässä. Iho ei näytä vielä ymmärtäneen toiselle kolmannekselle siirtymistä, mutta eiköhän sen kohta rauhoitu? Turvotusta ja painonnousua on, mutta käytän edelleen omia housujani. Kaivoin tosin esikoisen odotusajalla käyttämäni raskausvaatteet esiin, mutta niiden aika on vasta myöhemmin. Nyt ei ole vielä mukava pukeutua tyköistuviin, vatsan paljastaviin yläosiin vaan töin ja tuskin yritän peitellä ylensyöneen näköistä keskivartaloani löysillä yläosilla.

Doppler on kyllä taivaanlahja tällaiselle stressaajalle, muutama sekuntikin kuuntelua riittää, kun saa helpotusta rauhattomalle mielelle.

Viime viikot

En ole ollenkaan päivittänyt raskausasioita moneen viikkoon. Uskomatonta kyllä, mutta nyt mennään jo 12. raskausviikkoa (tänään 11+1)! Viikkojen kuluessa olen vähän pystynyt vähentämään stressaamista, mutta silti tuntuu, että jos nyt alan nauttia tästä raskaudesta, niin se viedään pois. On todella vaikea uskaltaa luottaa.

Ensimmäisestä neuvolasta on jo pari viikkoa. Minulla oli kiire töihin, joten en jäänyt jaarittelemaan ylimääräisiä. Edellisestä raskaudesta on ehtinyt muuttua jo se, että ensimmäisen kolmanneksen seulonnassa verinäyte käydään antamassa ennen nt-ultraa, kun viimeksi sen saattoi tehdä samalla reissulla, ja nyt ensimmäinen lääkärineuvola on jo ennen rakenneultraa, kun viimeksi se oli keskiraskaudessa joskus 26. viikolla (minulle ei ole oikein selvinnyt, että miksi näin on vaihdettu?). Neuvolan terveydenhoitaja oli tällä kertaa oman terveydenhoitajan sijainen, kylläkin kokenut, eläkkeen kynnyksellä oleva nainen, mikä ehkä selittää sen, että keskenmenoistani kuullessaan hän rupesi miettimään, että pitäisikö minun nyt välttää raskaiden taakkojen kantamista..hmph..

Vointi on ollut koko raskauden ajan varsin hyvä. Pahoinvoinnista ei ole voinut puhua kertaakaan, mutta välillä on ollut jotain pientä ellotusta ja hajuherkkyyttä, mutta ei oikein mitään toimintakykyä laskevaa. Samanlaista superväsymystä ei ole tullut kuin esikoisesta. Rinnat ovat kasvaneet "kuin varkain", eli eivät ole missään vaiheessa kipeytyneet, mutta kummasti näyttäisi yksi kuppikoko kuitenkin tulleen lisää tässä viimeisen kuukauden aikana. Painon kanssa taitaa käydä samalla lailla kuin esikoisesta eli pari kiloa on jo nyt tullut plussapäivästä, mikä johtuu ihan siitä, että ruokahalu on kasvanut, ja olen syönyt enemmän, myös hiilaripitoisemmin. Olo on aika turvonnut, iltaisin vatsa on mahdoton pömppö. Iho kukkii enemmän kuin vuosiin tai sitten en enää muista, minkälainen se oli esikoisen raskausaikana. Mutta vaikka olo on nyt ruma, niin eipä sillä oikeasti ole väliä, aivan toissijaista!

Nt-ultraan on vielä viikon verran aikaa, toivon niin, että sen jälkeen saa vetää edes yhden syvän helpotuksen huokauksen. Kotidoppler minulla oli jo ennestään, ja etuseinäistukasta huolimatta sain sydänäänet kuuluviin jo rv 9+4! Olen yrittänyt olla jatkuvasti (tai siis joka päivä) kuuntelematta ääniä, koska välillä voi kestää pitkä ja hermostuttava aika ennen kuin äänet saa kuuluviin, mutta kyllähän se kovasti helpottaa, kun saa kuulla pienen sydämen laukan <3