En ole ollenkaan päivittänyt raskausasioita moneen viikkoon. Uskomatonta kyllä, mutta nyt mennään jo 12. raskausviikkoa (tänään 11+1)! Viikkojen kuluessa olen vähän pystynyt vähentämään stressaamista, mutta silti tuntuu, että jos nyt alan nauttia tästä raskaudesta, niin se viedään pois. On todella vaikea
uskaltaa luottaa.
Ensimmäisestä neuvolasta on jo pari viikkoa. Minulla oli kiire töihin, joten en jäänyt jaarittelemaan ylimääräisiä. Edellisestä raskaudesta on ehtinyt muuttua jo se, että ensimmäisen kolmanneksen seulonnassa verinäyte käydään antamassa ennen nt-ultraa, kun viimeksi sen saattoi tehdä samalla reissulla, ja nyt ensimmäinen lääkärineuvola on jo ennen rakenneultraa, kun viimeksi se oli keskiraskaudessa joskus 26. viikolla
(minulle ei ole oikein selvinnyt, että miksi näin on vaihdettu?). Neuvolan terveydenhoitaja oli tällä kertaa oman terveydenhoitajan sijainen, kylläkin kokenut, eläkkeen kynnyksellä oleva nainen, mikä ehkä selittää sen, että keskenmenoistani kuullessaan hän rupesi miettimään, että pitäisikö minun nyt välttää raskaiden taakkojen kantamista..hmph..
Vointi on ollut koko raskauden ajan varsin hyvä. Pahoinvoinnista ei ole voinut puhua kertaakaan, mutta välillä on ollut jotain pientä ellotusta ja hajuherkkyyttä, mutta ei oikein mitään toimintakykyä laskevaa. Samanlaista superväsymystä ei ole tullut kuin esikoisesta. Rinnat ovat kasvaneet "kuin varkain", eli eivät ole missään vaiheessa kipeytyneet, mutta kummasti näyttäisi yksi kuppikoko kuitenkin tulleen lisää tässä viimeisen kuukauden aikana. Painon kanssa taitaa käydä samalla lailla kuin esikoisesta eli pari kiloa on jo nyt tullut plussapäivästä, mikä johtuu ihan siitä, että ruokahalu on kasvanut, ja olen syönyt enemmän, myös hiilaripitoisemmin. Olo on aika turvonnut, iltaisin vatsa on mahdoton pömppö. Iho kukkii enemmän kuin vuosiin tai sitten en enää muista, minkälainen se oli esikoisen raskausaikana. Mutta vaikka olo on nyt ruma, niin eipä sillä oikeasti ole väliä, aivan toissijaista!
Nt-ultraan on vielä viikon verran aikaa, toivon niin, että sen jälkeen saa vetää edes yhden syvän helpotuksen huokauksen. Kotidoppler minulla oli jo ennestään, ja etuseinäistukasta huolimatta sain sydänäänet kuuluviin jo rv 9+4! Olen yrittänyt olla jatkuvasti (tai siis joka päivä) kuuntelematta ääniä, koska välillä voi kestää pitkä ja hermostuttava aika ennen kuin äänet saa kuuluviin, mutta kyllähän se kovasti helpottaa, kun saa kuulla pienen sydämen laukan <3