maanantai 14. joulukuuta 2015

7,5 kk

Huh, viimeisen kuukauden aikana on neidin elämässä taas edetty sellaisin harppauksin, että eihän näitä vaiheita mitenkään muista, jos en mitään laita nyt ylös.

Istuminen ilman tukea alkoi sujua ehkä viikko ennen seitsemänkuukautispäivää varsin tukevasti. Viikko seitsemänkuukautispäivän jälkeen tyttö otti ensimmäiset konttiaskeleensa, ja parin päivän päästä siitä ruvettiinkin konttaamaan matkaa. Ja nyt sitten konttaillaankin jo kotia ympäri hurjalla vauhdilla! Samaan aikaan konttaamisen oppimisen kanssa neiti alkoi myös nousta tukea vasten polvilleen, ja nyt viime päivinä hän on ruvennut matalaa tukea vasten nostamaan myös polvet lattiasta. Ennustan, ettei ihan hirveän pitkään mene siis, että tyttö nousee seisomaan tukea vasten, mutta jospa ei kuitenkaan ihan vielä tarttis? Tyttö on jotenkin eri maata tässä liikunallisessa kehityksessä kuin poika aikoinaan, ainakin nopeammin on tässä suhteessa kehittynyt, ja muutenkin tuntuu, että on koko ajan jumppaamassa ties mitä lankutuksia ja karhukävelyitä.

Syöminen sen sijaan on kyllä aika huonoa. Siis ei tunnu kiinnostavan ruokailu, ei sitten pätkääkään! Syöttötuolissakin tyttö nousee seisomaan (meillä on siis tripp trapp ja jalat ylettävät alemmalle laudalle), ja muutaman lusikallisen jälkeen alkaa huuto, että nyt pois tästä! Hedelmäsose on ainoa, joka uppoaa paremmin, puurotkin joten kuten. Muuten yritän sitten jotain kiinnostavaa antaa neidille käteen, ja jotenkin huijata suuta auki, jotta edes jotenkin sujuisi ruokailu. Imetystä olen jatkanut edelleen, korviketta menee ehkä 100 ml päivässä tilanteesta riippuen.

Pragmaattinen ihminen kun olen, niin pidimme myös tytölle ns. unikoulun pari viikkoa sitten tämän ollessa 7 kuukautta ja viikon päälle. Aikoinaanhan pidimme pojalle varsin onnistuneen unikoulun (halutessasi lue tästä). Tytön kanssa olimme päätyneet samaan eli jatkuvaan yöheräilyyn keskimäärin 1,5 ja parhaimmillaan 3 tunnin välein eikä mikään muu kuin tissi lopulta kelvannut uneen takaisin pääsemiseen. Aloin olla varsin väsynyt tilanteeseen varsinkin kun mistään nälästä ei tuntunut olevan kysymys tytön välillä yöllä jopa pureskellessa nänniäni, joten olin kypsä yösyöttöjen lopetukseen. Toki tiedostan yölliset läheisyyden kaipuut ym., mutta jossain vaiheessa on mietittävä kokonaistilanteen järkevyyttä. No, mies otti siis vetovastuun perjantai-iltana pari viikkoa sitten, ja tassutteli neidin uneen viitisen kertaa seuraavana yönä, minä sitten heräsin seuraavana aamuna tytön kanssa jo suht varhain, (kuuden pintaan) aamupuurolle. Ja kas kummaa, seuraavana yönä tyttö nukkui jo 9 tuntia heräämättä putkeen. Täh?! Ja tyttö on ihan oikeasti jatkanut näitä hyviä yöunia nyt pari viikkoa senkin jälkeen. Menee nukkumaan kahdeksan aikaan illalla unilaulun jälkeen ja yleensä aamuviiteen asti nukkuu sikeästi. Viiden aikaan kuuluu hetken vaimenevaa älämölöä, jonka jälkeen hän nukahtaa vielä 1-1,5 tunniksi.
Jätimme unikouluohjeiden mukaan öistä tutin kokonaan pois, mutta päivisin tyttö saa tutin nukkuessaan rattaissa ja muutenkin tutti on edelleen päivisin käytössä. Unikoulu assosioituu monilla ns. huudatukseen, mutta voin sanoa, että mistään yksin sänkyyn huutamaan jättämisestä ei tässä tassukoulussa ole kysymys. Kaikille ei silti sovi, mutta kuten sanottua, pragmaattisena ihmisenä haluan kyllä tarttua härkää sarvista, jos ongelmaan on olemassa ratkaisu.

Tyttö on edelleen varsin aurinkoinen ja hymyilevä vauva, hyväntuulinen, paitsi syödessään.. Näinköhän on, että edessä on vielä kaikenlaisia ruokataisteluita, pojan kanssa kun on aina ollut niin helppoa tässä suhteessa.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Puolivuotias

.. tai tarkemmin ottaen pian 6,5 kuukauden ikäinen, mutta kun äidin aika on kortilla, niin puolivuotiskatsaus tulee ainakin sinnepäin ajallaan!

Eihän tällainen yli puolivuotias ole kohta enää vauva enää mikään! Liikkeelle pitäisi päästä ja heti! Neiti aloitti ensin kovan lentokoneasentotreenauksen joskus viiden kuukauden iässä, sitten siirtyi lankuttamaan, ja nyt on viikon-pari noussut konttausasentoon itseään heijaamaan. Saapa nähdä, milloin lähtee eteenpäin. Taaksepäin suunta on ollut jo pidemmän aikaa, mutta se ei taida ihan olla neidin oma tarkoitus :) Lisäksi akselin ympäri neiti pyörii. Ei ihan istu vielä ilman tukea, mutta tuen kanssa niin topakasti, että pari viikkoa sitten siirtyi yhdistelmävaunuissa istuma-asentoon sekä syöttötuoliin istumaan.

Syö vaihtelevasti, ei tunnu olevan kovin kiinnostunut soseista. Lähinnä hedelmäsoseet tuntuvat uppoavan sulavasti, muut ruokailut ovat enemmän sellaista "harhautuksen kautta lusikka suuhun" -tyyliä. Päivisin tyttö ei oikein jaksa keskittyä tissille, sillä keskittyminen syömiseen herpaantuu heti, jos ympäristössä tapahtuu jotain kiinnostavaa. Ja yleensähän vähintään isoveli siinä vieressä soheltaa.. Tai välillä näyttää olevan kiva vaan irrottaa ote tissistä ja todeta, että "äiti on tuossa, hymyillään yhdessä!". :D Ja sitten taas kauhealla touhulle tissille about kahdeksi sekunniksi.

Öisin neiti sitten ruokailisikin sen edestä, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu. Nukkuu tällä hetkellä sellaisia klo 20-07 unia, herätyksiä on vaihdellen, ehkä 3-5? En yleensä aamulla muista. Päikkäreitä tyttö nukkuu 2-3 kertaa päivässä. Yleensä kahdet vähän pidemmät (n.1,5 tuntia) ja yhdet lyhyemmät (45 min) tai pelkästään kahdet pidemmät. Pidemmilläkin päikkäreillä täytyy kyllä yleensä käydä välissä heittämässä tutti suuhun tai silittelemässä, jotta uni jatkuu. Samanlaista "uniassosiaatio-ongelmaa" havahtumisen yhteydessä tytöllä on siis kuin veljelläänkin aikoinaan ennen tassukoulua.

Kasvua on varmasti tapahtunut, 68 cm:n vaatteet ovat käymässä pieniksi, mutta kun kävimme viimeksi neuvolassa 5,5 kk:n iässä, niin en nyt tuoreimpia mittoja tiedä. Tuolloin neiti oli 66 cm ja 7,1 kiloa.

Ensimmäinen hammaskin on tullut ikenestä läpi! Viime viikolla neiti alkoi tavallista enemmän hangata ikeniään tutilla ym., ja niinpä vasemman etualahampaan kärki osoittautuikin syyksi. Mitään kummempaa oireilua en muuten hampaan tuloon liittyen huomannut. Tyttö on edelleen todella hymyileväinen ja tyytyväinen tyttö. Ainoastaan lattialla touhuaminen saa hänet turhautumaan ja kiljumaan, jos ei yllä leluihin tai pääse liikkumaan niin kuin tahtoisi. Muuten seuraa menoa varsin tarkkaavaisesti ja on välillä niin hiljaakin, että ihmettelen, että mikäs tämä tällainen vauva oikein on?! On tytöllä toki  niitä toisenlaisiakin päiviä, jolloin harmituksen aiheita on enemmän.

Pientä vierastamista ilmenee toisinaan niin, että jos uusi ihminen tulee lähelle liian nopeasti, saattavat neidin suupielet kääntyä hymystä alaspäin, ja pää hakeutuu kainaloni suojaan. Poika ei vierastanut oikeastaan ollenkaan, joten olen joutunut nyt eri tavalla opettelemaan, etten ihan suin päin tarjoa tyttöä uusille ihmisille heti syliin. Pääosin tyttö kyllä hymyilee kaikille, jotka vain häneen kontaktia ottavat, ja mielellään kyllä seurustelee. Tyttö on myös temperamentiltaan vähän säikympi kuin isoveljensä, äkilliset kovat äänet saattavat itkettää hetken, mutta imuria tyttö seuraa lähinnä kiinnostuneena.

Vauvauinnin aloitimme tytön kanssa hänen ollessa viisikuinen ja hyvin on mennyt. Tyttö tuntuu olevan aivan elementissään vedessä niinkuin poikakin aikoinaan.

Jahas, nyt tyttö heräsi päiväunilta konttausharjoituksiin, hyvää viikonlopun alkua!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kolmevuotias

Olen pistänyt viime aikoina esikoisen kuulumisia hävettävän vähän ylös. Tällä kertaa on siis isoveljen juttujen vuoro.
Poika täytti kolme vuotta elokuussa. Iso poika siis, ei mikään taapero enää. Puhuu, ymmärtää, kyselee, pohtii. On edelleen vauhdikas, mutta aiemmasta hitusen verran rauhoittunut. Mielikuvituksen kasvun myötä myös arkuutta ja pelkoja on tullut aiemmin täysin ennakkoluulottoman toiminnan rinnalle. Pelkojen kohteita mm. krokotiilit, ja tietty möröt&kummitukset, pelkojen äärellä varmistellaan: "ei tarvitse pelätä!(?)". On kuitenkin edelleen kuin kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa ja viihtyy muiden lasten kanssa valtavan hyvin.
Uhma tulee kausissa. Pari viikkoa sitten totesin miehelle, että poika ei ole ollut kovin uhmakas viime aikoina. Nooooh.. Sitä saa, mitä tilaa, taisi poika kuulla tämän kommenttini, sillä Kuningas Ei on taas muuttanut luoksemme :D

Päivärytmi meillä on hyvin samanlainen arkisin. Herätään seitsemän aikaan, poika huhuilee isille, että on herännyt, "tule nostamaan" ikään kuin ei itse pääsisi sängystään pois, ei siis todellakaan missään pinnasängyssä nuku enää. Toisinaan sitten taas laittaa huoneeseensa itse valon päälle ja alkaa leikkiä rauhassa niin, että muut saavat nukkua. Tosin nykyisellään tyttö heräilee myös samoihin aikoihin, joten se niistä pidemmistä unista :)
Aamupalan ("en halua puuroa!!", mutta kun näkee äidin syövän puuroa muuttuu ääni kellossa "haluan puuroa!") jälkeen poika saa hetken katsoa lastenohjelmia tv:stä, yleensä hoidan pojan vaatetuksen osalta päivävalmiiksi tässä vaiheessa, ja sitten poika lähtee isin mukana päiväkotiin aamupäiväksi. Poika aloitti päiväkodissa vasta tänä syksynä, sillä aiemmin hän oli perhepäivähoitajalla, kun olin osa-aikatöissä. Viime kevään poika oli kokonaan kotona, mutta nyt oli viimeistään oikea aika päivähoidon aloitukselle, on siellä sen verran mukavaa aktiviteettia, ja sellaista seuraa, jota äiti ei enää korvaa.

Lounaan jälkeen pojan hakee kotiin äiti ja pikkusisko. On tapansa mukaan syönyt hyvin, ja vastaus "oliko päiväkodissa kivaa" -kysymykseen on onneksi aina "oli!", niin ei äidin tarvitse potea ihan kamalan huonoa omatuntoa ajastaan pelkän vauvan kanssa.
Päiväkotipäivän jälkeen nukutaan päikkärit! (...poika nukkuu, sisko nukkuu, äiti nukkuu....). Poika nukkuu edelleen varsin mielellään, hyvin harvoin edes kyseenalaistaa unille menoa. Tietyt rutiinit hoidetaan kuitenkin ensiksi: poika hakee kaapista xylitol-pastillin, käy pissalla, valitaan tarra hyvin sujuneen tarhapäivän kunniaksi ja äiti laulaa unilaulun. Halit, pusut ja heipat, parin tunnin unet odottavat!

Illalla edetään sään mukaan, saatetaan käydä kävelyllä tai puistossa vähän pikkusiskonkin aikataulujen mukaan. Mitään harrastuksia en pojalle tälle syksylle halunnut, kun uutta on ihan tarpeeksi päiväkodinkin kanssa. Ensi vuonna voi sitten miettiä taas harrastuskuvioitakin, poika on ainakin todella kiinnostunut kaikista soittimista, laulamisesta, ja toisaalta joku liikunnallinenkin juttu olisi kiva.

Illalla poika saa katsoa Pikku Kakkosen verran lastenohjelmia, joskus enemmänkin, jos äiti on laiska ja väsynyt. Onneksi isi töistä tultuaan jaksaa kuitenkin paremmin leikittää.
Kahdeksan jälkeen on iltatoimien aika, ja niitähän poika yrittää parhaan kykynsä mukaan venyttää. Iltakirja tutkitaan nykyään useammin isin kuin äidin sylissä, äiti on muuten tarkempi kirjojen määrästä. Viimeistään yhdeksältä sammutetaan kattovalo, parin kuukauden ajan pojalla on ollut pieni yölamppu sängyssään turvaa antamassa. Samat laulut, pusut, halit ja heipat, ja poika jää odottelemaan Nukkumattia.

Kolmevuotias on yllättävän iso lapsi tunteineen ja ajatuksineen. Kolmevuotias muistaa jo ajassa viime jouluun, ei unohda, mitä hänelle on luvattu (varo siis katteettomia lupauksia!:), osaa olla empaattinen pikkusiskon itkiessä, loukkaantuu jos hänelle korotetaan ääntä, kysyy: "mikä harmittaa, äiti?", jos huomaa äidin olevan surullinen. Ja vasta äskenhän hän oli samanlainen pikkupallero kuin siskonsa nyt!
Joka päivä jostain väännetään, mutta myös halitaan, ihana isopieni kolmevuotias!

torstai 1. lokakuuta 2015

No miten meni?

Pikainen iltapäivitys tähän väliin. Suunnittelin täällä syyskuulle painotavoitteeksi viisvitosella alkavan luvun. Tämän aamun paino 55,8 kg eli tavoite kai saavutettu. Paino kyllä heiluu edelleen jossain 56 +/- pari sataa grammaa, joten vielähän tässä olisi tehtävää. Mutta, olen kyllä ottanut askelen kohti timmimpää olemusta. Aloitin 30 päivän peppu- ja käsitreenit, joita olen ihan orjallisesti noudattanut. Seuraavaksi sitten keskivartalon kimppuun, joten eiköhän tästä ihan hyvä tule :) Mutta kyllä peilistä katsoo silti selkeästi rasittuneen näköinen ja vanhentunut nainen verrattuna vaikkapa  vielä muutaman vuoden takaiseen :D Silmien alle on ilmestynyt jotain ihan uusia ryppyjä ja alan näyttää enemmän ja enemmän omalta äidiltäni, voihan kiesus! Meikkaan kyllä päivittäin enkä kulje verkkareissa, mutta jotenkin olemukseni tuntuu aina enemmän homssuiselta kuin skarpilta. Lisäksi minulla on koko ajan kuuma, liittynee varmasti tähän imetyksen tuomaan mummotautiin (=estrogeenivaje), mutta en kyllä esikoisen kohdalta ihan vastaavaa muista. Mummotaudin vastapainoksi iho on kasvoissa kuin teini-ikäisen, jotta pysytään oikein viehättävässä tasapainossa! Sen kyllä sanon, että siinä vaiheessa kun imetys loppuu, niin tämä tyttö marssii saman tien ihotautilääkärille, mutta pitäisköhän kohta alkaa ruveta säästämään rahaa myös plastiikkakirurgille ;)

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kakskytviikkoinen

Jos en ihan väärin ole laskenut, on neiti nyt 20 viikon ikäinen. Paljon ehtii tapahtua vauvan elämässä tällaisessa ajassa!Taitaa olla niin, että kolmikuisen jälkeen ei ollakaan enää niitä ihan pikkuvauvoja, jotka nukahtavat aina liikkuviin välineisiin ja jotka vasta vähän heräilevät ympäröivään maailmaan. Huomiokyvyn kasvaessa ympäröivä maailma onkin avoin ja tutkailtavaa riittää, hereillä ollessa pitää päästä näkemään hyvin, joten aut´armias äitiä, joka yrittää kantaa manducassa! Eihän siitä pääse kunnolla katselemaan eikä makuuasento vaunuissakaan ole enää mikään parhain uteliaalle neidille.
Mutta kun tämä vaihe on kerran jo koettu, niin tiedän, että kyllähän tässä helpotuksia on kohta taas tulossa. Puolivuotiaan kanssa voidaan jo siirtyä vaunuista ratasosaan, ja ryömimisen/konttaamisen oppiminen auttaa pahimpiin vauvan turhautumisiin.

Näyttää siltä, että neiti kehittyy aika lailla samaa tahtia kuin isoveljensä. Motorisesti ei siis mitenkään kovin hurjaa tahtia. Ensimmäisen kerran neiti kääntyi selältä vatsalleen pari viikkoa sitten, mutta on senkin jälkeen tehnyt sen vasta alle kymmenen kertaa. Vatsalla ollessa hirveällä huutoraivolla pyrkii eteenpäin, mutta eipä siitä vielä tulosta synny. Ja siis esikoinenhan oli muistaakseni melkeinpä kahdeksankuinen ennen kuin varsinaisesti lähti liikkeelle, joten sitä odotellessa ehkäpä muutama turhautuminen vielä edessä :D

Nelikuukautisneuvolassa olimme pari viikkoa sitten. Näyttäisi kaikki olevan oikein mallillaan. Tytöllä pituutta 62 cm, painoa tuolloin 6,6 kiloa. Jotenkin tuntuu, että neiti on viime aikoina kasvanut ihan silmissä, ja vaatteet ovat jääneet pieniksi nopeasti. Enemmän taitaa tällä hetkellä olla käytössä 68 cm:n vaatteet kuin 62 cm:n. Ja jotain 74 cm:n toki myös.

Rintamaidolla mennään edelleen. Parit koemaistiaiset neiti on saanut soseita, porkkanaa ja päärynää, ja hyvin on uponnut, joten ehkä joku herkkyyskausi soseiden aloittamiseen on nyt meneillään?! Kakan värikin muuttui oranssiksi, joten todisettavasti porkkanaa on päätynyt suolistoon saakka :) Jatkan vielä tällä mielenkiintoisella kakka-asialla sen verran, että neidillä on koko ikänsä ollut varsin vilkas vatsan toiminta, harvemmin on muuta kuin kakkavaippaa vaihdettu. Viime päivinä ehkä juurikin sosekokeilujen myötä havaittavissa pientä hidastumista, mutta ei samanlaista "kakkaan kerran viikossa" kuin isoveljellään tässä iässä.

Parhaita juttuja neidin mielestä taitaa tällä hetkellä olla oman itsensä tuijottelu peilin kautta, lelukaaren lelujen läpsiminen ja tietysti isoveljen ja isin hauskuutuksen seuraaminen. Tarttuminen esineisiin käy jo mallikkaasti, kaikki käteen osuva täytyy tietysti heti viedä suuhun testattavaksi, ja viime päivinä on enevästi ollut merkkejä siitä, että neiti ihan pian hiffaa omistavansa varpaatkin ;)

Unista en viitsisi sanoa yhtään mitään, mutta sanon nyt kuitenkin sen, että huhheijaa, meidän öissä ei ole tällä hetkellä mitään järkeä! Pahimmillaan neiti herättelee tunnin välein, mutta joskus jopa vartin välein, ja pisin unipätkä on viime aikoina ollut ehkä neljä tuntia, mutta kun se ajoittuu heti yöunien alkuun, niin enpä minä siitä hyödy, ellen sitten mene neidin kanssa kahdeksalta nukkumaan. Ihan itse olen tämän kuopan itselleni kaivanut ottamalla tytön kainaloon nukkumaan ja tarjoamalla tissiä jokaiseen inahdukseen, mutta nyt kun homma on mennyt ihan höperöksi, niin jatkossa neiti saa luvan nukkua pinnasängyssään. Ja jotenkin voisi myös oppia öisin edes välillä pelkän tutin avulla nukkumaan takaisin!
Salaa olen jo kalenterista katsonut viikonlopun valmiiksi, jolloin mies saa neidin puolivuotissynttäreiden tienoilla vetää tassu-unikoulun, jos öihin ei tule mitään tolkkua sitä ennen! Toki meidän pitää yösyöttöjen lopetusta ennen saada soseet ja puurot kunnolla päivärepertuaariin. Ihme kyllä olen kohtalaisen virkeä ollut päivisin edelleen, mutta kyllä välillä öisin alkaa huumori loppua.

Päivisin alkaa rytmiä olla jo selkeästi, mutta vähän muun perheen ohjelmasta riippuu neidin uniajat. Karkeasti mennään kuitenkin niin, että neiti nukkuu pari tuntia aamuheräämisen (yleensä klo 7.30) jälkeen 45 minuuttia, parin tunnin päikkärit iltapäivän puolella, ja vielä yhdet 45 minuutin päikkärit puoli viiden-kuuden aikaan. Yöunille tyttö käy päivittäin aika tarkasti kahdeksan aikaan, ja yöunille nukahtaminen onneksi sentään on varsin helppoa: viimeisen syötön jälkeen nostan neidin hereillä pinnikseen, laitan soittolelun päälle, tutin suuhun ja muutaman tutin noston jälkeen tyttö onkin jo unten mailla.




tiistai 1. syyskuuta 2015

Tavoitetta syyskuulle

Tämä aihe menee nyt "vähän" ohi blogin kuvauksen, mutta menköön. Ajattelin nimittäin kirjoittaa ylös tavoitteeni syyskuulle, josko se auttaisi minua myös tavoittelemaan haluamaani paremmin? Olen siis päättänyt, että syyskuun aikana paino saisi pysyvästi siirtyä 55:n kg:n puolelle. Nyt se on tuntunut junnaavan tuossa 56,2-56,8:n tietämillä jo pitkän aikaa enkä ole tähän tyytyväinen. Eihän tuosta toki painoindeksiksi tule kuin 21.3 (olen n. 163 senttiä pitkä), mutta on tässä nyt jotain tehtävääkin. Olen tällä hetkellä varsinainen laihaläski. Lihasta ei ole nimeksikään, ja siihen saisi tulla myös muutos.

No, milläs sitten tavoitteisiin? Ei mitään sen kummempia kuin että julistan sokerittoman syyskuun omalta kohdaltani alkaneeksi, samalla karsin leivän syönnin minimiin.
Entäs se lihastreeni sitten? Helpommin sanottu kuin tehty. Kuntopiiriä kotilattialla iltauutisten aikaan kai?

Raportoin myöhemmin, että miten tämän viikonloppuherkuttelijan kävi.

perjantai 21. elokuuta 2015

Päivitystä

No nih, taas on kuukausi vierähtänyt ilman postauksia. Olen "omaksi ilokseni" aiemmin päivittänyt viikoittain blogiin painoani raskakauden jälkeen, mutta sekin on jäänyt, ja nyt täytyy kyllä ottaa kalenteri käteen, sillä en enää tiedä, kuinka monta viikkoa synnytyksestä on :D

No, sen sentään tiedän, että tyttö täyttää ensi viikolla neljä kuukautta!
Meillä menee ihan mukavasti, mutta viehän tämä kahden pienen lapsen kanssa suhaaminen mehut ihmisestä :)  Asenne ratkaisee kuitenkin paljon. Ja sää, heti on mieliala parempi kaikilla, kun aurinko paistaa!
Yöt eivät ole palanneet mitenkään erityisen hyviksi, heräilyjä on vaihtelevasti, ehkä 3-5 kertaa keskimäärin? En niitä laske enkä aamulla muista, koska tällä hetkellä pärjään parhaiten niin, että otan tytön viereeni nukkumaan ensimmäisen syötön jälkeen. Iltaiset väsymyshuudot loppuivat, kun aloin viedä tytön aiemmin yöunille, nyt alkaa olla jo vaikea saada tyttöä pysymään jokseenkin tyytyväisenä kahdeksaan saakka, en nyt enempää haluaisi enää yöunille menoa aikaistaa, ettei ruveta kuuden aikaan nousemaan! (Tällä hetkellä molemmat lapset heräävät seitsemän aikaan).

Tyttö kasvaa kovaa vauhtia. Uusimpana taitona taitaa olla kiljahtelun oppiminen. Muutenkin tuntuu, että aiemmin varsin rauhalliseen vauvaan on tullut nyt enemmän vauhtia, ei oikein viihdy yhdessä paikassa pitkiä aikoja, vaan haluaa päästä katselemaan maailmaa eli mieluiten pystyasentoon ja syliin. Päätä tytttö kannattelee hienosti, mutta selällä ollessaan ei kyllä vielä tee mitään kääntymisyrityksiä, poikakin taisi olla lähempänä 5 kk ennen kuin taidon oppi. Sylissä ollessa tyttö kyllä haluaisi koko ajan seisomaan. Oikein näkee, miten tyttö nykyään janoaa sosiaalisia kontakteja, hakee katsekontaktia, ja nauratusta. Ekat naurut taidettiin kuulla noin kuukausi sitten.

Ensi viikolla on neljäkuukautisneuvola, joten siitä sitten enemmän. Nyt tyttö jo heräilee päikkäreiltään, joten riennetään taas eteenpäin. Yritän myös saada aikaan pojan 3-vuotiskuulumisia!

Ps. Kalenterista tarkistin, että  nyt on 17 viikkoa synnytyksestä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mitäs mulle kuuluu?

No, kiitos, ihan hyvää. Omaa aikaa ja yöunia kaipaan, mutta joskus sitten.

Synnytyksestä olen toipunut hyvin. Lähinnä siitä muistuttaa keskivartalo, joka on pullataikinaa. Paino on kyllä pudonnut ihan hyvin, vaikka vielä olisi pari kiloa lähtölukemiin. Niiden pudottaminen vaatinee kuitenkin vielä liikunnan lisäämistä, vaikka toki ruokavalio tärkeintä onkin. Ajan repiminen urheiluun vaan on aika hankalaa, kun mies ei tee mitään kahdeksasta neljään duunia. Olen sitten yrittänyt vähän jumppailla niinä hetkinä, kun poika keskittyy leikkeihinsä ja vauva viihtyy lattialla, mutta olipa kyllä ihanaa päästä ihan juoksulenkille tällä viikolla ensimmäisen kerran sitten viime kesän. Kiinteytystä kaipaa keskivartalon lisäksi muukin kroppa, mutta kesä on sen verran epäsäännöllistä aikaa, että jospa sitten syksyllä :)

Pari viikkoa sitten koin ihan selkeät ovisoireet, joten jännityksellä odotan, alkaisivatko menkat jo näin varhaisessa vaiheessa. On kyllä outoa, että ensimmäistä kertaa suunnilleen viiteen vuoteen täytyy miettiä ehkäisyä!! Nyt en todellakaan haluaisi tulla raskaaksi, sillä tiedän, etten jaksaisi uutta raskautta ja vauvaa näin pian. En ylipäänsäkään osaa sanoa, onko lapsilukumme nyt täynnä vai yritämmekö vielä joskus kolmatta, sen saa aika näyttää! Nyt on hyvä näin.

torstai 16. heinäkuuta 2015

What the hell happened here??

Pardon my french, mutta siis mitä helkuttia tapahtui mun hyvin nukkuvalle vauvalle?! Vielä viikko sitten tyttö vetäisi kahdeksan tunnin yhtäjaksoiset yöunet, mutta senpä jälkeen ollaankin sitten alettu nukkua paljon lyhyemmissä pätkissä. Kyllähän tyttö vieläkin nukkuu sellaisen 4-5 tunnin ensimmäisen unipätkän, mutta jotenkin öistä on muutenkin tullut risaisempia. Tyttö nukkuu sellaiset 12 tuntia eli suunnilleen 20.30-8.30, mutta varsinkin aamupuolella heräilee tiheään tai ainakin siltä musta tuntuu. Ja entäs sitten päiväunet? Siinä missä vielä pari viikkoa sitten tyttö jaksoi hädin tuskin päiväaikaan olla tunnin hereillä, niin nyt ollaan aina valveilla pari tuntia, sitten vedetään 30 minuutin pikaunet ja sama toistuu. Eilenkin tyttö taisi nukkua 5x30 minuutin päiväunet eikä eroa ollut sillä, nukkuiko hän liikkuvissa vaunuissa, pihalla vaunuissa vai sisällä, aika tasan tarkkaan 30 minuutin jälkeen heräsi unilta eikä unien jatkamiseen auttanut vaunujen heijailu tai tutti. Tää on nyt joku vaihe! Toivottavasti lyhyt. 

Eikä tässä sikäli mitään, tyttö on hereillä ollessaan edelleen rauhallinen ja tyytyväinen vauva, mutta nyt ei kyllä itsellä ole mitään mahdollisuuksia päiväuniin, ja on huono omatunto, jos en tytön hereillä ollessa saa annettua hänelle tarpeeksi huomiota. Nytkin tätä kirjoittaessani poika on päikkäreillä ja tyttö istuu sitterissä, huono äiti! 
Ai niin, sellainen vähän hankalampi uusi piirre on nyt löytynyt, että jos iltaisin ei tajua viedä tyttöä ajoissa nukkumaan, niin silloin saattaa alkaa sellainen väsyitku, ettei siihen tunnu auttavan tissi eikä tutti eikä mikään. Tätä on nyt ollut muutaman kerran viikossa :( 

Haluaisin syyttää viikko sitten annettuja rokotuksia huonontuneista unista, mutta en oikeasti usko, että niillä olisi sen suurempaa vaikutusta vaan kyseessä on varmaan se, että kolmen kuukauden iän lähestyessä tyttö on alkanut enemmän kiinnostua ympäröivästä maailmasta. 
Sylissä ollessa tyttö on punkenut istuma-asentoon jo pitkään. Kädet ovat vielä suurimmaksi osaksi nyrkissä, mutta nyrkeillä tyttö yrittää tavoitella esineitä. Parasta tietysti on, kun oma nyrkki löytyy ja sen voi viedä suuhun! Ilmeisen ihanaa lutkuttaa :)   
Kasvaa ja kehittyy hyvää vauhtia siis, 2,5 kk:n iässä pituu 59cm ja paino 5,4 kg. Vähän kyllä huvittaa kokoero, kun isoveljensä oli 3 kk:n iässä 62 cm ja 6,8 kg :D  

 

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kymppiviikkoinen

Tyttö on jo kymmenen viikkoa ja risat. Pitäisi tosiaankin kirjoitella useammin (aina sama laulu!), jotta tulisi näitä kehityksen virstanpylväitä merkittyä ylös!

Tyttö alkoi hymyillä jo aika varhain. Varmaan neli-viisiviikkoisena tulivat ensimmäiset sosiaaliset hymyt, jotka minunkin mielestäni olivat tarkoituksellisia eikä vaan ihastuneen mummon tulkintoja vatsanväänteille ;) Tyttö napitti silmiin jo heti synnyttyään niin tarkasti, että vaikea sanoa, milloin katseen kohdistaminen varsinaisesti alkoi. Tyttö on nykyisellään varsin hymyilevä ja aurinkoinen hereillä ollessaan, ihana rakkauspakkaus! Vauvakujertelut alkoivat joskus toisella kuulla, mutta enhän minä enää muista, milloin! Nykyään tyttö jaksaa ollakin hereillä pidempään, kun tuntuu, että ensimmäiset kuutisen viikkoa menivät tytöltä lähinnä nukkuessa. Kahta tuntia pidempään en kuitenkaan pidä neitiä hereillä tai se kostautuu kitinänä.

Viime postauksessa kolmisen viikkoa sitten  valittelin sitä, ettei tyttöä saa ajoissa yöunille. Nyt kuitenkin viimeisen viikon ajan tyttö on mennyt yöunille puoli yhdeksän- yhdeksän välillä. En oikeastaan osaa sanoa, mikä tähän aikaistuneeseen nukahtamisaikaan on vaikuttanut. Ehkä se, että olen nyt yrittänyt luoda parempaa rutiinia ja rytmiä nukuttamiseen. Aiemmin iltanukuttaminen oli enemmän sellaista telkkarin ääressä sitterissä heijaamista ja syöttöä, kun nyt vetäydyn tytön vaikuttaessa väsyneeltä makuuhuoneeseemme, missä syötän tytön vielä viimeisen kerran makuulla, laitan tytölle tutin suuhun ja jään viereen makoilemaan. Aika pian tytön silmät alkavat luppaista, jolloin siirrän hänet omaan sänkyyn nukahtamaan. Varsinainen nukahtaminen vaatii vielä jokusen tutin noston, ja koko operaatio voi viedä puolisen tuntia, mutta kun tyttö on saatu ajoissa nukkumaan, jää itselle iltaan rauhallista omaa aikaa edes vähäisen. Koska tytön ensimmäinen unipätkä on tällä hetkellä 5-7 tuntia, uskallan valvoa itse vähän myöhempään ja nauttia illan vapaa-ajasta. Viime aikoina mies onkin nukuttanut pojan ja minä tytön, mutta täytyy kuitenkin jotenkin huolehtia siitä, ettei käy niin, ettei toinen vanhemmista kohta kelpaakaan hommaan ollenkaan.

Täysimetyksellä mennään edelleen, mutta pumppaan lähes päivittäin yhden satsin maitoa pulloon, jotta tytöllä pysyy pullossa tatsi (eli minä pääsen ehkä joskus jonnekin yksin!) ja toisaalta illat eivät mene ihan koko ajan tississä kiinni, kun yksi 100 ml:n annos tulee pullosta. Myönnän, etten ole mitenkään kovin innostunut imettämisestä tälläkään kertaa, vaikka tiedän, että se on tytölle parasta ravintoa ja hulluhan olisin, jos en imettäisi, kun se kerran sujuu, mutta toisaalta jo odottelen aikoja, jolloin tytön ravinto ei ole yksinomaan minusta riippuvaista. En oikein tykkää julkisilla paikoilla imettämisestä, mutta nyt en ole antanut imetyksen hidastaa menoamme, harvemmin edes tarvitsee muualla kuin kotona imettää, kun ajoittaa menonsa oikein.

Poika on edelleen suhtautunut pikkusiskoonsa varsin hyvin. Kyselee, että "mitä se vauva nauraa?" ja käy hassuttelemassa vauvalle, mutta suurimmaksi osaksi ei ole edes kovin kiinnostunut vielä siskostaan :) Välillä heijaa sitteriä turhan rajusti, mutta hyvin on sisarusten yhteiselo alkanut!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Rytmiä?

Miten tuon neitokaisen rytmiä saisi oikein muokattua niin, että iltaunille mentäisiin yhdeksän pintaan eikä vasta kymmeneltä? Kaipaisin sitä yhtä illan tuntia, jolloin ei tarvitsisi huolehtia kuin omista ajatuksistaan.
Muistan kyllä, että pojankin kohdalla oli samanlaista. Vasta joskus viisikuisena nukahtamisaika aikaistui jonnekin puoli yhdeksän seutuville.
Yritän pitää neitiä hereillä illasta niin, että väsymystä tulisi yötä kohden, mutta eipä siitä tunnu olevan apua. Tai siis hereillä pitämisellä tarkoitan oikeastaan sitä, että pyrin siihen, ettemme olisi enää ainakaan seitsemän jälkeen liikkeellä vaunuilla/autolla, jotka ovat aika takuuvarmoja unipaikkoja.
Mutta aika pieni ongelma tämä, varsinkin kun neiti on iltaisin varsin hiljaa, yleensä on sylissä tai heijailtavana sitterissä aika tyytyväisenä. Kunhan neiti kymmenen aikaan nukahtaa, herää hän seuraavan kerran syömään klo 2-3:n aikaan ja sitten uudelleen aiemmasta heräämisajasta riippuen klo 5-6:n aikaan, minkä jälkeen uni jatkuu yleensä kahdeksaan saakka. Koska mies herää pojan kanssa, saan siis itsekin nukkua varsin pitkään.
Aamuherätyksen jälkeen tyttö ei jaksa olla tuntia pidempää hereillä, ja yleensä joskus klo 9.30:n aikaan lähdemmekin liikkeelle vaunuilla (poika tietysti menossa mukana). Kotiin tullaan pojan päikkäreille klo 12 aikaan, tässä vaiheessa tyttö saattaa herätä syömään, mutta jatkaa yleensä unia senkin jälkeen iltapäivän puolelle. Näin ollen päivässä on yleensä ainakin vähän sellaista aikaa, että molemmat lapset ovat päikkäreillä ja saan ehkä syötyä lounaani rauhassa.
Klo 15 jälkeen tytön unien ennustaminen onkin sitten vaikeampaa, ja paljon toki riippuu siitä, miten olemme iltapäivällä liikkeellä.
Täytyy myöntää, että odotan sitä aikaa, kun tytön päivärytmi on vielä ennustettavampi, se sopii tällaiselle kontrollifriikille parhaiten :)

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Eri äiti, eri vauva?

Uskaltaakohan sitä sanoa ääneen, mutta jotenkin tuntuu, että vauva-arki on nyt toisella kerralla ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta johtuuko se siitä, että vauva on erilainen vai siitä, että nyt vähän kokeneempana äitinä olen varmempi, rauhallisempi ja himpun verran kärsivällisempi? Esikoisen osana lienee tosiaan on olla se kuuluisa koekappale.

On tämä vauva toki erilainenkin kuin isoveljensä. Ei esimerkiksi puklaile ollenkaan, kun isoveljen kanssa sai olla harso olalla jatkuvasti. Ei tissittele tuntikausia vaan syö tehokkaasti kymmenisen minuuttia ja asia on sillä selvä. Kasvaa hyvin, mutta isoveljensä oli näin kuuden viikon iässä pulskistunut jo 5,2 kiloon, kun taas tyttö oli neuvolapunnauksessa samassa iässä 4,8 kiloa (pituus 54,5 cm, pipo 39 cm).  Nukkuu pidempiä pätkiä sekä päivällä että yöllä, nukkuu hyvin myös liikkumattomissa vaunuissa. Ei tosin nukahda saman tien kun vaunut lähtevät liikkeelle, kuten isoveljensä vaan saattaa tapitaa ympäröivää maailmaa pitkänkin aikaa ennen kuin silmät sulkeutuvat. Ei huuda, kun vaippaa vaihdetaan tai vaatteita puetaan hoitopöydällä.

Ja toisaalta niin samanlainen. Myös tyttö viihtyy hyvin vaunuissa ja autossa, inhoaa vatsalleen laittamista, kun on hereillä, ja syö innokkaasti pullosta äidinmaitoa, hyväksyi heti myös tutin. Tytönkään kanssa ei ole ollut ollenkaan iltahuutoa, olenkin miettinyt, että olemmeko olleet todella onnekkaita tässä suhteessa. Ja tietysti nyt mietin, että kaikenlaistahan sitä on vielä edessä, että turha hurrata.  

Ja kuten todettua, olen kyllä äitinäkin nyt vähän erilainen. En stressaa joka ikistä asiaa. Osaan nukkua, kun vauva nukkuu. Tiedostan, että nämä pikkuvauvan vaiheet ovat hyvin, hyvin lyhytaikaisia. Ei sillä, etteikö välillä väsyttäisi (ja suoraan sanottuna potuttaisi oman ajan puute), mutta perspektiivi on nyt laaja-alaisempi. 
Lueskelin tuossa pari päivää sitten tekstejäni viime kesältä, jolloin takana oli kolme keskenmenoa lyhyen ajan sisään eikä mitään tietoa tulevasta. Muistutti taas, kuinka nämä meidän lapset ovat niin suuria ihmeitä, ettei ihmetteleminen ja kiitollisuus varmasti lopu ikinä. 


maanantai 25. toukokuuta 2015

Kello viiden ähinä

Neiti on jo kuukauden ikäinen! Time flies when you´re having fun! ;)
(No, on tässä vähemmänkin hauskoja hetkiä ollut kuukauden aikana, mutta positiivisen puolella ollaan reippaasti.)

Jonkinlaista päivän ja yön erotusta on mielestäni havaittavissa. Tytön saa nukahtamaan yöunille yleensä klo 22 mennessä. Hän herää yleensä klo 1 pintaan ja sitten joskus klo 4-5 välillä. Ensimmäisen syötön jälkeen hän nukahtaa saman tien takaisin, ja periaatteessa toisenkin jälkeen, mutta toisen syötön jälkeen alkaa myös kamala ähinä ja pöhinä sekä käsien vispaus, joka pitää minua hereillä. Vatsassahan selvästi tuolloin kiertää. Tyttö ei varsinaisesti itkeskele, mutta on levoton. Aika usein tässä vaiheessa tuleekin sitten kakka.. Mä niin odotan sitä aikaa, kun vauva ei enää kakkaile öisin, mutta en yhtään muista, milloin esim. poika lopetti tai harvensi yökakkailua. Parikuisena? Neiti on tähän mennessä kakannut joka yö, ja päivälläkin tuotosta kyllä tulee ihan kiitettävästi. No, tuon kello viiden ähinän jälkeen kyllä nukahdetaan jossain vaiheessa takaisin, ja yleensä jatketaan unia sitten ainakin siihen saakka, kun isoveli herää, tyttö yleensä pidempäänkin.
Siirsin tytön pari yötä sitten nukkumaan pinnasängyssä olevaan äitiyspakkauslaatikkoon, kun tähän asti tyttö nukkui välissämme. Arvoin vähän sen suhteen, että raaskinko siirtää omaan sänkyyn nukkumaan, onhan tuollainen tuhisija kainalossa niin suloinen, mutta uskoisin, että pitkällä tähtäimellä omassa sängyssä nukkuminen rauhoittaa öitä. Ja nukun kyllä itse paremmin, kun saan nukkua "leveämmin".

Tällä hetkellä tuntuu, että tällaisilla yöunilla pärjää ihan riittävän hyvin, kun ei tunnin välein tarvitse olla syöttämässä. Mutta nämä hommat ehtivät kyllä kääntyä päälaelle vielä monen monta kertaa!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vitosella, nelosella

Otsikko valikoitui, kun muistin, että olen samalla otsikolla tehnyt postauksen aikoinaan, kun poika oli vauva. No, nyt mennään samoissa, sillä oma paino alkaa taas vitosella ("jee", enää pitäisi saada neljä-viisi kiloa pois) ja eilisessä neuvolassa tytöllä oli painoa 4,1 kg ja rapiat.

Edelleen menee ihan mukavasti. Toissa yö tosin oli ensimmäistä kertaa huono meidän mittapuulla. Jo illalla tyttö oli jotenkin levoton ja hereillä paljon pidemmän aikaa kuin yleensä. Viiden aikaan tyttö heräsi ähisemään vatsavaivoja, kakkasi, mutta kivuliaan oloinen itkuisuus jatkui eikä siihen auttanut syöminen eikä mikään. Lopulta tyttö rauhoittui, kun laitoin hänet vatsalleen nukkumaan. Huono äiti pisteet tästä.
Mietin, että mikä moiset vatsavaivat nyt sitten aiheutti? Aloitin d-vitamiinin tytölle vasta pari päivää sitten (huono äiti pisteet tästäkin) ja näin alkuun vain 1-2 tipalla/vrk, niissä ehkä syy? Toisaalta söin edeltävänä päivänä mansikoita, olisiko niillä vaikutusta? Mene ja tiedä, ihan salatiedettä tämä välillä tuntuu olevan. Olen silti tällä kertaa yrittänyt olla ennalta viisas ja jättänyt ruokavaliostani  toistaiseksi nämä yleisimmät vauvoille vatsanväänteitä aiheuttavat ruoka-aineet, kuten leivän, suklaan, paprikan ym. ja mielestäni onnistunutkin aika hyvin tai ainakaan vauva ei ole tätä ennen ollut kovinkaan itkuinen.Eilisen päivän söin suunnilleen pelkästään kaurapuuroa välttääkseni uuden samanlaisen yön, ja kas kummaa, neiti nukkuikin kaksi neljän tunnin pätkää. Sattumaa vai ei?

Mitään päivärytmiä meillä ei vielä todellakaan ole, mutta tyttö on kyllä ruvennut olemaan hereillä aiempaa enemmän. Olen pyrkinyt siihen, että aamuisin herättäisiin kaikki suunnilleen samoihin aikoihin, jotta unipainetta kertyisi sitten iltaan ja saisin tytönkin yöunille ihmisten aikoihin, kun poika kuitenkin herättää meidät viimeistään seitsemältä. Toki välillä tehdään myös niin, että mies hoitaa pojan aamutoimet ennen töihin lähtöään, jos olen vielä sopivasti vauvan kanssa nukkumassa.
Toistaiseksi molemmat lapset ovat nukkuneet päikkäreitä yhtä aikaa joka päivä, joten olen saattanut itsekin ummistaa silmäni hetkeksi. Toisaalta se on sitten se ainoa hetki päivästä, jolloin ehtii tehdä asioita ihan rauhassa, joten pitää päättää, meneekö uni muiden hommien edelle. Tänään valitsin näemmä blogin päivityksen :) 


perjantai 8. toukokuuta 2015

Kaksviikkoinen

Täällä menee aika hyvin!

Neiti on nyt kahden viikon ikäinen ja toistaiseksi varsin rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Nukkuu, syö, kakkaa. En muistanutkaan, että vastasyntyneet nukkuvat näin paljon! Olen ollut yllättävän virkeä itse, kun vertaa esikoisen syntymään. Kai sitä oli esikoisen synnyttyä niin sekaisin kaikesta uudesta, että uudenlainen kaaos vei kaikki voimat. Nyt on kyllä auttanut se, etteivät baby blues -hormonit jyränneet synnytyksen jälkeen yhtä voimakkaasti kuin viimeksi, ja olen osannut nukkua, kun vauva nukkuu ja säilyttänyt ruokahaluni, ja ylipäänsä osannut suhtautua vauvaan paljon varmemmin kuin viimeksi. Yksi iso asia on ollut se, että imetys sujui nyt heti alusta lähtien hyvin, kun pojan kanssa kipuilimme sen kanssa aluksi, mikä aiheutti minulle tuolloin suurta huolta vauvan riittävästä ravinnonsaannista, tosin näin jälkikäteen ajateltuna ihan turhaan. Tosin kun maito oikein kunnolla kolmantena päivänä synnytyksestä nousi, ja vauvan oli vaikea saada imuotetta jättipinkeästä tissistä, niin hetkellinen epätoivon häivähdys koettiin nytkin, varsinkin kun kätilö toi vihaamani rintakumin avuksi ongelmaan. Tällä kertaa selvisin kuitenkin vain vuorokauden mittaisella rintakumiepisodilla, ainakin näin nyt toivon.

Vauva nukkuu aika mukavasti, sellaisia kolmen-neljän tunnin pätkiä öisin, yhden kerran jo kuudenkin tunnin pätkän yöllä, jolloin tietenkin itse heräilin jo useamman kerran ja mietin, että herätänkö vauvan syömään :) Mutta siis pääasiassa sellainen kolmen tunnin vauva taitaa olla, tosin syö isoveljeään paljon nopeammin, mitään puolen tunnin-kolmen vartin imetyssessioita ei ole tällä kertaa tarvinnut tehdä. Ja vauvan paino on siis kuitenkin noussut ihan hyvin, nyt ollaan pari sataa grammaa syntymäpainon (3,5 kg) yli. Ja pissa-kakkavaippaa tulee ihan mukavasti, oi näitä äitiyden iloja! ;)

Itse olen toipunut synnytyksestä mielestäni hyvin. Onhan se mukava, kun painoa on nyt 11 kg vähemmän kuin synnärille lähtiessä. Toki tässä on vielä matkaa lähtöpainoon, mutta otetaan nyt ekaksi tavoitteeksi vitosella alkava paino itselle.
Synnytyksessä minulle tehtiin episiotomia, ja eka viikko synnytyksen jälkeen oli aika tuskaista ja turhauttavaa, kun en voinut lainkaan istua ja käveleminenkin oli vähän niin ja näin, mutta sitten helpotti nopeassa tahdissa, ja vauvan ollessa 8 päivän ikäinen käytiin ekalla vaunulenkillä ja nyt voin jo istua kovallakin alustalla. Jälkivuotokin alkaa onneksi olla aika vähäistä eli pikku hiljaa mennään normaalimpaan suuntaan.

Isoveli on ottanut pikkusiskon vastaan todella hyvin, ei taida vielä tajuta, että neiti on tullut tänne jäädäkseen. Mutta toistaiseksi hyvä näin! Onhan tässä nyt taas ihan eri lailla hommaa ja säätämistä, mutta toistaiseksi olen selvinnyt ilman suurempia hermojen menetyksiä. Imettäessä isoveli lukee kirjoja tai tekee palapelejä, mutta ihmisten ilmoille lähteminen on ollut toistaiseksi aika vähäistä silloin, kun olen yksin molempien lasten kanssa. No, pikku hiljaa..

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sitä vaan..

..että meidän ihana, rakas neitimme on täällä! Hän syntyi kyllä jo viime viikolla, mutta enpä ole ehtinyt infoamaan. Synnytys sujui hyvin, vielä toipumisvaihe menossa, mutta kaikki hyvin! Neiti toistaiseksi toteuttaa vauvana oloa: syö, nukkuu ja kakkaa. Äidillä pää sekaisin hormoneista, oi tätä autuutta ja ihanuutta <3<3<3

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

rv 40+0

That´s right..still no baby!

Laskettu aika tänään eikä mitään ainakaan pian koittavaa synnytystä ennakoivaa oiretta ole ilmassa. Ei limatulppaa, ei juurikaan supistuksia. Ainoastaan viime perjanta-iltana oli sen verran pitkään (=noin tunnin ajan) menkkamaisia jomotuksia, että sanoin miehelle, että varmuuden vuoksi kannattanee mennä suht ajoissa nukkumaan, jos yöllä tuleekin lähtö sairaalaan. Mutta ei, niin ei. Menkkajomottelua on tuntunut viime päivinä vain hetken aikaa päivästä, jos sitäkään.
Turvotuksia sen sijaan on enenevästi, vai mitäs sanotte tuosta 2,5 kilon painonnoususta 2 viikon aikana? Pissassa oli edelleen proteiinia tälläkin viikolla, mutta verenpaineet ovat pysytelleet vielä normaalilukemissa. Mutta voipi olla, että käynnistystäkin harkitaan, tai niin oli ainakin viime neuvolakerralla puhetta. 
Aika ei suoranaisesti matele, mutta voisihan tässä jo tositoimiin lähteä.
Ajankuluksi tein nyt tämän saman ns. Vauva-lehden raskaustestin, jonka tein viimeksi viikkoa ennen pojan syntymää:

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään

No jaa. Ajattelin, että huomaavat sitten kun huomaavat. Pikkujouluihin marraskuussa tosin pukeuduin sellaiseen mekkoon, ettei paljon arvailujen varaan jäänyt.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani

Olen ottanut viikoittain sivuprofiilikuvan itsestäni alusvaatteisilla, kuten viimeksikin. Siitä kyllä huomaa hienosti tuon vatsan kasvun! Sen sijaan mahaa en ole lainkaan mittaillut. Puntarilla käynnin olen ottanut joka aamuiseksi tavaksi.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

No en ollenkaan. Mielestäni olen koko ajan näyttänyt enemmän tai vähemmän väsyneeltä ja turvonneelta, vaikka varsinaiset turvotukset iskivätkin vasta muutama viikko sitten. Pojan raskaudessa olin jotenkin paljon säteilevämmän näköinen, mutta nyt tuntuu, ettei laittamallakaan saa itseään kauniiksi. Vaikka on tässäkin raskaudessa se hyvä puoli ollut, että hiusten ja ihon rasvoittuminen on normaalia paljon hitaampaa.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista 

Kyllä, taas kerran.

Tiedän lapsen sukupuolen

Tyttöä on lupailtu sen verran varmoilla sanoilla, että olen uskaltanut ostaa tyttömäisiä vaatteita pojalta periytyvien vaatteiden lisäksi. 

Mummot ohittavat minut suojatiellä

Eivät ne ohita. Toki askel on varmasti hidastunut ja hengästyn herkemmin, mutta käveleminen on vielä suht helppoa. Välillä toki iskee inhoja sukkapuikkotuikkeita ja muuta kivaa, mutta fyysinen kunto lienee säilynyt hyvänä loppuun saakka.

Olen stressannut imetyksen onnistumista

Kyllä, koska viimeksi alku oli aika hankalaa. Mutta uskon, että osaan nyt paremmin luottaa siihen, että maitoa kuitenkin tulee riittämiin, jos maito nousee ja imetyshommat saadaan käyntiin. Viimeksi olen kirjoittanut, että "luja tahto vie läpi vaikka harmaan kiven tässäkin asiassa", ja voi pojat, että olinkin oikeassa!

Hyvä äiti on kotona pitkään

Kukin taaplaa tyylillään.
Itse koen, että on varmasti hyvä, jos ainakin ensimmäisen vuoden jompi kumpi vanhemmista voi olla kotona vauvan kanssa. Senkin jälkeen koen, että on tärkeää, että lapsen hoito tapahtuu rauhallisessa ympäristössä, ei liian isossa lapsiryhmässä, ja saman hoitajan kanssa eli alle 3-vuotiasta en mielellään isoon päiväkotiryhmään laittaisi. Kannatan ehdottomasti sitä, että sekä osa-aikatöitä, että osa-aikahoitomuotoja tuotaisiin käyttöön enemmän mahdollistaen helpomman työ- ja perhe-elämän yhdistämisen.

Tiedän, miten haluan synnyttää

Tällä kertaa toivon, että voin yrittää synnyttämistä alateitse, mutta mitään muuta en oikein osaa vaatia. Luotan apunani olevien ammattilaisten arviointikykyyn ja toivon, että miehestä on tukea silloin, kun itse en ole vahvimmillani.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kuningas Ei

    "Mä en tahdosyödä muumilautaselta
    Mä en tahdo syödä mitään
    Mä en tahdo istua ruokapöydässä
    Mä en tahdo tehdä mitään
    Otatko sämpylän
    EI
    Otatko omenaa
    EI
    Palanen juustoa
    EI
    Vai lasi maitoa
    EI
    En tahdo!
    Eikä mun tarvitse!
    Olen kuningas!
    Suuri kuningas
    Kuiningas EE ja II
    Olen kuningas
    Suuri kuningas
    Kuningas EE ja II
    Täällä hallitsee kuningas EI
    Mä en tahdo laittaa sukkahousuja
    Mä en tahdo laittaa mitään
    Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan
    Mä en tahdo tehdä mitään
    Mennäänkö puistoon
    EI
    Saat ajaa polkupyörällä
    EI
    Muutkin on ulkona
    EI
    Puetaan päälle
    EI
    En tahdo eikä mun tarvitse
    Olen kuningas
    Suuri kuningas
    Kuningas EE ja II
    Olen kuningas suuri kuningas
    Kuningas EE ja II
    Teitä hallitsaa kuningas EI
    Ja mä voin soittaa rumpuja
    Keskellä yötä puoli neljältä
    Ja teidän riemuna
    On tehdä töitä pussit silmillä
    Näin se käy
    Näin se käy
    Mä en tahdo pestä hampaita
    Mä en tahdo pestä mitään
    Mä en tahdo mennä nukkumaan
    Mä en TAHDO TEHDÄ MITÄÄN
    Pää tyynyyn
    EI
    Hyvää yötä
    EI
    EN tahdo eikä mun tarvitse
    Olen kuningas
    Suuri kuningas
    Mä olen kuningas
    Suuri kuningas
    Mä olen kuningas
    Suuri kuningas
    Mä olen kuningas
    Suuri kuningas
    Täällä hallitsee kuningas EI"
    (sanat Tuure Kilpeläinen)

    Tää on vaan niin suoraan uhmisten elämästä! Huvittavaa on, kun kuunneltiin tätä yksi aamu aamupalapöydässä, ja poikaakin kovasti nauratti, vaikkei ehkä ihan vielä tajunnut sitä ironiaa, miksi äitiä ja isiä hihitytti :) 
    No mutta, poika on kyllä oikeasti tosi ihana ja aika kilttikin. Tuolta juuri kuuluukin pojan huoneesta, että "pusu ja hali", kun isi on laulanut unilaulun, ja pojan sängystä kuuluu joka iltaiseen tapaan nuo sanat. Niin liikkis <3<3<3

tiistai 14. huhtikuuta 2015

rv 38+6

Rv 38+6 tänään! Poikahan syntyi juurikin rv 38+6 suunnitelulla sektiolla (tai laskutavasta riippuen  rv 39+2, mutta ovulaatiosta laskien tuo ensimmäinen).  Nyt ollaan siis jo "pidemmällä" raskaana kuin viimeksi. Ja tekisi mieli sanoa, että sen kyllä huomaa! Turvotuksia on ruvennut tulemaan jopa kasvoihin, ja olo on kuin norsulla. Neuvolassa proteiinit olivat pissassa kahdella plussalla tänään, mutta verenpaine normaali. Kävin kuitenkin erikseen verikokeissa, missä asiaa selvitellään tarkemmin. Veikkaanpa kuitenkin, että syy proteiinille pissassa oli se, että en ollut huomioinut asiaa ennen neuvolaan menoa, joten antamani "näyte" oli varsin niukka, mikä voisi selittää proteiinin näkymistä. Mutta varulta pyysin myös vanhempieni verenpainemittaria lainaan, jotta voin kotona tilannetta seurailla.
Eilen vaakaan saatiin jo seiskalla alkava lukema, aamupaino oli 70.6 kg! No, tänään kotona ja neuvolassakin vaaka näytti ystävällisesti vielä 69,8 kiloa. Vauva on saanut painoarvioksi tässä vaiheessa reilut 3 kiloa. Isoveljensähän painoi syntyessään 3300 grammaa. Mutta jos tässä vielä pitkään odotellaan, niin ehtiihän tuo neitikin vielä kasvaa suuriinkin mittoihin. Mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei edelleenkään ole. Irtois nyt edes se limatulppa...!

torstai 9. huhtikuuta 2015

rv 38+1

Alle kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Onhan tämä kieltämättä jännää, kun tällä kertaa ei yhtään tiedä, milloin synnytys alkaa (tai no, toivottavasti sentään neljän viikon päästä vauva on jo maailmassa!). Vatsa on mielestäni jonkin verran laskeutunut, neuvolankin mukaan pää olisi tullut alaspäin, mutta ei ihan kiinnittynyt vielä. Ajoittaisia lieviä menkkamaisia jomotuksia on alaselässä ja vatsalla, ilmeisesti supistuksia, mutta en kyllä tunnista sitä, että vatsa kovettuisi samalla, mielestäni se on ihan pinkeä koko ajan :D Eikä siis mitään sellaisia supistuksia, joilla olisi selkeä kellotettava alku ja loppu. Ootellaan..

Turvotuksia on vaihdelleen, ei mitenkään kovin paljon, mutta kun seurailen aamuisin painoa, niin kylläpä paino voi näemmä melkein kilollakin vaihdella päivien välillä. Tämän päivän lukema (68,5kg) on esimerkiksi kilon matalampi kuin maanantaina otettu, silloin oli toki varmasti suolaisten pääsiäisruokien aiheuttamaa pöhötystä tavallista enemmän mukana. Maaginen raja, 70 kg, mennee tässä raskaudessa silti rikki. Se on minulle jotenkin henkisesti kauhun paikka, koskaan kun en ole vielä seiskalla alkaviin lukemiin päässyt. Otan tästä asiasta vähän turhankin paljon stressiä, pitäisi nyt vaan syödä sitä suklaata ja nauttia, kohta voi olla vauvan masuvaivojen takia taas suklaa ja leipä pannassa ja muutenkin, mitäs pienestä painonnoususta, kunhan baby tulee terveenä maailmaan!

Raskausarpia ei ole vielä tässäkään raskaudessa tullut, ilmeisesti ihotyyppini on tässä suhteessa suotuisa. Turvotuksen vuoksi olen välillä pitänyt lentosukkia jalassa, kun pelkään, että suonikohjuja pamahtaa muuten. Vielä ei ole näkynyt. Pieniä liitoskipuja on tuntunut, mutta ei mitään reipasta kävelyä hankaloittavaa.

Pientä malttamattomuutta alkaa olla ilmassa, mutta hetken voisi vielä neiti kasvaa masussa, että olisi sitten kooltaan sellainen, että toivottavasti äidinmaito riittää ja sitä jaksaa syödä. Imettäminen jännittää taas ihan hitsisti, pelkään, että se on taas aluksi yhtä hankalaa kuin viimeksikin. Olen ihan unohtanut, miten helppoa se oli pojun kanssa suurimman osan ajasta. 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ihana, kamala (?) raskaus

Huomenna 37+0, jaiks! Täytyy myöntää, että alan olla pikku hiljaa valmis seuraavaan vaiheeseen, olenhan ollut raskaana elokuusta saakka. Hieman tunnen huonoa omatuntoa siitä, että alan olla hieman, noh,  kyllästynyt raskaana olemiseen, sillä tätähän olen nimenomaan toivonut. En siis missään tapauksessa halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta kyllä luonto tai mikä lie on hoitanut asiat niin, että loppuraskauden koittaessa äiti on niin sanotusti kypsä raskaana olemiseen.  

Ei tässä edelleenkään mitään suurempaa vaivaa ole, mutta onhan tuo vatsa jo niin iso, etten millään jaksaisi enää kumarrella, sillä lattialle tippuneet tavarat tekisi mielummin mieli jättää sinne lojumaan kuin nostaa, mutta minkäs teet ( ja miksi meidän pojalla on nyt vaan nauhakenkiä?!).
Viikko sitten siirsin suosiolla sormukset kaulakoruun roikkumaan, toisinaan alkoi tuntua vähän hankalalta saada sormuksia vedettyä iltaisin pois, ja sukistakin jää iltasella pienet rannut nilkkoihin. Ainainen huolehtiminen siitä, onko suuhun menevä ruoka varmasti raskaana olevalle sopivaa on yllättävän kuluttavaa, tässä vaiheessa haluaisin jo kerätä lautaselle kaiken maailman pastöroimattomat juustot ja sushit, puhumattakaan edes yhdestä lasillisesta viiniä. Raskausvaatteiden niukka valikoima kyllästyttää, painonnousu ärsyttää, mutta mitään, siis MITÄÄN en tietenkään vaihtaisi siihen pieneen ihmeeseen, joka tätä kaikkea minulta edellyttää. Mikäli vaaditaan, olen ilomielin (köhköh) raskaana vaikka toiset yhdeksän kuukautta!

Pari päivää sitten muuten säikähdin hieman, kun wc-käynnin yhteydessä pyyhkiessä tuli hieman rusehtavaa vuotoa. Mitään kipuja vuotoon ei liittynyt ja tunsin vauvan liikkeet hyvin, mutta oman mielenrauhan vuoksi soitin kuitenkin neuvoa synnäriltä. Kuulemma mitään aihetta huoleen ei onneksi ollut ja nyt vaiva on häipynyt kokonaan.
Lähestyvää synnytystä ajatellen mitään ennakoivia oireita en ole huomannut. Levossa ei supistele ainakaan kivuliaasti (en taida aina oikein tunnistaa kivuttomia supistuksia) eikä liikkuessakaan juurikaan, ihan hyvin voin työntää pojan rattaita ylämäkeen ja ehtiessäni käyn muutaman kerran viikossa kuntosalilla ajelemassa kuntopyörällä edelleen. Limatulpan irtoamisesta ei ole merkkejä enkä oikein osaa sanoa, onko vatsakaan vielä laskeutunut. Joten jos nyt pitäisi ennustaa, niin veikkaisin, että synnytys käynnistyy vasta lähellä laskettua aikaa tai sen jälkeen, mutta tilannehan voi toki muuttua nopeastikin.
Yritän päivitellä nyt loppuraskauden aikana tänne vähän useammin, lukaisin vähän aika sitten kirjoituksiani pojan raskausajalta ja kaikenlaistahan tässä oli jo ehtinyt unohtua..


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Synnytystapa-arvio

Otsikostakin voi jo päätellä, että kävin vastikään synnytystapa-arviossa. Vauva on edelleen pää alaspäin, kasvaa tasaisesti hieman keskikäyrän alapuolella. Mitään esteitä alatiesynnytykselle ei ole tiedossa nyt, kun vauva on "oikein päin", joten alatiesynnytystä lähden tällä kertaa yrittämään.
Täytyy sanoa, että kyllä vähän jännittää! Sektiokin jännitti, kovastikin, mutta kun se sitten meni erinomaisen hyvin, ja toipumiseni oli nopeaa, niin kieltämättä tietynlainen helppous houkuttelisi samaan uudestaan. Tiedostan kuitenkin, että uusi sektio olisi taas uusi leikkaus riskeineen, joten en ole hetkeäkään oikeasti ajatellut kysyväni uuden sektion mahdollisuudesta, vaan näillä nyt mennään.

Sen kummemmin en ole osannut synnytystä suunnitella vaan asenteeni on enemmän sellainen, että katsotaan, mitä tuleman pitää.  Minulla ei ole oikein mitään vaatimuksia, ainoastaan harras toive, että kaikki menisi hyvin. Epiduraali kiinnostaa, jos sille on tarvetta (pidän aika todennäköisenä, että on), episiotomia tehdään, jos se on välttämätön vauvan ulos saamiseksi. En ole suunnitellut musiikkeja synnytyssaliin tai suuremmin miettinyt mitään synnytysasentoja tmv., olen ajatellut, että kätilö kyllä sitten ohjaa minua niin kuin parhaaksi näkee. Kuulostaako tämä sitten siltä, etten ole kovin valmistautunut koko koitokseen? Juu ja ei. Etukäteen kun ei voi varsinkaan näin "ensisynnyttäjänä" tietää,  miten synnytys tulee etenemään, niin mielestäni liian tarkasti etukäteen viitoitettu tie voisi vain aiheuttaa enemmän pettymyksiä jälkikäteen. Totta kai synnytykseen kannattaa minunkin mielestäni mentaalisesti valmistautua, mutta suunnitella sitä ei voi.

Olihan se viimeksi helppoa, kun pojan syntymäpäivän tiesi jo pari viikkoa etukäteen, sillä nyt ei auta kuin odotella. Mitään merkkejä ainakaan ihan pian lähestyvästä synnytyksestä ei vielä ole, mutta voisihan sitä sairaalakassia ruveta jo pikku hiljaa pakkailemaan, kun laskettuun aikaan on neljä viikkoa. Mitäs muuta? Vauvan vaatteet on vielä pesemättä, hoitopöytä kasaamatta, rintapumpun toimivuus testaamatta, turvakaukalo ja sitterit sun muut hakematta kellarista.. Mutta mullahan ei ole  muuta kuin aikaa näin äitiyslomalla!  Eikun ootas, olihan mulla tuo yks 2,5-vuotias täystyöllistäjä..

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Päivärytmimme

Laitanpa nyt ylös, miltä tällä hetkellä näyttää äidin ja 2 v 7 kk pojan päivärytmi. Pian pieni neiti toivottavasti  tulee sekoittamaan rutiinimme täydellisesti! 
Poika ei ole siis enää hoidossa vaan on nyt jäätyäni äitiyslomalle ihan kotihoidossa, mutta syksyllä olisi sitten taas tarkoitus aloittaa kerhoa tmv., kolmivuotias kun varmasti kaipaa jo leikkikavereitakin.

klo 6.30-7 herätys! Poika kömpii omasta huoneesta äidin ja isin sänkyyn, emme kuitenkaan nouse sängystä ennen kuin isin herätyskello soi klo 7.15, äiti ja isi yrittävät epätoivoisesti vielä nukkua, kun poika höpöttelee ja käy välillä huoneestaan hakemassa suurin piirtein puolet leluarsenaalistaan makuuhuoneeseemme. Välillä kuuluu käsky: "mennään aamupalalle!".
klo 7.15 isin herätyskello sitten soi ja pojan toive toteutuu, lähdetään aamupalalle. Puuroa äidille ja pojalle, isi syö yleensä jotain muuta. Yhdessä katsotaan aamu-uutiset ja Pikku Kakkosesta ainakin nimipäiväonnittelut.
klo 8-10, leikkiä ja aamutoimia. Isi lähtee töihin, pojan kanssa leikitään pojan huoneessa, välillä äiti käy suihkussa ja meikkailee, pari kertaa viikossa käydään pojan kanssa yhdessä kylvyssä. Poika onneksi antaa äidin välillä ihan vaan istua, kun syventyy leikkeihinsä, mutta jos olen hetkeä pidempään jossain muussa huoneessa, niin pienet jalat kyllä tepsuttelevat pian perässä ja kuuluu "äiti, missä sinä oleeet?".
klo 10-11/12 poistutaan kotoa. En tehnyt ennen uudelle äitiyslomalle jäämistäkään täyttä työviikkoa vaan meillä on ollut yhteisiä harrastuksia: kerran viikossa käymme muskarissa, sitten on kerhotapaamista ym. Vapaa-aamuina suuntaamme yleensä puistoon tai asioille. Lähtemiset ovat aina jonkinlaisen neuvottelun takana, pukeminen ja vaipan vaihto vaatii lähes aina jotain jippoja ja suostuttelua sekä hyvissä ajoin ennakointia.
klo 11-11.30 tullaan yleensä kotiin, lämmitän pojalle lounaan pakasteesta.
klo 11.30 päiväunille! Poika menee päiväunille yleensä mielellään, päiväunia edeltää tietyt rutiinit: pastilli suuhun ja tutti kaapista (poika käyttää tuttia edelleen, mutta vain ja ainoastaan päiväunilla), vaipan vaihto ja kevyempi vaatetus, verhot kiinni, sänkyyn saa ottaa mukaan jonkun lelun, sitten äiti laulaa pari laulua. Poika jää nukahtamaan itsekseen, kun lähden syömään oman lounaani (preferoin itselleni rauhallista ruokailua, minkä vuoksi syön vasta pojan jälkeen).
klo 11.30-14 poika nukkuu yleensä kahden tunnin päikkärit, joskus vähän pidempäänkin, mutta harvemmin nykyään.
klo 14-15 päiväunien jälkeistä höntsäilyä. Jos olen itsekin nukahtanut pojan päiväunien aikaan, saatan pojan herättyä antaa tämän katsoa hetken aikaa lastenohjelmia saadakseni itsenikin hereille sillä aikaa.
klo 15 välipala, yleensä joku hedelmä tmv.
klo 15-17.30 mitäs nyt keksitään? Hyvällä säällä ulos, ystävien tapaamista, huonossa tapauksessa leikitään kotona, mikä voi johtaa turhautumiseen, jos vain kaksistaan pyörimme. Viiden aikaan poika yleensä syö jonkun ruoan.
klo 17.30-18.30 äiti laittaa ruokaa ja poika saa katsoa lastenohjelmia sen ajan.
klo 19 isi tulee töistä (vasta!), syödään yhdessä, poika syö joko samaa ruokaa kuin me tai iltapalaa. Päivän kuulumisten vaihtamista.
klo 19-20 isin ja pojan leikkejä. Pojalle on tietysti ihan älyttömän tärkeää, että isi ehtii keskittyä ja viettää aikaa hänen kanssaan edes vähän aikaa arki-iltaisin.
klo 20-20.30 valmistautumista nukkumaan: yöpuku, vaipan vaihto, hampaiden harjaus. Riippuu ihan päivästä, kuinka paljon iltatoimet vaativat suostuttelua, toisinaan poika on niin väsynyt, että vaatii itse pääsyä nukkumaan, toisinaan taas ilmoittelee, että aikoo leikkiä vielä. Iltatoimien jälkeen äiti tai isi lukee pojan kanssa muutaman kirjan, sitten valo pois, muutama unilaulu ja poika jää itsekseen nukahtamaan.
 zzZZzz

Mites muilla: samanlaista, erilaista?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Unia sun muuta jännää

Viisi viikkoa laskettuun aikaan. Pikku hiljaa jännitys on ainakin alitajuisesti nostanut päätään.

Toissayönä näin unta, että en osannut imettää. Esikoisen kanssa imettäminen oli alkuun haasteellista, mutta aikani taisteltuamme saimme imuotteet sun muut kuntoon, ja lopulta sitten imetinkin poikaa 11 kk:n ikään saakka, mistä noin 5 kk oli täysimetystä, korvikettakaan poika ei saanut ennen kuin 9 kk:n ikäisenä. Mutta vauvat ja tilanteet kun ovat niin erilaisia, että loppujen lopuksi hyvästä imetyskokemuksesta huolimatta en yhtään osaa luottaa siihen, että mitään ongelmia ei asian suhteen nyt olisi. Toisaalta on varmaan ihan hyvä tiedostaa, ettei imettäminen useimmitenkaan suju ihan "tissi suuhun ja that´s it" -meiningillä..

Viime yön uni taas liittyi jotenkin yöheräilyyn, unessa vauva taisi valvottaa. Oma jaksaminen lähinnä pelottaa, kun nyt olen voinut aina halutessani nukkua pojan päiväunien aikaan itsekin (poika nukkuu edelleen parin tunnin päikkärit), mutta sehän on aika varmaa, etteivät lapset tule koordinoidusti päivällä nukkumaan, joten jos vauva valvottaa yöt, niin miten ihmeessä jaksan? Kuulun niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat suht paljon unta, ainakin omasta mielestäni  olen aina nukkunut paljon ja priorisoinut unta muiden asioiden edelle.

Synnytyksestä en ainakaan muista nähneeni vielä unia. En ole vielä käynyt synnytystapa-arviossa, mutta sikäli, kun vauva edelleen on pää alaspäin, uskoisin, että alatiesynnytystä lähdetään yrittämään. Olen nyt siis ihan ensisynnyttäjäasemassa, kun poika tuli maailmaan suunnitellusti sektiolla. En niinkään osaa pelätä kipua, vaan pelkään sitä, että tilanne on jotenkin niin hallitsematon ja minä jotenkin kivuista sun muusta sekaisin, etten ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä ja miten missäkin tilanteessa toimia. Pelkään siis jotenkin sössiväni synnytyksen.. Ihan kuin siellä ei olisi ammattilaisia apunani!

Pelko on läsnä edelleen, menettämisen pelko: pelkään kohtukuolemaa, pelkään, että synnytyksessä tapahtuu jotain kamalaa. En muista ihan samalla lailla pelänneeni pojan raskausaikana, joten kaipa keskenmenot edelleen kummittelevat taustalla.

Näistä ajatuksista ja peloista huolimatta olen kyllä hyvävointinen eikä mielialassani ole valittamista, vaikka sellaisen kuvan voisi edellisistä saada.
Raskaus sujuu edelleen tietääkseni hyvin. En kärsi liitos- tai muistakaan kivuista. Supistuksia on alkanut jonkin verran tulemaan, ainakin niitä on enemmän kuin esikoisesta aikanaan. Maha kasvaa, mutta raskausarpia ei ole ainakaan vielä tullut. Turvotuksia ei ole mainittavasti, sormuksia olen voinut pitää ihan normaalisti sormissa. Paino nousee koko ajan, mutta ihan maltillista tahtia. Hassusti se kyllä voi heitellä kilonkin peräkkäisinä päivinä eli sikäli jotain turvotuksia täytyy olla tai ainakin suolaiset syötävät vaikuttavat. Nukun varsin hyvin, poika ei onneksi yleensä herättele, ja pissalle herään kerran yössä. Suonenvetoja ei ole onneksi ollut enää moniin viikkoihin. Ehkä yksi inhottavimmista ja tukalimman olon tekevistä raskausoireista on se, että leposyke tuntuu välillä olevan korkea tai ainakin tunnen sellaista ikävää tykyttelyä, mitä muistan olleen myös pojan raskausaikana.
Kaiken kaikkiaan raskaus on ollut hyvin samanlainen kuin viimeksikin ja jos viimeiset viikot jatkuvat samalla kaavalla, niin eihän tässä voi olla kuin tyytyväinen ja onnellinen odottaja :) Kieltämättä hieman malttamaton alan olla jo, mutta tottakai toivon, että neiti saisi odottelisi maailmaan saapumistaan vielä muutaman viikon ajan.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Minun äitiyspakkaukseni..

...näyttää kutakuinkin tältä!

En siis ottanut tällä kertaa KELA:n äitiyspakkausta, sillä vaikka kuinka hienosta asiasta on kyse, niin en vaan usko, että varsinkaan vaatteet olisivat meillä päätyneet käyttöön. Itse pidän ensisijaisesti viileistä (no okei, pastellisista..) sävyistä, jotka mielestäni myös sopivat vaaleahiuksisille ja sinisilmäisille lapsille parhaiten (tai siis voihan tyttö olla jotain ihan muutakin, mutta geeneillämme tämä on todennäköisin vaihtoehto). Poika nukkui ekat kuukaudet omassa äitiyspakkauslaatikossaan, nyt siihen on vaan ommeltu uusi reunapehmuste (tuo nyt rytyssä oleva hommeli :D ). Hankin alennuksesta (40%!) uuden Tarumuumi-makuupussin, ja isoveljeltä perittyjen vaateiden lisäksi tytölle on kertynyt muutama..kröhöm..vaaleanpunainen vaate. Monelle ihan liian hempeää, mulle <3<3<3

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria!

Sain Nunulta ilahduta bloggaajakaveria -haasteen alkuviikosta.
Kiitos Nunu! <3  Nunulla on samanikäinen poika kuin minulla, joten arjen yhtymäkohtia on ollut mukava seurata jo ihan raskausajan alusta lähtien. Nunu kirjoittaa lapsiperheen arkielämästä huumorilla höystettynä, enkä voi kuin ihailla Nunun energisyyttä! En tajua, miten tämä nyt jo kahden pienen pojan äiti ehtii vielä työelämäänkin palattuaan surautella pojille ompelukoneella itse vaatteita.  

Itse laitan haasteen eteenpäin Keksille, jonka Pienelle paikka vapaana -blogia olen seuraillut vuoden verran. Keksi on tosielämässä kollega, joka on joutunut kohtaamaan itsellenikin liian tutun lapsettomuusongelman. Uskon kuitenkin, että Keksillä ja miehellä on erinomaiset mahdollisuudet saada plussa piankin tikkuun, kun hoidot toivottavasti pian taas etenevät! Tsemppiä jatkoon, Keksi <3

Haasteen säännöt:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Bloggaajien määrän voit itse päättää.
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.
  • Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla; esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekoista. Ilahduttaa voit myös vaikka kommenttien tai sähköpostin välityksellä.
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa mukaan uusia kirjoittajia.

torstai 26. helmikuuta 2015

Choose your battles

Otsikolla viittaan elämään uhmaikäisen kanssa. Huhheijaa. Nyt todellakin eletään sitä vaihetta, kun lähes kaikista asioista saa väännön aikaiseksi. Erityisen vaikeaa pojan kanssa on vaatteiden ja vaipan vaihto, etukäteen pitää ihan kerätä voimia, kun tietää, että jompi kumpi on edessä. Poika vastustelee ja aina pitäisi olla joku jippo mielessä, millä saisi pojan ajatukset käännettyä muualle, jotta kyseiset toimenpiteet sujuisivat ilman eieieitä ja rimpuilua. Aina ei vaan huvittaisi olla tunkemassa pojalle näkkäriä käteen tmv., jotta homma jotenkin toimisi, mutta olettaisin, että tein niin tai näin, poika tuskin enää kouluiässä käyttäytyy ihan samalla tavalla (eihän??!). Ja ihan sama, kuka niitä vaatteita vaihtaa, samanlaiset uhmat saa niin mummo kuin mummikin osakseen, ilmeisesti poika kokee vahvasti, että tunkeudumme hänen itsemääräämisalueellensa näillä toimillamme :) 

Olen todella turhautunut siihen, etteivät pottahommat etene meillä ollenkaan. Ennen lapsiaikaa olin todellakin sitä mieltä, että omat lapseni tulevat olemaan suunnilleen 2-vuotispäivänään kuivia. How little did I know? Olen etukäteen tiedostanut sen, että pakottamalla ja negatiivisilla assosiaatioilla ei saa aikaiseksi kuin huonoa näissä potta-asioissa ja mielestäni yrittänyt niitä vältelläkin, mutta jotenkin olemme silti ajautuneet tilanteeseen, missä poika ei tällä hetkellä lahjomallakaan suostu edes istumaan potalle. Enkä näe, että tilanne olisi paranemassa ihan lähihetkinä, eihän tässä ole parin kuukauden sisällä edessä kuin pikkusiskon syntymä ja muuta pientä elämänmuutosta. No, toivottavasti kesällä sitten voimme yrittää asiaa uudelleen, kun vaatetuskin on vähäisempi ja kotona on helpompi pitää ilman vaippaa. Kakka tulee pönttöön, mutta sekin vain sen vuoksi, että pojan alkaessa tuotosta pusertamaan, vien hänet nopeasti pöntölle, omatoimisesti hän ei pöntölle lähde, vaikka tietää, että luvassa on suklaa tai lakupalkintoa.

Mutta osaa pieni mies yllättääkin. Olimme viime viikolla hammaslääkärissä pienen hammashaverin jälkeisessä rutiinitarkastuksessa. Olin ennakoinut itkua ja hammastenkiristystä, potkuja ja raivareita, mutta vielä mitä! Hammaslääkärin huoneeseen astuttuamme poika kiipesi omatoimisesti tutkimustuoliin, ei vastustellut, kun silmille laitettiin aurinkolasit, aukoi suuta, kun setä pyysi ja lopuksi otti tyytyväisenä vastaan pienen virtahepolelun kuin vanha tekijä. Olinpa ylpeä, kun lääkäri ja hoitaja kehuivat reipasta pikkumiestä, vaikka ihan tuurillahan tuo noin meni! 


torstai 19. helmikuuta 2015

Valmistautumista?

Rv 31+1 tänään, tickerin mukaan 62 päivää laskettuun aikaan.
Välillä mietin, että ollaankohan me miehen kanssa edes oikein tajuttu, että meille on tulossa vauva aika pian? Tuntuu, että sitä on taas keskittynyt niin tähän matkaan eikä määränpäähän, että nyt pitäisi oikeasti vähän valmentautua siihen, miten elämä taas muuttuu, kun meitä toivottavasti parin kuukauden päästä on kolmen sijaan neljä.
En tarkoita niinkään konkreettisia hankintoja, sillä lähes kaikki vauvatarvikkeet on jäljellä isoveljeltä, vaan sitä suurta mullistusta, minkä vauva tuo mukanaan syntyessään. Elämänmuutos ei todennäköisesti tunnu yhtä suurelta kuin esikoisen syntyessä, mutta onhan tässä kaikenlaista edessä. Miten esikoista pitäisi vielä valmistella pikkusiskon syntymään? Miten esikoinen ottaa vauvan vastaan? Miten me nukumme, kun nykyään poika silloin tällöin hipsii meidän väliimme yöllä, ja neljä samassa sängyssä on jo vähän ruuhkaa? Miten takaamme molempien vanhempien jaksamisen töissä/kotona, jos vauva on kovin itkuinen?

Toki on myös niin, että vaikka kuinka pohtisi ja valmistautuisi, niin yllätyksiä on luvassa kuitenkin. Muutos on positiivinen ja odotettu eikä me todellakaan olla ensimmäisiä, joille syntyy toinen lapsi :)

perjantai 6. helmikuuta 2015

Mahan kasvu

Kun odotin poikaamme, kuulin aika usein kommentteja siitä, että mahani on varsin pieni ja siro, monesti lasketun ajan kuullessaan ihmiset olivat lähinnä ihmeissään: "ai, että vauvan pitäisi syntyä jo elokuussa?".
No, mitään vatsan pienuuteen viittaavaa kommentointia en ole tällä kertaa kuullut. Hah, päinvastoin, minut nähdessään ihmiset katsovat lähinnä siihen malliin, että vasta huhtikuussako on laskettu aika?  Ja itsekin tunnen olevani lähinnä sotanorsu. Siinä, missä viimeksi kasvatin selkeää "poikamasua", nyt vatsa on levinnyt joka suuntaan, ja on mielestäni nyt jo yhtä iso kuin viimeksi loppumetreillä. Kuten viime raskaudessakin, olen nytkin ottanut joka viikko sivuprofiilikuvan vatsasta, joten tässäpä vähän vertailua (rv 29+ molemmat).

Ensimmäinen raskaus
Toinen raskaus




No jaa, enpä tiedä. Vatsan malli ainakin on nyt erilainen. Painoahan minulla on tullut suunnilleen saman verran kuin viimeksi.  Osasyynsä saattaa tietysti olla siinä, että poika viihtyi koko ajan perätilassa, kun tyttö taas ainakin viime viikon ultrassa oli pää alaspäin.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pikakuulumiset

Täällä ollaan edelleen, ihan hyvässä voinnissa, mitä nyt vähän väsyttää.. Viimeinen kolmannes on kai jo pyörähtänyt käyntiin (?), tänään on rv 28+0. Pääsin pari päivää sitten kurkkaamaan ultralla vauvaa, kun kävin lääkärintarkastuksessa saadakseni lentoluvan tuleville viikoille. Paikat on vielä onneksi kiinni, joten lupa heltisi. Vauva kasvaa suunnilleen keskikäyrällä, ehkä vähän alle, näin oli isoveljensäkin aikoinaan. Pää on ollut kaikissa mittauksissa n. viikon muita mittauksia jäljessä, mutta pääasia kai on, että kasvaa johdonmukaisesti eikä enempää heittoa ole. Saatiin tällä kertaa sellainen varmistus sukupuolesta, että tällainen ultramaallikkokin ymmärtää, lääkäri nimittäin otti ihan lähikuvaa neidistä. Tyttö oli pää alaspäin, hipheijaa?! Pääsisinköhän tällä kertaa ihan tositoimiin synnytystavan suhteen?

Supisteluja on alkanut tulla pikku hiljaa. Lähinnä, jos kävelen nopeasti, alkaa jossain vaiheessa alavatsalla tuntua ikävähkö kiristys. Samoin joskus sängyssä, jos vaihdan kylkeä liian äkkinäisesti. 

Pähkäilen tässä vieläkin, että mitä tehdä äitiyspakkauksen suhteen, kohtahan se pitäisi jo tilata, jos sen aikoo ottaa. Vuoden 2014 kuosit on vaan jotenkin niin njäääh. En tykännyt vuoden 2012 pakkauksen makuupussista, joten saattaisin sijoittaa äitiyspakkauksen sijaan rahan uuteen makuupussiin tmv. First world problem?

Pojan kuulumisia seuraavaksi, voihan uhma ja ummetus! 


maanantai 12. tammikuuta 2015

Raskauskuulumisia

Huhheijaa, olen päivittänyt raskauskuulumisia viimeksi marraskuussa. Ihan tasapuolisuuden nimissä pitää ottaa itseä niskasta kiinni, jotta tulevaisuudessa muistan pienemmänkin odotusajasta jotain, isoveljen raskausaikana taisin useimmiten melkein viikottain jotain kirjoitella.

Nyt on menossa rv 25+5, ja juuri Lilypie-tickeristä huomasin, että laskettuun aikaan on 100 päivää! Mihin ihmeeseen tämä aika on oiken mennyt? Muutama viikko, ja alkaa viimeinen kolmannes. Tosin en edes tiedä, milloin viimeisen kolmanneksen katsotaan alkavan, ja muutenkin tuntuu, etten ole yhtä paljon perillä raskauden ja sikiön kehittymiseen liittyvistä asioista kuin esikoisen odotusaikana. Totuus toki on, että parivuotiaan äitinä ei yksinkertaisesti ole samalla lailla aikaa keskittyä raskauteen kuin esikoista odottaessa, mutta tuntuu, että täytyisi tässä silti jotenkin paremmin alkaa ainakin henkisesti valmistautumaan pienokaisen tuloon.

Raskausajan vointi on ollut pääasiassa varsin hyvä, varsin samanlainen kuin esikoista odottaessa. Pienet vaivat ovat toistaiseksi olleet samoja: öisiä suonenvetoja ja lisäraudan aiheuttamaa ummetusta. Supisteluja en ole vielä kokenut nimeksikään. Viimeksi olen tosin näihin aikoihin kirjoittanut energisyydestäni, mutta sitä en valitettavasti tässä raskaudessa pysty toistamaan, väsymystä on ollut ilmassa ja tuntuu, ettei oikein mikään uni riitä virkistämään minua. Enkä todellakaan tällä hetkellä ehdi käymään missään spinningeissä! Voi taivas, kuinka rapakunnossa sitä tämän raskauden jälkeen tulenkaan olemaan! Ihme kyllä paino on noussut melkeinpä täsmälleen samaa tahtia nyt kuin viimeksikin, mutta lihakset on kyllä kutistuneet olemattomiin.

Masu kasvaa ja potkuja tuntuu nykyisin varsin mukavasti. Ehdin jo vähän kärsimättömänä odotella potkujen alkamista, vaikka ekat liikkeet taisinkin tuntea joskus 18.raskausviikolla. Sellaisia käteen tuntuvia potkuja olen tuntenut kuitenkin vasta muutaman viikon, joten edessä oleva istukka mitä ilmeisimmin vaimentaa tuntemuksia tai sitten vaan vertailen siihen, miltä potkut tuntuivat viimeksi loppuraskaudessa. 
Äitiysvaatteisiin siirryin joskus rv 18-19 tietämillä, viimeisimpänä heräsin joskus viikko ennen joulua siihen, että en mitenkään mahdu talvitakkeihini enää. Kävikin ihan hyvä tuuri, kun samaisena päivänä H&M:llä oli alkanut alennusmyynnit ja sain kotiutettua äitiysparkan kahdella kympillä.

Esikoiselta on säästynyt lähes kaikki vauvakamppeet, joten mitään erityisempiä hankintoja ei pitäisi olla tehtävänä. Ja viime kerrasta tiedän nyt paremmin, etteivät kaupat sulje oviaan synnytykseni jälkeen, joten myöhemminkin pääsee puutteita korjaamaan. Vähän olen pohdiskellut tuplarattaiden hankintaa, mutta toisaalta eivät välttämättä ole enää tarpeelliset tällä ikäerolla, joten voi olla, että aluksi hankitaan sisaruslauta nykyisiin yhdistelmärattaisiin.

Joulua ennen kävin kolmannessa neuvolassa (pikainen rutiinikäynti jälleen), minkä jälkeen laitoin äitiyspäivärahapaperit Kelaan. Äitiyspakkauksen suhteen vielä emmin. En ollenkaan innostu vuoden 2014 äitiyspakkauksen vaatteista, ja kun kerran pojalta on jäljellä tarvikkeet kynsisaksista makuupussiin, niin saatan nirsoilla ja ottaa pakkauksen rahana, sillä vaikuttaa aika lailla siltä, ettei vuoden 2015 pakkausta tulla ihan lähiaikoina julkaisemaan.

Minun on vieläkin vaikea uskoa, että olen raskaana, ja meille on kovaa vauhtia tulossa vauva keväällä. Pelkään vieläkin pahinta ja olen huolissani milloin mistäkin, mikä on valitettavasti osaltaan heikentänyt raskaudesta nauttimista. Toisaalta muistelen, että kyllähän minulla poikaakin odottaessa oli (näin jälkikäteen ajateltuna) kaiken maailman huolia pitkin matkaa.
En pidä mitään itsestäänselvyytenä, mutta älyttömän kiitollinen ja onnellinen olen tästä kasvavasta mahasta ja sen sisällä olevasta elämästä! 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Alepläjäys

Raskauskuulumiset saavat sittenkin jäädä ensi viikkoon, mutta esittelenpä nyt kuitenkin kuluneen viikon "vartti Stockan alessa" aikaansaannokseni. Pitäähän sitä olla jotain tyttömäistäkin väriä tasapainottamassa isoveljeltä perittyä sinistä garderoobia ;)


perjantai 2. tammikuuta 2015

Uutta vuotta ja pojan kuulumiset

Okei, sen sijaan, etten luvannut taaskaan mitään, olisi uudenvuodenlupaukseni voinut olla se, että päivitän blogia vähän useammin, joulukuu jäi näemmä viime vuodelta kokonaan väliin.
Tulin nyt kirjoittamaan pojan kuulumisia, mutta uskaltaisinkohan luvata, että kirjoitan vielä tällä viikolla raskausajan kuulumisia eri postaukseen..

Poika kehittyy hurjaa vauhtia. Onhan ikääkin kohta jo 2v 5 kk. Tällä hetkellä meneillään ei ole mikään pahin uhmakausi, mutta sanomattakinhan on selvää, että kun tänne näin kirjoitan, niin päiväunilta herää uhmaiän vauhdilla aloittanut taapero.

Puhe kehittyy koko ajan, ja nyt enenevässä määrin näkyy leikeissä koettujen asioiden toistaminen, erilaiset mielikuvitusleikit. Viime päivinä on kovasti leikitty mm. junassa matkustamista tai ravintolassa syömistä, ja poikahan jaksaisi jatkaa leikkiä vaikka kuinka pitkään siinäkin vaiheessa, kun möhömaha äiti ei jaksa enää siirtyä eri tuolilta toiselle, kun vaihdetaan junasta ratikkaan jne :)
Hauskoja hetkiä pojan höpinöiden kanssa eletään päivittäin, juttua nimittäin riittää. Ja laulua! Poika on tosi kova laulamaan, ja nyt onnistuu jo yhteislaulukin pojan kanssa. Suosikkeja tällä hetkellä mm. Metrolla mummolaan, Tuiki tuiki tähtönen ja tietysti ikisuosikki Hämä-hämä-häkki. Pari aamua sitten poika aloitti aamunsa tyytyväisenä vetämällä sängyssä oman lastenlaulu-medleynsä, niin liikuttavaa!
Jännä huomata, miten lapset ovat luontaisesti kiinnostuneita eri asioista. Meillä poika on superkiinnostunut leluautoista ja erilaisista soittimista, mm. vaarin kitarat ovat ihan hittejä, kun taas melko samanikäinen kummipoika tuntuu syntyneen jalkapallo jalassa ja maila kädessä.

Vaipoissa mennään edelleen eikä loppua näy, mutta pienenä edistysaskeleena mainittakoon se, että viimeisen n. kuukauden ajan kakkostuote on kuitenkin tehty pottaan/pönttöön. Valitettavasti pojan vatsa tuntuu olevan aika hitaasti toimiva tällä hetkellä, sillä tuotoksia syntyy vain 3 päivän välein ja kakkaaminen onkin aina enemmän tai vähemmän epämukavan näköistä. Tarttis siis tehdä asialle jotain eikä vain päivitellä, eli enemmän nesteitä ja kuituja nyt alkuun ainakin!

Joulupukki ei meillä vielä tänä vuonna käynyt, mutta poika toimi itse hienosti lahjojen jakajana. Ensi vuonna varmaan tulee pukkikin, kun poika sitä silloin jo varmaan osaa odottaa. Oltiin jouluna reissussa, joten kotiin jääneet paketit on avattu pikku hiljaa, ja itseasiassa yksi paketti odottaa vielä avaamista, niin riittää sitten uutta ihmeteltävää tammikuun talvi-iltoihinkin.
Tai mitä talvi-iltona jää nyt on, kun ulkona sataa tälläkin hetkellä vettä..