torstai 26. helmikuuta 2015

Choose your battles

Otsikolla viittaan elämään uhmaikäisen kanssa. Huhheijaa. Nyt todellakin eletään sitä vaihetta, kun lähes kaikista asioista saa väännön aikaiseksi. Erityisen vaikeaa pojan kanssa on vaatteiden ja vaipan vaihto, etukäteen pitää ihan kerätä voimia, kun tietää, että jompi kumpi on edessä. Poika vastustelee ja aina pitäisi olla joku jippo mielessä, millä saisi pojan ajatukset käännettyä muualle, jotta kyseiset toimenpiteet sujuisivat ilman eieieitä ja rimpuilua. Aina ei vaan huvittaisi olla tunkemassa pojalle näkkäriä käteen tmv., jotta homma jotenkin toimisi, mutta olettaisin, että tein niin tai näin, poika tuskin enää kouluiässä käyttäytyy ihan samalla tavalla (eihän??!). Ja ihan sama, kuka niitä vaatteita vaihtaa, samanlaiset uhmat saa niin mummo kuin mummikin osakseen, ilmeisesti poika kokee vahvasti, että tunkeudumme hänen itsemääräämisalueellensa näillä toimillamme :) 

Olen todella turhautunut siihen, etteivät pottahommat etene meillä ollenkaan. Ennen lapsiaikaa olin todellakin sitä mieltä, että omat lapseni tulevat olemaan suunnilleen 2-vuotispäivänään kuivia. How little did I know? Olen etukäteen tiedostanut sen, että pakottamalla ja negatiivisilla assosiaatioilla ei saa aikaiseksi kuin huonoa näissä potta-asioissa ja mielestäni yrittänyt niitä vältelläkin, mutta jotenkin olemme silti ajautuneet tilanteeseen, missä poika ei tällä hetkellä lahjomallakaan suostu edes istumaan potalle. Enkä näe, että tilanne olisi paranemassa ihan lähihetkinä, eihän tässä ole parin kuukauden sisällä edessä kuin pikkusiskon syntymä ja muuta pientä elämänmuutosta. No, toivottavasti kesällä sitten voimme yrittää asiaa uudelleen, kun vaatetuskin on vähäisempi ja kotona on helpompi pitää ilman vaippaa. Kakka tulee pönttöön, mutta sekin vain sen vuoksi, että pojan alkaessa tuotosta pusertamaan, vien hänet nopeasti pöntölle, omatoimisesti hän ei pöntölle lähde, vaikka tietää, että luvassa on suklaa tai lakupalkintoa.

Mutta osaa pieni mies yllättääkin. Olimme viime viikolla hammaslääkärissä pienen hammashaverin jälkeisessä rutiinitarkastuksessa. Olin ennakoinut itkua ja hammastenkiristystä, potkuja ja raivareita, mutta vielä mitä! Hammaslääkärin huoneeseen astuttuamme poika kiipesi omatoimisesti tutkimustuoliin, ei vastustellut, kun silmille laitettiin aurinkolasit, aukoi suuta, kun setä pyysi ja lopuksi otti tyytyväisenä vastaan pienen virtahepolelun kuin vanha tekijä. Olinpa ylpeä, kun lääkäri ja hoitaja kehuivat reipasta pikkumiestä, vaikka ihan tuurillahan tuo noin meni! 


torstai 19. helmikuuta 2015

Valmistautumista?

Rv 31+1 tänään, tickerin mukaan 62 päivää laskettuun aikaan.
Välillä mietin, että ollaankohan me miehen kanssa edes oikein tajuttu, että meille on tulossa vauva aika pian? Tuntuu, että sitä on taas keskittynyt niin tähän matkaan eikä määränpäähän, että nyt pitäisi oikeasti vähän valmentautua siihen, miten elämä taas muuttuu, kun meitä toivottavasti parin kuukauden päästä on kolmen sijaan neljä.
En tarkoita niinkään konkreettisia hankintoja, sillä lähes kaikki vauvatarvikkeet on jäljellä isoveljeltä, vaan sitä suurta mullistusta, minkä vauva tuo mukanaan syntyessään. Elämänmuutos ei todennäköisesti tunnu yhtä suurelta kuin esikoisen syntyessä, mutta onhan tässä kaikenlaista edessä. Miten esikoista pitäisi vielä valmistella pikkusiskon syntymään? Miten esikoinen ottaa vauvan vastaan? Miten me nukumme, kun nykyään poika silloin tällöin hipsii meidän väliimme yöllä, ja neljä samassa sängyssä on jo vähän ruuhkaa? Miten takaamme molempien vanhempien jaksamisen töissä/kotona, jos vauva on kovin itkuinen?

Toki on myös niin, että vaikka kuinka pohtisi ja valmistautuisi, niin yllätyksiä on luvassa kuitenkin. Muutos on positiivinen ja odotettu eikä me todellakaan olla ensimmäisiä, joille syntyy toinen lapsi :)

perjantai 6. helmikuuta 2015

Mahan kasvu

Kun odotin poikaamme, kuulin aika usein kommentteja siitä, että mahani on varsin pieni ja siro, monesti lasketun ajan kuullessaan ihmiset olivat lähinnä ihmeissään: "ai, että vauvan pitäisi syntyä jo elokuussa?".
No, mitään vatsan pienuuteen viittaavaa kommentointia en ole tällä kertaa kuullut. Hah, päinvastoin, minut nähdessään ihmiset katsovat lähinnä siihen malliin, että vasta huhtikuussako on laskettu aika?  Ja itsekin tunnen olevani lähinnä sotanorsu. Siinä, missä viimeksi kasvatin selkeää "poikamasua", nyt vatsa on levinnyt joka suuntaan, ja on mielestäni nyt jo yhtä iso kuin viimeksi loppumetreillä. Kuten viime raskaudessakin, olen nytkin ottanut joka viikko sivuprofiilikuvan vatsasta, joten tässäpä vähän vertailua (rv 29+ molemmat).

Ensimmäinen raskaus
Toinen raskaus




No jaa, enpä tiedä. Vatsan malli ainakin on nyt erilainen. Painoahan minulla on tullut suunnilleen saman verran kuin viimeksi.  Osasyynsä saattaa tietysti olla siinä, että poika viihtyi koko ajan perätilassa, kun tyttö taas ainakin viime viikon ultrassa oli pää alaspäin.