tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ihana, kamala (?) raskaus

Huomenna 37+0, jaiks! Täytyy myöntää, että alan olla pikku hiljaa valmis seuraavaan vaiheeseen, olenhan ollut raskaana elokuusta saakka. Hieman tunnen huonoa omatuntoa siitä, että alan olla hieman, noh,  kyllästynyt raskaana olemiseen, sillä tätähän olen nimenomaan toivonut. En siis missään tapauksessa halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta kyllä luonto tai mikä lie on hoitanut asiat niin, että loppuraskauden koittaessa äiti on niin sanotusti kypsä raskaana olemiseen.  

Ei tässä edelleenkään mitään suurempaa vaivaa ole, mutta onhan tuo vatsa jo niin iso, etten millään jaksaisi enää kumarrella, sillä lattialle tippuneet tavarat tekisi mielummin mieli jättää sinne lojumaan kuin nostaa, mutta minkäs teet ( ja miksi meidän pojalla on nyt vaan nauhakenkiä?!).
Viikko sitten siirsin suosiolla sormukset kaulakoruun roikkumaan, toisinaan alkoi tuntua vähän hankalalta saada sormuksia vedettyä iltaisin pois, ja sukistakin jää iltasella pienet rannut nilkkoihin. Ainainen huolehtiminen siitä, onko suuhun menevä ruoka varmasti raskaana olevalle sopivaa on yllättävän kuluttavaa, tässä vaiheessa haluaisin jo kerätä lautaselle kaiken maailman pastöroimattomat juustot ja sushit, puhumattakaan edes yhdestä lasillisesta viiniä. Raskausvaatteiden niukka valikoima kyllästyttää, painonnousu ärsyttää, mutta mitään, siis MITÄÄN en tietenkään vaihtaisi siihen pieneen ihmeeseen, joka tätä kaikkea minulta edellyttää. Mikäli vaaditaan, olen ilomielin (köhköh) raskaana vaikka toiset yhdeksän kuukautta!

Pari päivää sitten muuten säikähdin hieman, kun wc-käynnin yhteydessä pyyhkiessä tuli hieman rusehtavaa vuotoa. Mitään kipuja vuotoon ei liittynyt ja tunsin vauvan liikkeet hyvin, mutta oman mielenrauhan vuoksi soitin kuitenkin neuvoa synnäriltä. Kuulemma mitään aihetta huoleen ei onneksi ollut ja nyt vaiva on häipynyt kokonaan.
Lähestyvää synnytystä ajatellen mitään ennakoivia oireita en ole huomannut. Levossa ei supistele ainakaan kivuliaasti (en taida aina oikein tunnistaa kivuttomia supistuksia) eikä liikkuessakaan juurikaan, ihan hyvin voin työntää pojan rattaita ylämäkeen ja ehtiessäni käyn muutaman kerran viikossa kuntosalilla ajelemassa kuntopyörällä edelleen. Limatulpan irtoamisesta ei ole merkkejä enkä oikein osaa sanoa, onko vatsakaan vielä laskeutunut. Joten jos nyt pitäisi ennustaa, niin veikkaisin, että synnytys käynnistyy vasta lähellä laskettua aikaa tai sen jälkeen, mutta tilannehan voi toki muuttua nopeastikin.
Yritän päivitellä nyt loppuraskauden aikana tänne vähän useammin, lukaisin vähän aika sitten kirjoituksiani pojan raskausajalta ja kaikenlaistahan tässä oli jo ehtinyt unohtua..


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Synnytystapa-arvio

Otsikostakin voi jo päätellä, että kävin vastikään synnytystapa-arviossa. Vauva on edelleen pää alaspäin, kasvaa tasaisesti hieman keskikäyrän alapuolella. Mitään esteitä alatiesynnytykselle ei ole tiedossa nyt, kun vauva on "oikein päin", joten alatiesynnytystä lähden tällä kertaa yrittämään.
Täytyy sanoa, että kyllä vähän jännittää! Sektiokin jännitti, kovastikin, mutta kun se sitten meni erinomaisen hyvin, ja toipumiseni oli nopeaa, niin kieltämättä tietynlainen helppous houkuttelisi samaan uudestaan. Tiedostan kuitenkin, että uusi sektio olisi taas uusi leikkaus riskeineen, joten en ole hetkeäkään oikeasti ajatellut kysyväni uuden sektion mahdollisuudesta, vaan näillä nyt mennään.

Sen kummemmin en ole osannut synnytystä suunnitella vaan asenteeni on enemmän sellainen, että katsotaan, mitä tuleman pitää.  Minulla ei ole oikein mitään vaatimuksia, ainoastaan harras toive, että kaikki menisi hyvin. Epiduraali kiinnostaa, jos sille on tarvetta (pidän aika todennäköisenä, että on), episiotomia tehdään, jos se on välttämätön vauvan ulos saamiseksi. En ole suunnitellut musiikkeja synnytyssaliin tai suuremmin miettinyt mitään synnytysasentoja tmv., olen ajatellut, että kätilö kyllä sitten ohjaa minua niin kuin parhaaksi näkee. Kuulostaako tämä sitten siltä, etten ole kovin valmistautunut koko koitokseen? Juu ja ei. Etukäteen kun ei voi varsinkaan näin "ensisynnyttäjänä" tietää,  miten synnytys tulee etenemään, niin mielestäni liian tarkasti etukäteen viitoitettu tie voisi vain aiheuttaa enemmän pettymyksiä jälkikäteen. Totta kai synnytykseen kannattaa minunkin mielestäni mentaalisesti valmistautua, mutta suunnitella sitä ei voi.

Olihan se viimeksi helppoa, kun pojan syntymäpäivän tiesi jo pari viikkoa etukäteen, sillä nyt ei auta kuin odotella. Mitään merkkejä ainakaan ihan pian lähestyvästä synnytyksestä ei vielä ole, mutta voisihan sitä sairaalakassia ruveta jo pikku hiljaa pakkailemaan, kun laskettuun aikaan on neljä viikkoa. Mitäs muuta? Vauvan vaatteet on vielä pesemättä, hoitopöytä kasaamatta, rintapumpun toimivuus testaamatta, turvakaukalo ja sitterit sun muut hakematta kellarista.. Mutta mullahan ei ole  muuta kuin aikaa näin äitiyslomalla!  Eikun ootas, olihan mulla tuo yks 2,5-vuotias täystyöllistäjä..

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Päivärytmimme

Laitanpa nyt ylös, miltä tällä hetkellä näyttää äidin ja 2 v 7 kk pojan päivärytmi. Pian pieni neiti toivottavasti  tulee sekoittamaan rutiinimme täydellisesti! 
Poika ei ole siis enää hoidossa vaan on nyt jäätyäni äitiyslomalle ihan kotihoidossa, mutta syksyllä olisi sitten taas tarkoitus aloittaa kerhoa tmv., kolmivuotias kun varmasti kaipaa jo leikkikavereitakin.

klo 6.30-7 herätys! Poika kömpii omasta huoneesta äidin ja isin sänkyyn, emme kuitenkaan nouse sängystä ennen kuin isin herätyskello soi klo 7.15, äiti ja isi yrittävät epätoivoisesti vielä nukkua, kun poika höpöttelee ja käy välillä huoneestaan hakemassa suurin piirtein puolet leluarsenaalistaan makuuhuoneeseemme. Välillä kuuluu käsky: "mennään aamupalalle!".
klo 7.15 isin herätyskello sitten soi ja pojan toive toteutuu, lähdetään aamupalalle. Puuroa äidille ja pojalle, isi syö yleensä jotain muuta. Yhdessä katsotaan aamu-uutiset ja Pikku Kakkosesta ainakin nimipäiväonnittelut.
klo 8-10, leikkiä ja aamutoimia. Isi lähtee töihin, pojan kanssa leikitään pojan huoneessa, välillä äiti käy suihkussa ja meikkailee, pari kertaa viikossa käydään pojan kanssa yhdessä kylvyssä. Poika onneksi antaa äidin välillä ihan vaan istua, kun syventyy leikkeihinsä, mutta jos olen hetkeä pidempään jossain muussa huoneessa, niin pienet jalat kyllä tepsuttelevat pian perässä ja kuuluu "äiti, missä sinä oleeet?".
klo 10-11/12 poistutaan kotoa. En tehnyt ennen uudelle äitiyslomalle jäämistäkään täyttä työviikkoa vaan meillä on ollut yhteisiä harrastuksia: kerran viikossa käymme muskarissa, sitten on kerhotapaamista ym. Vapaa-aamuina suuntaamme yleensä puistoon tai asioille. Lähtemiset ovat aina jonkinlaisen neuvottelun takana, pukeminen ja vaipan vaihto vaatii lähes aina jotain jippoja ja suostuttelua sekä hyvissä ajoin ennakointia.
klo 11-11.30 tullaan yleensä kotiin, lämmitän pojalle lounaan pakasteesta.
klo 11.30 päiväunille! Poika menee päiväunille yleensä mielellään, päiväunia edeltää tietyt rutiinit: pastilli suuhun ja tutti kaapista (poika käyttää tuttia edelleen, mutta vain ja ainoastaan päiväunilla), vaipan vaihto ja kevyempi vaatetus, verhot kiinni, sänkyyn saa ottaa mukaan jonkun lelun, sitten äiti laulaa pari laulua. Poika jää nukahtamaan itsekseen, kun lähden syömään oman lounaani (preferoin itselleni rauhallista ruokailua, minkä vuoksi syön vasta pojan jälkeen).
klo 11.30-14 poika nukkuu yleensä kahden tunnin päikkärit, joskus vähän pidempäänkin, mutta harvemmin nykyään.
klo 14-15 päiväunien jälkeistä höntsäilyä. Jos olen itsekin nukahtanut pojan päiväunien aikaan, saatan pojan herättyä antaa tämän katsoa hetken aikaa lastenohjelmia saadakseni itsenikin hereille sillä aikaa.
klo 15 välipala, yleensä joku hedelmä tmv.
klo 15-17.30 mitäs nyt keksitään? Hyvällä säällä ulos, ystävien tapaamista, huonossa tapauksessa leikitään kotona, mikä voi johtaa turhautumiseen, jos vain kaksistaan pyörimme. Viiden aikaan poika yleensä syö jonkun ruoan.
klo 17.30-18.30 äiti laittaa ruokaa ja poika saa katsoa lastenohjelmia sen ajan.
klo 19 isi tulee töistä (vasta!), syödään yhdessä, poika syö joko samaa ruokaa kuin me tai iltapalaa. Päivän kuulumisten vaihtamista.
klo 19-20 isin ja pojan leikkejä. Pojalle on tietysti ihan älyttömän tärkeää, että isi ehtii keskittyä ja viettää aikaa hänen kanssaan edes vähän aikaa arki-iltaisin.
klo 20-20.30 valmistautumista nukkumaan: yöpuku, vaipan vaihto, hampaiden harjaus. Riippuu ihan päivästä, kuinka paljon iltatoimet vaativat suostuttelua, toisinaan poika on niin väsynyt, että vaatii itse pääsyä nukkumaan, toisinaan taas ilmoittelee, että aikoo leikkiä vielä. Iltatoimien jälkeen äiti tai isi lukee pojan kanssa muutaman kirjan, sitten valo pois, muutama unilaulu ja poika jää itsekseen nukahtamaan.
 zzZZzz

Mites muilla: samanlaista, erilaista?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Unia sun muuta jännää

Viisi viikkoa laskettuun aikaan. Pikku hiljaa jännitys on ainakin alitajuisesti nostanut päätään.

Toissayönä näin unta, että en osannut imettää. Esikoisen kanssa imettäminen oli alkuun haasteellista, mutta aikani taisteltuamme saimme imuotteet sun muut kuntoon, ja lopulta sitten imetinkin poikaa 11 kk:n ikään saakka, mistä noin 5 kk oli täysimetystä, korvikettakaan poika ei saanut ennen kuin 9 kk:n ikäisenä. Mutta vauvat ja tilanteet kun ovat niin erilaisia, että loppujen lopuksi hyvästä imetyskokemuksesta huolimatta en yhtään osaa luottaa siihen, että mitään ongelmia ei asian suhteen nyt olisi. Toisaalta on varmaan ihan hyvä tiedostaa, ettei imettäminen useimmitenkaan suju ihan "tissi suuhun ja that´s it" -meiningillä..

Viime yön uni taas liittyi jotenkin yöheräilyyn, unessa vauva taisi valvottaa. Oma jaksaminen lähinnä pelottaa, kun nyt olen voinut aina halutessani nukkua pojan päiväunien aikaan itsekin (poika nukkuu edelleen parin tunnin päikkärit), mutta sehän on aika varmaa, etteivät lapset tule koordinoidusti päivällä nukkumaan, joten jos vauva valvottaa yöt, niin miten ihmeessä jaksan? Kuulun niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat suht paljon unta, ainakin omasta mielestäni  olen aina nukkunut paljon ja priorisoinut unta muiden asioiden edelle.

Synnytyksestä en ainakaan muista nähneeni vielä unia. En ole vielä käynyt synnytystapa-arviossa, mutta sikäli, kun vauva edelleen on pää alaspäin, uskoisin, että alatiesynnytystä lähdetään yrittämään. Olen nyt siis ihan ensisynnyttäjäasemassa, kun poika tuli maailmaan suunnitellusti sektiolla. En niinkään osaa pelätä kipua, vaan pelkään sitä, että tilanne on jotenkin niin hallitsematon ja minä jotenkin kivuista sun muusta sekaisin, etten ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä ja miten missäkin tilanteessa toimia. Pelkään siis jotenkin sössiväni synnytyksen.. Ihan kuin siellä ei olisi ammattilaisia apunani!

Pelko on läsnä edelleen, menettämisen pelko: pelkään kohtukuolemaa, pelkään, että synnytyksessä tapahtuu jotain kamalaa. En muista ihan samalla lailla pelänneeni pojan raskausaikana, joten kaipa keskenmenot edelleen kummittelevat taustalla.

Näistä ajatuksista ja peloista huolimatta olen kyllä hyvävointinen eikä mielialassani ole valittamista, vaikka sellaisen kuvan voisi edellisistä saada.
Raskaus sujuu edelleen tietääkseni hyvin. En kärsi liitos- tai muistakaan kivuista. Supistuksia on alkanut jonkin verran tulemaan, ainakin niitä on enemmän kuin esikoisesta aikanaan. Maha kasvaa, mutta raskausarpia ei ole ainakaan vielä tullut. Turvotuksia ei ole mainittavasti, sormuksia olen voinut pitää ihan normaalisti sormissa. Paino nousee koko ajan, mutta ihan maltillista tahtia. Hassusti se kyllä voi heitellä kilonkin peräkkäisinä päivinä eli sikäli jotain turvotuksia täytyy olla tai ainakin suolaiset syötävät vaikuttavat. Nukun varsin hyvin, poika ei onneksi yleensä herättele, ja pissalle herään kerran yössä. Suonenvetoja ei ole onneksi ollut enää moniin viikkoihin. Ehkä yksi inhottavimmista ja tukalimman olon tekevistä raskausoireista on se, että leposyke tuntuu välillä olevan korkea tai ainakin tunnen sellaista ikävää tykyttelyä, mitä muistan olleen myös pojan raskausaikana.
Kaiken kaikkiaan raskaus on ollut hyvin samanlainen kuin viimeksikin ja jos viimeiset viikot jatkuvat samalla kaavalla, niin eihän tässä voi olla kuin tyytyväinen ja onnellinen odottaja :) Kieltämättä hieman malttamaton alan olla jo, mutta tottakai toivon, että neiti saisi odottelisi maailmaan saapumistaan vielä muutaman viikon ajan.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Minun äitiyspakkaukseni..

...näyttää kutakuinkin tältä!

En siis ottanut tällä kertaa KELA:n äitiyspakkausta, sillä vaikka kuinka hienosta asiasta on kyse, niin en vaan usko, että varsinkaan vaatteet olisivat meillä päätyneet käyttöön. Itse pidän ensisijaisesti viileistä (no okei, pastellisista..) sävyistä, jotka mielestäni myös sopivat vaaleahiuksisille ja sinisilmäisille lapsille parhaiten (tai siis voihan tyttö olla jotain ihan muutakin, mutta geeneillämme tämä on todennäköisin vaihtoehto). Poika nukkui ekat kuukaudet omassa äitiyspakkauslaatikossaan, nyt siihen on vaan ommeltu uusi reunapehmuste (tuo nyt rytyssä oleva hommeli :D ). Hankin alennuksesta (40%!) uuden Tarumuumi-makuupussin, ja isoveljeltä perittyjen vaateiden lisäksi tytölle on kertynyt muutama..kröhöm..vaaleanpunainen vaate. Monelle ihan liian hempeää, mulle <3<3<3

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria!

Sain Nunulta ilahduta bloggaajakaveria -haasteen alkuviikosta.
Kiitos Nunu! <3  Nunulla on samanikäinen poika kuin minulla, joten arjen yhtymäkohtia on ollut mukava seurata jo ihan raskausajan alusta lähtien. Nunu kirjoittaa lapsiperheen arkielämästä huumorilla höystettynä, enkä voi kuin ihailla Nunun energisyyttä! En tajua, miten tämä nyt jo kahden pienen pojan äiti ehtii vielä työelämäänkin palattuaan surautella pojille ompelukoneella itse vaatteita.  

Itse laitan haasteen eteenpäin Keksille, jonka Pienelle paikka vapaana -blogia olen seuraillut vuoden verran. Keksi on tosielämässä kollega, joka on joutunut kohtaamaan itsellenikin liian tutun lapsettomuusongelman. Uskon kuitenkin, että Keksillä ja miehellä on erinomaiset mahdollisuudet saada plussa piankin tikkuun, kun hoidot toivottavasti pian taas etenevät! Tsemppiä jatkoon, Keksi <3

Haasteen säännöt:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Bloggaajien määrän voit itse päättää.
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.
  • Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla; esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekoista. Ilahduttaa voit myös vaikka kommenttien tai sähköpostin välityksellä.
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa mukaan uusia kirjoittajia.