maanantai 14. joulukuuta 2015

7,5 kk

Huh, viimeisen kuukauden aikana on neidin elämässä taas edetty sellaisin harppauksin, että eihän näitä vaiheita mitenkään muista, jos en mitään laita nyt ylös.

Istuminen ilman tukea alkoi sujua ehkä viikko ennen seitsemänkuukautispäivää varsin tukevasti. Viikko seitsemänkuukautispäivän jälkeen tyttö otti ensimmäiset konttiaskeleensa, ja parin päivän päästä siitä ruvettiinkin konttaamaan matkaa. Ja nyt sitten konttaillaankin jo kotia ympäri hurjalla vauhdilla! Samaan aikaan konttaamisen oppimisen kanssa neiti alkoi myös nousta tukea vasten polvilleen, ja nyt viime päivinä hän on ruvennut matalaa tukea vasten nostamaan myös polvet lattiasta. Ennustan, ettei ihan hirveän pitkään mene siis, että tyttö nousee seisomaan tukea vasten, mutta jospa ei kuitenkaan ihan vielä tarttis? Tyttö on jotenkin eri maata tässä liikunallisessa kehityksessä kuin poika aikoinaan, ainakin nopeammin on tässä suhteessa kehittynyt, ja muutenkin tuntuu, että on koko ajan jumppaamassa ties mitä lankutuksia ja karhukävelyitä.

Syöminen sen sijaan on kyllä aika huonoa. Siis ei tunnu kiinnostavan ruokailu, ei sitten pätkääkään! Syöttötuolissakin tyttö nousee seisomaan (meillä on siis tripp trapp ja jalat ylettävät alemmalle laudalle), ja muutaman lusikallisen jälkeen alkaa huuto, että nyt pois tästä! Hedelmäsose on ainoa, joka uppoaa paremmin, puurotkin joten kuten. Muuten yritän sitten jotain kiinnostavaa antaa neidille käteen, ja jotenkin huijata suuta auki, jotta edes jotenkin sujuisi ruokailu. Imetystä olen jatkanut edelleen, korviketta menee ehkä 100 ml päivässä tilanteesta riippuen.

Pragmaattinen ihminen kun olen, niin pidimme myös tytölle ns. unikoulun pari viikkoa sitten tämän ollessa 7 kuukautta ja viikon päälle. Aikoinaanhan pidimme pojalle varsin onnistuneen unikoulun (halutessasi lue tästä). Tytön kanssa olimme päätyneet samaan eli jatkuvaan yöheräilyyn keskimäärin 1,5 ja parhaimmillaan 3 tunnin välein eikä mikään muu kuin tissi lopulta kelvannut uneen takaisin pääsemiseen. Aloin olla varsin väsynyt tilanteeseen varsinkin kun mistään nälästä ei tuntunut olevan kysymys tytön välillä yöllä jopa pureskellessa nänniäni, joten olin kypsä yösyöttöjen lopetukseen. Toki tiedostan yölliset läheisyyden kaipuut ym., mutta jossain vaiheessa on mietittävä kokonaistilanteen järkevyyttä. No, mies otti siis vetovastuun perjantai-iltana pari viikkoa sitten, ja tassutteli neidin uneen viitisen kertaa seuraavana yönä, minä sitten heräsin seuraavana aamuna tytön kanssa jo suht varhain, (kuuden pintaan) aamupuurolle. Ja kas kummaa, seuraavana yönä tyttö nukkui jo 9 tuntia heräämättä putkeen. Täh?! Ja tyttö on ihan oikeasti jatkanut näitä hyviä yöunia nyt pari viikkoa senkin jälkeen. Menee nukkumaan kahdeksan aikaan illalla unilaulun jälkeen ja yleensä aamuviiteen asti nukkuu sikeästi. Viiden aikaan kuuluu hetken vaimenevaa älämölöä, jonka jälkeen hän nukahtaa vielä 1-1,5 tunniksi.
Jätimme unikouluohjeiden mukaan öistä tutin kokonaan pois, mutta päivisin tyttö saa tutin nukkuessaan rattaissa ja muutenkin tutti on edelleen päivisin käytössä. Unikoulu assosioituu monilla ns. huudatukseen, mutta voin sanoa, että mistään yksin sänkyyn huutamaan jättämisestä ei tässä tassukoulussa ole kysymys. Kaikille ei silti sovi, mutta kuten sanottua, pragmaattisena ihmisenä haluan kyllä tarttua härkää sarvista, jos ongelmaan on olemassa ratkaisu.

Tyttö on edelleen varsin aurinkoinen ja hymyilevä vauva, hyväntuulinen, paitsi syödessään.. Näinköhän on, että edessä on vielä kaikenlaisia ruokataisteluita, pojan kanssa kun on aina ollut niin helppoa tässä suhteessa.