sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sunnuntai: Viikonloppujen parhaat

- Vuoroviikoin lauantaina tai sunnuntaina saa nukkua pitkään, kun vuorotellaan miehen kanssa heräämiset.
- Perheen yhteinen aika. Puistoilua, uimahallireissuja, ystävien tapaamista. Ihan tavallisia juttuja.
- Minä kokkaan viikolla, mies viikonloppuisin <3
- Päikkärit. Tai no, aika usein tulee nukuttua viikollakin :) 
- Lasten mentyä nukkumaan vähän viiniä ja Netflix. Tällä hetkellä olemme koukussa Modern Familyyn. 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lauantai:Tän päivän asut

Tänään ei irtoa muuta kuin tytön tän päivän asujen esittelyt.
Aamupäivällä käytiin koko perhe uimahallissa, jolloin päällä oli kuvan uikkari. Molemmat lapset tykkäävät tosi paljon uimisesta. Vesi tuntuu luonnolliselta ympäristöltä lapsille, apuna ovat ehkä olleet vauvauinnit tai ainakin säännöllinen uintiharrastus.

Iltapäivällä käytiin puistossa, jälleen koko perhe. Tyttö ei vielä kävele ilman tukea, mutta viihtyy puistossa hyvin vauvakeinussa tai istuen syömässä hiekkaa ;)

(Ja jos nyt jotain sattuisi kiinnostamaan, niin uikkari on Gapilta, välikausihaalari H&M:ltä)


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Perjantai: Iltavilli

Meidän tytöstä on valoisien iltojen myötä kuoriutunut varsinainen iltavirkku. Siinä missä pari kuukautta sitten tyttö oli väsynyt ja kärttyinenkin jo ennen kahdeksaa, niin nyt kierrokset leikeissä lisääntyvät sen mukaan, mitä pidemmälle ilta etenee! Tyttö ei nykyisellään oikeastaan edes vaikuta iltaisin väsyneeltä: hän on hyväntuulinen, ei hieroskele silmiä eikä haukottele, ja keskittyy omiin leikkeihinsä melkeinpä parhaiten iltapuuron jälkeen. En tiedä, kuinka kauan iltavirkkuilu jatkuisi, mutta viimeistään yhdeksältä vihellän kyllä pelin poikki, ja vien tytön nukkumaan. Eikä nukahtamiseen mene edes kovin kauan sitten, kun hänet sänkyyn vie  (laulan hänelle unilaulun ja jään hetkeksi hyräilemään, mutta en odota vieressä nukahtamista) eli kyllähän hän tosi asiassa on jo väsynytkin.
Tyttö nukkuu vielä kahdet päikkärit, mutta viime aikoina olen yrittänyt aikaistaa tai lyhentää jälkimmäisiä niin, ettei ainakaan viiden jälkeen enää nukuttaisi. Mutta aika hankala tuntuu olla luontaiseen rytmiin puuttuminen. Tällä hetkellä meillä asuu nimittäin iltavirkun lisäksi myös neiti aamuvirkku! :) (tai noh, ei kyllä varsinaisesti naurata!).

torstai 14. huhtikuuta 2016

Torstai: Lempilelut

Alle 1-vuotias ei oikeastaan leluja kaipaa. Leluksi kelpaa mikä tahansa, mikä rapisee, kahisee, soi, mitä voi hölskyttää tai paukuttaa, ja tietysti pistää suuhun! Mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, niin sitä enemmän niitä leluja alkaa nurkkiin kerääntyä. Let´s face it, suurin osa meistä on ollut ennen lapsen syntymää sitä mieltä, että "meille ei sitten tule mitään muovihärpäkkeitä, meidän lapset leikkii kauniilla ja kehittävillä puisilla leluilla", kunnes todellisuus iskee vastaan, ja kummasti kohta on tarvetta aina isommille lelulaatikoille.

No, näin on tietysti käynyt myös meille. Tytölle itselleen ei ole taidettu ostaa mitään uutta, ikätasoiset lelut olivat säästössä pojan jäljiltä (olin pakannut ne vaivihkaa kellariin, koska mistäänhän ei voi luopua, vaikkei kyseisillä leluilla olisi leikitty enää vuoteen!). Ikätasoisia leluja ovat ainakin erilaiset kasattavat kipot ja kupit, palikkalaatikot, kuvakirjat ym. Tytöllä on oma huone, missä hänen omat lelunsa siis myös ovat, mutta paljon enemmän vietämme aikaa pojan huoneessa aina kun tämä pojan taholta meille sallitaan (ja tietysti silloin, kun poika ei ole kotona vahtimassa lelujaan :) Tällä hetkellä tyttöä kiinnostavat erityisesti autot isoveljen parkkitalossa sekä pallot, ja tietysti erilaiset tamburiinit ja marakassit, joista lähtee mahdollisimman kova ääni.

Muistaakseni poika alkoi kiinnostua varsinaisista leluista joskus 1,5-vuoden iässä. Ensimmäisiä "oikeita" leluja olivat ainakin erilaiset autot ja Duplot sekä soittimet. 2-vuotiaana poika alkoi tosissaan leikkiä duploilla, ja joskus kolmivuotispäivän kynnyksellä hän alkoi enemmän ja enemmän rakennella duploilla itsekseen tosi mielikuvituksellisiakin juttuja. Mutta kun erehdyin ostamaan pojalle hiljattain yhden pikkupaketin ns. oikeita Legoja, niin se oli sitten menoa sen jälkeen! Poika rakentelisi legoilla vaikka kuinka paljon, ja jotenkin pienessä ajassa meille on tullut jo ainakin neljä erilaista legosettiä.. Eipä siinä, kyllähän ne varmasti ovat ihan kehittäviäkin, mutta onhan ne ihan kaikkein hankalin yhdistelmä pikkusiskon kanssa, joka pistää kaiken suuhun. Niinpä poika saa leikkiä legoilla vain ja ainoastaan pöytänsä ääressä, minne sisko ei ainakaan vielä yllä, ja minä sitten useampaan kertaan päivässä skannaan pöydän seutua, ettei mitään vaan ole pudonnut lattialle. Ja jos tossa aiemmin mainitsin, ettei mitään voi heittää pojan mielestä pois, niin tämä koskee  myös legojen pahvisia paketteja :D Mitenköhän saisin ne vaivihkaa heitettyä roskiin?! 

Tältä näyttää junarata, kun pikkusisko on käynyt vähän "rakentelemassa".

Legot. Ja ne pahvilaatikot..

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Keskiviikko: Tuttijuttuja

Tänään väännän tutista asiaa.

Minulle oli jotenkin itsestään selvää jo ennen esikoista, että tuttia tullaan meillä käyttämään. En edes oikein tiedä miksi? Ehkä juuret juontavat omaan lapsuuteeni, jolloin ei oltu niin kovin tarkkoja tutista luopumisen suhteen, ja meikätytöllä oli tutti mukana vielä ainakin kolmivuotiaana leikeissä. Äidin mukaan sääntö oli kuitenkin, ettei tutti suussa saanut puhua ´:D ?!?! Noh, ihan näin liberaali suhtautuminen minulla ei ole tuttiin ollut omien lasteni kohdalla, mutta olen kyllä toistaiseksi sitä mieltä, että tutti on ollut pelastus monessa hankalassa hetkessä.

Esikoisen kanssa odottelin tutin käytön aloitusta ehkä kolmisen viikkoa syntymästä, mutta juniorille työnsin tutin suuhun jo synnärillä. Esikoisella tosin oli imuotteen kanssa ongelmaa toisin kuin nuoremmalla, joten varmaan ihan järkevääkin oli toimia näin. Molemmat lapset ovat hyväksyneet tutin alusta asti, vaikka kyllähän se kiintymyssuhde tuttiin kasvaa iän myötä.

Esikoisen kohdalla tuttia käytettiin uneen, suruun, viihtymisen tueksi ja vininöinen estämiseksi eli noin niinku ihan muuten vaan jonnekin 15 kuukauden ikään saakka. Tosin kahdeksankuisena pidetyn unikoulun myötä tutti jäi öistä pois, mutta päiväunille tutti jäi edelleen, eikä mitään ongelmaa tästä syntynyt.
Joskus vuoden ja kolmen kuukauden iässä päätin sitten, että ennen perhepäivähoidon aloitusta 1 v 5 kk:n iässä olisi hyvä päästä huvitutteilusta eroon. En edes enää muista, miten tämä tapahtui, mutta aika lyhyessä ajassa ja ilman sen kummempia (mitään?) taisteluita siirryttiin siihen, että poika sai tutin vain ja ainoastaan päiväunille.
Ja tätähän jatkui sitten aina siihen asti, kun poika lopetti päiväunien nukkumisen reilu 3-vuotiaana. Joskus oli pientä (ja toki isompaakin) vastustelua tutin antamisesta takaisin kaappiin päiväunien jälkeen, mutta muuten poika ei tutin perään ikinä huudellut. Poikkeuksena olivat muuten lentomatkat, jolloin annoin tuttia syödä ihan rauhassa.
Poika tosiaan lopetti päiväunensa aika pian 3-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen, jolloin tutin käyttö pikku hiljaa jäi ihan luonnostaan. Lopullisesti tutit heitettiin pois joulun alla, kun poika sai joulukaleteriinsa tontuilta kirjeen, että kissavauvat tarvitsisivat kovasti tutteja. Ja sillä aikaa, kun poika kävi takapihalla viemässä tutit pois, olivat tontut ehtineet tuoda Duplo-paketin sisälle :)

Tyttö on nyt vielä siinä vaiheessa, että tutti kulkee mukana kaikissa elämän touhuissa. Joskus tosin herään itsekin siihen, että miksi ihmeessä automaattisesti laitan tytölle tutin suuhun, kun laitan hänet rattaisiin, kun teemme lähtöä ulos. Niinpä olen luopunut tästä tyhmähköstä rutiinista, ja tutti kulkee laukussa, kunnes ensimmäiset kyllästymisääntelyt alkavat. Näin ostan itselleni lisää aikaa esim. kaupassa. Kotona tytöllä on tutti suht vähän suussa, lähinnä se tulee haettua harmituksiin, ja päiväunille. Myös tytöltä jätimme tutin pois unikoulun myötä öistä, mutta sitten havaitsin, että tyttö hamuili ja imeskeli öisin tosi usein peukaloaan. Kyselin mielipidettä tutulta hammaslääkäriltä, joka oli sitä mieltä, että parempi antaa tutti toistaiseksi yölläkin. Nyt suunnitelmissani olisi tutteilla näin vielä kesän yli, mutta kun tyttö syksyllä menee osa-aikaiseen hoitoon, niin pyrkimyksenä olisi siinä vaiheessa pelkkä unitutitus. Saapa nähdä, miten onnistuu, tyttö on niin monessa muussakin asiassa ollut erilainen kuin isoveljensä..
Etukäteen muuten pelkäsin, että palaaminen yötuttiin johtaisi siihen, että joudun yöllä käymään nostamassa tuttia tytön suuhun noin viiskymmentä kertaa, mutta väärässä olin! Tyttö kyllä löytää tutin itse suuhunsa, kunhan niitä tutteja on siellä sängyssä riittävästi, eli vähintään..ööh.. viisi?

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tiistai: Minä

Tänään voisin tuijotella omaan napaan ja pistää ylös omia kuulumisia. Kävin aamulla vaa´alla, ja olin oikeastaan hämmästynyt, kun lukema oli 53,4 kg. Piti sitten ottaa tyttö syliin, ottaa luku tyttö sylissä, ja kun päästiin tulokseen 62,8-53,4=9,4, niin totesin, että kai on vaakaan uskominen. Tyttö kyllä todellisuudessa painaa vähän vähemmän kuin tuon 9,4 kg, aamuvaipassa oli, öh, ihan vähän vaan pissaa :D

Olen tuohon omaan lukemaani tyytyväinen. Sehän on reilun kilon verran vähemmän kuin ennen kuin aloin odottaa tyttöä. Mutta miksi sitten en nää peilikuvassa kuin allit ja jenkat? En kai lihaskunnon puutteessakaan voi olla kovin lihava, jos painoindeksi on vähän päälle 20? Jotenkin sitä toivoisi, että ikä toisi sitä kuuluisaa armollisuutta itselle, mutta ilmeisesti 34 (aiaiai, hieman kirpaisee tuo uusin synttärilukema) ei ole vielä tarpeeksi vanha rakastamaan itseään.

Nykyisellään olen päässyt taas vähitellen nauttimaan liikunnan ilosta. Aloitin sillä, että ajattelin, että puoli tuntia päivässä riittää!, oli sitten kyse vaunulenkkeilystä, kuntopyöräilystä tai vaikka youtuben  puolen tunnin jumppavideosta olohuoneen matolla tehtynä. Näin olen saanut liikunnasta taas jonkinlaisen rutiinin elämääni, vaikka täytyy kyllä nyt heti myöntää, ettei tuo puoli tuntia päivässä joka päivä toteudu. Mutta ainakin useampana päivänä viikossa! Ja just tänään päätin, että päästäkseni kesäkuntoon alan tehdä aamuisin vatsalihasliikkeitä lastenhuoneessa, kun odottelen miehen jälkeen suihkuvuoroa. Pari lisäpainoa (9 kg ja 16 kg) tosin päättivät ainakin tänään tehdä vatsalihasjumpastani astetta tehokkaamman :)

Koska lopetin imetyksen jokin aika sitten, olen saanut totutella taas hormonien ihmeelliseen maailmaan. Tuntui todella hassulta aloittaa e-pillerit ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009, jolloin pillerit lopetin, vaikkei lapsihaaveita vielä tuolloin ollutkaan. Eka viikko pillereiden kansssa tuntui siltä kuin olisi ollut raskaana, siis voi sitä ällötyksen määrää, mutta sitten tuo oire katosi kuin tuhka tulleen, joten saattoihan se olla jotain lievää vatsapöpöäkin.

Yöt kun nukutaan nykyään taas useimmiten ihan kivasti, niin tuntuu, että olen saanut aivonikin takaisin maitohöyrylästä. Vielä en ole palaamassa töihin, mutta syksyllä rupean tekemään osa-aikajobia, mikä tuntuu kyllä ihan virkistävältä vaihtelulta ainakin nyt, kun siihen on vielä riittävän pitkä aika :) Oman ajan suhteen olen tullut tarkemmaksi, ja tv:tä tulee ihan oikeasti katsottua nykyisin vain viikonloppuisin. Olen myös yrittänyt vähentää ihan turhaa nettisurfailua niin, että ehtisin edes vähän aikaa lukea jotain hyvää kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Nyt siis pesulle ja kirja käteen :)

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pikakuulumiset haasteen muodossa/Maanantai

Juuh, onpa taas vierähtänyt aikaa, kun olen viimeksi tänne kuulumisia laittanut. Koska blogi on ollut tapa kirjata ylös lasten virstanpylväitä ja kuulumisia, niin ärsyttää oma saamattomuuteni tällä saralla. Ei se (kai?) nyt liikaa vaadi pistää pari lausetta aina silloin tällöin ylös. Niinpä ajattelin haastaa itseni kirjoittamaan tällä viikolla blogiin jotain joka päivä, edes ihan vaan jotain pientä. Ehkä sitä kautta saisin taas homman rullaamaan? Onneksi olen lasten juttuja kirjannut ylös muillakin tavoin, sillä  ensimmäset sanat ja askeleet jäisivät ihan unholaan, jos tämän blogin varaan laskisi :) 

Maanantai siis, mikäs tämän päivän aihe voisi olla? Joku lyhyt, kun ajattelin vielä hetken lukea kirjaakin :D (Hyvin alkaa, motivaatio selvästi huipussaan!).

No, maanantain kunniaksi otetaan tämän hetken hankaluusärsytysaihe. Kyseessä on syöminen, tarkemmin ottaen tytön (11,5 kk jo!) ruokailutavat. Neitihän ei ole missään vaiheessa ollut kovin suuresti ruoan perään, mutta periaatteessa nykyisellään syöminen sujuu ihan mukavasti: Aamulla ja illalla puurot, lounas+päivällinen tulee useimmiten purkista (näin tein ekan vuoden isommankin kohdalla, ja hyvin se oppi syömään oikeeta ruokaa), välipalalla sitten jotain jugurttia, hedelmäsosestta ym.
Kaikki menee hyvin niin kauan kuin äiti lappaa ruokaa suuhun, mutta kun äidillä on herännyt ajatus, että kai tässä pitäisi pikku hiljaa vähän omatoimisuuttakin opettaa, niin ei! Tyttö ottaa ehkä lusikan käteen, paukuttaa sitä pöytään, korkeintaan kerran vie lusikan suuhun, ja sitten tiputtaa useimmiten täyden lusikan lattialle. Ja tätähän voi toistaa niin monta kertaa kuin äidin hermo kestää. Ja kun äidin kärsivällisyys on jotain alle yksvuotiaan tasoa, niin sittenhän siinä käy niin, että äiti edelleen lappaa sitä ruokaa suuhun sopivalla tahdilla.  Noooh, hiljaa hyvä tulee!

Toinen juttu on sitten juominen ja nokkamukit.  Muistelen, että esikoisen kohdalla tuttipulloille saatiin heittää hyvästit 1-vuotispäivien aikoihin. Mutta jos tytön kohdalla ei  ihmeempää muutosta tässä tapahdu, niin taitaa käydä niin, että se juo tuttipullosta vielä ylioppilaspäivänäänkin :) Ei nimittäin meinaa kelvata nokkamuki, ei sitten millään. Vaikka käytössä on mielestäni se kaikein "helpoin", pehmeänokkainen nokkis Nukilta, josta ainakin esikoinen oppi juomaan tosi nopeasti. Eikä itse asiassa ole edes kysymys osaamisesta, vaan siitä, ettei neiti vaan halua juoda nokkamukista, sillä jos oikein kova jano on, ja nokkamukista maidon tarjoaa, niin sitten kyllä kelpaa ainakin desin verran. Mutta vähemmän janoisena reaktio nokkamukimaidon tarjoamiselle on mukin tönäisy kädellä pois.. Että toi äiti kehtaa!! Sitten kun vaihdan samaan maitomukiin nokan tilalle tuttiosan, niin johan taas maito miellyttää niin kuin ei mitään.  Kärsivällisyyttä kai vaan tässäkin tarjolla ratkaisuksi?
Rakas pikkunirppiksemme ei muuten myöskään suostu juomaan vielä kylmää maitoa, vaan sen pitää joko olla huoneenlämpöistä tai mikrossa käytettyä. Tämäkin voi olla ihan yleistä tämän ikäisillä, mutta esikoisen kanssa ei ollut juttu eikä mikään ikinä.
(Toim. huom. muuten, meillä on imetyshommat saateltu päätökseen jo jokin aika sitten.)

Tämä nyt oli tällainen maanantaiavautuminen. Aika pienet on ongelmat, tai ainakin ajan myötä varmasti ratkeavat, mutta jostain niitä otsaryppyjä on äidin kehitettävä :)