keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Pitkästä aikaa saan itsestäni irti tänne kirjoittamisen. Kysehän ei ole mistään muusta kuin allekirjoittaneen laiskuudesta, sillä onhan minulla tätä nykyä ihan hyvin aikaa, varsinkin iltaisin. Silti jotenkin preferoin nykyään kirjojen lukemista sängyssä kuin koneella istumista, tv:n katsomisesta puhumattakaan. On meillä toki Netflix, mutta onneksi emme ole viime aikoina "ehtineet" aloittaa mitään uutta sarjaa.

Lapsista minun kuitenkin piti kirjoittaa eikä itsestäni. Ihan kivasti menee meillä! 

Tyttö on pian jo 2 v 2 kk. Isoveljeä hitaammin alkanut puheenkehitys on ottanut aimo harppauksia. Tai oikeastaan nopea puheenkehityksen vaihe alkoi jo ennen kaksivuotispäiviä, ja nyt ollaan jo pidemmän aikaa kuultu kolmi- tai nelisanaisia lauseita. Silti isoveljen puhe taisi olla sujuvampaa tässä iässä, mutta toisaalta tyttö puhuu nyt myös jonkin verran englantia ja osaa itse asiassa laskea kymmeneen paremmin englanniksi kuin suomeksi. 
Poika oppi sanomaan R:n 2 v 2 kk ikäisenä (jostain syystä muistan tämän hyvin). Tytön R ei vielä kunnolla sorahda, on enemmän sellainen pehmeä r, mutta ei toisaalta l. Tämä siis ihan muistiinpanona itselleni, en toki oleta, että 2-vuotiaan pitäisi ärrää vielä osata. 

Muistan joulun aikaan miettineeni äitini kanssa, että tyttö laulaa paljon vähemmän kuin isoveljensä aikoinaan, mutta taisi sekin liittyä puheenkehitykseen, sillä nyt tyttö aloittaa laulamisen heti herättyään ja on kyllä niin suloinen laulaessaan. Suosikkeja on erilaiset englanninkieliset, päiväkodista tutut nursery rhymesit (Row row, row your boat, Twinkle, twinkle little star, Rain, rain go away), mutta tietysti myös suomalaiset lastenlaulut. Ja jotenkin ajoin itseni jossain vaiheessa sellaiseen suohon, että tyttö ei suostu syömään iltapuuroaan ilman, että samalla laulan mitä tahansa Postimies Patesta Muumeihin samalla kun syötän häntä (ja tyttöhän siis syö aivan hyvin itse lusikalla, mutta tämä on nyt joku "juttu").  

Pottailu on ollut pitkään täysin nounou, mutta ihan viime aikoina on vähän edistytty ja mm. tänään tyttö on tehnyt neljät pissat pottaan - rasti seinään! Porkkanana on tällä kertaa käytetty jotain ihan muuta kuin vihannesta eli suklaarusinoita, mutta whatever works, sanon minä. Isoveljenhän täytyy tietysti saada oma osuutensa näistä herkuista :D 

Isoveli on oppinut ajamaan ilman apupyöriä. Pyörä hänelle ostettiin itse asiassa vasta viime syksynä, kun asumme niin mäkisessä maastossa, että pyöräilyn harjoittelu on ollut hieman haastavaa. Motorisestihan poika ei ole ollut ikinä mikään superinnokas tyyppi, mutta nyt sujuu myös yhdellä jalalla hyppiminen eli hyvä näin.
Saapa nähdä, milloin poika oppii lukemaan. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että hän osaa sanoa, millä kirjaimella sana alkaa sen kuullessaan. Emme ole mitenkään yrittäneet häntä opettaa lukemaan, joten omalla painollaan mennään. 

Pojan elämässä edelleen Legot ovat erittäin tärkeitä. Viime aikoina poika on myös oppinut leikkimään yhä pidempiä aikoja itsekseen ja saattaa hyvinkin mennä tunti, että hän puuhailee omassa huoneessaan legoja rakennellen. Luonteeltaan poika on mielestäni melko kiltti ja tunnollinen, esim. käsien pesun hän huolehtii aina itse kotiin tultua eikä ole yksi kerta, kun on käynyt niin, että olemme lähdössä aamulla kotoa, kun poika toteaa, että "eihän mun hampaita oo vielä harjattu!". Oho..
Toisaalta poika on kyllä hyvin mukautuva ja sopeutuva eli mitään temperamentin jäykkyttä en ole havainnut. 

Joka päivä saan olla onnellinen ja kiitollinen ihanista lapsistani, vaikka kärsivällisyys ei aina tunnu riittävän kaikkien kiukkujen vastaanottamiseen. Tärkeintä elämässäni ovat nämä lapset ja ristin käteni sen suhteen, että saisimme perheenä olla yhdessä ja terveinä jatkossakin. 

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kahden vuoden kynnyksellä

Mä olen joskus tainnut sanoa, että voisin hankkia vaikka kuinka monta lasta, jos ne saisi suoraan kaksivuotiaana :D En tietenkään tosissani (or was I?), vaikka omalta kohdalta tunnustan, että se pienen pieni oman itsenäisyyden lisääntyminen niin äidin kuin lapsen kohdalla kahden vuoden korvilla on minunlaiselleni omaehtoiselle ihmiselle ihan tervetullut juttu. Onhan elämä nyt taas monella tapaa helpompaa lukuunottamatta tietysti sitä, että vauvat eivät juokse hihittäen pakoon vaippaa vaihtaessa tai rimpuile täysillä voimillaan auton turvaistuimeen laitettaessa, jos ei rusinoita tai keksejä satu olemaan ulottuvilla..

Esikoisen 2-vuotispäivän kohdalla toista lasta oltiin kuumeiltu jo vaikka kuinka pitkään ja onnistunut pikkusiskon raskaus alkoikin niin, että raskaustesti näytti plussaa pari päivää ennen pojan synttäreitä.
Varsinaista vauvakuumetta en ole potenut tytön syntymän jälkeen, vaikka olen tiedostanut, ettei näin 35-vuotiaalla ole enää aikaa hukattavaksi, sillä olen ajatellut, etten yksinkertaisesti jaksaisi taas vauva-aikaa alusta nopealla aikataululla.
Ihan viime aikoina olen kuitenkin haikein mielin miettinyt kolmatta lasta, sillä jo hyvin nuoresta asti olen haaveillut kolmilapsisesta perheestä. Haikein mielin sen takia, että ajankohta raskaudelle ei voisi juuri nyt olla huonompi työasioiden vuoksi, mutta vielä enemmän sen takia, ettei mieheni todellakaan lämpeä ajatukselle. Ja toki miestänikin ymmärrän, onhan nämä viime vuodet olleet vähintäänkin hektisiä. Mutta kun ikää on jo tämän verran eikä aiemminkaan raskaus ole alkanut iisisti, niin pikku hiljaa joutunen tekemään jonkinlaista luopumisprosessia sen suhteen, että meidän lapsiluku tosiaankin on nyt tässä. Aika saa näyttää.

Lapsille kuuluu varsin hyvää, ja arki on siis tosiaankin tällä hetkellä aika tasapainoista. Ehkä juuri siksi mietinkin taas vauva-asioita, kun olen onnellisesti unohtanut ne pahimmat yöheräilyt tai isoveljen mustasukkaisuuden tai sen, kuinka vauvan ja leikki-ikäisen lapsen tarpeita on hankala yhdistää. Mutta toisaalta, kun viimeistään tässä kahden vuoden kohdalla voi todeta, että kyllä helpottaa, niin kai sitä vielä kerran jaksaisi? Todettakoon kuitenkin, että e-pillereiden syönti jatkuu, kuten ennenkin.
 

maanantai 30. tammikuuta 2017

Puhejuttuja

Tyttö on jo 1 v 9 kk ikäinen. Palailen nyt blogin pariin kirjoittamalla vähän tytön puheen kehityksestä.
Ensimmäinen sana oli mielestäni "äiti"(tai äitti tai jotain sinne päin) joskus vuoden ikäisenä. Muutamia sanoja tuli sen rinnalle pitkin kesää ja syksyä (mm."kiikaa", "puu" (=puuro), auto, "kiitoo" eli kiitos ja tietty "kakka"), mutta enimmäkseen puhe oli kyllä suurimmaksi osaksi omaa höpötystä joulukuun alkuun saakka.
Poika oppi aikoinaan aiemmin puhumaan, mutta en ole ollut tytön puheen kehityksestä huolissani, kun puheen ymmärrys on ollut varsin terävällä tasolla. Lisäksi jonkin verran tytön puheen kehitykseen voi vaikuttaa se, että hän on neljä päivää viikossa englanninkielisessä päiväkodissa ja asumme lisäksi (nyt väliaikaisesti) maassa, jossa puhutaan vielä kolmatta kieltä.

Ennen joulua tyttö otti kuitenkin harppauksen sanojen tuottamisen suhteen. Lyhyessä ajassa tulivat käyttöön "pupu", "tutti", "pipo", "hissi", "kukka" "isi", "veljen nimi somasti lausutttuna", "mummo", "pois", "joo" ja mitähän muuta. "Ei" kuului tietysti repertuaariin jo paljon aikaisemmin ;)

Nykyisin vaatesanoja on käytössä pipon lisäksi ainakin  "tatti" ja "kukka". Ruokasanoista puuro on edelleen "puu", maito on "ma", vaikka jos pyydän toistamaan, niin "maiti" tulee kyllä. Leipä on luonnollisesti "eivo", ja tietysti "kekhi" osataan pyytää tiukan paikan tullen..  Leluista "najje" on tärkeä ja edelleen se pupu (joka on myös tärkein unikaveri. Tai oikeastaan niitä pupuja on kaksi, mutta jostain syystä vain Pentikin pupu kelpaa). "Eegot" on tulleet tutuiksi hieman legoihin hurahtaneen isoveljen myötä. Joululahjaksi tyttö sai nuken ja "vauva" tuli suusta samantien.

Tyttö on jo tosi pienestä asti tykännyt katsoa kuvakirjoja ja eläimien äänet hän oppi ennen sanojen tuloa ja edelleenkin lehmä on "muu" ja sekä kana että kukko "kukikko" jne.

Napa kiinnosti ensimmäisenä (no ketäpä ei), ja ensin tyttö osasi osoitella, ja nyt osaa jo hyvin sanoa "nenä", "shuu", "päpää", "kähi", "kalka".

Eli hiljaa hyvä tulee, uskoisin! Englantiakin tyttö osaa jo vähän, ja se kuulostaa tosi söpöltä: "hejou", "baibai", "nounou", "yesh!", "o-ou!".

Nyt tämä äiti korkaa viikon raahautumalla television eteen tekemään kotijumpan!!!! (Huutomerkkien määrä ei korreloi innostukseni kanssa, mutta eiköhän puolen tunnin päästä ole jo parempi fiilis ;).